Onkohan mitään apua saatavissa tähän suunnattomaan ahdistukseen, kun töihin lähtö kammottaa???? Joudun taloudellisista syistä pakosti ottamaan vastaan mulle tarjotun työn muutamaa viikkoa ennen äitiysloman päättymistä. Kotiin jää työttömän isän hoiviin 8 kk ja noin 3½ vuotiaat lapset. Onni on ettei lapsia siis kai tarvitse lähteä aamuisin hoitoon retuuttamaan. Mutta itse olen aivan paniikissa näiden omien tuntemusteni kanssa. Työtehtävät tulee olemaan mulle uusia ja siksi vaativiakin. Samalla koen menettäväni jotain niin ainutlaatuista ja ohikiitävää, lapset ovat pieniä kuitenkin vain niin vähän aikaa. Esikoista sain olla kotona hoitamassa noin 1½-vuotiaaksi, mutta kyllä töissäkäyntini hänelle selvästi rankkaa oli tuolloinkin. Tämä esikoinen on aika herkkä kaveri ja melkoinen "äitin poika", siksikin olisin toivonut nyt voivani olla vauvan myötä pidempään kotona. Mutta aina ei käy niin kuin toivoisi... Löytyykö kohtalotovereita jotka tajuaisivat tämän ahdistuksen pohjattomuuden???
En halua töihin!
pakko
111130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
minullakin jää mies helmikuussa työttömäksi. lapsemme 4v. ja 7kk. Minulla on vielä hieman opintoja kesken ja takaraivossa tykyttää koko ajan että nyt kouluun ja töihin ottamaan vastuu perheestä kun mies ei sano jatkosuunnitelmistaan juuta eikä jaata.Pelottaa vaan jos mies jää pitkäksi aikaa kotiin lasten kanssa, ettei häntä enää kukaan huoli mihinkään töihin ikinä.Hän on lasten kasvatuksestakin niin eri mieltä.
Me emme aio enää lapsia tehdä, ja sydämeni itkee verta kun tiedän että aika kotona pikkuisteni kanssa jää niin vähiin. Töitä pitäisi järjen mukaan kattella jo keväällä ja opinnot jatkuisivat syksyllä.
Meillä ei miehen kanssa mistään edes keskustella, enkä ihmettelisi vaikka hän aikansa lapsia hoidettuaan keksisi vaatia heitä itselleen kun äiti ei ole koskaan kotona.
Älä mene töihin. Sinullahan on vielä äitiyslomaa. Ole edes ä-lomasi loppuun!!!
Kodinhoidontuki on naurettavan pieni ja jos kunta ei maksa kuntalisää, ei sillä kukaan elä. Etenkään, jos toisen palkka on työttömyyspäiväraha tai tavallisen duunarin palkka.
Toimeentulotukea ei saa, paitsi syrjäytyneet. Asumistuki ei ole tulo, se on vain kompensaatiota suomen älyttömän korkeasta vuokratasosta.
Joten siinä mielessä ymmärrän.
mutten ymmärrä, miksi et ole ä-lomaasi päivälleen loppuun asti?
Toisaalta lapsesi saavat olla kotona isän kanssa, ja isä tekee äärettömän tärkeää työtä eikä "vain ole kotona lasten kanssa" - toivottavasti hän itse sen tajuaa!! Isä-lapsi.suhteen kannalta tuo on todella hienoa. Ja jos lastesi hoito on hyvällä mallilla, turhaan podet huonoa omaatuntoa. Lapset voivat hyvin isän kanssa, jos sinä itse nautit työssäolosta. Jos se aiheuttaa sinussa syyllisyyttä tms., lapset vaistoaa sen, vaikka kuinka yrität peitellä sitä. Ja se ei ole hyvä se.
saamme toimeentulotukea, vaikka mieheni on töissä ja minä opiskelen ja lisäksi kolme lasta.Harrastamme ja elämme aivan normaalia elämää, huolimatta siitä että tällä hetkellä on pakko hakea tukea rahallisesti. Huom. tällä hetkellä ei tarkoita loppuelämää. Haluaisin tosiaan selkeän määritelmän siihen, mitä tarkoittaa syrjäytynyt. Me emme ainakaan sellaisia ole.
nellylle
kuka on puhunut syrjäytyneestä?
Koska työtehtävät tulevat olemaan mulle totaalisen uusia, on edeltäjäni kerettävä opettaa hommaa mulle. Siitä yhteisen työaikamme rajallisuudesta johtuen on siis pakko aloittaa työt kesken äitiysloman - vaikka sydäntä raastaakin. Asun sen verran korvessa ettei täällä työpaikkoja turhan usein ole tarjolla. Enkä toisaalta haluaisi mistään hinnasta myöskään täältä korvesta pois muuttaa...=)
Toivon todella että mieheni tosiaan tajuaisi oman työnsä tärkeyden lasten kanssa! Pitkään jatkunut työttömyys kun meinaa häntäkin aika ajoin masentaa.
Toivottavasti myös voin työssäolostani nauttia. Työpaikka sinällään on ennestään tuttu, mutta kuten sanottu työtehtävät tulevat olemaan aivan uusia ja myöskin haastavia. Siksipä täällä nyt unettomia öitä vietetään...
Varmasti perheenne tottuu ajatukseen nopeammin kuin arvaatkaan. Pitemmällä tähtäimellä lapsesi varmasti hyötyvät siitä että äiti on työssä. Ajattele niin että teet sen lasten takia!!!
Ethän sinä äiti lakkaa olemasta vaikka töihin menetkin. Tulee rytmiä elämään, vakaa toimeentulo jne. Miehellesi myös voimia toivotan.Puhukaa yhdessä elämänne arvoista ja puikaa tilanne perheenä.
Minun näkövinkkelistäni sinua on kohdannut onnenpotku!
siitä, miksi raha-asiat tulisi olla kunnossa ENNEN lasten hankkimista! Vaikka aina näillä saitella väitetään, ettei sillä ole merkitystä, niin onpas!
Tämä ketju sen todistaa...tuilla ei eletekään NIIN leveesti kun on väitetty!
Lapset ei olekaan elämässä kaikki, vaan myös rahaa tarvitaan...
Kun on ITSELLÄ rahaa, voi enemmän päättää itse.
tuosta ylempää
Miksi äidit vieroksuvat työtä ? Miksi töihinmeno pelottaa? Onhan se aluksi hankalaa saada koko porukka sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja uuteen rytmiin, mutta veikkaampa että työssä käyvä äiti ilotsee lastensa kehityksestä ja yhdessä puuhailusta vielä enemmän kuin kotona ollessaan. Kotona helposti väsähtää: Lakkaa huolehtimasta itsestään ja elämä pyörii vain hellan ja pesukoneen väliä. Kun elämässä on rytmiä ja aikuiskontakteja, jaksaa lastenkin kanssa paremmin. Lapsetkin tykkäävät kun saavat ikäistään seuraa päivähoidossa. Taloudellinen tilanne kohenee ja arki muuttuu senkin takia "siedettävämmäksi".Kyllä se työhönpaluu on suurelle osalle ihan positiivinen juttu, mutta tietysti löytyy näitä työtä vieroksuvia, jotka näppärästi kääntävät jutun niin, että lapsen paras hoitopaikka on koti. Minun lapsellani on ihana hoitopaikka perhepäivähoidossa ja mukava työssäkäyvä äiti, joka ei sitten sen enempää omaa aikaa tarvitsekaan. Työpäivän jälkeen on ihan virkistävää leikkiä tenavan kanssa vaikka koko ilta. Kotitöistä viis. Tehdään kun keritään ja jaksetaan. Niistä on turha etsiä sisältöä elämään.
Minä en vieroksu töitä, vaan olen rehellisesti sitä mieltä, että lasten paras hoitopaikka on koti. Taloudellisesti on tiukkaa, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa. Tämä on ilmeisesti paljolti luonnekysymys. Minä viihdyn kotona ja lapseni ovat viihtyneet kotona. Kouluun he ovat sopeutuneet yhtä hyvin kuin tarhassa olleet ikätoverinsa. Kavereita heillä on aina ollut paljon. Meidän elmässämme on riittävästi rytmiä, vaikka olenkin kotona. Elämäni pyörii perheen ympärillä, ei hellan ja pesukoneen väliä.