Miten saada rahoilleni vuosituottoa jopa 1000 % rehellisesti osakkeita ostamalla

Kankaanpään poika

Kun nyt ostaa Benefonin osakkeita vaikkapa 2000 eurolla ja myy parin vuoden päästä 20 000 eurolla se on siinä.

Suomalaisessa pörssissä ei ole yhtä houkuttelevaa kohdetta kuin tämä Benefonin osake. Yhtiö on räjähtävän kasvun omaavalla markkinasegmentillä, ruotsissakin 60 % naisista haluaisi puhelimeensa sos-painikkeen; Benefonissa se on

Ruotsissa 52 % miehistä haluaisi puhelimeensa kartan ja GPS:n ; Benefonissa se on

Turvallisuusalan yritykset joka puolella maailmaa kuten unkarissa lanseeraavat koko ajan uusia palveluja Benefonin kehittämän tekniikan ympärille, nyt vihdoinkin Benefonilla alkaa olemaan paketti koossa ja voidaan tarjota koko palvelukokonaisuus.

Yhtiö on löytänyt päärahoittajan ja velkasaneeraus on käytännössä hyväksytty ja vahvistetaan tammikuussa 2004 Turun käräjäoikeudessa, sen jälkeen yhtiön on helppo saada suuriakin tilauksia ja kasvatettua liikevaihtoansa rajahdysmäisesti jo vuonna 2004; kuvittele yhtiö voitolliseksi ja 80 miljoonan euron liikevaihtoa tekeväksi, nyt pörssiarvo on vaivaiset 5 miljoonaa euroa. Siis kymmenkertaistumisen mahdollisuus ei ole mitään kosteaa päiväunta vaan REALISMIA. Itse olen sijoittamista harrastanut yli 10 vuotta ja pörssiomaisuudestani on Benefonissa kiinni 80 % nyt olen rajusti tappiolla mutta aika näyttää itse lisäsin vielä lisää osakkeita koriin siis Benefonia

7

1765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fed

      Oikeasti paperi on todella peliherkkä ja oman tarkkailun alla, mutta vahvat uskot ei ole tulevaisuuteen ja mielestäni nykykurssikin on kova.

      • Kankaanpään poika

        joo kyllä on tosiaan JA PALJON.

        Niin niistä vahvoista uskoista tulevaisuuteen tulee mieleeni Nokia 90-luvun alussa, jolloin edes yhtiön silloinen pääjohtaja Kari Kairamokaan ei enää uskonut johtamaansa yhtiöön vaan tappoi itsensä. Kaikki viisaat ihmiset luopuivat yhtiöstä, joka suuntautuu johonkin ihmeelliseen GSM Bisnekseen, kuka nyt muka matkapuhelinta viitsisi mukanaan kantaa kun voi puhua tutusta ja turvallisesta seinäpuhelimesta. No loppuosa näytelmää on kaikkien aikojen suomalaista menestystarinaa...

        NYT ollaan samanlaisen tapahtumaketjun alkumetreillä...eli kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa, ollakseen vahva ihmisen on koettava takaiskuja, koska ihminen kasvaa vain ja ainoastaan vaikeuksien kautta....sama pätee yrityksiin.....lueppa esimerkiksi viimeisin matkaviesti sielläkin on sivun juttu Benefonin tekeleistä koiran kaulapantana...eli isäntä kuulee koiran haukunnan puhelimeensa ja saa tarvittaessa ääniyhteyden....mietipä pelkästään näitä näkymiä esimerkiksi mustasukkaisille aviokumppaneille ei muuta kuin kännykkäpanta auton etuistuimen alle ja nähdään tietokoneen kuvaruudulta, missä aviopuoliso oikeasti kruisailee kokousmatkan sijaan ja kenen kanssa, lisäksi kuullaan mahdolliset äänet (lue huokailut)eli koko kaupunki ei tiedä silloin mua ennen vaan saadaan paska suhde opikki heti alkuunsa. Tai muistihäiriöiselle omaiselle GPS puhelin mukaan ja tietokoneen näytöltä katsotaan missä omainen on ja kalliin pelastushelikopterin sijasta vaan ESC puhelin kuvaruudun perusteella ajetaan paikallle ja haetaan omainen pois....MAHDOLLISUUKSIA ON HYVÄT IHMISET MILJOONIA, NYT TELEMATIIKKA TODEN TEOLLA MURTAUTUU ENSI VUONNA ARKIPÄIVÄÄMME, benefon on vaikeuksistaan huolimatta edelleen johtava tekijä paikannuslaitteiden vaativalla osa-alueella. Yhtiö osallistui 1995 Euroopan unionin rahoittamaan MORE-projektiin ja siitä kaikki sai alkunsa....nykyiset Benefonin omistajat ovat jatkossa pörssimiljoonikkoja Nokian tapaan

      • Pyh
        Kankaanpään poika kirjoitti:

        "eli isäntä kuulee koiran haukunnan puhelimeensa ja saa tarvittaessa ääniyhteyden...."

        Tällaista upeaa laitettahan jokainen tarvitsee. Kukapa ei mielellään kuuntelisi rakin räksytystä puhelimessaan.

        "auton etuistuimen alle ja nähdään tietokoneen kuvaruudulta, missä aviopuoliso oikeasti kruisailee"

        Jaa. Mitähän sieltä penkin alta näkee muuta kuin nilkat, jos niitäkään?

        "katsotaan missä omainen on ja kalliin pelastushelikopterin"

        Mistä lähtien pelastushelikopteria on ryhdytty käyttämään dementikkojen pyydystämiseen?

      • ASDF
        Kankaanpään poika kirjoitti:

        joo kyllä on tosiaan JA PALJON.

        Niin niistä vahvoista uskoista tulevaisuuteen tulee mieleeni Nokia 90-luvun alussa, jolloin edes yhtiön silloinen pääjohtaja Kari Kairamokaan ei enää uskonut johtamaansa yhtiöön vaan tappoi itsensä. Kaikki viisaat ihmiset luopuivat yhtiöstä, joka suuntautuu johonkin ihmeelliseen GSM Bisnekseen, kuka nyt muka matkapuhelinta viitsisi mukanaan kantaa kun voi puhua tutusta ja turvallisesta seinäpuhelimesta. No loppuosa näytelmää on kaikkien aikojen suomalaista menestystarinaa...

        NYT ollaan samanlaisen tapahtumaketjun alkumetreillä...eli kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa, ollakseen vahva ihmisen on koettava takaiskuja, koska ihminen kasvaa vain ja ainoastaan vaikeuksien kautta....sama pätee yrityksiin.....lueppa esimerkiksi viimeisin matkaviesti sielläkin on sivun juttu Benefonin tekeleistä koiran kaulapantana...eli isäntä kuulee koiran haukunnan puhelimeensa ja saa tarvittaessa ääniyhteyden....mietipä pelkästään näitä näkymiä esimerkiksi mustasukkaisille aviokumppaneille ei muuta kuin kännykkäpanta auton etuistuimen alle ja nähdään tietokoneen kuvaruudulta, missä aviopuoliso oikeasti kruisailee kokousmatkan sijaan ja kenen kanssa, lisäksi kuullaan mahdolliset äänet (lue huokailut)eli koko kaupunki ei tiedä silloin mua ennen vaan saadaan paska suhde opikki heti alkuunsa. Tai muistihäiriöiselle omaiselle GPS puhelin mukaan ja tietokoneen näytöltä katsotaan missä omainen on ja kalliin pelastushelikopterin sijasta vaan ESC puhelin kuvaruudun perusteella ajetaan paikallle ja haetaan omainen pois....MAHDOLLISUUKSIA ON HYVÄT IHMISET MILJOONIA, NYT TELEMATIIKKA TODEN TEOLLA MURTAUTUU ENSI VUONNA ARKIPÄIVÄÄMME, benefon on vaikeuksistaan huolimatta edelleen johtava tekijä paikannuslaitteiden vaativalla osa-alueella. Yhtiö osallistui 1995 Euroopan unionin rahoittamaan MORE-projektiin ja siitä kaikki sai alkunsa....nykyiset Benefonin omistajat ovat jatkossa pörssimiljoonikkoja Nokian tapaan

        Ei tuohon tarvitse benefoonia.Uudet simmi-kortit (tai tulevat) sisältävät henkilösirukorttiominaisuudet ja pankkikortitkin muutetaan
        sirukorteiksi alkaa kansa olemaan 1000% seurannassa,kun kauppojen "varas"hälyttimet esim. rekisteröivät läpikulun.Jo vain näkyy näytöllä liikkeesi.

        Täytyy jättää kännykät kotiin ja alkaa pelaamaan kaupoissa enemmän oikealla rahalla.Tosin tuohonkin oli jotakin seteliseurantaa suunniteltu myös.

    • Rahna

      Onhan siinä kurssinousun paikka jos yhtiö saadaan käännetyksi takaisin kannattaville kasvu-urille. Konkurssin riski on kuitenkin tällä hetkellä todellinen ja se näkyy myös markkinahinnassa. Pelipaperiksi hyvä jos on liikaa löysää rahaa taskunpohjilla ja kaipaa jännitystä elämään.

    • XXxx

      Liian pieni toimija liian suurilla ja kilpailluilla markkinoilla.
      Päiväusia saa nähdä ja kukin saa tuhlata rahansa ihan mihin haluaa.
      Toisaalta esim. jos koko omaisuudellaan ostaa paskapaperia niin voi olla varma, että aina tarvii pyyhkiä. Joten ei se ole realisesti ajateltuna huono sijoitus laittaa kaikkia rahojaan vaikka paskapaperiin (varsinkin jos on Valintatalossa hyvä tarjous).

      • Hassu

        Mutta ei kukaan voi väittää etteikö Benefonin tj. ole pistänyt itseään kokonaan likoon yrityksensä puolesta . Tsemmppiä ja onnistumista! Ja paljon voimia .
        P.S en omista yhtään Benen osaketta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      46
      3220
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      509
      1952
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1920
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      81
      1791
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      18
      1522
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1418
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1356
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1319
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1212
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1168
    Aihe