Miten hitaasti yskyttikään juna! Saara Maria hytisi vaunun sillalla. Hän oli jo avannut ovenkin ja yhä jatkui matka. nyt viimeinen ylämäki, Halkoahde! Tuossa Tuomisen torppa! Mustikkapuron silta! Jopa viheltää veturi. Jarrut kitisevät pyörissä. Lehtonen lippuineen! Seis!
Eipä onneksi näkynyt tuttuja. Tuleepa täysi yllätys kotona! Siellä odottavat vasta viikon perästä.
Kantamus tosin on raskas, mutta meneehän se, kun vaihtaa kättä välillä. Jäänhile narskuu jalan alla. Maa on paljaana vielä. Mutta puut ovat totisessa huurteessa tien kahta puolta. Kotiin , kotiin! Ja sitten on joulu!
Huhta-ahossa näkyi Hilma kaivolla. "Hei Saara"
"Hei, hei" "Mitä kaupunkiin kuuluu?" "Ei kummia!"
"Tapanina on talolla tanssit. Tulee poikia sorjosta saakka. Sinnehän sinäkin?"
Saara Maria punastui. "En, en kai", sanoi hän yhä enemmän hämmentyen. "Kas, kas! Sinusta kuuluukin tulleen uskovainen. Anteeksi maaalaisuuteni!" kivahti Hilma, heilautti lettejään ja lähti ämpäreineen navettaa kohti.
Saara Maria seisoi hetken paikallaan. Vihlaisi niin pahasti. Entinen hyvä toveri tuolla tavoin!
Mutta niin kai olla pitikin. "Autuaita olette te, kun ihmiset pilkkaavat teitä!" niin seuroissa oli aina vakuutettu.
Ja hyväpä on toisaalta, että tieto parannuksesta on levinnyt! Ehkäpä pääsee vain vähemmillä kiusauksilla! Mutta sitten taas repeli sisintä
Hilman iva.
Saara Marian askel oli hidastunut. Posket hehkuivat punaisina kuin karpalot. Hiostutti.
Kylänlaidasta metsikön keskeltä pilkotti seurojen talo. Se tuntui kaukaiselta ja vieraalta. Se näytti melkein vankilalta. Ja ihmisorjuuden vankila se oli Saara Marialle ollutkin! Ei sinne ollut itse asiassa koskaan oikein haluttanutkaan,
ei varsinkaan ensimmöäisellä kerralla. Niin silloin, kun salaa piti yöllä hiipiä ikkunasta ulos Huhta-ahon Hilman odotellessa saunan takana.
Pahalta tuntui se silloinen meno, mutta kun oli tullut tyttöjoukossa luvatuksi, ei kehdannut sanaansa syödä.
Olihan siellä kulku myöhemmin hieman helpompaa, joskus tuntui kuin vetoakin sinne, mutta milloinkaan siellä ei ollut oikein levollinen olo.
Välistä kun katsoi pyöriviä pareja, oli kuin olisi
kurkistanut hourulan ovesta. Ja silloin aina muistui isä ja äiti! Nyt tulevat seuroista, laskeutuvat huokaillen levolle, valvovat ja rukoilevat tuhlaajatyttärensä puolesta!
Hyi! Täytyi karaista luontonsa ja siirtyä näkösälle, jotta joku ottaisi tuohon hullujen myllyyn. Ja ottivathan ne! Ensin naapuriston pojat. Sitten jo muutkin. Otti vihdoin hänkin, viettelijä, jonka kanssa tahrautui sielu ja ruumis
ja joka aikansa likaisesti pideltyään, jätti, häipyen koko paikkakunnalta.
Voi niitä tuskan aikoja! Tyyny kastui monina arkiöinä, mutta pyhäilloin täytyi raisusti paiskautua humuun, jotta vaiva hetkeksikään hellittäisi. Se oli orjuutta jos mikä! Itsensä pingoittamista toiseksi mitä oli. --
Nyt vapautumisen riemu täytti Saara Marian sisimmän. Hän melkein ihmetteli niitä uskovaisia, jotka vielä tunsivat kiusauksia tuollaiseen menoon. Hänestä tuntui hyvaltä, kun ei enää koskaan TARVITSE sinne mennä.
Ei tarvinnut enää kuulla ja seurata sitä, mitä joukko huusi! Sai olla uskollinen ja rehellinen
omalletunnolleen. Rauhassa sai illoin laskeutua vuoteelleen, virkeänä nousta aamuin.
"Kaikki vanha oli kadonnut. Katso kaikki on uudeksi tullut!" Jumala on hyvä!
Hyvä Jumala oli matkan kaupunkiinkin johdattanut.
kotonakin olisi tarvittu, mutta Saara Maria lähti vain, lähti pakoon äidin itkettyneitä silmiä ja isän vakavia kasvoja.
Mutta sinne ne vasta seurasivatkin. Oli niin outoa ja yksinäistä kaikki. Illoin oli palveluspaikan keittiössä aikaa vatvoa menneitä ja tulevia. pari kertaa tyttö yritti elokuviin
vapaa-illan aikaa tappamaan. Mutta silmät siellä vain väsyvat ja sisintä ellotti.
Silloin äiti kirjoitti. Kömpelöt olivat kirjaimet ja harvat sanat. Sisältö: EIKÖ SINULLA, LAPSENI,OLE IKÄVÄ KOTIIN, MAALLISEEN JA TAIVAALLISEEN? Kirjeessä oli myöskin kaupungin Jumalan lasten seuratalon osoite.
Seuraavana sunnuntaina Saara marialla oli vapaata.Hän etsi seurahuoneen. Siellä seurat olivat jo alkaneet. Tuunasen-setä, tuttu puhuja, kotonakin monta kertaa käynyt, istui pöydän takana
suuri rekisteriraamattu avoinna edessään.
Miten kodikasta olikaan kaikki. Ihmisetkin kuin vanhastaan tuttuja! Saara Maria tunsi olonsa turvalliseksi.
Kotvan kesti ennenkuin hän pääsi saarnaan kiinni.
Mutta sitten sana sattui. kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta penningistä kuului olevan teksti. Setä kertoi tuhlaajalasten lankeemuksen tiestä.--- Sellaista oli ollut Saara Mariankin elämä!--- Saarnaaja kuvasi myös, miten Herra kadonnutta etsii: omatunto aristelee, olo on levoton.
Herra puhuu niinikään ja kutsuu parannukseen ja uskoon. "Vaikka äiti ei enää jaksaisi huuliaankaan avata nuhteeseen ja neuvoon, saarnaavat hänen itkettyneet silmänsä ja surun uurtamat kasvonsa!"
Herra huutelee edelleen kadonneen perään myös näin seuroissa. "Kuinka haluaisinkaan sanoa sinulle, synnin tielle hoipertunut ystäväni, etkö ole jo saanut kylliksi salattuja syntejä sydämellesi, etkö ole kyllin kauan piinannut itseäsi kipein tunnoin, eikö olisi jo sovelias aika palata parannuksessa ja uskossa!
Katso, näin se Paimen eksyneen perässä kulkee,
helmaansa tahtoisi nostaa, laumaansa kantaa!
Mutta sinä vain aijot paeta! Niin, niin Ihminen pakenee autuuttaan niin kauan kuin jaksaa.
Ehkäpä täällä on joku joka ei enää jaksa!"
Silloin Saara Maria parahti:
"Voi, minä en jaksa!" Läpi huoneen kävi kohaus. kuin lämmin tuuli olisi lehahtanut päiden yli.
"SYNNIT OVAT ANTEEKSI JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ!" kaikui kaikkialta.
Tuunasen setä jatkoi lämmeeneenä saarnaansa. Miten loistivatkaan hänen kasvonsa! Miten kirkas olikaan hänen ainoa näkevä silmänsä!
Nyt hän puheli kadonneen löytämisestä, siitä miten se rääkkääntynyt raukka loppujen lopuksi arasti ja peläten vastaa Paimenen kutsuun ja miten Paimen sen sitten Jumalan lasten julistamalla evankeliumilla nostaa armoon ja kantaa tähän pyhien yhteyteen, veljeksi ja sisareksi ennen uskoon tulleiden kanssa!---
Saara Marian oli hyvä olla. Oli kuin pikku tyttösenä, kun lamppu paistoi talvi-illoin katossa ja äiti leikutti polvellaan laulaen: Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan ---Syntini armosta anteeksi annat--- Et Isäni armias Saaraasi heitä!"
Kevyet olivat sitten askeleet palveluspaikkaan.
Vieras keittiökin tuntui kodikkaalta.
Rouva ihmetteli aamulla, kun sieltä helähti:
"Ei laulamasta lakkaa mun sielun iloissaan, kun
uuvutettu raukka on päässyt kuormastaan!"---
Hekanahonahteelta näkyi jo kotimökki, punainen läikkä punamarjaisten pihlajain ja kirkkaan
vihreän rukiinlaihon keskellä.
Tuossa jo hakamaa mistä tuhannet kerrat oli suvi
ehtoin karja kotiin noudettu! Vielä Särkilampi,
kuivaa kangasta taival, sitten isän pellot! Ja nyt navetan taitse pihaan!
Lapsenkasvot silmänräpäyksen ikkunassa. Sitten ovi rymisten auki! Pekka edellä, Maija pyrynä perässä.
Molemmat suoraan tulijan syliin. "Jumalan terve!
Jumalan rauhaa,lapset!
Ihanhan te kaadatte minut!" Saara Maria itki ja nauroi.
Äiti ja isäkin ilmestyivät portaille.Kotva siinä syleiltiin, anteeksi anottiin, anteeksi annettiin.
"Minutta tuntui että tuli joulu!" jokelsi Maija.
"Pyh" sanoi Pekka, "Jouluun on vielä toista viikkoa."
"Kyllä Maija on oikeassa", toisti äiti
"Joululta minustakin tuntuu!" "Joulupa tosiaankin", yhtyi isä.
"Olemmehan saaneet suuren lahjan. Hän joka oli kadonnut, on jälleen löydetty!"
"No olkoon sitten minunkin puolestani joulu!"
myönteli Pekka.
"Saamme sillä tavalla kaksi joulua!"
Kirjasta,Joulusta jouluun, (Väinö Havas).
Eipä onneksi näkynyt tuttuja. Tuleepa täysi yllätys kotona! Siellä odottavat vasta viikon perästä.
Kantamus tosin on raskas, mutta meneehän se, kun vaihtaa kättä välillä. Jäänhile narskuu jalan alla. Maa on paljaana vielä. Mutta puut ovat totisessa huurteessa tien kahta puolta. Kotiin , kotiin! Ja sitten on joulu!
Huhta-ahossa näkyi Hilma kaivolla. "Hei Saara"
"Hei, hei" "Mitä kaupunkiin kuuluu?" "Ei kummia!"
"Tapanina on talolla tanssit. Tulee poikia sorjosta saakka. Sinnehän sinäkin?"
Saara Maria punastui. "En, en kai", sanoi hän yhä enemmän hämmentyen. "Kas, kas! Sinusta kuuluukin tulleen uskovainen. Anteeksi maaalaisuuteni!" kivahti Hilma, heilautti lettejään ja lähti ämpäreineen navettaa kohti.
Saara Maria seisoi hetken paikallaan. Vihlaisi niin pahasti. Entinen hyvä toveri tuolla tavoin!
Mutta niin kai olla pitikin. "Autuaita olette te, kun ihmiset pilkkaavat teitä!" niin seuroissa oli aina vakuutettu.
Ja hyväpä on toisaalta, että tieto parannuksesta on levinnyt! Ehkäpä pääsee vain vähemmillä kiusauksilla! Mutta sitten taas repeli sisintä
Hilman iva.
Saara Marian askel oli hidastunut. Posket hehkuivat punaisina kuin karpalot. Hiostutti.
Kylänlaidasta metsikön keskeltä pilkotti seurojen talo. Se tuntui kaukaiselta ja vieraalta. Se näytti melkein vankilalta. Ja ihmisorjuuden vankila se oli Saara Marialle ollutkin! Ei sinne ollut itse asiassa koskaan oikein haluttanutkaan,
ei varsinkaan ensimmöäisellä kerralla. Niin silloin, kun salaa piti yöllä hiipiä ikkunasta ulos Huhta-ahon Hilman odotellessa saunan takana.
Pahalta tuntui se silloinen meno, mutta kun oli tullut tyttöjoukossa luvatuksi, ei kehdannut sanaansa syödä.
Olihan siellä kulku myöhemmin hieman helpompaa, joskus tuntui kuin vetoakin sinne, mutta milloinkaan siellä ei ollut oikein levollinen olo.
Välistä kun katsoi pyöriviä pareja, oli kuin olisi
kurkistanut hourulan ovesta. Ja silloin aina muistui isä ja äiti! Nyt tulevat seuroista, laskeutuvat huokaillen levolle, valvovat ja rukoilevat tuhlaajatyttärensä puolesta!
Hyi! Täytyi karaista luontonsa ja siirtyä näkösälle, jotta joku ottaisi tuohon hullujen myllyyn. Ja ottivathan ne! Ensin naapuriston pojat. Sitten jo muutkin. Otti vihdoin hänkin, viettelijä, jonka kanssa tahrautui sielu ja ruumis
ja joka aikansa likaisesti pideltyään, jätti, häipyen koko paikkakunnalta.
Voi niitä tuskan aikoja! Tyyny kastui monina arkiöinä, mutta pyhäilloin täytyi raisusti paiskautua humuun, jotta vaiva hetkeksikään hellittäisi. Se oli orjuutta jos mikä! Itsensä pingoittamista toiseksi mitä oli. --
Nyt vapautumisen riemu täytti Saara Marian sisimmän. Hän melkein ihmetteli niitä uskovaisia, jotka vielä tunsivat kiusauksia tuollaiseen menoon. Hänestä tuntui hyvaltä, kun ei enää koskaan TARVITSE sinne mennä.
Ei tarvinnut enää kuulla ja seurata sitä, mitä joukko huusi! Sai olla uskollinen ja rehellinen
omalletunnolleen. Rauhassa sai illoin laskeutua vuoteelleen, virkeänä nousta aamuin.
"Kaikki vanha oli kadonnut. Katso kaikki on uudeksi tullut!" Jumala on hyvä!
Hyvä Jumala oli matkan kaupunkiinkin johdattanut.
kotonakin olisi tarvittu, mutta Saara Maria lähti vain, lähti pakoon äidin itkettyneitä silmiä ja isän vakavia kasvoja.
Mutta sinne ne vasta seurasivatkin. Oli niin outoa ja yksinäistä kaikki. Illoin oli palveluspaikan keittiössä aikaa vatvoa menneitä ja tulevia. pari kertaa tyttö yritti elokuviin
vapaa-illan aikaa tappamaan. Mutta silmät siellä vain väsyvat ja sisintä ellotti.
Silloin äiti kirjoitti. Kömpelöt olivat kirjaimet ja harvat sanat. Sisältö: EIKÖ SINULLA, LAPSENI,OLE IKÄVÄ KOTIIN, MAALLISEEN JA TAIVAALLISEEN? Kirjeessä oli myöskin kaupungin Jumalan lasten seuratalon osoite.
Seuraavana sunnuntaina Saara marialla oli vapaata.Hän etsi seurahuoneen. Siellä seurat olivat jo alkaneet. Tuunasen-setä, tuttu puhuja, kotonakin monta kertaa käynyt, istui pöydän takana
suuri rekisteriraamattu avoinna edessään.
Miten kodikasta olikaan kaikki. Ihmisetkin kuin vanhastaan tuttuja! Saara Maria tunsi olonsa turvalliseksi.
Kotvan kesti ennenkuin hän pääsi saarnaan kiinni.
Mutta sitten sana sattui. kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta penningistä kuului olevan teksti. Setä kertoi tuhlaajalasten lankeemuksen tiestä.--- Sellaista oli ollut Saara Mariankin elämä!--- Saarnaaja kuvasi myös, miten Herra kadonnutta etsii: omatunto aristelee, olo on levoton.
Herra puhuu niinikään ja kutsuu parannukseen ja uskoon. "Vaikka äiti ei enää jaksaisi huuliaankaan avata nuhteeseen ja neuvoon, saarnaavat hänen itkettyneet silmänsä ja surun uurtamat kasvonsa!"
Herra huutelee edelleen kadonneen perään myös näin seuroissa. "Kuinka haluaisinkaan sanoa sinulle, synnin tielle hoipertunut ystäväni, etkö ole jo saanut kylliksi salattuja syntejä sydämellesi, etkö ole kyllin kauan piinannut itseäsi kipein tunnoin, eikö olisi jo sovelias aika palata parannuksessa ja uskossa!
Katso, näin se Paimen eksyneen perässä kulkee,
helmaansa tahtoisi nostaa, laumaansa kantaa!
Mutta sinä vain aijot paeta! Niin, niin Ihminen pakenee autuuttaan niin kauan kuin jaksaa.
Ehkäpä täällä on joku joka ei enää jaksa!"
Silloin Saara Maria parahti:
"Voi, minä en jaksa!" Läpi huoneen kävi kohaus. kuin lämmin tuuli olisi lehahtanut päiden yli.
"SYNNIT OVAT ANTEEKSI JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ!" kaikui kaikkialta.
Tuunasen setä jatkoi lämmeeneenä saarnaansa. Miten loistivatkaan hänen kasvonsa! Miten kirkas olikaan hänen ainoa näkevä silmänsä!
Nyt hän puheli kadonneen löytämisestä, siitä miten se rääkkääntynyt raukka loppujen lopuksi arasti ja peläten vastaa Paimenen kutsuun ja miten Paimen sen sitten Jumalan lasten julistamalla evankeliumilla nostaa armoon ja kantaa tähän pyhien yhteyteen, veljeksi ja sisareksi ennen uskoon tulleiden kanssa!---
Saara Marian oli hyvä olla. Oli kuin pikku tyttösenä, kun lamppu paistoi talvi-illoin katossa ja äiti leikutti polvellaan laulaen: Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan ---Syntini armosta anteeksi annat--- Et Isäni armias Saaraasi heitä!"
Kevyet olivat sitten askeleet palveluspaikkaan.
Vieras keittiökin tuntui kodikkaalta.
Rouva ihmetteli aamulla, kun sieltä helähti:
"Ei laulamasta lakkaa mun sielun iloissaan, kun
uuvutettu raukka on päässyt kuormastaan!"---
Hekanahonahteelta näkyi jo kotimökki, punainen läikkä punamarjaisten pihlajain ja kirkkaan
vihreän rukiinlaihon keskellä.
Tuossa jo hakamaa mistä tuhannet kerrat oli suvi
ehtoin karja kotiin noudettu! Vielä Särkilampi,
kuivaa kangasta taival, sitten isän pellot! Ja nyt navetan taitse pihaan!
Lapsenkasvot silmänräpäyksen ikkunassa. Sitten ovi rymisten auki! Pekka edellä, Maija pyrynä perässä.
Molemmat suoraan tulijan syliin. "Jumalan terve!
Jumalan rauhaa,lapset!
Ihanhan te kaadatte minut!" Saara Maria itki ja nauroi.
Äiti ja isäkin ilmestyivät portaille.Kotva siinä syleiltiin, anteeksi anottiin, anteeksi annettiin.
"Minutta tuntui että tuli joulu!" jokelsi Maija.
"Pyh" sanoi Pekka, "Jouluun on vielä toista viikkoa."
"Kyllä Maija on oikeassa", toisti äiti
"Joululta minustakin tuntuu!" "Joulupa tosiaankin", yhtyi isä.
"Olemmehan saaneet suuren lahjan. Hän joka oli kadonnut, on jälleen löydetty!"
"No olkoon sitten minunkin puolestani joulu!"
myönteli Pekka.
"Saamme sillä tavalla kaksi joulua!"
Kirjasta,Joulusta jouluun, (Väinö Havas).
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mielestäni tällaiset tarinoitten ja kertomusten jäljennökset eivät sovi keskustelupalstalle, sillä noista kertomuksista ei oikein voi luoda mitään keskusteltavaa.
keskustella vaikka miten.
Esim miten vanhoilliset todella toimivat käytännön tasolla.
koska juttu on ihan väärässä paikassa.
