Onneksi olkoon Jaakko Laakso

Saiko Jaakko Laakso ristit NKP:n Leningraadin Suomen osaston ( Taistolaisten ) pääideologina?

Kansanedustajat voisivat ottaa mallia Seppo Lehdosta http://home.thirdage.com/politics/seppolehto/

ja Karjala-lehden työstä:

Karjala 1.1.2004

Viipurista Karjala-lehti siirtyi Helsingin ja Lahden kautta Lappeen-rantaan

Lehtemme ilmestynyt 100 vuotta

KARJALA-lehti on tehnyt suomalaista lehdistön historiaa monta kertaa. Yksi merkkipaalu täyttyy tänään tammikuun 1. päivänä, kun KARJALA täyttää 100 vuotta.

KARJALA-lehti on ainoa lehti Suomessa, joka on ilmestynyt neljällä eri paikkakunnalla. Tähän lehti on joutunut sodista aiheutuneiden vaikeuksien vuoksi.

Viipurissa 1904 perustettu KARJALA on elänyt tsaarivallan painostuksessa, kokenut Suomen itsenäisyystaistelun ja valtiollisen vapauden ja joutunut sitten viime sotien kurimukseen. Lehti joutui muiden karjalaisten mukana evakkoon pois kotikonnuiltaan.

Helsingissä lehti jatkoi toimintaansa vuosina 1940­42. Takaisin kotikaupunkiin Viipuriin lehti palasi jatkosotavuosina 1942­44. Viipurista toiminta siirtyi sodan jälkeen Helsinkiin, jossa lehti jatkoi ilmestymistään vuoteen 1952 saakka. Tätä seurasi lyhyt toimintajakso Lahdessa vuosina 1952­55. Lehden nykyiselle kotipaikalle Lappeenrantaan siirryttiin vuonna 1956.

KARJALA oli ennen talvisotaa Suomen suurin maakuntalehti, levikiltään suurin sanomalehti Helsingin ulkopuolella. Elämä uusissa oloissa ei oikein onnistunut, ennen kuin vuonna 1958 lehtiyhtiö teki radikaalin muutoksen ja muutti päivälehden kerran viikossa ilmestyväksi heimolehdeksi.

Tänään KARJALA elää ja voi hyvin. Kustantajana oleva Karjalan Kirjapaino Oy on hoitanut taloutensa hyvin. Yhtiö on ollut aina kovatasoisten miesten johtama. Tilaajakunta on viime vuosina huvennut, koska lehti on suunnattu evakkokarjalaisille. Lehteä tilataan edelleen ympäri Suomen.

KARJALAN 100-vuotisjuhlan kunniaksi ilmestyy toimittaja Antti O. Arposen kirjoittama historiateos Sata vuotta Karjalan puolesta.

"Kaikista niistä karjalaisista instituutioista, jotka siirtyivät evakkojen mukana pois luovutetusta Karjalasta, KARJALA-lehti on parhaiten säilyneitä. "Näin asian kiteyttää juhlalehdessämme haastateltu lehtiyhtiön hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja, varatuomari Risto Piepponen.

Jo sata vuotta ilmestynyt KARJALA on yhä tänä päivänä vakaa ja valveutunut karjalaisuuden lipunkantaja.




--------------------------------------------------------------------------------
Karjala-kysymyksestä keskusteltiin 1950-luvulla

Presidentti Kekkonen yritti Karjalaa takaisin

Antti O. Arponen
Lappeenranta

Urho Kekkonen otti ensimmäisinä presidenttivuosinaan Karjalan palauttamisen usein esille neuvotteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa. Keskustelut tyrehtyivät joko vastapuolen penseyteen tai kotimaassa syntyneeseen asiaa haitanneeseen kohuun. Tohtori Juhani Suomen tutkimusten mukaan Karjalan palautus oli kuitenkin Kekkoselle tärkeä asia. Sen esivaiheeksi Kekkonen suunnitteli ensimmäisellä presidenttikaudellaan Saimaan kanavan alueen vuokraamista Suomelle.

