Olen kolmikymppinen, masentunut ja itsetuhoinen nainen. En ole paljoakaan ylipainoinen, ollut siinä ylärajan tuntumassa yleensä. Itsevihani ja yleinen katkeruus elämää kohtaan on lisääntyneet syksystä lähtien. Olen 3 viikon ajan oksentanut ulos aina kaiken syömäni, muutamaa suklaapalaa ja pitsanpalaa lukuunottamatta (silloin on pyörryttänyt niin etten uskaltanut oksentaa). Olen puhunut tästä pakkomielteestäni oksentaa ulos kaikki syömäni kolmelle lääkärille ja yhdelle psykologilleni. Kukaan ei reagoi mitenkään. Yksi lääkäri määräsi mut verikokeisiin, ja tulokset olivat kuulemmma ihan normaalit. Hän kirjoitti mulle lääkettä, joka pitäisi ottaa ennen ruokailua, ja se sitten estäisi pahoinvointia. En ole hakenut sitä lääkettä apteekista. Mielihalu oksentaa on liian voimakas. Onko tämä tavallista etteivät hoitoalan ihmiset reagoi syömishäiriöihin kuin vasta sitten kun sairastava on laihtunut alipainoiseksi? Luulen että ainakin mulla on silloin tämä pakkomielle ja rutiini siihen mennessä vaan voimistuneet entisestään. Nykyään en oikeastaan enää kai edes halua parantua, en näe syytä miksi haluaisin pitää itsestäni huolta tai yleensäkään elää. Mietin itsemurhaa joka päivä. Olen kertonut syömishäiriöstäni joillekin läheisilleni, muilta salaan sen. En seuraa laihtumistani, enkä käy vaa`alla enkä mittaile. Mutta hiukan ainakin olen siis laihtunut jo. Jotenkin mulla ei tunnu olevan se päällimmäisin mielihalu laihtua, vaan yleensä vaan kutistaa itseäni pois, vihaan itseäni suunnattomasti ja tunnen olleeni niin heikko ja avuton koko elämäni ajan, toisten riepottelema.
Saako sitä apua ajoissa?
Tuhkaa
4405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
www.syomishairiokeskus.fi
Kyllä kai sinulla on lääkitys? Cipramilia käytetään yleisesti masennuksen SEKÄ syömishäiriöiden hoitoon.
Minakin olen ollut tosi masentunut ja jossakin vaiheessa meni ruokahalu kokonaan...ei vain saanut palaakaan suustaan, kun koko lahipiiri OKSETTI...siis ihmiset ymparillani arsyttivat siina maarin, etta yritin kai alitajuisesti "tapaa itseni" syomalla en yhtaan mitaan....eika se auta patkaakaan, etta siihen reagoidaan niin, etta "onpas tuossa hyvin muodostunut nainen/tytto...". Eli vain kannustetaan itsensa kiduttamiseen...???
Oli miten oli. Mina tiedan mista kaikki sai alkunsa...siis ...ttumaisista ihmisista, jotka ymmartavat minut tasaisin valiajoin vaarin.
Ensin pitaa "fiksata se paakoppa", ennenkuin ruokahalu tulee takaisin. Sairaus on ennen kaikkea psykologinen. Hae apua! Jos et saa heti apua, hae lisaa apua ja vaihda hoitajaa/laakaria! Kerro edes lahimmille ihmisillesi...ehka he voivat vieda asiaa eteenpain...?
Kiitos kaikille vastanneille! Syömishäiriöni jatkuu. Syön harvoin ja yleensä oksennan kaiken pois. Jos voin, olen syömättä mitään, mahdollisimman pitkän aikaa. N. viikko sitten pyörryin ruokakaupassa, olin ollut kaksi päivää syömättä mitään. Ja siis sitä ennen monen viikon ajan oksentanut lähes kaiken syömäni ulos. Mut vietiin ambulanssilla ensin terveyskeskukseen, ja sieltä kuljetettiin sairaalaan. Verensokeri ja verenpaine olivat hyvin alhaiset, muuta vikaa ei kai ollut. Mut otettiin sisään psykiatriselle osastolle, suljetulle. Se oli ihan jees sinänsä. Olin siellä 4 päivää. Nyt taas kaikki sama vanha rumba pyörii entisellään. Olen syönyt mielialalääkkeitä parin vuoden ajan, parhaillaan menee se cipramil. Ja psykologikäyntejä mulla on. Mikään ei vaan tunnu auttavan. En tahtoisi enää pyörtyä, se oli jotenkin pelottava kokemus. Ja suljetulla osastolla oli vähän sellaista kolkon vankilamaista, ja muutamat muut potilaat olivat ihan sekaisin ja melusivat paljon.