Väinö Havaksen kirjat ovat varmaan ihan hyviä, mutta ei nyt ole aikaa tuota lukea tunnelmoiden, eikä ole lapsiakaan vieressä, joille sen voisi monitorilta lukea.
Kuinka voi Jouluna olla kirkkaan vihreä rukiinlaiho, Saara Maria on ilmeisesti tajuntaa laajentavien aineiden väärinkäyttjä.
Jäähile narskuu jalan alla, vaikka maa oli paljas.
ja ihana kertomus!!
Lestadiolaiskertomus?
Toisaalta arvasit oikein, lestadiolaiskertomushan kyseessä onkin.
Ja käytännön tasolla, kuten kouluelämässä puhutaan vain lestadiolaisista tai pilkkanimellä (lestat).
Mutta aina kun puhutaan ihmisten keskellä lestadiolaisista tarkoitetaan vanhoillislestadiolaisuutta, koska vanhoillislestadiolaisuus on eri lestadiolaisuushaaroista ylivoimaisesti suurin.
toiset lestadiolaisuussuuntaukset ovat eronneet vanhoillislestadiolaisuudesta erilaisten näkemyksiensä tähden (ovat halunneet ottaa elämäänsä jonkun,joitakin synnillisiä tapoja).
Kouluelämässäkin olen nähnyt kummeniä ja kymmeniä pilkattavia lestadiolaisia ja kaikki, aivan kaikki ovat olleet vanhoillislestadiolaisia.
Koulu4elämän perusteella muita lestadiolaisia ei näytä olevan lainkaan, ei yhtäkään.
Tiedoksi sinulle myös:
Tämäkin palsta on lestadiolaisuuspalsta,mutta mitä olen vähän tätä lukenut en ole täällä havainnut yhtään lestadiolaisuushaaroista puhuttavan, eikä kirjoittajiakaan ole ollut, ainakaan eivät ole maininneet olevan jostakin toisesta lestadiolaisuussuuntauksesta kuin vanhoillislestadiolaisuudesta.
Eli käytännössä tämä palsta onkin vanhoillislestadiolaisuuspalsta.
Ilmeisesti toiset lestadiolaisuushaarat ovat niin mitättömän pieniä ja ukkoontuneita ja akkaantuneita että heitä ei esim koululaisten keskuudesta löydy ainuttakaan. En ainakaan itse ole tavannut yhtäkään isossa koulussani jota kävin kymmenen vuotta.
Avauskertomus oli siis Lestadiolaisuuskirjoitus, näin voidaan sanoa.
Jos et sinä vielä tai joku palstalla kävijä tiedä niin palstalla runsaasti esiintyvä vl-lyhenne tarkoittaa juuri vanhoillislestadiolaisia.
Toiset lestadiolaisuushaarat ovat ainakin esikoislestadiolaisuus,lestadiolainen uusheräys, pikkuesikoisuus ja voi olla jotain muitakin.
Edellämainitut haarat ovat kaikki niin pieniä päähaaraan vl:liin verrattuna että he ei yhdessäkään ole kuin ehkä muutama prosentti vl;lien koosta.
Ei ole ihme jos heistä ei näytä olevan mitään puhetta tällä palstalla.
jossakin yhteydessä myös lyhenteen el.
Se tarkoittanee mainitsemiasi esikoislestadiolaisia;)
kyllä tällä palstalla on myös esikoislestadiolaisia keskustelijoita! valtaosa tänne kirjoittavista on kuitenkin ei-lestadiolaisia, vaikka palstan nimi on mikä on:)
Tämän palstan kirjoitusten perusteella voisi olettaa vanhoillisia olevan kaikista n.98% ja esikoisia lyhenne el,2%. ja muita EI OLLENKAAN.
Riippuu vähän maantieteestä, mitä lestadiolaisryhmää milloinkin tarkoitetaan kun puhutaan lestadiolaisuudesta. Samoin riippuu maantieteellisestä sijainnista, minkä lestadiolaisryhmäne edustajia tapaa arkipäivässään.
Jos asuu Oulun tai Lapin läänissä, on aika epätodennäköistä, että törmäisi esikoislestadiolaisiin, koska esikoislestadiolaisia ei näissä lääneissä ole yhteensä kovinkaan montaa sataa. Vanhoillislestadiolaisia taas on samoilla alueilla kymmeniä tuhansia.
Etelä- ja Itä-Suomessa taas on alueita, joilla esikoislestadiolaiset ovat suurin ryhmä ja vanhoillislestadiolaisia ei ole välttämättä ollenkaan tai sitten hyvin vähän. Näillä alueilla lestadiolaisuudesta puhuttaessa yleensä tarkoitetaan esikoislestadiolaisuutta, ja samoin kouluissa ja työpaikoissa tavallisesti törmää juuri esikoislestadiolaisiin.
Samoin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on alueita, joiden lestadiolaisuus on LFF:läisyyttä (=pikkuesikoisuus, rauhansanalaisuus). Ja näillä alueilla tietysti lestadiolaisuudesta puhuttaessa yleensä tarkoitetaan juuri tätä suuntaa eikä vanhoillislestadiolaisuutta.
Satuin juuri eilen lukemaan erästä lestadiolaisuutta käsittelevää kirjaa ja siinä sanottiin vanhoillislestadiolaisia olevan 115 000, esikoislestadiolaisia 25 000, rauhansanalaisia 24 000, töröläläis-sillanpääläisiä 4 000, uusheräysläisiä 3 000, lyngenlestadiolaisia 2 000 ja muita suuntia yhteensä muutamia tuhansia.
Joten yhteensä siis muita kuin vanhoillislestadiolaisia on n. 60 000 - 70 000, ja vanhoillislestadiolaisia siis 115 000. Ja prosenteissa siis muita kuin vanhoillislestadiolaisia on näiden tietojen mukaan noin 40% kaikista lestadiolaisista ja vanhoillislestadiolaisia noin 60% kaikista lestadiolaisista.
Mitä tulee sen kirjan mainitsemiin lukuihin, niin ne ovat tietysti vain arvioita. Ja itse ainakin arvioisin esikoislestadiolaisuuden määräksi 25 000 - 35 000 ja lyngenlestadiolaisuuden määräksi 4 000. Muista ei ole yhtä selvää omakohtaista kuvaa, joten en osaa arvioida lukujen paikkansapitävyyttä muiden osalta.
Itse arvioin Vanhoillisten määräksi suomessa 87000 ja ulkomailla 8000= 95 000
Esim suomessa arvioisin näin.
Yksi lasku peruste päivämiehen joulutervehdykset.
Toinen suviseurat.
Kolmas SRK:n jäsenet.
Sitten arvioidaan kokemusperäisesti kuinka monta sisältyy laskuihin. Esim SRK:n jäsenet * reilu 2 tai suviseuravieraat + 10%
Luulen että olen aika lähellä oikeeta.
varmasti liki oikea arvio.
Suviseuroissa on parhaimmillaan liki 80000 henkeä.
josta ulkopuolisia on ehkä pikkukunnan väkiluku,eli noin 2000-5000, riippuen kulloinkin olevan suviseurapaikkakunnan ja lähiympäristön väestön määrästä.
Mutta kotiin ja työhön jäävien vanhoillisten osuus on vaikeampi laskea.
Heitä on kuitenkin selvästi enemmän kuin suviseuroissa käyvat ei-vanhoilliset määrä.
On paljon ympäri suomea laitoksissa olevia vl:liä
vanhuksia ja sairaita, ja terveitäkin jää pois ja perheitäkin esim pitkän matkan ja taloudellisen tilanteenkin vuoksi.
Ja se suurin poissaolevien ryhmä on työssä olevat.
Monet varsinkin nuoret opiskelijat hankkivat itselleen kesätöitä, ja suviseura-aika voi mennä pakosta töissä.
Siinäpä oli ihanasti nuoren ihmisen parannuksentekotapaus, joka oli ennen ollut uskovainen, mutta joutunut sitten sielunvihollisen pettämänä maailman tielle.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tuo juttu oli aivan kiva lukkee, vaihtelua täällä paljon vallitsevalle perinteiselle juupas-eipäs linjalle.