Teinien vanhemmat eivät

"Tampere erottui kyselyn kahdeksasta muusta alueesta siten, että usean nuoren mielestä vanhemmat eivät välitä, vaikka nuori toikkaroi humalassa kotiin. Nuoret kokevat vanhempien käytöksen välinpitämättömyytenä, joka taas viestii alkoholinkäytön hyväksymisestä. - Suomalainen päihdekulttuuri siirtyy sukupolvelta toiselle ja nuoret noudattavat opittuja malleja, Terveys ry:n Susanna Leimio-Reijonen pohtii." Onko tästä pääteltävissä että tamperelaisteinit jotka ryyppäävät ovat juoppojen vanhempiensa tuotteita? Jos näin on, niin pitäisikö sossun ottaa huostaan KAIKKI teinit jotka ryyppäävät, etteivät heidän vanhempansa tee nuorista myös juoppoja?
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja kysymys on, miksi nuorilla ja vanhemmilla on paha olla ilman viinaa, ettei raittiina olo luonnista ? Eihän ihminen ole syntynyt pullo kainalossa sentään ! Raittiustutkimusta ja -toimintaa enemmän !

Äänestä
  • kohta 18v! aikamoinen saavutus! nyky-vanhemmat ovat roskaa, jotka ovat epäonnistuneet kasvatuksessa, luusereita ja paskiaisia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ryyppäämisestä? kirjoitti:

"Tampere erottui kyselyn kahdeksasta muusta alueesta siten, että usean nuoren mielestä vanhemmat eivät välitä, vaikka nuori toikkaroi humalassa kotiin. Nuoret kokevat vanhempien käytöksen välinpitämättömyytenä, joka taas viestii alkoholinkäytön hyväksymisestä. - Suomalainen päihdekulttuuri siirtyy sukupolvelta toiselle ja nuoret noudattavat opittuja malleja, Terveys ry:n Susanna Leimio-Reijonen pohtii." Onko tästä pääteltävissä että tamperelaisteinit jotka ryyppäävät ovat juoppojen vanhempiensa tuotteita? Jos näin on, niin pitäisikö sossun ottaa huostaan KAIKKI teinit jotka ryyppäävät, etteivät heidän vanhempansa tee nuorista myös juoppoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu