Häpeä Halonen!

Tämä maa ei tarvitse presidenttiä, joka ei pysty keskustelemaan tasavertaisena osapuolena Venäjän valtiopäämiehen kanssa. Jo itsetuntomme palautuminen normaaliksi pitkällä aikavälillä edellyttää sitä. Sirkus- ja muu mediatemppuilu eivät kuulu nykyaikaan, vaikka niin oletetaankin. Nykyään myös arvostus on ansaittava, se ei enää tule aseman myötä.
11705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

viime aikoina kovasti, kyllä alkaa olla pian kykenemätön matkailemaan maailmalla koska joutuu pian pukemaan kokovartalotukisukan lentokoneeseen! Silloin on erottava virastaan ja luovutettava suosiolla paikka Niinistölle.

Äänestä

Johtaa isoa orkanisaatiota ja saa kiitosta.Tehnyt monta hyvää aloitetta jo lyhyellä valta kaudellaan.MISTÄ suomeen löydettäis vastaava.Suomessa vain 5 miljoonaa asukasta,Näitä ei osata johtaa edes tyydyttävällä arvosanalla.Vaikka on johtajia useampiakin.JOHTAJAT KATSOKAA PEILIIN.TEIlLÄ ON PIENI PERHE HOIDETTAVANA:Tämmöistä jahkailua kaikki.OLETTEKO MILLOINKAAN NÄHNEET VAIVAA AJATELLA MUITA KUN ITSEÄNNE:

Äänestä
  • Juuri epäitsekkyyttä tulisi johtajan joka eleellään korostaa. Olet hyvin oivaltanut hyvän johtamisen perusidean.

    Äänestä

suomalainen ulkomailla joka pystyy keskustelemaan eri valtioiden päämiesten kanssa.jopa kielitaitokin ja poliitinen tietämys todella hyvää.

Äänestä
  • DEMOKRATIA :OMAT MIELI PITEET SAA OLA:ONNEKSI EDES JOTAIN VIELÄ:VAI PITÄÄKÖ MIELIPIDEKKIN JO ANTAA OPTIOHIN???:

    Äänestä

  • ovat Venäjän ja jotkut Afrikan kehitysmaiden johtajat.

    Äänestä

  • keskustelukumppanit kirjoitti:

    ovat Venäjän ja jotkut Afrikan kehitysmaiden johtajat.

    ketä Halonen on tavannut vaikkapa parin viime viikon aikana.

    Äänestä

niin se vaan on juu

Äänestä

juuri näin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhako kirjoitti:

Tämä maa ei tarvitse presidenttiä, joka ei pysty keskustelemaan tasavertaisena osapuolena Venäjän valtiopäämiehen kanssa. Jo itsetuntomme palautuminen normaaliksi pitkällä aikavälillä edellyttää sitä. Sirkus- ja muu mediatemppuilu eivät kuulu nykyaikaan, vaikka niin oletetaankin. Nykyään myös arvostus on ansaittava, se ei enää tule aseman myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu