Veikko Erkkilä on kirjoittanut mainion kirjan Neuvostoliittoon loikanneista suomalaisista ja heidän jälkeläisistään. Kirjassaan "Uskottiin aina parempaan" Erkkilä sivulla 161 viittaa Maalaisliiton toimintaan Suomessa:
" Neuvostoliitto tarvitsi keinonsa. Vallankumous tehtiin ja pidettiin yllä väkivalloin. Julmuudet olivat neuvostoliiton sisäisiä asioita, joilla oli aina ymmärtäjänsä, eikä vain ymmärtäjänsä vaan myös kannustajansa..."
Sellainenhan Maalaisliitto ja myöhemmin Keskusta (esim. Paavo Väyrynen) oli. Neuvostoliiton järjestelmää tuettiin avoimesti ja julmuudet, joista kyllä hyvin tiedettiin hyväksyttiin maalaisliiton poliitikkojen keskuuessa. Niitä jopa ihailtiin.
Minusta tämä oli hyvin luonnollista. Maaatalous Suomessahan on valtionjohtoista, kuten Neuvostoliitossakin oli. Nykyäänhän siellä on siirretty maataloudessa jo pitälti markkinatalouteen. Suomessa ei.
Keskustapuoleen ideologinen ispuolue Puolan maanviljelijöiden liitto ja DDR:n kommunistinen puolue ovat jo menneet manan majoille. Suomen Keskusta jatkaa vanhalla hyväksi havaitsemallaan linjalla: elä valtion tuilla ja veronmaksajan siivellä.
EU-Kepu ja historia
hienoa luettavaa
074
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.