ekaks näin aluks vaan kysysin et onks kenen mielestä nää sivut toisaalt nii hyvät , mut sit jollai lailla niin perseestä?:D
tai siis ku omalla kohalla ainaki välillä tuntuu et nää oikei lietsoo entisestään mun syömishäiriöö.. mut sit toisaalt taas niin "ihana" lukee näitä tarinoita ja tuntemuksii mitä kaikil on. ne kun on niin samoi mitä itelläänki. täällä ihmiset ymmärtää miltä musta tuntuu.. eikä heti pidetä iha kahjona , kai :D! ...
mut niin, kuha nyt sepostan tänne.. mä asun yksin, ja ennen oon kesät ollu ain kotosalla, mut nyt eka kesä tiedossa kun oon sillonki yksin. oon kyl tosi helpottunu siitä, nimittäin tiedän mitä tuskaa se ois ollut olla kotona koko kesä!! siellä vahtivan silmän alla :O mut nyt mä saan olla ihan vapaa :]
tosin onhan siinä sekin puoli, että nyt kun päässyt taas tähän syömishäiriö maailmaan ( olin pari vuotta suht kuivilla koko hommasta) niin voi olla et tää voi mennä pahakskin.. tässä pari kuukautta ollu aika tiukkaa. kauheet treenamista ja kalorin laskuu ym. kaikkee sitä perinteistä.. nii ties vaikka tää menis samaa ku viimeeks. en mä kyl koskaan missään sairaalassa ollu tai mitään.. mut laihduin nopees ajas 20 kg..
mulla ei oo mitää hajuu et paljon painan nytten :O .. mut laihimmillaa olin sillo 51 kg ..ja siint luvust ollaa viel kaukana.. mulla oli sillo sellai olo et tahon painaa viel joskus 49kg. vaan siks et se paino alkas niinku nelosella.. mut mä oon nyt ajatellu et se 55 ois aika hyvä tai jotain sitä luokkaa .. paitsi et heti ku ton kirjotti niin rupes katuu sitä.. et kyl pari kiloo vois tostaki sit pudottaa .. no oonpas hankala :D ... niin ja pituuttahan löytyi se 168 cm :P
kesää odotellessa..
kuhan sepostan
1320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä melkein haluun kesäks kotiin asumaan, kun oon huomannut, että yksin eläessä on syömishäiriö saanut NIIN valtavan osan elämää! Ahdistavaa. Olin kesällä osastolla ja lihoin siellä viisi kiloa. :S Hetken aikaa jaksoin sen painon kanssa, mutta nyt oon laihduttanut 46 kiloon, eikä sekään tunnu riittävän. Vihaan tätä sairautta. Alimmillaan paino on ollut siis 43 ja pituutta on 165 cm. Sairas viehätys löytyy luvusta 40, vaikka tiedän, ettei sekään riitä. Hauta tuntuu olevan ainut ratkaisu, vaikka toisaalta pelkään kuolemaa. En ymmärrä mitä haluan syömishäiriöltä, en kai mitään. En vain osaa syödä. Haluaisin toisaalta parantua, mutta ajatus painon noususta tuntuu sietämättömältä. Jos kerron vanhemmilleni, että on taas tämä ongelma alkanut vaivaamaan, en saa jatkaa opiskelua tämänhetkisellä paikkakunnalla, enkä kestäisi jättää ystäviäni ja poikakaveriani toiselle puolelle Suomea. Pitää katsoa jos kesällä saisi itseään niskasta kiinni ja yrittäisi opetella syömään normaalisti. Vähän tuntuu, että stressaava koulu ja suuri vastuu yksinasumisessa laukaisee kaaoksen, jota sitten pitää hallita syömättömyydellä -mikä on ihan sairasta! Jotain loogisuutta kiitos. Paraneekohan tästä koskaan kunnolla? Todella epätoivoinen olo. Olipas kiva avautua, en oo kellekään puhunut tästä. Valehdellut senkin edestä. Ja minustakin nämä sivut on osittain perseestä, mutta toisaalta on ihan mukava lueskella toisten sairastuneiden juttuja ja ajatuksia. Tietää, ettei ole yksin tämän kaiken kanssa.