Tuntuu kuin se olisi ennemmin DIKTAATTORI LIPPOSEN vastustamista, kuin halosen kannattamista.
Samaahan se oli aikoinaan Koiviston kannatus 80-luvun alussa, ettei vaan diktaattori klanipää jatka, tai hänen juoksupoikansa
Tältä minusta tuntuu, minähän en SOSIALISTIA ÄÄNESTÄ MILLOIKAAN
Hyvää Joulua vaan
Samaahan se oli aikoinaan Koiviston kannatus 80-luvun alussa, ettei vaan diktaattori klanipää jatka, tai hänen juoksupoikansa
Tältä minusta tuntuu, minähän en SOSIALISTIA ÄÄNESTÄ MILLOIKAAN
Hyvää Joulua vaan
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ole sosdemi, mutta silti mielestäni Halonen on ollut hyvä presidentti. Hän osaa asettaa sanansa taitavasti,niin että ei loukkaa ketään, vaikka siellä ärrä sorahtaa, ei haittaa. Kunhan ajatus toimii ja puheen sisältö on järkevää. Harvemmalla poliitikolla se sitä nykyään on. Ulkonäkö ja yksityiselämä ovat omia asioita, ne saakoon olla rauhassa edes presidentin kohdalla, arvostetaan Halosta nimenomaan presidenttinä ja järkevänä poliitikkona. Halonen on ollut hyvä presidentti. Hyvä Halonen!
vapautui venäjän vallasta vasta Koiviston aikana.
Jos jokin kaipaa Kekkosen aikaa hän kaipaa silloin diktatuuria ja myllykirjeitä sekä tilattuja nootteja N-liitosta. Olen yksi niistä 90%:ta jotka kannattavat HALOSTA ja liputan hänen kunniaksi.
Minustakin Halonen on hyvä. Osaa olla oma itsensä, eikä ole tullut tärkeäksi. Ei ihme, että 90% kannattaa häntä.
..vaara Suomelle.
Olemme hyvää vauhtia siirtymässä valtion kontrolloimaan sosialismiin. Vaikka ei suoraan sosialisoida (siis oteta valtion haltuun) yrityksiä, niin sama asia toteutetaan verotuksella ja lainsäädännöllä. Verotuksella viedään yrityksistä kasvuun tarvittavat pääomat ja lainsäädännölllä rajoitetaan itsenäistä päätyöksentekoa.
Presidentillä olisi halutessaan mahdollisuus pitää suhteet kunnossa maan teollisuuden ja yrityselämän johtoon. Kannustaa vapaan markkinatalouden kehittymistä sekä sitä kautta työllisyyden ja yhteiskunnan vaurauden
lisääntymistä.
Kurppa johtaa maata täysin päinvastaiseen suuntaan.
Merkit ovat jo nähtävissä. Yritysjohtajat ovat avoimesti arvostelleet presidenttiä ja Suomen valtion johtoa. Suomen tulevaisuudelle tärkeät yritykset ovat siirtymässä ulkomaille. Halukkuus alkaa yrittäjäksi on meillä pienintä koko Euroopassa.
Työllisyys ei parane SAK:n toimintapäivillä tai Filatoffin kurssituksilla.
Suomeen tarvitaan lisää yrittäjiä, uusia yrityksiä, teollisuutta jne. Vain sitä kautta saadaan lisää jaettavaa suomalaisille.
Noilla perusteilla et sitten ilmeisesti kannata Lippostakaan.
terrorisoi jokaisella palstalla, puhumalla "kurpasta", uskomaton tyyppi.
Olisi mielenkiintoista omin silmin nähdä noin katkeran sairasmielinen ihminen, voin vain kuvitella hänen ajatusmailmansa sairauden.
Se oli 100% vähän ennen kuin sota alkoi. Tarjalla on enää 6% siihen.
viisas meille tyhmille mistä suunnasta sota on tulossa.
NATO intoilijat haluaa, että se tulisi idästä.
Onkohan tuo 6% jokin kauneusvirhe? Yleensähän kommunistimaissakin on sentään päästy täyteen 100% ellei vähän ylikin.
Olisikohan niin, että sittenkään kyse ei ole manipulaatiosta? Jospa vaan ihmiset ovat todella sitä mieltä? Ja tuskinpa tutkijoilla olisi syytä vääristellä tutkimuksiaan?
Eli, jos sspekuloidaan toisin päin: Mitä presidentille kuuluvia tehtäviä olisi pitänyt tehdä toisin? Miten olisii pitänyt käyttäytyä?
Kuin se ammuskelija, jonka ansiot työelämässä liikkuvat ammatikseen toisia hakkaavalla linjalla?
Uhoa, nimittelyä, halveksuntaa?
Miksi se on vaikeaa käsittää, että presidentti voi jopa asiallisesti ja ystävällisesti perustella puheissaan?
Mitä te odotatte?
Vahingoniloako?