Silmiini sattuneessa Pohjolan Työn numerossa Seppo Jaakonsaari moittii täysin aiheellisesti Oulun keskustan liikennejärjestelyjä. Teknisen lautakunnan jäsen Pirjo Sirviö vähättelee Jaakonsaaren näkemyksiä. Ehkä tekninen keskus on niin "ylhäällä", ettei sinne kuulu, mutta monissa keskusteluissa on todettu Oulussa päästyn hyvin lähelle pääkaupungin tasoa keskustan liikenteen sekavuudessa. Vain ratikat puuttuvat. Täysin liioiteltua on Sirviön saarnaama sokea usko kallioparkin kaiken hoitavasta voimasta. Toisaalta Kalevassa ollut juttu Vaasan toriparkista sopii julistukseen. Toriparkkeja on Vaasan lisäksi ainakin Kuopiossa ja Turussa. Suunnitteilla sellainen on mm. Mikkeliin. Toriparkilla ja kallioparkilla ei ole kuitenkaan kovinkaan paljon yhteistä. Toriparkki vastaa enemmän Technopoliksen tai Stockmannin parkkitiloja. Ja virastotalon, jos se olisi suunnitelman mukaisesti rakennettu. Oulussa olisi mahdollista ratkaista pysäköinti näillä halvemmilla ja helpommilla keinoilla - pysäköintikerroksia ja tori- tai kansiparkkeja rakentaen. Koska mammuttitautiin ei ole hyvää hoitoa saatavilla, saamme kallioparkin ja matkakeskuksen. Ehkä tämäkin on osa sitä kehitystä, mikä tieltä Oulussa väistyvät mm. yksityiset vaatekaupat. Keskusta kaavoitetaan kauppakeskuksiksi. Harvat kadulta saavutettavat liiketilat ovat kohta kaikki kuppiloita.
Kallioparkkisaippuaa
1
184
Vastaukset
- Lissuk.ka
Parkkipaikkoja on Oulusta karsittu kovalla kädellä. Varmaankin siitä syystä että tällä tavalla luodaan keinotekoinen tarve kallioparkille. Itse haluan pieniä liikkeitä keskustaan. Mammuttimaisia "Sokoskolosseja" on jo ihan tarpeeksi. Jos menee vaikka Isokatua etelän suunnasta huomaa että kadunvarsipysäköintiin olisi runsaasti tilaa jos parkkipaikkoja haluttaisiin lisää. Koko kallioparkki-systeemissä ei ole loppujen lopuksi kyse parkkipaikoista vaan kauppavoimat sanelee miten ja millä tavalla halutaan keskustaan kehittää. Rahasta kysymys. Sokos haluaa keskustaan oman ison laitoksen jne. Kysykääpä kuinka moni naiskuski haluaa ajaa 30m maan alle ahtaaseen pelottavaan luolaan? Kuinka moni tajuaa sen että on helpompi ja halvempi jättää auto 100m päähän liikkeestä ja kävellä raittiissa ulkoilmassa kuin sompailla kallioparkin kautta. Hölmöläisten hommaa. Kun nyt käy ruuhka-aikaan kaupungilla parkkitaloissa on tilaan ja ruuhkia on ehkä tiettyyn kellonaikaan jos oikein kyttää. Minusta se että keskustassa pyörii autoja tekee ihan kaupunkimaisen tunnelman. Se että kadulla talsisikin vain pari tuulipukuun pukeutunutta kansalaista ei hivele silmää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1167003Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084767L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa574017TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133364Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7002108Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2401469- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581348Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531306Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982