Urho Kekkosen ensimmäistä presidenttikautta 1956­1962 leimasivat "yöpakkashallitus", noottikriisi ja sisäpoliittiset ongelmat. Kekkosen elämänkertasarjan neljäs osa (Juhani Suomi: Kriisien aika. Urho Kekkonen 1956­1962. Otava. 1992) kertoo mielenkiintoisia tietoja presidentin suhtautumisesta Karjalan palauttamiseen. Kun Porkkalan vuokra-alue oli palautettu Suomelle tammikuussa 1956, heräsi kansan keskuudessa toivo myös Karjalan palauttamisesta. Maaliskuussa presidentiksi valittu Kekkonen joutui heti asian kanssa tekemisiin, koska tiedossa oli Neuvostoliiton johdon vierailuja Suomeen ja Kekkosen vastavierailuja itänaapuriin.

"Teen kaiken, mitä on mahdollista"

"Voitte olla vakuuttuneita siitä, että teen kaiken, mitä on mahdollista", sanoi Kekkonen Karjalan Liiton edustajille Karjalan palauttamisesta vuonna 1956. Karjalan Liiton edustajakokous ja hallitus esittivät keväällä 1956 julkilausumassaan, että maan hallituksen tulisi käyttää jokainen tarjoutuva tilaisuus ottaakseen esille Karjalan palauttaminen neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa.
Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja eli maan presidentti Kliment Voroshilov oli tulossa Suomeen elokuussa 1956. Lehdistössä ja diplomaattipiireissä spekuloitiin kesällä 1956 avoimesti mahdollisuutta Karjalan palauttamiseen.
Suomen Moskovan suurlähettiläs Eero A. Vuori kauhisteli keskustelua. Hän pommitti Kekkosta kirjeillä, joissa hän varoitti Karjala-haaveisiin liittyvistä vaaratekijöistä. Niistä suurimpana hän näki mahdollisuuden, että Suomi kytkettäisiin mukaan idän ja lännen väliseen propagandasotaan, jolloin rajamuutoksista haaveilevat oitis leimattaisiin "lännen yhteistoimintamiehiksi".
Neuvostoliiton lehdet reagoivat myös keskusteluun. Suomalaisia lehtiä syytettiin yrityksestä vahingoittaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Naapurissa todettiin yksiselitteisesti, että rajakysymykset oli ratkaistu Pariisin rauhansopimuksessa lopullisesti.
Kekkoselle Karjalan-kysymys oli läheinen. "Se on jokaisen suomalaisen sydämellä sitä raskaammin, kuta vastuunalaisemmalla paikalla henkilö on." Kekkonen uskoi kesällä 1956, että Saimaan kanavasta käytävät neuvottelut tekisivät mahdolliseksi puuttua rajakysymykseen uudelleen.

Saimaan kanava sysäys Karjalan palauttamiselle

Kekkonen totesi Karjalan Liiton lähetystölle: "Minun käsitykseni on hyvin selvä: asiaa on edelleen ajettava ilman julkista hälyä ja vaatimuksia. Minulla on tähän kannanottooni täysin pätevät syyt. Järjestön on vaiettava, yksityisen on vaiettava, jos asian menestys sitä vaatii."
Kekkonen päätti Voroshilovin vierailun yhteydessä ottaa esille Saimaan kanavan asian ja samalla rajojen tarkistamismahdollisuuden. Alueluovutuksilla spekuloiva lehtikirjoittelu ja Väinö Tannerin Norjassa antama, neuvostoliittolaisia suuresti ärsyttänyt lehtihaastattelu saivat Kekkosen kuitenkin luopumaan alkuperäisestä suunnitelmastaan. Hän päätti edetä vain kanavaneuvottelujen tietä.
Lopullisen pisteen Karjalaa koskeville suunnitelmille antoi kesällä 1956 suurlähettiläs Viktor Lebedevin vierailu presidentin luona. Lebedev ilmoitti suorasanaisesti, että Voroshilovin vierailu on vain protokolläärinen. Mitään poliittisia neuvotteluja sen aikana ei käydä.
Kaksi päivää Lebedevin käynnin jälkeen maalaisliiton pää-äänenkannattajassa Maakansassa ilmestyi pääkirjoitus, jossa pyrittiin katkaisemaan rajantarkistuksilla spekuloiminen. Kirjoitus oli Kekkosen käsialaa.
Saimaan kanavan käytöstä oli käyty neuvotteluja vuodesta 1946 lähtien. Keväällä 1956 valtiosihteeri Rafael Seppälän johtama komitea totesi mietinnössään, että kanavan kunnostaminen ja laajennustyöt ovat suuri investointi. Niihin kannattaisi ryhtyä vain, jos sopimus takaisi Suomelle kanavan ja sen yhteyteen kuuluvien satamien käytön pitkäksi aikaa edullisilla ehdoilla.
Kekkosen tarkoitus oli kanavaneuvottelujen kautta avata keskustelu luovutettavista alueista. Hänen mielestään kanavan käyttö edellytti ehdottomasti, että se ja sen länsipuoliset maa-alueet olisivat Suomen hallussa. Kekkonen olisi halunnut ottaa kanava-asian esille Voroshilovin vierailulla, mutta suurlähettiläs Lebedevin pyynnöstä asia jätettiin vielä hautumaan.
Kesällä 1957 Kekkonen teki epävirallisen vierailun Moskovaan. Kanava- ja raja-asiat eivät olleet esillä. Aluekysymys tuli uudelleen esille vasta talvella 1958. Neuvostodiplomaatit antautuivat helposti keskusteluun rajakysymyksistä. Puolue- ja KGB-edustajat esittivät avoimesti vihjauksia edessä olevista aluekysymyksiä koskevista neuvotteluista ja jopa niiden myönteisistä lopputuloksista!
Vasta myöhemmin keväällä 1958 lähetystösihteeri Viktor Vladimirov ilmoitti kontaktihenkilölleen, kansliapäällikkö Kalle Lehmukselle, että ²suuren asian² ratkaisu tulisi lykkääntymään.
Tässä tilanteessa Kekkonen piti parempana olla ottamatta kysymystä esille. Hän pelkäsi, että se koituisi asialle vain vahingoksi. Samaa mieltä olivat hänen luokseen kutsumansa Karjalan Liiton edustajat.
"Sanoin heille, että uskon edelleen Karjalan asian positiiviseen ratkaisuun. Kun ei ole muuta tietä kuin sota tai sovintoratkaisu, on jälkimmäiselle luotava edellytykset. Siinä suhteessa on tilanne Suomessa kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Saimaan kanavan avaaminen muodossa tai toisessa olisi mielestäni hyvä, se saisi asian liikkeelle kuolleesta pisteestä."
Kekkosen muistiinpano osoittaa hänen uskoneen, että maassa vuonna 1958 käynnistynyt repivä lehtikirjoittelu ja ilmestyneet kohuteokset olivat vieneet pohjan Karjalan asian eteenpäinviemiseltä. Nyt oli saatava jalka alueluovutusten ovenrakoon kanavahankkeella.
Maaliskuussa 1958 Neuvostoliitto torjui kanavan vuokraamisen. Kekkonen laati uuden muistion asiasta (neuvottelematta kenenkään kanssa) ja lähetti sen Moskovaan. Sekin tyrmättiin.
Kekkonen oli pettynyt. Hän oli toivonut saavansa asian ratkaisuun toukokuussa 1958 ensimmäisellä virallisella vierailullaan Moskovaan. Moskovassa Saimaan kanava oli esillä, mutta neuvottelutiedonantoon todettiin vain, että asiasta keskusteltiin. Kanavasta keskusteltaessa Nikita Hrushtshev varoitti:
"Jos nyt ryhdymme keskustelemaan rajoista, voimme kajota sellaiseen, joka tuottaisi haittaa ja vahinkoa sekä teille että meille."

"Karjala ei ole tärkeä, mutta..."

