Roubini lyttää täysin

Tämä kannattaa lukea: http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2009/04/26/nousu-usko-vailla-pohjaa/200910342/145 /* Nousu-usko vailla pohjaa Vaatimattomat merkit talousluisun hidastumisesta Yhdysvalloissa, Kiinassa ja muualla maailmassa ovat saaneet ekonomistit ennustamaan, että Yhdysvallat palaa kasvu-uralle vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja että muut kehittyneet taloudet kokevat samanlaisen nousun. Nouriel Roubini 26.4.2009 08:02 Ekonomistien keskuudessa näyttää syntyneen konsensus, jonka mukaan taloudet kasvavat ensi vuonna lähes trendinomaista kahden ja puolen prosentin nousua. Sijoittajat ovat ryhtyneet puhumaan kasvun ensimmäisistä versoista, ja osakemarkkinat ovat alkaneet nousta Yhdysvalloissa ja ympäri maailman. Markkinat näyttävät uskovan, että taloustunnelin päässä on valoa ja että yritysten ja rahoitussektorin tuloskunto olisi kohenemassa. Minun mielestäni tosiasiat eivät tue tällaista optimistista konsensusta. Itse odotan, että Yhdysvaltain talous supistuu vuoden toisella puoliskolla vielä 1,5–2,0 prosentin tahtia, kun konsensus-ennuste näyttää kahden prosentin nousua. Lisäksi ennustan, että ensi vuoden kasvuvauhti tulee olemaan niin heikkoa (0,5–1,0 prosenttia verrattuna yleiseen vähintään kahden prosentin nousuodotukseen) ja työttömyys niin korkea (yli 10 prosenttia), että vuosi tuntuu edelleen taantumalta. Euroalueella ja Japanissa tämän ja ensi vuoden näkymät ovat vielä huonommat: kasvu on lähellä nollaa vielä ensi vuonnakin. Kiina alkaa nousta nopeammin myöhemmin tänä vuonna, mutta talous kasvaa tänä vuonna vain viisi ja ensi vuonna seitsemän prosenttia. Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana tuotanto on kasvanut Kiinassa keskimäärin yli kymmenen prosenttia vuodessa. Monet pankit konkurssikypsiä Kun suurimpien talouksien näkymät ovat näin heikot, pankkien ja muiden rahoitusalan yritysten tappiot tulevat edelleen kasvamaan. Tuorein ennusteeni yhdysvaltalaisille rahoitusyrityksille lainoista ja arvopapereista syntyvistä tappioista on 3 600 miljardia dollaria. Muun maailman osalta vastaava luku on tuhat miljardia dollaria. [Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi tiistaina, että arvottomiksi osoittautuneiden lainojen ja arvopapereiden aiheuttamat maailmanlaajuiset tappiot voivat nousta 2010 loppuun mennessä 4 100 miljardiin dollariin.] Näiden arvioiden mukaan monet yhdysvaltalaiset ja muunmaalaiset pankit ovat käytännöllisesti katsoen vararikossa, ja valtioiden on otettava ne haltuunsa. Luottokriisi kestää paljon pidempään, jos pidämme zombie-pankit elossa huolimatta niiden valtavista ja jatkuvista tappioista. Kun reaalitalouden ja finanssiyritysten näkymät ovat tällaiset, Yhdysvaltain ja muun maailman pörsseissä nähdyt nousut on tulkittava vain väliaikaisiksi poikkeamiksi laskevilla markkinoilla. Pörssien ennustekyky heikko Ekonomistit vitsailevat, että osakemarkkinat ovat ennustaneet kaksitoista yhdeksästä viimeisimmästä taantumasta – markkinathan putoavat usein ilman, että pudotusta seuraisi taantuma. Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana osakemarkkinat ovat ennustaneet kuusi nollasta viimeisimmästä taantumasta: kuusi nousukiihdytystä ovat lopulta menettäneet puhtinsa, ja kurssit ovat pudonneet uusiin pohjiin. Osakemarkkinoiden viimeisin kiihdytys saattaa kestää hieman kauemmin, mutta kolmen tekijän takia sekin uuvahtaa ajallaan. Ensimmäinen syy on se, että makrotalouden luvut tulevat olemaan odotettuja huonompia. Talous ei käänny nousuun niin nopeasti kuin ekonomistien konsensus antaisi ymmärtää. Myöskään yritysten ja rahoitusalan yritysten voitot ja tulokset eivät virkoa ennustettua tahtia. Heikko talouskasvu, deflaatiopaineet ja yritysten kyvyttömyys selvitä lainamaksuistaan rajoittavat yritysten mahdollisuuksia nostaa tuotteidensa ja palveluidensa hintoja, mikä kuristaa tuottomarginaaleja. Kolmas syy on se, että finanssisokit tulevat olemaan ennustettuja pahempia. Jossain vaiheessa sijoittajat tajuavat, että pankkien tappiot ovat valtavia ja että osa pankeista on konkurssikypsiä. Kovasti velkaantuneiden yritysten – kuten vipurahastojen – pyrkimykset velkataakkansa keventämiseksi saavat ne myymään vaikeasti myytäviä omistuksiaan markkinoille, jotka eivät toimi. Lisäksi jotkin kehittyvät markkinataloudet tulevat IMF:n valtavasta tuesta huolimatta kokemaan vakavia finanssikriisejä, joiden vaikutukset leviävät myös muihin maihin. Kestävä nousu vielä kaukana Vaikka tämänhetkinen pörssinousu saattaa jatkua vielä jonkin aikaa, osakkeisiin ja muihin riskipitoisiin asiakirjoihin tulee väistämättä kohdistumaan uusia paineita. Monissa maissa viime kuukausina käyttöön otetut aiempaa vahvemmat toimet (valtava ja epätavallinen rahapolitiikan keventäminen, suuret elvytyspaketit, finanssiyritysten pelastustoimet, asuntovelallisten auttaminen ja vaikeuksiin ajautuneiden kehittyvien maiden avustaminen) ovat vähentäneet varsinaisen lamakauden riskiä. Vielä puoli vuotta sitten laman todennäköisuus oli erittäin suuri, kun maailmanlaajuiset finanssimarkkinat lähes romahtivat. Tämä globaali taantuma kestää silti ekonomistien keskimääräistä ennustetta kauemmin. Tunnelin päässä saattaa näkyä valoa – lamaa tai täydellistä finanssijärjestelmän romahdusta ei ole tulossa. Talouden elpyminen on kuitenkin joka puolella odotettua heikompaa ja hitaampaa. Sama koskee finanssimarkkinoiden kestävää elpymistä. Nouriel Roubini on New Yorkin yliopiston (Stern School of Business) taloustieteen professori ja RGE Monitorin hallituksen puheenjohtaja. Hän on Project Syndicaten kolumnisti. */
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sillä välin voi toki tehdä rutkasti tuohta (kuten Rubini niinikään kehoittaa) ostamalla tätä ääliörallia; kunhan ymmärtää myös MYYDÄ ajoissa!

