Syytekirjelmän julkistaminen varmistaa sen, että Jäättenmäen toiminta ulkopoliittisen pimennon paljastamiseksi oli erinomaisen määrätietoista ja laajaa. Samalla tämä kertoo omaa kieltään siitä miten paljon valtakunnassa on asioita, jotka meiltä tavallisilta kansalaisilta säännönmukaisesti pidetään piilossa.
Demokratian periaatteiden kuten avoimuuden kannattajana olen hyvin kiitollinen Anneli Jäätteenmäelle siitä, että edes yhdessä tärkeässä kysymyksessä, suhteessa USA:n Irak-hyökkäykseen, maamme ei mennyt mukaan mihinkään jota jälkikäteen arvioiden voitaisiin pitää sekä epämoraalisena että epäjärkevänä. Bushin ja Lipposen keskinäisen neuvonpidon ei saanut antaa johtaa siihen että olisimme liittyneet USA:n sotarintamaan.
Nyt esitettävät syytökset koskevat sitä että on rikollista paljastaa valtakunnansalaisuuksia. Se on hyvin merkillinen oikeusasetelma. Sen mukaan vaikuttaisi siltä että maan vetäminen mukaan hyökkäystä suunnittelevan valtion liittoon ei olisi rikos, mutta tämän estäminen olisi.
Voin kertoa teille, edustaja Jäätteenmäki, että kaikki suomalaiset eivät ajattele noin. Meitä jotka tunnemme kiitollisuutta on monia.
Demokratian periaatteiden kuten avoimuuden kannattajana olen hyvin kiitollinen Anneli Jäätteenmäelle siitä, että edes yhdessä tärkeässä kysymyksessä, suhteessa USA:n Irak-hyökkäykseen, maamme ei mennyt mukaan mihinkään jota jälkikäteen arvioiden voitaisiin pitää sekä epämoraalisena että epäjärkevänä. Bushin ja Lipposen keskinäisen neuvonpidon ei saanut antaa johtaa siihen että olisimme liittyneet USA:n sotarintamaan.
Nyt esitettävät syytökset koskevat sitä että on rikollista paljastaa valtakunnansalaisuuksia. Se on hyvin merkillinen oikeusasetelma. Sen mukaan vaikuttaisi siltä että maan vetäminen mukaan hyökkäystä suunnittelevan valtion liittoon ei olisi rikos, mutta tämän estäminen olisi.
Voin kertoa teille, edustaja Jäätteenmäki, että kaikki suomalaiset eivät ajattele noin. Meitä jotka tunnemme kiitollisuutta on monia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Rikollista toimintaa. Lisätuomiota valehtelemisesta, rikoksen peittelystä, valehtelusta, salaamisesta, jne. Jatkoi pitkään rikollista toimintaa.(Ei minkäänlaista suoraselkäisyyttä rikoksesta kiinni jäämisen jälkeenkään.)
Kyllä meillä kaikenlaisia ihmisiä pääsee pääministeriksi asti. Vaikka koivuhalon luokkaa oleva älykkyys ei varsinaisesti edistäkään ministerikyvykkyyttä, niin ei se näköjään sitä estäkään. Jos pääministeriksi asti on päässyt Holkerin ja Jäättenmäen kaltaisia yksilöitä.
Hyvä että näiden huonoimpien pääministerien aika on taas tältä erää ohitse. Elän toivossa ettei näitä olisi tulossa enään lisää!
tosiaan pantu tehokkaasti syrjään. Ei pääse enää sooloilemaan ja sotkemaan valtakuntaa sotaselkkauksiin mukaan. Harmi että yhden Jäätteenmäen on sitten siitä kärsittävä.
No edessä on pitkä prosessi. Sen aikana esiin noussee yhtä ja toista. Vaikka silmät ummessa olisikin hyvä tuomita.
Ihminen joutuu kärsimään tyhmyydestään, sanotaan. Oikeusoppinut, joka ei osaa tehdä taitavammin rikostaan, on kohtalonsa ansainnut. Vai eikö lakkeja tarvitse noudattaa silloin, jos ne sotkevat kepun perinteisiä toimintatapoja?
Kumpikohan nyt sitten on enemmän syrjässä Anneli vai Paavo?
Anneli on jo tyhmyydestään maksanut. Pieni "lisämaksu" on vielä tulossa.
Tämä käytävä prosessi Annelin kohdalla tulee lyömään lisää nauloja hänen poliittiseen arkkuun.
En kyllä Paavonkaan tyylistä pidä.
keskusteltaisiinko puhemies entinen pääministeri,
demari Paavo Lipposen pikkurouvan kirjallisista
käännöksistä ja kuka ne mahtoikaan maksaa???????
ei olisi pahitteeksi, vai lakeistako sinä halusitkin keskustella, mutta miten se liittyy
Anneliin tai keskustapuolueeseen!?????
Tasavallan presidentti syntymäpäivänään vakuuttaa, että Nato-esitys tulee tasavallan presidentiltä, koska hän johtaa ulkopolitiikkaa.
Kukaan Suomessa ei ole tehnyt niin paljoa perustuslain palauttamiseksi voimaansa kuin Martti Manninen ja Anneli Jäätteenmäki yhdessä.
Suomen ulkopolitiikkaa nimittäin vuosi sitten ei johtanut enää ulkopoliittinen johto, tasavallan presidentti ja ulkoasiainministeri, vaan pääministeri tavalla, missä hän ylitti valtuutensa yllyttämällä miehitysapua tarjoamalla toisen maan puolustusministeriä hyökkäämään YKn jäsenmaahan valtaustarkoituksessa YKn peruskirjan 51. artiklan vastaisesti.
Jo pelkkä hyökkäyssodan valmisteleminen on rikos ihmisyyttä vastaan, ja siis sotarikos.
Tämän vuoksi ehdotan, että tasavallan presidentti jo nyt harkitsee Martti Mannisen ja Anneli Jäätteenmäen armahtamista, mikäli tulee langettava tuomio ja että seinäjokelainen Jarmo Korhonen anoo keräyslupaa Martti Mannisen ja Anneli Jäätteenmäen oikeuskulujen maksamiseksi.
Harvoin niin moni saa olla niin kiitollinen näille kahdelle niin paljosta. Itsenäinen Suomi - yhteinen asiamme!
Nato-ehdotus tulee tasavallan presidentiltä
[ http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/?aid=117296 ]
Anneli Jäätteenmäkeä syytetään yllytyksestä
[ http://www.jippii.fi/uutiset/pda/?117276 ]
Kannatan tuota edellistä esitystä! Siis kiireesti keräämään kolehtia Jätteenmäelle! Olisi se sellainen lahja koko kepulle, että se todella näkyisi seuraavissa vaaleissa! Toivottavati se olisi lopullinen kuolinisku tuolle kierolle porukalle, joka ei vain millään halua tajuta, että ei enää eletä Kekkoslovakiassa!
Ei Lipponen ole luvannut Yhdysvalloille mitään virallisen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta poikkeavaa. Yhdysvallat tuntee ja on tuntenut Suomen sisäisen systeemin näissä asioissa. Ei pelkällä Lipposen päätöksellä Suomesta sotajoukkoja mihinkään ulkovaltoihin lähde. Tämän tietävät kaikki muut, mutta ei kepu - tai oikeesti kepukin tietää, mutta tahallisesti harhauttaa rehellistä Suomen kansaa (propaganda).
Selvittäkää nyt kepulaiset keskenänne kumpi valehtelee Jäätteenmäki vaiko Manninen vaiko molemmat - oikeusoppineita henkilöitä kai molemmat.
varmasti noin tyhmä, todista se nyt tällä palstalla näiden muiden puolueiden rehellisyys.
Millainen hämäryys vallitseekaan sielussasi? Miten voit puolustella mokomaa kieroilijaa! Vai eikö lakkeja tarvitse noudattaa silloin, jos ne sotkevat kepun perinteisiä toimintatapoja? Sitäpaitsi, oikeusoppinut, joka ei osaa tehdä rikostaan taitavammin, on ansainnut rangaistuksen jo tyhmyydestään, vaikka hän ei olisi sitä tilannutkaan ja se tulisi hänelle yllätyksenä. Miksi muuten puolustaa tuollaisia pikkurikollisia. Saddam vapaaksi! Hitler ja Stalin rehabilitoitava!