Hrushtshev täsmensi mielipidettään Kekkoselle kahdenkeskisissä keskusteluissa. Hän korosti, että Karjala ei sinällään ollut Neuvostoliitolle tärkeä sen paremmin taloudellisesti kuin sotilaallisestikaan.
Mutta Karjala ei ole ainoa avoin rajakysymys, hän korosti, joka Neuvostoliitolla oli rajanaapuriensa kanssa. Siksi Karjalasta ei saanut muodostua vaarallista ennakkotapausta.
Karjala ja Saimaan kanava tulivat seuraavan kerran esille syyskuussa 1960 kun Hrushtshev saapui onnittelemaan Urho Kekkosta tämän 60-vuotispäiville.
Kekkonen aikoi esittää keskusteluissa, että Neuvostoliitto vuokraa Saimaan kanavan alueineen ja Uuraan Suomelle 50 vuodeksi.
60-vuotispäivän virallisessa osuudessa pidettiin muodollisia juhlapuheita. Varsinaisiin keskusteluihin päästiin kello 23 Tamminiemessä, mihin Hrushtshev seuralaisineen saapui. Yhdessäolo päättyi seuraavana aamuna kello viisi. Kekkosen kertoman mukaan yön aikana "syötiin kolmesti, hieman juotiin ja välillä laulettiin." Saunassa ei käyty, koska lääkäri oli kieltänyt sen Hrushtshevilta.
Yön aikana puhuttiin Saimaan kanavasta ja sovittiin, että asia otetaan virallisesti esille Kekkosen tullessa vierailulle Moskovaan marraskuussa 1960.

Karjalan Liiton johtoa informoitiin Tamminiemessä

Syksyllä 1960 Karjalan Liiton lähetystö vieraili Tamminiemessä. Kekkonen totesi sille, että kansainvälinen tilanne oli kireämpi kuin milloinkaan aikaisemmin. Siitä huolimatta olosuhteita oli hänen mielestään pyrittävä käyttämään hyväksi.
Kekkonen paljasti tulleensa siihen tulokseen, että Karjalan osalta "voi olla, että huonot ovat meille otollisemmat kuin hyvät ajat". Samalla Kekkonen kuitenkin varoitti "yksityisistä mielenilmauksista", joista voisi olla asialle vahinkoa.
Ennen vierailuaan Kekkonen lähetti neuvostojohdolle muistion, jossa hän jälleen esitti, että Neuvostoliitto vuokraisi Suomelle yhtenäisen maa-alueen valtakunnanrajalta Saimaan kanavalle asti.
Lokakuussa 1960 suurlähettiläs A. V. Zaharov toi vastauksen. Sen mukaan alueen vuokraaminen ei tullut kysymykseen. Neuvostoliitto oli valmis ratkaisuun vain itse kanavan ja muutaman kymmenen metrin levyisten ranta-alueiden osalta. Viesti oli Kekkoselle jälleen pettymys.
Moskovassa Hrushtshev otti kanava-asian esille Kekkosen muistion pohjalta. Hän sanoi Neuvostoliiton olevan periaatteessa valmis vuokraamaan kanavan. Hrushtshev sanoi kuitenkin myös, että rajat eivät ole muutettavissa ilman verenvuodatusta. Se oli viesti Kekkoselle, jolle kanavahanke symbolisoi ensimmäistä askelta Karjalan suuntaan.
Neuvottelukommunikeassa kanava-asia neuvostoliittolaisten toiveiden mukaan merkittiin hyvin suppeasti ja lyhyesti. Vierailun pääasia oli Suomen EFTA-neuvottelut.

Brezhnev ei halunnut edes keskustella Karjalasta

Neuvostoliiton uusi presidentti Leonid Brezhnev saapui ensimmäiselle vierailulleen Suomeen syyskuussa 1961. Suomessa olivat edessä presidentinvaalit ja se innosti Kekkosta jälleen kerran yrittämään Karjala-asiaa. Suomessa Brezhnev ei kuitenkaan halunnut keskustella edes Saimaan kanavasta. Hän puhui vain maailmanpolitiikkaa, Saksan asioista ja Berliinistä. Karjalaan ei kajottu.
Samaan aikaan Suomen presidentinvaaleihin liittynyt Honka-liitto alkoi herättää huomiota, joka vähän myöhemmin johti Neuvostoliiton Suomelle esittämään noottiin. Presidentti Kekkoselle tuli tärkeämpää tekemistä kuin Saimaan kanava tai Karjalan palauttaminen.
Neuvostoliitto vuokrasi Saimaan kanavan alueen Suomelle vuonna 1963 ja kanava avattiin uudelleen laajennettuna liikenteelle vuonna 1968. Brezhnevin aikana Neuvostoliitto ei halunnut enää edes keskustella Karjalan palauttamisesta.

--------------------------------------------------------------------------------






--------------------------------------------------------------------------------

Lue lisää uusimmasta Karjala-lehdestä!



Sivun alkuun --->