Onko täällä ihmisiä, joilla myös on vaikeuksia luoda pysyviä suhteita hyvän päivän tuttujen kanssa? Entä tuntuuko jostain muustakin kuin minusta, että vaikka kuinka yritän olla avoin ja ystävällinen, niin ihmiset vaan katsoo kieroon eikä vastaa samalla tavalla takaisin - jos vastaa ollenkaan? Tulee mieleen, että yritän liikaa ja olen liian ystävällinen (miten sekin on mahdollista?) Millainen mun pitäisi olla, että kelpaisin?
Kun kenenkään kanssa ei synkkaa
Strooperi
61187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ole sussa jos et ole vittumainen,epäluotettava ja juoruileva,ilkeä ihminen. Elä lannistu,kaikkia ei pidä miellyttää. M Nimittäin se ongelma saattaa olla just siinä,et koitat olla kaikille aina mieliks. Ole mikä olet,mut et kuitenkaan sikamainen muitakohtaan,ilman syytä.
En ole vittumainen, epäluotettava enkä edes ilkeä. Haluan kaikille vaan hyvää, enkä välitä juoruilusta. Eihän mulla ole ketään, kenen kanssa jutella edes niistä pienistä arkipäiväisistä asioista. Mieliksi tekeminen on kaksipiippuinen juttu. Tietysti olen ystävällinen kaikille, koska... no, se nyt vaan on ystävällistä! En tiedä, miten pystyisin olemaan seurassa välinpitämättömämpi, hymähtelevä tuppisuu. Sekö kiehtoo ihmisiä enemmän? Omana itsenä oleminen on yllättävän vaikeaa, kun on koko ikänsä saanut kuulla, ettei sellaisena kelpaa (koulukiusaamistausta).
hermoilet liikaa ihmisten seurassa? Ravistutat päätä ja sanot väkisin hymyillen: "Joo, joo -niin,niin". Itse ainakin teen välillä noin ja silloin syvemmästä tutustumisesta ei tahdo tulla mitään. Ihmisille pitää jotenkin näyttää, että viihtyy niiden seurassa. Pitää olla rento ja luova ja hypätä tilanteeseen mukaan, ilman sen kummempia varautumisia. Tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Omalla kohdallani peruskoulun koulukiusaaminen sai minut tuntemaan, etten kelpaisi uusien ihmisten seuraan millään tavalla, vaikka seisoisin päälläni! Usein mietin vielä lukiossakin, että mitä tuossa toisessa tytössä on sellaista mikä tekee hänestä muiden mielestä "paremman persoonan" kuin mitä itse olen. Myöhemmin tajusin sen olevan täyttä harhakuvitelmaa. Ei ihmisten ajatuksiin pääse. Monet vain esittävät kohteliasta toiselle ja ajattelevat mielessään mitä ajattelevat.
Jos jutellessa jään liikaa miettimään sanomisiani, juttu menee ihan puihin. Alan punastella ja takellella enkä enää tiedä, miten saisin sanottua mitään fiksua kenellekään. Tuntuu, kuin mussa olisi yliherkkä tuntoaisti ihmisten ilmeille ja eleille. Heti jos toisen kasvoilla näkyy häivekin siitä, ettei sitä oikeasti kiinnosta mun jutut ja että se vaan teeskentelee yhteyttä meidän välillä, lamaannun kokonaan ja saatan jopa masentua moneksi päiväksi. Olen liian herkkä.
että miten kelpaisin ja miten mun pitäis muuttua että olisin sellainen ja sellainen. Tämä kuulemma liittyy johonkin koettuun häpeään (lapsuudessa, esim. kiusaaminen). Esim. kirja: Ben Malinen, Häpeän monet kasvot (on omalla lukulistallani myös) http://www.voihyvin.fi/lehdenmakupaloja/article141208-1.html Luepa tuo kuvaus.
olen ihan samanlainen.......