Äänestä
  • > Rubini on oikeassa > Sillä välin voi toki tehdä rutkasti tuohta (kuten Rubini niinikään kehoittaa) ostamalla tätä ääliörallia; kunhan ymmärtää myös MYYDÄ ajoissa! Muistaakseni uutta rojahdusta on ennustettu kesäksi eli nyt olisi jo aika ruveta myymään. Nousutrendikin näkyy loppuneen jo pari viikkoa sitten ainakin Dowissa. Olen hiukan ihmetellyt sitä, että muutama 'legitimoitu' huippuasiantuntija on kuukausien ajan ennustanut seuraavaa rojahdusta, mutta silti osakemarkkinoilla näkyy viikkojen pituinen nousutrendi. Ikäänkuin sijoittajat viis veisaisivat asiantuntijoiden ennusteista. Onko tässä jälleen kysymys tuosta 'joukossa tyhmyys tiivistyy' -ilmiöstä, joka vei koko maailmantalouden nykyiseen lamaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


noususpekulaatiot kirjoitti:

Tämä kannattaa lukea: http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2009/04/26/nousu-usko-vailla-pohjaa/200910342/145 /* Nousu-usko vailla pohjaa Vaatimattomat merkit talousluisun hidastumisesta Yhdysvalloissa, Kiinassa ja muualla maailmassa ovat saaneet ekonomistit ennustamaan, että Yhdysvallat palaa kasvu-uralle vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja että muut kehittyneet taloudet kokevat samanlaisen nousun. Nouriel Roubini 26.4.2009 08:02 Ekonomistien keskuudessa näyttää syntyneen konsensus, jonka mukaan taloudet kasvavat ensi vuonna lähes trendinomaista kahden ja puolen prosentin nousua. Sijoittajat ovat ryhtyneet puhumaan kasvun ensimmäisistä versoista, ja osakemarkkinat ovat alkaneet nousta Yhdysvalloissa ja ympäri maailman. Markkinat näyttävät uskovan, että taloustunnelin päässä on valoa ja että yritysten ja rahoitussektorin tuloskunto olisi kohenemassa. Minun mielestäni tosiasiat eivät tue tällaista optimistista konsensusta. Itse odotan, että Yhdysvaltain talous supistuu vuoden toisella puoliskolla vielä 1,5–2,0 prosentin tahtia, kun konsensus-ennuste näyttää kahden prosentin nousua. Lisäksi ennustan, että ensi vuoden kasvuvauhti tulee olemaan niin heikkoa (0,5–1,0 prosenttia verrattuna yleiseen vähintään kahden prosentin nousuodotukseen) ja työttömyys niin korkea (yli 10 prosenttia), että vuosi tuntuu edelleen taantumalta. Euroalueella ja Japanissa tämän ja ensi vuoden näkymät ovat vielä huonommat: kasvu on lähellä nollaa vielä ensi vuonnakin. Kiina alkaa nousta nopeammin myöhemmin tänä vuonna, mutta talous kasvaa tänä vuonna vain viisi ja ensi vuonna seitsemän prosenttia. Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana tuotanto on kasvanut Kiinassa keskimäärin yli kymmenen prosenttia vuodessa. Monet pankit konkurssikypsiä Kun suurimpien talouksien näkymät ovat näin heikot, pankkien ja muiden rahoitusalan yritysten tappiot tulevat edelleen kasvamaan. Tuorein ennusteeni yhdysvaltalaisille rahoitusyrityksille lainoista ja arvopapereista syntyvistä tappioista on 3 600 miljardia dollaria. Muun maailman osalta vastaava luku on tuhat miljardia dollaria. [Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi tiistaina, että arvottomiksi osoittautuneiden lainojen ja arvopapereiden aiheuttamat maailmanlaajuiset tappiot voivat nousta 2010 loppuun mennessä 4 100 miljardiin dollariin.] Näiden arvioiden mukaan monet yhdysvaltalaiset ja muunmaalaiset pankit ovat käytännöllisesti katsoen vararikossa, ja valtioiden on otettava ne haltuunsa. Luottokriisi kestää paljon pidempään, jos pidämme zombie-pankit elossa huolimatta niiden valtavista ja jatkuvista tappioista. Kun reaalitalouden ja finanssiyritysten näkymät ovat tällaiset, Yhdysvaltain ja muun maailman pörsseissä nähdyt nousut on tulkittava vain väliaikaisiksi poikkeamiksi laskevilla markkinoilla. Pörssien ennustekyky heikko Ekonomistit vitsailevat, että osakemarkkinat ovat ennustaneet kaksitoista yhdeksästä viimeisimmästä taantumasta – markkinathan putoavat usein ilman, että pudotusta seuraisi taantuma. Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana osakemarkkinat ovat ennustaneet kuusi nollasta viimeisimmästä taantumasta: kuusi nousukiihdytystä ovat lopulta menettäneet puhtinsa, ja kurssit ovat pudonneet uusiin pohjiin. Osakemarkkinoiden viimeisin kiihdytys saattaa kestää hieman kauemmin, mutta kolmen tekijän takia sekin uuvahtaa ajallaan. Ensimmäinen syy on se, että makrotalouden luvut tulevat olemaan odotettuja huonompia. Talous ei käänny nousuun niin nopeasti kuin ekonomistien konsensus antaisi ymmärtää. Myöskään yritysten ja rahoitusalan yritysten voitot ja tulokset eivät virkoa ennustettua tahtia. Heikko talouskasvu, deflaatiopaineet ja yritysten kyvyttömyys selvitä lainamaksuistaan rajoittavat yritysten mahdollisuuksia nostaa tuotteidensa ja palveluidensa hintoja, mikä kuristaa tuottomarginaaleja. Kolmas syy on se, että finanssisokit tulevat olemaan ennustettuja pahempia. Jossain vaiheessa sijoittajat tajuavat, että pankkien tappiot ovat valtavia ja että osa pankeista on konkurssikypsiä. Kovasti velkaantuneiden yritysten – kuten vipurahastojen – pyrkimykset velkataakkansa keventämiseksi saavat ne myymään vaikeasti myytäviä omistuksiaan markkinoille, jotka eivät toimi. Lisäksi jotkin kehittyvät markkinataloudet tulevat IMF:n valtavasta tuesta huolimatta kokemaan vakavia finanssikriisejä, joiden vaikutukset leviävät myös muihin maihin. Kestävä nousu vielä kaukana Vaikka tämänhetkinen pörssinousu saattaa jatkua vielä jonkin aikaa, osakkeisiin ja muihin riskipitoisiin asiakirjoihin tulee väistämättä kohdistumaan uusia paineita. Monissa maissa viime kuukausina käyttöön otetut aiempaa vahvemmat toimet (valtava ja epätavallinen rahapolitiikan keventäminen, suuret elvytyspaketit, finanssiyritysten pelastustoimet, asuntovelallisten auttaminen ja vaikeuksiin ajautuneiden kehittyvien maiden avustaminen) ovat vähentäneet varsinaisen lamakauden riskiä. Vielä puoli vuotta sitten laman todennäköisuus oli erittäin suuri, kun maailmanlaajuiset finanssimarkkinat lähes romahtivat. Tämä globaali taantuma kestää silti ekonomistien keskimääräistä ennustetta kauemmin. Tunnelin päässä saattaa näkyä valoa – lamaa tai täydellistä finanssijärjestelmän romahdusta ei ole tulossa. Talouden elpyminen on kuitenkin joka puolella odotettua heikompaa ja hitaampaa. Sama koskee finanssimarkkinoiden kestävää elpymistä. Nouriel Roubini on New Yorkin yliopiston (Stern School of Business) taloustieteen professori ja RGE Monitorin hallituksen puheenjohtaja. Hän on Project Syndicaten kolumnisti. */

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu