Kiitos Anneli

Kiitos Anneli, että näytit kuinka naisenkin suusta puhutaan reilusti paskaa eduskunnan edessä.

Kiitos Anneli siitä kun näytit taas kerran mistä aineksista KEPU on koottu.

Kiitos Anneli siitä kun taas kerran näytit, ettei poliitikkoihin pidä ikinä luottaa, ei ainakaan KEPULAISIIN.

Kiitos Anneli, että luistit takaovesta, ettet olisi joutunut vastamaan ikäviin kysymyksiin.

Kiitos Anneli, että lähdit Pariisiin, sillä Suomi oli edes hieman parempi paikka, kun olit täältä poissa.
763334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Anneli on kepun kävelevä katastrofi.Hoitakaa Anneli äkkiä pois äänestäjien silmistä johonkin hyväpalkkaiseen homaan Ahon tapaan.

Äänestä
  • Olin sairaalassa erään potilaan vieraana. Sairashuoneessa hoidettiin kolmea potilasta.
    Eräs potilaista, iäkäs mummo, luki sanomalehdestä kuinka syytekirjelmän mukaan Jääteenmäki tivasi salaisia Irak-tietoja. Hieman harmistuneena mummo jatkoi kysymyksellä: Kuinka ne sellaisia eduskuntaan äänestääkin?
    Naapuripotilaan vieras, jo varttunut mieshenkilö vastasi: Kepulaiset äänestävät vaikka sontatalikkoa, jos vain puoluejohdon suunnalta sellaista ehdotetaan.

    Äänestä

..., että Anneli valehteli eduskunnan edessä, eikä sitä, että hän on syyllistynyt yllytykseen. Odotellaan rauhassa oikeudenkäyntiä.

Koko homma on Lipposen käynnistämä ajojahti, kun Anneli paljasti Lipposen menneen Amerikan reissullaan liian pitkälle Bushin sotakoalition tukemisessa. Osaltaan tämän takia Lipponen menetti vaalissa pääministerin asemansa. Mies ei ole vieläkään toipunut tappiostaan.

Äänestä
  • Vai ei ole todistettu, että Anneli valehteli? Haha! Kyllä teitä hyväuskoisia hölmöjä näköjään riittää joka paikkaan. "En ole niitä pyytänyt, enkä myöskään saanut" valhe jää Suomen poliittiseen historiaan häpeäpilkkuna.

    Eikö juristi nainen tajua edes sellaista, minä tajuaa jokainen 15- vuotias pojankloppikin, että sähköistä viestintää voi seurata ja tietoja löytää jälkikäteen mm. kovaleyiltä ja puhelin- ja faxiliikenteestä ym.

    Äänestä

  • Ns. loogisen päättelyn avulla voidaan olettaa, ettei Martti Manninen faksannut Anneli Jäätteenmäelle mitä tahansa tietoa. Jäätteenmäellähän oli käytettävissään paitsi omat avustajansa, myös puoluetoimiston väki. Jo nämä saavat käsiinsä materiaalia, joka on tavallisten pulliaisten ulottumattomissa. Mutta sekään ei riittänyt. Miksi ihmeessä Manninen olisi lähettänyt Jäätteemäelle aineistoa, joka olisi ollut luettavissa sanomalehdistä tai mitä J:n oma avustajakaarti olisi voinut hänelle toimittaa? Jäätteenmäki sotkeutui juristeriaan, jossa joku pilkun paikka lauseessa muutta merkityksen päälaelleen. Kumma muuten, kuinka nämä Kekkosen opetuslapsina itseään pitävät ovat unohtaneet erään Kekkosen periaatteen: asiat ovat niinkuin ne näyttävät....

    Äänestä

  • Entäs kepumandaatilla toiminut Manninen - valehteleeko hän?

    Mielestäni puhuminen Lipposen ajojahdista on vainoharhaisuutta.
    Yhdysvaltain johdolle oli vähän ennen Lipposen vierailua korkeatasoisesti selostettu tai kerrattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen systeemi. Siellä tiedettiin kyllä Lipposen valtuudet. Siellä tiedettiin, että pelkällä Lipposen päätöksellä ei Suomi sotajoukkoja ulkomaille lähetä - jos nyt Lipponen sellaista olisi mennyt lupaamaan.
    Rehellinen Suomen kansa ei tule hyväksymään kepupropagandaa. Minusta kansan vaatimus uusista vaaleista ei ole kohtuuton, mutta varmaankin moni haluaa katsoa ensin edessä olevan oikeudenkäynnin.

    Äänestä

  • On mielenkiintoista seurata mihin demareiden sisäinen skisma etenee. Heillä on miltei rajatonta kannatusta nauttiva (Kekkonenkaan ei tätä voita) presidentti, joka ilmiselvästi on sekä Bushin Irak-hyökkäyksen että yleensä USA-vetoisen NATO:n suhteen täysin päinvastaisella linjalla kuin puheenjohtaja Lipponen, joka ajaa dollarivetoista Eurooppaa. Taistelu on ollut kovaa, mikä ilmenee hyvin siitä kylmästä tavasta jolla Lipponen jätettiin hallituksen ulkopuolelle. Itsehän mies ei mitään niin havittele kuin poliittista valtaa, kuten on havaittu: hänestä on tullut jokapaikan julkilausuma-automaatti, möläyttelijä oikein sapeikkaammasta päästä.

    Yhtäältä siis Halonen (joka lienee myös Jäätteenmäen tukija) toisaalta Lipponen, jonka kantojen taakse enää pieni vähemmistö SDP:n piirijohtajistakaan asettuu. Tasapainoilevana siinä välissä sitten ulkoministeri Tuomioja, jolla lienee Halosen varaukseton tuki.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Entäs kepumandaatilla toiminut Manninen - valehteleeko hän?

    Mielestäni puhuminen Lipposen ajojahdista on vainoharhaisuutta.
    Yhdysvaltain johdolle oli vähän ennen Lipposen vierailua korkeatasoisesti selostettu tai kerrattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen systeemi. Siellä tiedettiin kyllä Lipposen valtuudet. Siellä tiedettiin, että pelkällä Lipposen päätöksellä ei Suomi sotajoukkoja ulkomaille lähetä - jos nyt Lipponen sellaista olisi mennyt lupaamaan.
    Rehellinen Suomen kansa ei tule hyväksymään kepupropagandaa. Minusta kansan vaatimus uusista vaaleista ei ole kohtuuton, mutta varmaankin moni haluaa katsoa ensin edessä olevan oikeudenkäynnin.

    Ellei kyse ollut Paavo Lipposen Anneli Jäätteenmäkeen ja samalla tasavallan presidenttiin sekä ulkoasiainministeriin Ilta-Sanomien tuella kohdistetusta ajojahdista, niin miksi SDP HALLITUSSOVUN JÄLKEEN lähti kaatamaan Pekka Ervastin avulla hallitusta ja pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä?

    Lipponen on yllättävän vahva. Hänellä on varmaan jonkin suurvallan tuki takana, joka häntä voi painostaa menneisyyden luurangoilla kaapissa.

    Vasta eilen tasavallan presidentti Tarja Halonen uskalsi sanoa, että Nato-ehdotuksen tekee tasavallan presidentti ulkopolitiikan johtajana.

    Emme ole kuitenkaan vielä saaneet nähdä, millaiseen Lipposen puolustamiseen ja millaiseen tasavallan presidentin ja ulkoasiainministerin vastaiseen hyökkäykeen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ja Helsingin Sanomat käy.

    Voimme arvata, että jostain otetaan joku päivystävä professori, ehkä vanhavasemmistolainen rauhantutkija Esko Antola selittämään, ettei Suomessa ulkopoliittinen johto eli tasavallan presidentti ja ulkoasiainministeri voi johtaa ulkopolitiikkaa.

    Tosin Halosen kannatus lienee välipäivinä jo reilusti yli Kim Jong Illin kannatuksen eli yli 100%:ia, koska se on jo nyt 90%.

    Äänestä

  • sisäskisma kirjoitti:

    On mielenkiintoista seurata mihin demareiden sisäinen skisma etenee. Heillä on miltei rajatonta kannatusta nauttiva (Kekkonenkaan ei tätä voita) presidentti, joka ilmiselvästi on sekä Bushin Irak-hyökkäyksen että yleensä USA-vetoisen NATO:n suhteen täysin päinvastaisella linjalla kuin puheenjohtaja Lipponen, joka ajaa dollarivetoista Eurooppaa. Taistelu on ollut kovaa, mikä ilmenee hyvin siitä kylmästä tavasta jolla Lipponen jätettiin hallituksen ulkopuolelle. Itsehän mies ei mitään niin havittele kuin poliittista valtaa, kuten on havaittu: hänestä on tullut jokapaikan julkilausuma-automaatti, möläyttelijä oikein sapeikkaammasta päästä.

    Lipposen yliluonnollissa kannatuksessa on jotain hämärää. Yleensä sosialidemokraattien Gauleiterit hylkäävät puheenjohtajansa melko nopeasti tuntiessaan tämän horjuvan.

    Äänestä

  • Robin SIvén kirjoitti:

    Minusta siinä kävi niin, että Mannisen lausuntojen jälkeen kepussa nähtiin, että Jäätteenmäen luottamus toimia pääministerinä on kadonnut.
    Jos kepu olisi luottanut Jäätteenmäkeen niin olisivat antaneet sossujen mennä. Kyllä hallitusta voi yrittää muultakin pohjalta - onhan eduskunnassa oikeistoenemmistö.

    Tasavallan presidentti on koko kansan presidentti - ei hänellä ole minkään puolueen jäsenkirjaa.

    Ei Lipposta jätetty hallituksen ulkopuolelle. Jäätteenmäki julkisesti esitti toivomuksia, että Lipponen ottaisi ministeripostin, mutta Lippponen ei halunnut.

    ... ei ole mitään todistuarvoa. Hän puhuu omassa asiassaan ja yrittää saada lievennystä omaan tuomioonsa syyttämällä Jäätteenmäkeä hänen yllyttämisestään.

    Äänestä

  • Robin Sivén kirjoitti:

    Lipposen yliluonnollissa kannatuksessa on jotain hämärää. Yleensä sosialidemokraattien Gauleiterit hylkäävät puheenjohtajansa melko nopeasti tuntiessaan tämän horjuvan.

    ... enää ylivoimaista kannatusta puolueessaan, Kokoomuksessa kyllä. Lipposen kannatus nähtiin äskettäin kun hyvin pieni puolueen piirijohtajista häntä kannatti. Demareilla on vasta 05 puoluekokous, jossa valitaan taas puheenjohtaja. Tuskin järjestävät ylimääräistä p-kokousta puheenjohtajan vaihtamiseksi, mutta jatkavat hänen eristämistään todellisesta vaikuttamisesta.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Tasavallan presidentti on koko kansan presidentti - ei hänellä ole minkään puolueen jäsenkirjaa.

    Ei Lipposta jätetty hallituksen ulkopuolelle. Jäätteenmäki julkisesti esitti toivomuksia, että Lipponen ottaisi ministeripostin, mutta Lippponen ei halunnut.

    ... puoluetaustastaan. Ei Kekkonen, ei Koivisto, eikä Ahtisaari ja sossu se Halonenkin on elämänsä loppuun saakka.

    Eihän se Jäätteenmäen tarjous ministerinpaikasta paljonkaan merkinnyt, hänet olisi pitänyt valita puolueorganisaatioissa. Tietysti hänellä itsellään olisi ollut vastenmielistä lähteä pitkän pääministerikauden jälkeen tavalliseksi ministeriksi ja vielä sen poliitikon johtamaan hallitukseen, joka paljasti hänen puuhailunsa Amerikassa ja voitti hänet pääministerivaalissa. Mutta eipä tainnut puolueessakaan olla todellista harrastusta hänen pinostamikseen hallitukseen. Hänhän olisi entiseen tapaan dominoinut hallituryhmää. Nyt sossujen hallitusryhmä on tasapainoinen Kalliomäen johdolla.

    Lipponen jatkaa tappionsa purkamista puhemiehen ja puolueen puheenjohtajan asemasta käsin kiukutellen jakaen monesti viikossa julkisesti hallitukselle neuvoja, jotka ovat hallitusohjelman ja hallituksen politiikan vastaisia. Hänen puheistaan ei enää välitetä.

    Äänestä

  • Iron Mike kirjoitti:

    Vai ei ole todistettu, että Anneli valehteli? Haha! Kyllä teitä hyväuskoisia hölmöjä näköjään riittää joka paikkaan. "En ole niitä pyytänyt, enkä myöskään saanut" valhe jää Suomen poliittiseen historiaan häpeäpilkkuna.

    Eikö juristi nainen tajua edes sellaista, minä tajuaa jokainen 15- vuotias pojankloppikin, että sähköistä viestintää voi seurata ja tietoja löytää jälkikäteen mm. kovaleyiltä ja puhelin- ja faxiliikenteestä ym.

    ... asioita ja tapahtumia, milloin Jäätteenmäki on valehdellut. Tarkastelisin niitä sitten.

    Eiköhän se Annelikin ole ymmärtänyt, että ei toimita kovalevyille sellaista tietoa, josta olisi vahinkoa oikeudenkäynnissä. Minusta Jäätteenmäen syyte perustuu Mannisen väitteisiin, joilla ei voi olla todistusarvoa kun Manninen toimii omassa asiassaan. Syyte voi perustua myös siihen runsaaseen kanssakäymiseen J:n ja M:n välillä.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Entäs kepumandaatilla toiminut Manninen - valehteleeko hän?

    Mielestäni puhuminen Lipposen ajojahdista on vainoharhaisuutta.
    Yhdysvaltain johdolle oli vähän ennen Lipposen vierailua korkeatasoisesti selostettu tai kerrattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen systeemi. Siellä tiedettiin kyllä Lipposen valtuudet. Siellä tiedettiin, että pelkällä Lipposen päätöksellä ei Suomi sotajoukkoja ulkomaille lähetä - jos nyt Lipponen sellaista olisi mennyt lupaamaan.
    Rehellinen Suomen kansa ei tule hyväksymään kepupropagandaa. Minusta kansan vaatimus uusista vaaleista ei ole kohtuuton, mutta varmaankin moni haluaa katsoa ensin edessä olevan oikeudenkäynnin.

    ... rikkonut lakia toimittamalla Jäätteenmäelle salassapidettäviksi julistettuja tietoja. On eri asia, olivatko Lipposen hallituksen salaiseksi julistamiset aina perusteltuja. Taidettiin niillä paremminkin suojella Lipposta, joka puhui Amerikassa "läpiä päähänsä" niin kuin ennen sanottiin tuommoisesta.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... puoluetaustastaan. Ei Kekkonen, ei Koivisto, eikä Ahtisaari ja sossu se Halonenkin on elämänsä loppuun saakka.

    Eihän se Jäätteenmäen tarjous ministerinpaikasta paljonkaan merkinnyt, hänet olisi pitänyt valita puolueorganisaatioissa. Tietysti hänellä itsellään olisi ollut vastenmielistä lähteä pitkän pääministerikauden jälkeen tavalliseksi ministeriksi ja vielä sen poliitikon johtamaan hallitukseen, joka paljasti hänen puuhailunsa Amerikassa ja voitti hänet pääministerivaalissa. Mutta eipä tainnut puolueessakaan olla todellista harrastusta hänen pinostamikseen hallitukseen. Hänhän olisi entiseen tapaan dominoinut hallituryhmää. Nyt sossujen hallitusryhmä on tasapainoinen Kalliomäen johdolla.

    Lipponen jatkaa tappionsa purkamista puhemiehen ja puolueen puheenjohtajan asemasta käsin kiukutellen jakaen monesti viikossa julkisesti hallitukselle neuvoja, jotka ovat hallitusohjelman ja hallituksen politiikan vastaisia. Hänen puheistaan ei enää välitetä.

    Koivisto on kai liittynyt puolueeseen. Ahtisaarella ja Halosella ei jäsenkirjaa ole. Esimerkiksi Halosen nimitykset Suomen pankkiin osoittavat, että ei hän sossupolitiikkaa noudata, kun jätti työläisten ja talonpoikien (punamulta) edustajan Esko Ahon nimittämättä.
    Leimojen lyönti ihmisiin osoittaa hurahtamista - syvällinen asioiden pohdiskelu muuttaa kyllä ihmisen käyttäytymistä, esim. Björn Wahlroos

    Lipposkirjoittelu on kaunaista spekulaatiota ja propagandaa. Turhamaista ja lapsellista kirjoittelua.
    On huomattava, että Lipponen, vaikka on sossu, on myös jämerä kansantalousmies. Hän ymmärtää, että ei pelkkä valittava duunarilauma riitä hyvinvointia turvaamaaan, pitää huolehtia myös maan kilpailukyvystä ja sen eri tekijöistä.

    Rehellistä Suomen kansaa ei kepupropaganda horjuta.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... enää ylivoimaista kannatusta puolueessaan, Kokoomuksessa kyllä. Lipposen kannatus nähtiin äskettäin kun hyvin pieni puolueen piirijohtajista häntä kannatti. Demareilla on vasta 05 puoluekokous, jossa valitaan taas puheenjohtaja. Tuskin järjestävät ylimääräistä p-kokousta puheenjohtajan vaihtamiseksi, mutta jatkavat hänen eristämistään todellisesta vaikuttamisesta.

    Nykyinen hallitus on perintönä saamansa budjettiylijäämän syönyt ja jopa lisännyt valtion velkaa. Pääomia ja yrityksiä siirtyy ulkomaille ja työväkeä irtisanotaan sankoin joukoin.
    Jo ensi vuonna hullukin huomaa tämän hallituksen harjoittaman politiikan. Kalliomäki myös on joutunut varoittelemaan ensi vuoden leikkauksista.
    Voi tulla kepunkin vielä Lipposta ikävä. Hänen hallituksensa kun pärjäsi EU-neuvotteluissa. Nyt on Suomi päästetty ajelehtimaan niin ulko- kuin sisäpoliittisestikin - vielä tullaan huomaamaan mitä merkitsee EU-ytimeen kuuluminen.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Minusta siinä kävi niin, että Mannisen lausuntojen jälkeen kepussa nähtiin, että Jäätteenmäen luottamus toimia pääministerinä on kadonnut.
    Jos kepu olisi luottanut Jäätteenmäkeen niin olisivat antaneet sossujen mennä. Kyllä hallitusta voi yrittää muultakin pohjalta - onhan eduskunnassa oikeistoenemmistö.

    Eduskunnassa ei olisi ollut oikeistoenemmistöä, vaan kokdem-enemmistö.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... ei ole mitään todistuarvoa. Hän puhuu omassa asiassaan ja yrittää saada lievennystä omaan tuomioonsa syyttämällä Jäätteenmäkeä hänen yllyttämisestään.

    Millä ihmeellä oikeutta käytäisiin pelkästään todistajien avulla?

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... rikkonut lakia toimittamalla Jäätteenmäelle salassapidettäviksi julistettuja tietoja. On eri asia, olivatko Lipposen hallituksen salaiseksi julistamiset aina perusteltuja. Taidettiin niillä paremminkin suojella Lipposta, joka puhui Amerikassa "läpiä päähänsä" niin kuin ennen sanottiin tuommoisesta.

    Asianajaja Matti Wuori keksi mainion tavan tuoda Anneli Jäätteenmäen kautta Tarja Halosella ja Erkki Tuomiojalle poliittista vastuusta Irak-asiassa.

    Vahinko vain, että tämä mainio taktinen veto, minkä SDP torjui varoittamalla Keskustaa puuttumasta Jäätteenmäen ja Mannisen puolustamiseen hallitusyhteistyön katkaisemisen nojalla, alkaa toimia strategisella tasolla Lipposen eduksi.

    Seppo Kääriäinen totesi, että Erkki Tuomioja varmaan vielä kirjoittaa Zavidovon vuodosta eli siitä, käskikö Kekkonen Jyränkiä välittämään Tuomiojalle tiedoksi, että Högnäsille on vuodettava Zavidovo-muistiot niin kuin Kalevi Sorsa olettaa.

    Tämänkin Irak-keskustelu lopullinen tulema 30-50 vuoden päästä voi olla se, että Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen antoivat Anneli Jäätteenmäelle ja Martti Manniselle tehtäväksi todistaa sitovammin Paavo Lipposen perustuslaittomat valtuuksien ylitykset joulukuussa 2002.

    Ei pääministerillä - eikä eduskunnan puhemiehelläkään - ole oikeutta päättää eduskunnan ja tasavallan presidentin puolesta sodasta ja rauhasta niin kuin pääministeri teki luvatessaan Suomen miehittäjäksi suunnitteilla olevaan hyökkäyssotaan YKn jäsenmaata vastaan.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... enää ylivoimaista kannatusta puolueessaan, Kokoomuksessa kyllä. Lipposen kannatus nähtiin äskettäin kun hyvin pieni puolueen piirijohtajista häntä kannatti. Demareilla on vasta 05 puoluekokous, jossa valitaan taas puheenjohtaja. Tuskin järjestävät ylimääräistä p-kokousta puheenjohtajan vaihtamiseksi, mutta jatkavat hänen eristämistään todellisesta vaikuttamisesta.

    Ehdotan, että lälläri-Itälä vaihdetaan kovis-Lipposeen kokoomuksen puheenjohtajaksi!

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... puoluetaustastaan. Ei Kekkonen, ei Koivisto, eikä Ahtisaari ja sossu se Halonenkin on elämänsä loppuun saakka.

    Eihän se Jäätteenmäen tarjous ministerinpaikasta paljonkaan merkinnyt, hänet olisi pitänyt valita puolueorganisaatioissa. Tietysti hänellä itsellään olisi ollut vastenmielistä lähteä pitkän pääministerikauden jälkeen tavalliseksi ministeriksi ja vielä sen poliitikon johtamaan hallitukseen, joka paljasti hänen puuhailunsa Amerikassa ja voitti hänet pääministerivaalissa. Mutta eipä tainnut puolueessakaan olla todellista harrastusta hänen pinostamikseen hallitukseen. Hänhän olisi entiseen tapaan dominoinut hallituryhmää. Nyt sossujen hallitusryhmä on tasapainoinen Kalliomäen johdolla.

    Lipponen jatkaa tappionsa purkamista puhemiehen ja puolueen puheenjohtajan asemasta käsin kiukutellen jakaen monesti viikossa julkisesti hallitukselle neuvoja, jotka ovat hallitusohjelman ja hallituksen politiikan vastaisia. Hänen puheistaan ei enää välitetä.

    välitetä?
    Ethän sinäkään ole puoleen vuoteen muusta kir-
    joittanutkaan kuin Lipposen puheista.

    Äänestä

  • oiva mitä se Lipponen sopi USA:n matkallaan?
    Siis ihan konkreettisesti, mistä on mustaa val-
    koisella.

    Äänestä

  • Robin Sivén kirjoitti:

    Eduskunnassa ei olisi ollut oikeistoenemmistöä, vaan kokdem-enemmistö.

    oli ja on porvarienemmistö, siitä vaan hallitusta kasaamaan, ei siinä demareita tarvita.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... ei ole mitään todistuarvoa. Hän puhuu omassa asiassaan ja yrittää saada lievennystä omaan tuomioonsa syyttämällä Jäätteenmäkeä hänen yllyttämisestään.

    Jäätteenmäki sitten puhuu, ja mikä on hänen puheittensa todistusarvo? Vaatii vähintään rautaisia hermoja uskoa, että Manninen noin vain pyytämättä, lämpimikseen, faxaili Jäätteenmäelle toista tuhatta sivua erilaisia muistioita ym., ylensä luottamuksellista materiaalia.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... enää ylivoimaista kannatusta puolueessaan, Kokoomuksessa kyllä. Lipposen kannatus nähtiin äskettäin kun hyvin pieni puolueen piirijohtajista häntä kannatti. Demareilla on vasta 05 puoluekokous, jossa valitaan taas puheenjohtaja. Tuskin järjestävät ylimääräistä p-kokousta puheenjohtajan vaihtamiseksi, mutta jatkavat hänen eristämistään todellisesta vaikuttamisesta.

    Punamullan eväät ovat nopeasti syöty ja kädet puutuvat vekselien allekirjoitustalkoissa. Lipponen ja Kokoomus huudetaan vielä jälkiä korjaamaan, kuten kävi Ahon katastrofi-porvari-meiningin jälkeen. On vain surku, että järki otetaan käteen vasta pakon edessä.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... ei ole mitään todistuarvoa. Hän puhuu omassa asiassaan ja yrittää saada lievennystä omaan tuomioonsa syyttämällä Jäätteenmäkeä hänen yllyttämisestään.

    Minusta kepun eduskuntaryhmän käyttäytyminen heti Mannisen lausuntojen jälkeen osoitti mihin ryhmä todellisuudessa luotti.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... asioita ja tapahtumia, milloin Jäätteenmäki on valehdellut. Tarkastelisin niitä sitten.

    Eiköhän se Annelikin ole ymmärtänyt, että ei toimita kovalevyille sellaista tietoa, josta olisi vahinkoa oikeudenkäynnissä. Minusta Jäätteenmäen syyte perustuu Mannisen väitteisiin, joilla ei voi olla todistusarvoa kun Manninen toimii omassa asiassaan. Syyte voi perustua myös siihen runsaaseen kanssakäymiseen J:n ja M:n välillä.

    Tommonen mulle tulee ainakin mieleen ku Anneli kerto ettei hän ole saanut mitään muistioita vaan hänellä on kaksi korvaa jne.
    Korvillaanko hän on ne melkein tuhat sivua lukenut mitä Manninen hänelle on lähettänyt?Ja mistä Manninen on saanut Annelin salaisen faksinumeron?Oliko se joka kerta yhtä kova yllätys ku sieltä faksi tuli?

    Äänestä

  • Antsa kirjoitti:

    Ei Jäätteenmäki ole kieltänyt saaneensa papereita, Johan hän aivan jupakan alkuvaiheessa väläytteli aihetta koskevaa paperinippua tv-toimittajille. Kahdesta korvastaan hän puhui korostaakeen, että tärkeintä informatiota hän sai mm. Manniselta.

    On muistettava, että salaisenkin information vastaanottaminen ei ole rikos. Lisäksi silloin Annelilla ei ollut virkamies- tai ministeriasemaa, jolloin noiden tietojen julkaiseminenkaan ei ole rikos.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Nykyinen hallitus on perintönä saamansa budjettiylijäämän syönyt ja jopa lisännyt valtion velkaa. Pääomia ja yrityksiä siirtyy ulkomaille ja työväkeä irtisanotaan sankoin joukoin.
    Jo ensi vuonna hullukin huomaa tämän hallituksen harjoittaman politiikan. Kalliomäki myös on joutunut varoittelemaan ensi vuoden leikkauksista.
    Voi tulla kepunkin vielä Lipposta ikävä. Hänen hallituksensa kun pärjäsi EU-neuvotteluissa. Nyt on Suomi päästetty ajelehtimaan niin ulko- kuin sisäpoliittisestikin - vielä tullaan huomaamaan mitä merkitsee EU-ytimeen kuuluminen.

    ...alamäessä jo Lipposen hallituksen loppuaikoina ja valtionvelkaa alettiin ottaa lisää. tämmöinen väite on sukua sille väitteelle Ahon hallitus aiheutti silloisen laman. Tosiasia oli, että syöksy alkoi jo 79 Hollkerin hallituksen aikana, siis kaksi nuotta ennen Ahon hallitusta.

    Äänestä

  • Janaton kirjoitti:

    Punamullan eväät ovat nopeasti syöty ja kädet puutuvat vekselien allekirjoitustalkoissa. Lipponen ja Kokoomus huudetaan vielä jälkiä korjaamaan, kuten kävi Ahon katastrofi-porvari-meiningin jälkeen. On vain surku, että järki otetaan käteen vasta pakon edessä.

    ... ripeästi ryhtynyt peruskorjaamaan Lipposen hallitusten aikana rapistunutta kansantaloutta. Lukuunottamatta aivan viimeistä vuotta, Lipposen oikeistohallitukset purjehtivat voimakkaassa kansainvälisessä noususuhdanteessa. Siitä huolimatta valtionvelka oli sama kuin aloittaessa, työttömyys laski vain neljänneksen, lapsiperheiden, eläkelläisten ja sairaiden asema oli huonontunut, köyhien ja kokonaan syrjäytyneiden määrä oli kasvunut, kaiken kaikkiaan maan sosiaalinen ja alueellinen tasapaino oli järkkynyt. Tämä tulee yhteikunnalle pitkällä tähtäyksellä kalliiksi.

    Nykyinen hallitus on tehnyt jo useita veropäätöksiä, joilla tuetaan elinkeinoelämän toimintaa ja tuetaan näin tyllisyyttä. Se on myös ottanut sosiaali- ja aluepolitiikkoihin uuden otteen.

    Mitä Ahon hallitukseen tulee, niin se sai pelastaa maan kuilun partaalta, johon sen syöksi aikaisempi Holkerin sinipunahallitus. Kun Lipponen aloitti 95, maa oli jo nostettu lamasta. Lipponen vaaransi sen hedelmät. Tätä parhaiten kuvaa se, että BKT:n kasvun muutos oli
    - 6 %, kun Aho aloitti ja + 6 % kun lopetti.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Koivisto on kai liittynyt puolueeseen. Ahtisaarella ja Halosella ei jäsenkirjaa ole. Esimerkiksi Halosen nimitykset Suomen pankkiin osoittavat, että ei hän sossupolitiikkaa noudata, kun jätti työläisten ja talonpoikien (punamulta) edustajan Esko Ahon nimittämättä.
    Leimojen lyönti ihmisiin osoittaa hurahtamista - syvällinen asioiden pohdiskelu muuttaa kyllä ihmisen käyttäytymistä, esim. Björn Wahlroos

    Lipposkirjoittelu on kaunaista spekulaatiota ja propagandaa. Turhamaista ja lapsellista kirjoittelua.
    On huomattava, että Lipponen, vaikka on sossu, on myös jämerä kansantalousmies. Hän ymmärtää, että ei pelkkä valittava duunarilauma riitä hyvinvointia turvaamaaan, pitää huolehtia myös maan kilpailukyvystä ja sen eri tekijöistä.

    ... ovat olleet typerämpiä ja puolueellisimpia tekoja, mitä Halonen on tehnyt. Kun sossupoliitikon nimittäminen ei tullut kysymykseen (siellähän oli jo Louekoski) eikä Halonen uskaltanut nimittää kilpailijaansa presidentin virasta Ahoa, hän hurskaasti vetäytyi populistisesti sen taakse, että johtokunnan jäsenet pitää olla ns. asiantuntijoita.

    Muutenkin hänen olisi ollut viisaampaa olla sekaantumatta johtokunnan jäsenten nimityksiin, vaan nimittää eduskunna pankkivaltuuston asettamat ehdokkaat. SP on perustuslaissa määrätty eduskunnan hoitoon ja vastuulle. Nythän eduskunta onkin ottamassa pois presidentiltä johtokunnan jäsenten nimitysoikeuden pois.

    Äänestä

  • Robin Sivén kirjoitti:

    välitetä?
    Ethän sinäkään ole puoleen vuoteen muusta kir-
    joittanutkaan kuin Lipposen puheista.

    Päätöksiä tekevät poliittiset tahot, hallitus, eduskunta ja presidentti, eivät enää välitä Lipposen puheista; ei myöskään sossupuolue niistä välitä.

    Minun välittämiseni johtuu siitä, että haluan antaa tukeni noille päättäjille Lipposen syrjäyttämisessä. Toinen tarkoitukseni on valaista asiaa myös mahdolliselle näiden sivujen lukijalle. Lipponen on ollut viime vuosien suurin vaaratekijä Suomen politiikassa, nyt hänestä ollaan vähitellen pääsemässä eroon.

    Äänestä

  • siviilitarkkailija kirjoitti:

    oiva mitä se Lipponen sopi USA:n matkallaan?
    Siis ihan konkreettisesti, mistä on mustaa val-
    koisella.

    Tuskin hän mitään valtiosopimuksia teki, siihen hänellä ei ollut valtuuksiakaan. Mutta hänen myönteinen asenteensa Bushin johtamaan Irakin vastaiseen koalitioon selvisi heti samoina päivinä televisiokuvista suoraan Amerikasta.

    Myöhemmin Jäätteenmäki kiinitti huomiota asiaan ja tarkemmin niistä saatoimme lukea iltapaäivälehdistä, jotka julkaisivat salaiseksi julistetut muistiot. Näissä Lipponen kehui Bushin johtajuutta ja Bush kiitti Suomea sen liittymisestä koalitioon. Myöhemmin Suomi myös osallistui koalition jäsenille tarkoitettuun informaatiotilaisuuteen.

    Olen monesti kirjoittanut, että Lipponen aiheutti puheillaan vähintään väärän käsityksen USA:n viranomaisten keskuudessa. Annelin puututtua asiaan, hallituksen ulkopoliittinen valiokunta presidentin johdolla täsmensi tai toisti Suomen kannan. Siinä oli oleellista se, että hyökkäys Irakiin oli hyväksyttävää vain YK:n turvallisuusneuvoston myötävaikuttamana. Tätä ei Lipposen puheita Amerikasta kuultu. Kotiin tultuaan hän todisteli, että näkeehän sokea Reettakin, että sothan tästä tulee, vaikka YK ei ollut vielä tehnyt lopullista päätöstään.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Päätöksiä tekevät poliittiset tahot, hallitus, eduskunta ja presidentti, eivät enää välitä Lipposen puheista; ei myöskään sossupuolue niistä välitä.

    Minun välittämiseni johtuu siitä, että haluan antaa tukeni noille päättäjille Lipposen syrjäyttämisessä. Toinen tarkoitukseni on valaista asiaa myös mahdolliselle näiden sivujen lukijalle. Lipponen on ollut viime vuosien suurin vaaratekijä Suomen politiikassa, nyt hänestä ollaan vähitellen pääsemässä eroon.

    Millä valtuuksilla herra oivahärkösellä on oikeus sanoa, että poliittiset päättäjät eivät välitä Lipposen puheista. Olisit uskottavampi, kun jättäsit tuollaisen jamputtamisen pois ja sanoisit, että toivot sitä.
    Punamullan kiistattomat aikansaannokset nähdään viimeistään ensi vuonna. Jos menee huonosti, ei voi olla Lipposen vika.

    ... tarvita, onneksemme, mitään valtuuksia.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Tuskin hän mitään valtiosopimuksia teki, siihen hänellä ei ollut valtuuksiakaan. Mutta hänen myönteinen asenteensa Bushin johtamaan Irakin vastaiseen koalitioon selvisi heti samoina päivinä televisiokuvista suoraan Amerikasta.

    Myöhemmin Jäätteenmäki kiinitti huomiota asiaan ja tarkemmin niistä saatoimme lukea iltapaäivälehdistä, jotka julkaisivat salaiseksi julistetut muistiot. Näissä Lipponen kehui Bushin johtajuutta ja Bush kiitti Suomea sen liittymisestä koalitioon. Myöhemmin Suomi myös osallistui koalition jäsenille tarkoitettuun informaatiotilaisuuteen.

    Olen monesti kirjoittanut, että Lipponen aiheutti puheillaan vähintään väärän käsityksen USA:n viranomaisten keskuudessa. Annelin puututtua asiaan, hallituksen ulkopoliittinen valiokunta presidentin johdolla täsmensi tai toisti Suomen kannan. Siinä oli oleellista se, että hyökkäys Irakiin oli hyväksyttävää vain YK:n turvallisuusneuvoston myötävaikuttamana. Tätä ei Lipposen puheita Amerikasta kuultu. Kotiin tultuaan hän todisteli, että näkeehän sokea Reettakin, että sothan tästä tulee, vaikka YK ei ollut vielä tehnyt lopullista päätöstään.

    myös Pentagonin operaatioon "Uhkaava taivaanranta", jonka mukaisesti karkoitettiin maasta irakilasidiplomaatit. Mitä muita sitoumuksia oli tehty, kukaan meistä ei tiedä.

    Ja mikä hämmästyttävintä - kukaan ei edes näytä haluavan tietää! Kaikki ovat Jäätteenmäen kimpussa, kun tämä vähän raotti ovea. No, ehkäpä linjantarkistus sitten tapahtui, ja irtiotto Bushin hyökkäyssodasta.

    Äänestä

  • Hyvä Oiva! Jatka, jatka... et voi parempaa palvelusta maalle tehdä! Tosin kai tuo Lapuan Annelikin, jota ei voida älyn jättiläisenä pitää, kieltäisi sinulta hänen puolustamisensa, jos hän noita pätkiäsi lukisi! Siis jatka, jatka... ja olethan jatkanutkin!

    Iron Mikelle ilman sarvia ja hampaita: jatka sinäkin; olet ilonpilkku näillä palstoilla!

    Äänestä

  • Anneli salasi budjetin lisäpöytäkirjan olemassaolon ja jäi valheesta kiini.

    Kepulle on vain erduksi kun Väyrynen, Juhantalo ja Jäätteenmäki ovat puolueen listoilla.

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Hyvä Oiva! Jatka, jatka... et voi parempaa palvelusta maalle tehdä! Tosin kai tuo Lapuan Annelikin, jota ei voida älyn jättiläisenä pitää, kieltäisi sinulta hänen puolustamisensa, jos hän noita pätkiäsi lukisi! Siis jatka, jatka... ja olethan jatkanutkin!

    Iron Mikelle ilman sarvia ja hampaita: jatka sinäkin; olet ilonpilkku näillä palstoilla!

    ... enempää Annelin kuin muidenkaan tukea tai hyvöksyntää. Minä kirjoitan itse.

    Äänestä

  • lisäpöytäkirjan? kirjoitti:

    Anneli salasi budjetin lisäpöytäkirjan olemassaolon ja jäi valheesta kiini.

    Kepulle on vain erduksi kun Väyrynen, Juhantalo ja Jäätteenmäki ovat puolueen listoilla.

    Vähissä ovat eväät Annelin "valheista", jos muistellaan tuota lisäpöytäkirjaa. Hallituksen muodostamisessa on lukematon määrä pöytäkirjoja, joita ei ole tarkoituskaan julkisuuteen, mutta jotka eivät sinänsä olisi salaisia, mutta turhanpäiväisiä.

    Sen sijaan Lipposen seikkailuista Amerikanmaassa tehdyt muistiot eivät olleet turhanpäiväisiä, vaan paljastivat hänen puhuneen "läpiä päähänsä".

    Äänestä

  • Petejussi kirjoitti:

    Jäätteenmäki sitten puhuu, ja mikä on hänen puheittensa todistusarvo? Vaatii vähintään rautaisia hermoja uskoa, että Manninen noin vain pyytämättä, lämpimikseen, faxaili Jäätteenmäelle toista tuhatta sivua erilaisia muistioita ym., ylensä luottamuksellista materiaalia.

    ... puheilla ole todistusarvoa tässä oikeusjutussa. Jää nähtäväksi, pystyykö syyttäjä todistamaan yllytyksen.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Minusta kepun eduskuntaryhmän käyttäytyminen heti Mannisen lausuntojen jälkeen osoitti mihin ryhmä todellisuudessa luotti.

    ... käyttäytyminen Mannisen hyökkäyksen jälkeen ei suinkaan todistanut, että se olisi uskonut Mannisen puheisiin. Se uskoi paremminkin Lipposen juoksupoika Backmanin vaatimukseen erottaa Anneli. Eduskuntaryhmä piti tärkeämpänä hyvin alkaneen hallitusyhteistyön jatkamista, kuin pitämistä kiinni Annelista.

    Tapahtuma olikin onneksi Suomelle. Saimme Vanhasesta paremman pääministerin ja kepu/demari-hallitus sai jatkaa. Maallemme on aina olleet kohtalokkaita sinipunahallitukset. Holkerin hallitus teki kaikki mahdolliset talouspoliittiset virheet ja syöksi maan vuosisadan pahimpaan lamaan. Lipposen hallitukset taas tuhosivat maan sosiaalisen ja alueellisen tasapainon.

    Äänestä

  • että salaiset muistiot pääsivät julkisuuteen HETI Lipposen USA-vierailun jälkeen, mutta Lipponen onnistui tyrehdyttämään vuodon.

    Presidentin tiedotuspäällikkö on vahvistanut, että Presidentti Halonen ja tohtori Arajärvi vierailijat kansanedustaja Jäätteenmäen kodissa ennenkuin Anneli vilautteli papereita vaalitentin yhteydessä.

    Jos Halonen todellakin oli vienyt "paperi"kukkasia tuliaisina, ei Jäätteenmäki tietenkään voinut puhua enempää totta kuin osasi...

    Niin ja kukahan hoiti vuotamisen Ilta-Sanomille?

    Ei kai vaan joku Lipposen juoksupoika...

    En Jäätteenmäkeä puolusta, mutta asia on perusteellisesti selvitettävä, sillä miksi sankarit saavat oikeudessa kärsiä!

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... ovat olleet typerämpiä ja puolueellisimpia tekoja, mitä Halonen on tehnyt. Kun sossupoliitikon nimittäminen ei tullut kysymykseen (siellähän oli jo Louekoski) eikä Halonen uskaltanut nimittää kilpailijaansa presidentin virasta Ahoa, hän hurskaasti vetäytyi populistisesti sen taakse, että johtokunnan jäsenet pitää olla ns. asiantuntijoita.

    Muutenkin hänen olisi ollut viisaampaa olla sekaantumatta johtokunnan jäsenten nimityksiin, vaan nimittää eduskunna pankkivaltuuston asettamat ehdokkaat. SP on perustuslaissa määrätty eduskunnan hoitoon ja vastuulle. Nythän eduskunta onkin ottamassa pois presidentiltä johtokunnan jäsenten nimitysoikeuden pois.

    Niin kerron lisää.

    Myös muut kansalaisen oikeusturvasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä todellisine yhteystietoineen.

    Luodaanpa verkosto vallan palauttamiseksi takaisin kansalle.

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Niin kerron lisää.

    Myös muut kansalaisen oikeusturvasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä todellisine yhteystietoineen.

    Luodaanpa verkosto vallan palauttamiseksi takaisin kansalle.

    ... uusia kanavia "vallan palauttamiseksi kansalle". Kansalla on nytkin vaaleissa suvereeni valta. Juuri nähtiin, kun kukkoileva Lipponen tiputettiin vaaleissa vallasta.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... uusia kanavia "vallan palauttamiseksi kansalle". Kansalla on nytkin vaaleissa suvereeni valta. Juuri nähtiin, kun kukkoileva Lipponen tiputettiin vaaleissa vallasta.

    vaikka Lipponen joutui syrjään?!

    Kansan "suvereeni valta" on vain "edustuksellista" eli näennäisdemokratiaa...

    Puhemies Lipponen määrää/ohjaa edelleen, mitä pääministeri Vanhasen pitää tehdä.

    Äänestä

  • oikeusturva kirjoitti:

    vaikka Lipponen joutui syrjään?!

    Kansan "suvereeni valta" on vain "edustuksellista" eli näennäisdemokratiaa...

    Puhemies Lipponen määrää/ohjaa edelleen, mitä pääministeri Vanhasen pitää tehdä.

    ... määrää enempää vanhasta kuin muitakaan enää tässä maassa.

    Äänestä

Loistavaa sanailua,Mike!
Olet fiksu ja aina oikeassa!
Riemastuttavaa lukea tekstiäsi!
Annelit ja muut vaviskoot!Anna palaa jatkossakin!!!

Äänestä

Kuka muistaa enää Mannista?

Äänestä
  • Manninen oli sikäli sankari, että paljasti Lipposen touhut kytkeä Suomi USA:n Irak-sotakoalitioon. Hän vain joutui toimimaan vastoin lakia, sillä silloinen pääministeri oli julistanut nuo tiedot salaisiksi. Hän menetti virkansa ja saa varmaan sakotkin. Mutta on muistettava, että isänmaata puolustettaessa ollaan annettu suurempiakin uhreja.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Manninen oli sikäli sankari, että paljasti Lipposen touhut kytkeä Suomi USA:n Irak-sotakoalitioon. Hän vain joutui toimimaan vastoin lakia, sillä silloinen pääministeri oli julistanut nuo tiedot salaisiksi. Hän menetti virkansa ja saa varmaan sakotkin. Mutta on muistettava, että isänmaata puolustettaessa ollaan annettu suurempiakin uhreja.

    Taustalla saattaa vaikuttaa myös presidentti Halonen. Bush hyökkäsi ei vain Irakiin, vaan myös YK:n kimppuun, pyrkien mitätöimään sen merkityksen ja alistamaan sen öljypolitiikkansa laillistajaksi. Halosella on läheinen ja lämmin suhde Kofi Annaniin, joten Halonen on luultavasti erittäin hyvin informoitu siitä mitä tapahtuu. Tämä huomioonottaen näyttäisi vääjäämättömältä, että Lipposen alasampuminen ja hänen sooloilujensa kertakaikkinen lopettaminen olisi vähintäänkin Halosen siunauksella tapahtuvaa, ehkä pikemminkin jopa hänen aloitteestaan?

    Lipponen näyttää eristämisensä jälkeen yhä tiukemmin kääntyvän USA:n ja NATO:n puoleen, nyt ei enää YK:n aseman parantamisesta ole sanonut mitään.

    Äänestä

  • rooli? kirjoitti:

    Syntymäpäivänsä tienoilla annetussa haastattelussa Halonen muistutti, että Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti, tietenkin hallituksen kanssa yhteistyössä. Vanhanen puolestaan näpäytti Lipposta vähän aikaisemmin.

    NATO-mahdollisuus/vaara jäytää Suomen sisäpolitiikkaa enemmän kuin ulkopolitiikkaa. Sosialidemokraattien kovat suosioluvut selittyvät vähän silläkin, että sekä NATO-myönteiset että NATOon varauksellisesti/kielteisesti suhtautuvat sosialistit (ehkä muutkin!) löytävät puolueesta omaa kantaansa vahvistavaa ilmapiiriä.

    Jos joku ennustajaeukko kertoisi, milloin NATO hajoaa, Suomen politiikka säästyisi paljolta energiaa vaativalta jauhamiselta.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Koko Nato on vanhan maailman luomus. Se perustettiin vastavoimaksi Neuvostoliiton (Varsovan liitto) expansiolle Euroopassa. N-liitto on hajonnut omaan mahdottomuuteensa jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta Nato jatkaa omalla painollaan, mutta ei tiedä mitä tehdä. Suomen ei tule sekaantua tuohon soppaan.

    Nato on ja on aina ollut pelkkä puolustusliitto - ei mikään vastavoima.
    Jostain syystä vain Euroopassa ja erityisesti Itä-Euroopassa, jossa on pitkä raja Venäjää vasten, nähdään turvallisuussyistä hyväksi liittyä puolustusliitto Natoon silloin, kun nähdään, että se on myös Naton puolesta mahdollista.
    Suomi haluaa ajelehtia - ulko- ja tuvallisuuspoliittinen johto ei näe mitään sellaisia muutoksia tapahtuneen, että olisi syytä tehdä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Ilmeisesti ei ole mitään pelättävissäkään, koska silloin kun muutosia on näköpiirissä, on jo myöhäistä hakea turvaa.
    Suomi ei näe Venäjää mitenkään vaarallisena, vaikka sillä onkin pitkä maaraja Venäjän kanssa. Suomi junaili EU:n turvatakuisiin lisälausuman, joka vesittää takuutaa Suomen ja kolmen muun EU-maan kohdalla. Nämä kolme muuta EU-maata ovat kaukana Venäjän rajasta.
    Ilmeisesti Suomi näkee, että Venäjä on luopunut suurvaltaasemastaan.

    Meillä pitäisi olla jotain hedelmällisempää pohtimista kuin pelätä Venäjän hyökkäystä. Maailman nykyinen turvarakennelma jo estää sen. Ei siihen Natoa tarvita.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Meillä pitäisi olla jotain hedelmällisempää pohtimista kuin pelätä Venäjän hyökkäystä. Maailman nykyinen turvarakennelma jo estää sen. Ei siihen Natoa tarvita.

    Tuntuu, että Venäjän tunteminen ei ole "muodissa" - lieneekö koskaan ollutkaan. Joku voisi kysyä, mitä hyötyä siitä on. Harva osaa varmasti perustella, miksi siitä olisi haittaakaan! Venäjän kielen opiskelu Suomessa on vähäistä. Venäjä herättää puistatusta, pelkoa, epämääräistä romanttista ihailuakin. Suomen ja Venäjän välisen rajan ylitettyään ylittää kahden hyvin erilaisen maailman rajan.

    Itäisen rajanaapurimme vieressä meidän on elettävä, vaikka NATO ja EU joskus hajoaisivatkin. Terävyyttä Venäjän tajuamiseen ja valtiomiesmäistä otetta (ei puoluepoliittista päiväperhostelua) Venäjän suunnalla noudatettavaan ulkopolitiikkaan tarvitaan. Ja tietoa, paljon tietoa ja kykyä tuon tiedon analysoimiseen.

    Emme tarvitse missiministereitä emmekä mannermaistyylikkäitä ulkopolitiikan johtajia, kun Venäjän-suhteista on kyse. Joskus meidät voi vielä pelastaa jumalattoman ruma ja vanha valtiomies/nainen. Sellainen, kuin Paasikivi oli.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Manninen oli sikäli sankari, että paljasti Lipposen touhut kytkeä Suomi USA:n Irak-sotakoalitioon. Hän vain joutui toimimaan vastoin lakia, sillä silloinen pääministeri oli julistanut nuo tiedot salaisiksi. Hän menetti virkansa ja saa varmaan sakotkin. Mutta on muistettava, että isänmaata puolustettaessa ollaan annettu suurempiakin uhreja.

    Oiva Härkönen,käytät oikean henkilön nimeä nimimerkkinäsi! Tunnen nimittäin Oiva Härkönen- nimisen henkilön, asuu Vantaan Tikkurilassa Orvokkitiellä. Sinä et voi olla hän, sillä ei hän noin tyhmä ole! Vaihda siis nimimerkkiäsi, ennen kuin saat syytteen kunnianloukkauksesta!

    Äänestä

  • Matti Virtanen kirjoitti:

    ... Oiva Härkönen, joka asuu Tikkurilan Orvokkikujalla. Antaa tulla vain syyte kunnianloukkauksesta.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Koko Nato on vanhan maailman luomus. Se perustettiin vastavoimaksi Neuvostoliiton (Varsovan liitto) expansiolle Euroopassa. N-liitto on hajonnut omaan mahdottomuuteensa jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta Nato jatkaa omalla painollaan, mutta ei tiedä mitä tehdä. Suomen ei tule sekaantua tuohon soppaan.

    Venäjän vaaleissa voittivatkaan?!

    Siinäkin on näkökohta ja yksi hyvä syy, miksi Suomen pitäisi jäädä pois Natosta ja EU:n puolustuksesta.

    Jos globaaleja markkinavoimia vastaan toimivat ja Venäjän itsenäisyyttä puolustavat populistit saavat todellisen vallan, ja jos Venäjän edut joutuvat EU:n tavoitteissa toisarvoiseen asemaan, on Venäjän uhka suuri.

    Ulkopuolella pysyesään Suomi ei joudu taistelutantereeksi.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... Oiva Härkönen, joka asuu Tikkurilan Orvokkikujalla. Antaa tulla vain syyte kunnianloukkauksesta.

    email
    [email protected]

    Myös muutkin;

    1. varsinkin 141-artiklan epämääräisyyksistä ja 142-artiklan leikkauksista kärsivät maanviljelijät,

    2. velkavankeuteen joutuneet,

    ottakaa yhteyttä!

    Pelkkä nettikirjoittelu on turhaa...

    Tarvitsemme puolueisiin sitoutumatonta verkostoa!

    Vain yhdistämällä voimat voidaan voittaa!

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Manninen oli sikäli sankari, että paljasti Lipposen touhut kytkeä Suomi USA:n Irak-sotakoalitioon. Hän vain joutui toimimaan vastoin lakia, sillä silloinen pääministeri oli julistanut nuo tiedot salaisiksi. Hän menetti virkansa ja saa varmaan sakotkin. Mutta on muistettava, että isänmaata puolustettaessa ollaan annettu suurempiakin uhreja.

    on tasan tarkkaan oikeassa.

    Eiköhän Lipponenkin vielä kastele housunsa ?

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... Oiva Härkönen, joka asuu Tikkurilan Orvokkikujalla. Antaa tulla vain syyte kunnianloukkauksesta.

    Olenpa sitten tuntenut Sinut huonosti. Olet siis paljon tyhmempi kuin luulinkaan! Epäilen silti, että valehtelet; saatan kysyä asiaa tuolta tuntemaltani Oivalta. Miten ihmeessä yksi mies ehtisi kirjoittaa kaikkea tuota puppua? Pitäisi istua koneen ääressä ympäri vuorokauden. Ja mikä voisi olla motiivi tuollaiseen? Ei sellaisessa päässä liikkuisi muu kuin täi, ja kai hilseen alta uhoavat myrkkykaasut senkin tappaisivat!

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Koko Nato on vanhan maailman luomus. Se perustettiin vastavoimaksi Neuvostoliiton (Varsovan liitto) expansiolle Euroopassa. N-liitto on hajonnut omaan mahdottomuuteensa jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta Nato jatkaa omalla painollaan, mutta ei tiedä mitä tehdä. Suomen ei tule sekaantua tuohon soppaan.

    Sattumalta osuin tälle palstalle. Onpa tässä keskustelu aaltoillut ja rönsyillyt! Muutamia tosi nasevia puheenvuoroja, kuten nimimerkki IronMike, loistavaa! Enimmäkseen kyllä toisenlaisia.

    Mutta tuosta Natosta: katsokaapa palstalle "maailman menoa", missä nimimerkki Historian harrastaja aloitti pitkällä puheenvuorollaan keskustelun Natosta ("mitä vikaa Natossa on"), jossa on käytetty hyviä puheenvuoroja sekä puolesta että vastaan. Olen kyllä tuon avaajan kannalla (lienee enemmänkin kuin harrastaja historian suhteen), mutta arvostan monia vastakkaisiakin näkemyksiä siksi, että ne ovat ajateltuja eikä pelkkää hölpönpölppöä tai mutu-mielipiteitä, kuten Natosta ja mahdollisesta siihen liittymisestämme esitetyt näyttävät usein olevan.

    Mutta jatkakaa toki tätä ilmeisesti jo ennätyspitkää keskusteluanne, on tässä hauskojakin puheenvuoroja!

    Äänestä

  • Matti Virtanen kirjoitti:

    Olenpa sitten tuntenut Sinut huonosti. Olet siis paljon tyhmempi kuin luulinkaan! Epäilen silti, että valehtelet; saatan kysyä asiaa tuolta tuntemaltani Oivalta. Miten ihmeessä yksi mies ehtisi kirjoittaa kaikkea tuota puppua? Pitäisi istua koneen ääressä ympäri vuorokauden. Ja mikä voisi olla motiivi tuollaiseen? Ei sellaisessa päässä liikkuisi muu kuin täi, ja kai hilseen alta uhoavat myrkkykaasut senkin tappaisivat!

    Olen varmasti enemmän Oiva Härkönen kuin Sinä Matti Virtanen.

    Sinä nimität kirjoituksiani pupuksi. Voisit niitä arvostella asiapohjalta, minä voisin sitten vastata. Ei nootä kirjoituksia niin paljon ole, nyt keskityin tähän ketjuun ja pyrin vastaamaan jokaiseen väitteesee.

    Minun tarkoitukseni on puolustaa täällää esiintyvää kepua ja Annelia törkeästi mollaavaa kirjoittelua vastaa. Lipponen on kauan ollut arvosteluni kohde. Hän tuhosi äärimmäisen oikeistolaisella politiikallaan hallitustensa aikana maan sosiaalisen ja alueellisen tasapainon, hän oli viemässä maata Natoon, kehittämässä unionista liittovaltiota ja sotilasliittoa.

    Äänestäjät vihdoinkin pudottivat Lipposen valtaistuimeltaan viime vaaleissa. Lipponen kosti voittajalleen Anneli Jäätteenmäelle käynnistämällä muutaman uskottunsa (Backman)ja Erkon lehdistön avulla ajojahdin Annelia kohtaan. Hän ei voinut hyväksyä sitä, että Anneli paljasti Lipposen puuhailut amerikkalaisten kanssa sitomiseksi Suomen USA: johtamaan koalitioon hyökkäykseen Irakia vastaan ilman YK:n mantaattiakin.

    Sen jälkeen Lipponen on kiertänyt Eurooppaa ja maata puhemiehen asemaansa väärinkäyttäen harjoittaen omaa vaalikampanjaansa päästäkseen unionin korkeisiin tehtäviin.

    Hän mielistelee suurvaltoja Suomen ulko- ja EU-politiikan kustannuksella ja antaa pari kertaa viikossa hallitukselle "neuvojaan", jotka ovat hallitusohjelman ja hallituksen politiikan vastaisia. Hän vähät välittää siitä, että ulkopolitiikka ei hitustakaan kuulu puhemiehelle.

    Tietysti hän on vielä muodollisesti demareiden puheenjohtaja (muodollisesti siksi, että hänen puheistaan ei sossupuolueessakaan enää välitetä) Mutta hän vähät välittää siitäkään, että hän on sitoutunut hallitusohjelmaan ja sen toimintaan toisen suuren hallituspuolueen puheenjohtajana.

    Sinänsä hallituksen toiminta sujuu hyvin mm. tasapainoisen Kalliomäen johtaman ministeriryhmän johdolla ja myös siksi, että edes Lipponen ei pysty provosoimaan Vanhasta.

    Kyllä Sinä, arvon OivaHärkönen, annat kunnian sille miehelle, jolle se kuuluukin, eli jos miehekäs Paavo Lipponen olisi saanut jatkaa pääministerinä, hän olisi ainakin avaamassa tarvittavaa keskustelua mahdollisesta Natoon liittymisestämme. Nykyisestä hallituksestamme siihen ei taida olla, ei edes tuosta älykkönä pidetystä Tuomiojasta, joka on jämähtänyt kylmän sodan poteroon. Hyvän ulosanti ja terävä ajattelu eivät välttämättä korreloi keskenään; toisilla luistaa puhe nopeammin kuin järki, toisilla se on päinvastoin.

    Liitänpä tähän otteita muutama päivä sitten toisaalla (maailman menoa-osastossa) kirjoittamastani. Siellä on kyllä keskusteltu tästä asiasta laajemminkin, puolesta ja vastaan; käy vilkaisemassa, ole hyvä! Huomaan nimittäin, että lisätieto ei olisi Sinulle, Oiva-hyvä, pahitteeksi; luuloja sinulla on riittävästi!

    Mitä vikaa Natossa on?
    Kirjoittanut: Historian harrastaja, 26.12.2003 klo 10.56

    Mitä vikaa Natossa on?

    Natoonkin on otettu taas kantaa ja hyvä niin. Keskustelun tasossa tosin – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – ei ole hurraamista. Varsinkin Naton vastustajien puheenvuoroista kuultaa savuverhon läpi, että jos Varsovan liitto olisi vielä olemassa, he olisivat kyllä valmiit liittymään siihen! Sen masentavan huomion myös tein, että viimeaikaisista tapahtumista monet koettavat vääntää mustan valkoiseksi ja päinvastoin, eli rikollisen toiminnan ansioksi ja diplomatian vastuullisen hoidon rikokseksi. Tarkoitan tietenkin Jäätteenmäen ja Lipposen tekemisiä. Vaikka Lipponen ei noissa Bushin kanssa käymissään keskusteluissa ollut hankkimassa meille tukea Natoon pääsemiseksi, toistan hänen eräässä myöhemmässä yhteydessä esittämänsä kysymyksen: mitä vikaa Natossa on? Minä itse rupesin vasta tuon kysymyksen jälkeen asiaa oikein ajattelemaan ja sen prosessin tuloksena aikaisemmin ainakin varauksellinen ellei kielteinen Nato-kantani on muuttunut.

    Minä esitän nyt teillekin ne kolme kysymystä, jotka olen esittänyt itselleni: Eikö Nato ole maailman demokraattisimpien maiden yhteinen järjestö, mikä on luotu noiden maiden turvaksi? Emmekö me tunnusta niitä arvoja, joita tuon järjestön jäsenmaat, esimerkiksi Tanska ja Norja tunnustavat? Eikö meillä ole noiden maiden ilmeisesti tuntemaa turvallisuusvajetta? Minun vastaukseni jokaiseen kysymykseeni oli: kyllä! Mieleeni palautui myös, mitä Paasikivi sanoi: ”pieni valtio on yksin aina liian heikko; se tarvitsee vahvemman turvaa; pitää vain liittoutua oikein”. Minulla ei ole kanttia kyseenalaistaa tuota Paasikiven näkemystä, mikä perustui hänen katkeriin kokemuksiinsa yksin jäämisestä ja ”väärän” kumppanin kanssasotijaksi joutumisesta.

    Ei ole kuin yksi turvan tarjoaja: Nato. Nimimerkki "Anonyymille" haluan korostetusti sanoa: Tämä ei ole epäluottamuslause puolustusvoimillemme: myös niitä tarvitaan ja ne ovat vähäväkiseen maahamme nähden vahvat, Euroopan suurimpia koulutettu reservi mukaan lukien ja materiaalikin nykyisin kohtalainen, mutta sittenkin ne ovat pinta-alaltaan suuren maamme puolustamiseksi yksin riittämättömät.

    Monet varmaan tekivät joulukäynnin haudoille, kenties myös sankarihaudoille. Heräsikö heidän mielessään kysymyksiä, miksi noiden miesten elämä päättyi niin varhain, ja mitä heistä olisi voinut tulla, jos he olisivat saaneet elää? Luulen niin. Hautausmaillamme on 90 000 sankarihautaa, joilla aina jouluisin kynttilät palavat. Haluaako joku niitä paljon lisää siksi, että kynttilämeri olisi komeampi? Hänen toiveensa toteutuisi, jos meihin mahdollisesti kohdistuvan aggression tapahtuessa olisimme taas yksin. Eikö tuollaista aggressiota voi tapahtua? Niin ajateltiin myös 1930 luvun lopulla; niin ajattelivat silloin myös poliittiset johtajamme Tanner, Cajander ja Erkko, kuten nimimerkki ”mielipidepankki” aivan oikein toi esille (vaikka monesta muusta olin hänen kanssaan eri mieltä). Millaisena noiden johtajien ”viisaus” esiintyykään myöhempien tapahtumien valossa? Toivottavasti nykyiset johtajamme eivät joudu historiaan yhtä ”viisaina”, vaikka huono on ennuste monen kohdalla!

    Natoon liittymistä vastustetaan sillä, että Natossa määrää liiaksi USA. Tämä oli aiemmin minunkin argumenttini lähipiirini Nato-keskusteluissa. Totta, että Natossa on sen suurimmalla rahoittajalla ja aseistajalla melkoisesti sanavaltaa, ja USA:n intressit voivat usein olla kaukana omistamme. Mutta onko USA ”pompotellut” Natoa esimerkiksi siten kuin Neuvostoliitto Varsovan liittoa? Todellakaan ei! Ja ovatko meidän ja USA:n intressit ristikkäiset. Eivät missään oleellisessa. Taloudellinen kilpailu on eri asia, hyväksi kummallekin. Voimmeko kuvitella, että USA:n taholta meitä uhkaisi jokin sen kaltainen vaara, mikä meitä on niin usein uhannut tietyltä taholta. Sellainen on hyvin epätodennäköistä, mahdotonta samaan liittoon kuuluessamme. Ja ehkäpä me voisimme osaltamme olla muuttamassa Natoa Eurooppa-keskeisemmäksi ja myös meidän erityisasemaamme huomioon ottavaksi. Natosta riippumattomien EU:n puolustusvoimien – joihin voisimme kuulua ja joita minäkin toivoin – luominen ei taida olla mahdollista. Puolustusvoimain komentaja amiraali Kaskeala oli varmaan oikeassa todetessaan, että ”Euroopan yhteinen puolustussopimus ilman Nato-yhteyttä olisi varsin köykäinen paperi”.

    Jotkut näyttävät hirvittelevän Natosta meille koituvia kustannuksia ja pelottelevan omien poikiemme joutuvan Nato-sotilaina tapettaviksi vieraille maille. Eikö heidän mieleensä tule vertailukohtana viime sotiemme kustannukset ja ihmishenkien menetykset? Kysyn jälleen: eikö tuo kaikki voisi toistua, ja eivätkö menetyksemme voisi olla monin verroin suuremmat jos jättäydymme yksin? Kummallinen on ihmismieli! Sulkeeko jokin ideologia tai jostakin omaksuttu ennakkoluulo tahi vain epävarmuus omasta käsityskyvystä ikkunat niin, ettei valo pääse niistä sisälle?

    Valtiojohdon on pyrittävä toimimaan niin, että välttyisimme joutumasta sotaan tai muihin konflikteihin, se on itsestäänselvyys. Mutta onko Naton, jopa siihen liittymistä koskevan keskustelun karttaminen sellaista toimintaa? Onko sitä janttautuminen liittoumattomuus-mantraan, jolle tuon mantran hokijoiden on vaikeaa esittää järkeenkäypää sisältöä sen turvallisuusarvosta puhumattakaan. Kyllä johtajiemme pitäisi pyrkiä toimimaan myös niin, että pahimmankin tullen vältymme tuholta. ”Si vis pacem, para bellum”. Miksi johtajamme eivät halua nähdä karua todellisuutta? Miten sota tai hyökkäyksen kohteeksi joutuminen voitaisiin välttää torjumalla tarjolla olevaa turvaa! Jotkut idealistiset pasifistit – eivät sentään hallituksen jäsenet – paheksuvat myös vaatimatonta sotilaallista varustautumistamme ja esittävät jopa yksipuolista aseista riisuuntumista. Olisipa olemassa yksikin esimerkki siitä, että sota tai hyökkäyksen kohteeksi joutuminen olisi pystytty noin välttämään! Vähänkin ihmistä ja historiaa tunteva voi esittää noin vastuutonta vain tiettyihin kumouksellisiin päämääriin pyrkiäkseen.

    Nyt Suomelle on siis tarjolla mahdollisuus, josta viime sotiemme alla emme voineet uneksiakaan: päästä osaksi maailman vahvinta liittoumaa. Emme kai voi olla niin typeriä, että emme käytä tuota mahdollisuuttamme? Vai voimmeko? Nyt meille kuin taivaan lahjana tarjolla olevaa turvaa torjuvat vallanpitäjät kiusaantuneina, kuin tietoisina vastuunsa pakoilusta.

    - - -

    Mutta kuka meidät veisi sinne Natoon? Se on tällä hetkellä suurin ongelmamme, mielestäni. Kirjoituksissani joulun alla esitin näkemyksiä, joiden mukaan ns. asevelisosialistit pelastivat Suomen sodanjälkeisinä ”vaaran vuosina”, jolloin Hertta Kuusinen julisti, että ”Tsekkoslovakian tie on oleva myös meidän tiemme”. Näitä konkreettisin esimerkein hyvin perusteltuja näkemyksiä edustivat otteet kirjoista J.H.Magill: ”Tasavalta tulikokeessa” ja Lasse Lehtisen väitöskirja: ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä”. Toin esille eräitä muitakin silloisten demarien sankaritekoja isänmaan puolesta noina ”vaaran vuosina”. Yhden haluan vielä tässä lisätä: Myös Mauno Koivisto, vapaaehtoisena Törnin joukoissa, tuossa aina tiukkoihin paikkoihin heitettävässä ”eliittipalokunnassa” palvellut nuori opiskeleva työmies torjui tuolloin voimakkaasti ja taitavasti kommunistien valtapyrkimyksiä Turun satamassa. (äskettäin ilmestynyt J.Michael Cleverleyn kirja ”Lauri Törni: Syntynyt sotilaaksi” on joululukemistossani; suosittelen!).

    Mitä ihmettä on tapahtunut tuolloin niin rohkealle Koivistolle? 1990-luvun lopulla hän varoitteli Baltian maita pyrkimästä eroon Neuvostoliitosta, ja nuo varoittelut siellä edelleen muistetaan! Hiljattain tv-haastattelussa hän sanoi ajatuksen mahdollisesti alkavasta Nato-keskustelusta häntä kauhistuttavan! Minä olisin kauhuissani, jos tuota todellista, avointa Nato-keskustelua ei syntyisi. Kyllä siinä vaahtoaisivat myös kaikki jälkistalinistit, mutta siinähän he paljastaisivat todelliset kasvonsa, joten tuo keskustelu varmasti lopulta edistäisi järkeviin ratkaisuihin pääsemistä.

    Kalevi Sorsa kertoo juuri ilmestyneissä muistelmiena 2.osassa "kansankoti ja punamulta" (tämäkin kuuluu joululukemistooni) nähneensä, miten Kekkonen pelkäsi Neuvostoliittoa, niin kauheasti, ettei hän ollenkaan käsittänyt syytä siihen. Kekkonenko tartutti tuon Neuvostoliiton pelon myös Koivistoon, joka presidentiksi tultuaan ilmoitti, että ”minä en salli kenenkään turmelevan edeltäjäni perintöä? Miten tuota perintöä enää voisi vaalia, kun ei ole Neuvostoliittoakaan? On muuten hyvin mahdollista, että jos Kekkonen eläisi nykyisessä maailmantilanteessa, hän olisi jo vienyt Suomen Natoon!

    Kun otin esille nuo asevelisosialistit, se oli tarkoitettu aasinsillaksi – kenties hieman huteraksi – seuraavalle kysymykselleni. Mikä olisi nyt se poliittinen taho, joka veisi Suomen turvasatamaan? Kokoomuksella voisi olla siihen halua ja kykyäkin, mutta ei kai mahdollisuutta tällä vaalikaudella. Keskusta? Hyvä vitsi! Voisiko pelastuksemme olla jälleen tuo tosiasiallisesti johtava poliittinen voimamme, sosialidemokraatit? Huonolta näyttää juuri nyt. Hieman tuota edellä esittämääni Aarno Laitisen lausuntoa mukaillen arvelen, että jos Ahtisaari olisi jatkanut presidenttinä ja Lipponen pääministerinä, anomuksemme Natoon liittymiseksi olisi jo jätetty ja voisimme vastaanottaa uuden vuoden luottavaisemmin mielin! Mutta eläkäämme toivossa, että tämä ”poliittisesti tyhmä kansa” (Paasikiveä lainatakseni) keskustelun alettua pian ilmaantuvien selvänäköisten vaikka kenties hidaspuheisten vastuunkantajien johdattelemana vielä järkiintyy ja arat johtajamme saavat siitä tarvitsemaansa rohkaisua tehdäkseen oikeita päätöksiä parhaaksemme!

    Äänestä

  • Historian harrastaja kirjoitti:

    On vain niin, että keskustelua Natosta vaativat ne jotka ovat siihen liittymässä suinpäin. Jo Lipposen halitus päätti, että 2004 hallitus antaa uuden puolustuspoliittisen selonteon eduskunnalle. Sen valmistelu virkamietasolla on parastaikaa tekeillä monen erillisen työryhmän toimesta. Hun hallitus on sen käsitellyt ja antanut eduskunnalle, olemme valmiimpia keskustelemaan asiasta. Hallituksen ministereitä on tässä tilanteessa turha vaatia mukaan keskusteluun, sillä heidän pitää antaa valmistelulle työrauha. Muutenhan kaikki tutkimukset olisivat turhia, kun tutkijat jo etukäteen tietäisivät ministerin kannan.

    Mutta halukkaat sivulliset, kuten Lippoen, sinä ja minä, voimme kyllä vapaasti keskustella asiasta. Se "keskustelu" on valitettavan usein pelkkää propagandaa liittymisen puolesta.

    Kun Lipponen teki kysymyksen, että mikä vika Natossa on, oli kysymys kiero kuin korkkiruuvi. Sehän lähtee siitä, että meidän tulee luonnollisesti olla Naton jäsen, ellet löydä siitä vikaa.

    Kysymys pitäisi asettaa niinkuin presidentti on sen esittänyt, mitä hyötyä meille on kuulumisesta Natoon. Sen pohdinnan lisäksi tulee myös kartoittaa, mitä haittaa siitä on. Puolustuspoliittisessa selonteossa nämä kysymykset varmaan selvitetään perusteellisesti, jolloin keskustelu on tukevalla pohjalla.

    Minä en keksi yhtään syytä liittyä Natoon. Meillä on vain huonoja kokemuksia noista sotilasliitoista ja turvatakuista tuhat vuotisen historiamme ajalta.

    Liitän tähän Suomenmaassa 10.12. julkaistun kirjoitukseni:

    " Turvatakuut

    Ensin olimme 600 vuotta Ruotsin turvatakaamana. Aika merkitsi jatkuvaa sotaa venäläisten kanssa. Olivatpa poikamme 30 vuotta Keski-Euroopassa kirkastamassa Ruotsin kuninkaan kilpeä.

    Sitten autonomian aika Venäjän keisarin alaisuudessa oli melko rauhallista; mitä nyt kävimme taisteluja keisarin valloitusten puolesta Balkanin vuorilla, ja ranskalaiset ja englantilaiset hätyyttelivät rantojamme laivastoillaan.

    Seuraavana oli irtautuminen Venäjästä, jota ryhtyikin vastustamaan kotoiset punakaartit tukenaan Venäjällä vallan kaapanneet kommunistit ja täällä oleva venäläinen sotaväki. Virallista Suomea auttoi taas Saksa.

    20 - 30-luvut olivat vihan täyttämiä vuosikymmeniä itänaapuria kohtaan, vaikkakaan ei varsinaista sotaa käyty. Saksa, myös Natsi-Saksa, oli tukijamme edelleen, kunnes ...

    ... se petti meidät tekemällä Neuvostoliiton kanssa etupiirijaon Euroopasta, jossa me Baltian maiden tapaan jouduimme N-liiton valtapiiriin. Toisin kuin baltit, me taistelimme Talvisodassa ja säilytimme suurin aluemenetyksin itsenäisyytemme.

    Sitten taas sotainen Natsi-Saksa aloitti laajamittaisen sodan äskeistä liittolaistaan, Neuvostoliittoa, vastaan. Niinpä mekin liittouduimme heidän kanssaan tuohon pyhään sotaan. Sodimme useita vuosia ja sen päätyttyä menetyksemme olivat vielä suuremmat kuin Talvisodassa.

    Toisen maailmansodan jälkeisissä suurvaltojen järjestelyissä Länsi jätti meidät suosiolla N-liiton etupiiriin. Asemamme määriteltiin Pariisin rauhansopimuksessa ja YYA-sopimuksessa. Olimme taas sotilaallisestikin sidottu itään. Vapauduimme siitä N-liiton romahdettua 90-luvun alussa.

    Mutta eivät Suomen herrat ehtineet nousemaan kunnolla edes pystyyn rähmältään itään, kun kääntyivät kumarassa länteen. Liityimme kuulemma EU:iin turvallisuussyistä. Sitä ei tosin meille kerrottu kansanäänestyksen aikaan. Minäkin luulin äänestäneeni lähinnä vapaakauppa-alueen puolesta.

    Nyt ollaan tekemässä unionista liittovaltiota, muodostamassa unionista tiiviimpää sotilasliittoa ja vaaditaan Suomen liittymistä Natoon.

    Historia opettaa meitä kavahtamaan noita turvatakuista ja sotilasliittoja. On viisaampi olla edelleen liittoutumaton ja turvata omiin hyviin puolustusvoimiimme. Niinpä meidän tulee pitäytyä hallituksen esittämässä mahdollisimman väljässä muotoilussa unionin sotilaallisesta yhteistyöstä.

    Oiva Härkönen, Vantaa"

    Noista Naton vioista on päällimäisenä nuo huonot kekemukset sotaliitoista.

    Toinen on se, että koko Nato on USA:n kansallisen politiikan tukemista vähääkään välittämättä muista Nato-maista. Mm. nykyiseen Irak-operaatioon ei esimerkiksi Nato-osallistunut, esin Maton toiseksi ja kolmanneksi suurimmat maat kieltäytyivät kunnioasta, Saksa ja Ranska. Homman hoitaa USA-johtoinen koalitio, mikä on koottu lähinnä halukkaista Nato-maista.

    Kolmas vika on siinä, että lainkaan ymmärrä, mihin me tarvitsemme koko Natoa. Sehän perustettiin N-liiton (Varsovan liiton) vastavoimaksi patoamaan kommunismin ja neuvostovallan etenemistä Euroopassa. Kun N-liitto on romahtanut, on Natonkin tehtävä loppunut.

    Neljäs ongelma on se, että ei ole myöskään tiedossa mitään muutakaan uhkaa Euroopalle. Tyhjänpanttina ei kannata pitää yllä aajaa organisaatiota. Jos paikallisia kriisejä lähiympäristössämme tulee, niitä varten aina perustaa halukkaista oma organisaatio, jonka tulee toimia YK:n mantaatilla. Myös unioni on parhaillaan suomalaisen kenraalin johdolla rakentamassa kriisinhallintaorganisaatiota, jota voidaan käyttää paikallisissa kriiseissä.

    Viides: Nato on tiukan paikan tullen vain keskustelukerho. Mitään jäsenmaata ei voida pakottaa osallistumaan operatioihin. Silloin sen tehtävän voi hoitaa YK ja EU:n kriisinhallinta. Ja kyllä se USA:kin tulee mukaan operaatioihin jos sen omat jalat on kastumassa.

    Kiitos perusteellisesta ja perustellustakin vastauksestasi! Yksi oikaisu aluksi: sanot, että Nato-keskustelua vaativat vain ne, jotka ovat sinne suinpäin syöksymässä. Ei toki niin, vaan keskustelua toivovat ne, jotka haluaisivat tärkeän asian perusteellista käsittelyä. Minä kyllä pitäisin keskustelua myös osoituksena siitä, että Suomessa voidaan nykyisin keskustella avoimesti asioista, joista meidän oli pakko vuosikymmeniä vaieta! Minusta on erinomaisen hyvää se, että myös minun näkemysteni vastakkaisia ajatuksia voidaan esittää. Kun asioista esitetään erilaisia kantoja; silloin syntyy keskustelu, jossa ennen pitkää totuus – jos nyt asioista yleensä on olemassa vain yksi totuus – pääsee voitolle ja löytyy paras tai ainakin enemmistön mielestä paras ratkaisu. Ruotsissahan ei tehdä edes työpaikoilla mitään tärkeitä ratkaisuja ilman pitkää debattia, mikä suomalaisten mielestä on yleensä vain ajanhukkaa, mutta ruotsalaiset itse pitävät sitä hyvin tärkeänä; näin sitoutetaan kaikki tehtyihin päätöksiin ja niiden toteuttamiseen. Kyllä siellä on tästä hyvät kokemukset – monet tulokset puhuvat käytännön puolesta – ja ennen muuta se on demokratiaa, aivan toista, mihin meillä on totuttu. Meillä tuo paljon ylistetty Korpilammen kokouksesta alkavaksi katsottu konsensus on sittenkin ollut paljon sanelua ylhäältä päin, niin poliitikkojen kuin työmarkkinajärjestöjenkin taholta.

    Minä perustan näkemykseni liittoutumisemme tarpeesta paljolti historiaan. Nimimerkkini mukaisesti olen historian harrastaja, ollut sitä jo kauan. Olen ollut kiinnostunut historiasta lähinnä siksi, että sen tutkiminen – en ole varsinaisesti tutkija, vaikka yleisen kirjallisuuden lisäksi käytän jonkin verran arkistolähteitäkin – on hyvin mielenkiintoista. Ihan uteliaisuudesta haluan tietää, mitä itse asiassa todella tapahtui ja miksi tapahtui niin kuin tapahtui. Uskon, että historian tuntemus antaa eväitä ymmärtää paremmin myös nykypäivää ja kaikkea siinä tapahtuvaa. Historiaahan ovat aina tehneet ihmiset, eikä ihminen ole muuttunut paljonkaan, vaikka maailma on muuttunut suunnattomasti; samoja pyrkimyksiä ihmisillä ja kansoilla on myös tänään kuin vuosikymmeniä ja jopa vuosituhansia sitten ja samoja virheitä niin ihmiset kuin kansatkin yhä tekevät. Myös Paasikiven toteamus ”kansa, joka ei tunne historiaansa, on kelvoton” on motivoinut minua harrastuksessani, kun olen huomannut monen – koulutetunkin – nykysuomalaisen historian tuntemuksen niin huonoksi; en ainakaan osaltani halua olla tuota tasoa vielä madaltamassa!

    Joulun alla kirjoitin maailman menoa –osastossa viime sotiamme ja niiden syitä koskevista näkemyksistäni. On niitä vielä luettavissa tuosta osastosta. Noihin näkemyksiini ja käsitykseeni ihmisen ja kansojen vähäisestä muuttumisesta, historian taipumuksesta toistaa itseään, minä paljolti perustan käsitykseni nykyisestä liittoutumistarpeestamme. Tässäkin minä nojaan Paasikiveen, valtiomiehistämme historian parhaiten tuntevaan, joka sanoi ”pieni kansa on yksin aina liian heikko, se tarvitsee liittolaisen, pitää vain liittoutua oikein”.

    Huomaan, että Sinäkin olet kyllä perehtynyt historiaan, mutta vedät sen opetuksista aivan erilaiset johtopäätökset kuin minä! Näin ollen vasta-argumenttisi eivät kyllä minun käsitystäni liittoutumisen tarpeestamme muuta.

    Miten ja missä lienee historiaa tutkinut tuo Suomenmaan toimittaja, jonka ajatuksia sinä nyt ”raamatun sanana” esität? Ainakin hän esittää varsin omituisia käsityksiä historiallisista ajanjaksoista ja tekee yhtä omituisia johtopäätöksiä. En minä voi tässä rajoitetussa tilassa niitä kaikkia kommentoida, mutta puutun muutamiin:

    Ruotsiko antoi Suomelle turvatakuut 800 vuoden ajan? Suomi oli vain Ruotsin takamaata, sille toisarvoinen alue muuten, paitsi tarpeellinen riittävän laajana puskurina Venäjää (Novgorodia) vastaan ja hyvin sikiävänä kansana hyvä apaja sotaväen pakkorekrytoinnille. Varsinainen Ruotsi ja sen ruotsalainen väestö oli aivan toisenlaisessa asemassa maan valtiaitten mielissä. Meillä puhuttiin ennen kouluissa Ruotsi-Suomesta. Ei Ruotsissa ole koskaan niin puhuttu, oli vain Ruotsi ja sen itäinen maakunta, jonka vähäarvoisuus Ruotsille nähtiin viimeistään vv. 1808-09, jolloin Ruotsi luopui siitä kovin helposti.

    Sanot, että viime sodissamme me ”liittouduimme Natsi-Saksan kanssa”. Suomella ja Saksalla ei ollut missään vaiheessa keskinäistä liittoa, sen sijaan Saksalla ja Neuvostoliitolla oli, kuten näyt tietävän. Jos Suomella olisi ollut vahva liittolainen 1939, ei NL olisi uskaltanut yksipuolisesti 28.11.1939 irtisanoa maittemme kesken 1932 tehtyä hyökkäämättömyyssopimusta ja hyökätä kaksi päivää myöhemmin maahamme. Me tosin liityimme anti-komintern-sopimukseen myöhäissyksyllä 1941, jolloin sopimuksessa oli jo 13 maata, mukana myös sotaan osallistumattomia. Tuo sopimus, minkä alun perin tekivät Saksa ja Japani, oli laajennut, kun joukkoon oli halunnut liittyä monia muita, jotka halusivat estää kommunismin leviämisen ja kokivat uhkaa NL:n taholta. Kyllä meillä oli tuolloin täysi syy liittyä tuohon joukkoon, kun olimme joutuneet jo kaksi kertaa NL:n hyökkäyksen kohteeksi! Jos ajattelussasi on edes jäänteitä vanha-maalaisliittolaisista näkemyksistä, et voine olla sitä mieltä, että talvisota ja sen epäoikeudenmukainen rauha ei ollut jatkosodan syy!

    Niin, länsi todella jätti meidät sodan jälkeen yksin NL:n ”armoille”, ei auttanut siten kuin voittamaansa Saksaa tai tämän vuoksi kärsimään joutuneita maita. Totta, mutta aivan vastakkaisesta syystä, kuin tuon Suomenmaan toimittajan mielestä! Jäimme tuohon tilaan siksi, että me emme olleet liitossa lännen kanssa! Länsi ei todellakaan jättänyt liittolaisiaan, vaan antoi niille turvatakuut ja auttoi niitä monin tavoin entisistä vihollisuuksista huolimatta, aivan toisin kuin Neuvostoliitto omia liittolaisiaan!

    Halunneeko tuo Suomenmaan toimittaja (kenties sinäkin) meidän taas saavan mahdollisuuden olla urhoollisia suomalaisia, päästä taas yksin taistelemaan tiettyä suurvaltaa vastaan! Varmasti tuossa tilanteessa taas saisimme länsivalloilta samanlaista ylistävää suitsutusta kuin talvisodankin aikana, mutta lopputulos vielä paljon huonompi, vihdoinkin se voisi olla se ”finis Finlandiae”, mitä jo tsaarin apurit suomelle kuuluttivat vuosisata sitten!

    Sanot, että Nato on vain USA:n kansallisen politiikan tukemista. Onko se siis vain USA:n käsikassara? Puhut heti vastoin itseäsi, kun toteat, että Nato ei lähtenyt Irakiin, kun suurimmat Nato-maat kieltäytyivät kunniasta. Näinhän se oli. Nato on tarkoitettu siihen kuuluvien valtioiden turvaksi. Siis jos yhtä noista maista uhataan, muut tulevat apuun, mutta niillä ei ole velvollisuutta lähteä yhden jäsenmaan muihin operaatioihin.

    Et keksi yhtään syytä, miksi meillä olisi tarve kuulua Natoon. Minä luettelin jo tuossa kirjoituksessani, johon vastasit, muutamia hyviä syitä, olen luetellut lisää monia muita muissa yhteyksissä ja monet muut ovat olleet samaa mieltä. Historiamme on pullollaan noita syitä! Sanot, että koko Nato on tarpeeton, meidän ei kannata pitää tyhjän panttina tuollaista organisaatiota! Oletko todella sitä mieltä, että nyt vihdoin maailma ja myös ihminen on lopullisesti muuttunut! Odotatko myös leijonan ja karitsan kohta käyvän yhdessä laitumella! Millaiseksi ovat osoittautuneetkaan nuo 1930 luvun lopulla julkituodut viisaudet ”varusteluun ei kannata sijoittaa mitään, kun sotaa ei kuitenkaan tule” (Cajander ja Tanner) ja ”eivät Venäjän johtajat niin tyhmiä voi olla, että he aloittaisivat sodan” (Tanner) ja ”ei Venäjä uskalla hyökätä, se vain bluffaa” (Erkko)!

    Sanoit luottavasi Suomen puolustusvoimiin. Niin minäkin, arvostan niitä suuresti ja pidän niistä huolehtimista meille elintärkeänä. Mutta tiedän myös niiden mahdollisuuksien rajallisuuden, ehkä jopa sinua paremmin, ”olen näes ollut siellä ennenkin” (Tuntemattoman sotilaan Koskelaa lainatakseni), kun olen ollut muutamia vuosikymmeniä puolustusvoimain palveluksessa. Arvostan suuresti myös YK:ta ja sen saavutuksia kriisien hallinnassa. Tämänkin tiedän sisältäpäin oltuani vuosien 1965-82 aikana yhteensä yli kolme vuotta rauhanturvaoperaatioissa Kyproksella, Siinailla ja Golanilla. On kunnianosoitus Suomelle ja aivan aiheellinen luottamuksenosoitus kenraali Hägglundin kykyihin, että hän, komentajani Siinailla everstinä 1978-79, on korkeassa asemassa EU-sotilaselimessä. On siellä ollut muitakin tuntemiani ja arvostamiani upseereita, entisiä työtovereitani noista ”sinibarettisavotoistakin”, mm. eversti Lauri ”Lasse” Ovaska, ja on siellä joitakin edelleen. Olen varma, että nuo EU:n yhteistä puolustusta antaumuksella rakentavat asiantuntijat myös mielissään yhtyvät puolustusvoimiemme nykyisen komentajan amiraali Kaskealan sanoihin ”sopimus EU:n yhteisestä puolustuksesta ilman Nato-yhteyttä on varsin köykäinen paperi”.

    Sinä ymmärtääkseni tunnustaudut keskustan kannattajaksi? Minä todella olen puolueisiin täysin sitoutumaton. Pidän kyllä sosialidemokraatteja historiallisesti merkittävimpänä ja yhteiskuntamme kehitykseen eniten vaikuttaneena poliittisena liikkeenä maassaame. Myös arvostan heidän nykyistä puheenjohtajaansa Paavo Lipposta nykyisistä poliitikoistamme ehkä merkittävimpänä, ainakin visionäärisimpänä, mutta en toki jumaloi häntä. Tuomiojaa en voi mitenkään arvostaa ja taidanpa kuulua siihen viiteen prosenttiin kansastamme, joka ei pidä Tarja Halostakaan presidenteistämme – tuskin edes demaripresidenteistämme – ylivertaisena. Minun puolueeni on tämä isänmaa – sen hyväksi ja turvaksi tehtävään työhön toivoisin kaikkien puoluekannastaan riippumatta osallistuvan.

    Vanhalla ja kuluneella kehotuksella ”pidä kynä terävänä” toivotan Sinulle hyvää jatkoa tälläkin areenalla, jonne myös minä vielä varmasti palaan!

    Itse olen myös juuri sellainen. Minä omistan ja olen lukenut satoja historiallisia kirjoja. Historiaan vedoten voidaan perustella niin monia mielipiteitä. Omani on yksi. Sinun mielipiteesi on toinen.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    On vain niin, että keskustelua Natosta vaativat ne jotka ovat siihen liittymässä suinpäin. Jo Lipposen halitus päätti, että 2004 hallitus antaa uuden puolustuspoliittisen selonteon eduskunnalle. Sen valmistelu virkamietasolla on parastaikaa tekeillä monen erillisen työryhmän toimesta. Hun hallitus on sen käsitellyt ja antanut eduskunnalle, olemme valmiimpia keskustelemaan asiasta. Hallituksen ministereitä on tässä tilanteessa turha vaatia mukaan keskusteluun, sillä heidän pitää antaa valmistelulle työrauha. Muutenhan kaikki tutkimukset olisivat turhia, kun tutkijat jo etukäteen tietäisivät ministerin kannan.

    Mutta halukkaat sivulliset, kuten Lippoen, sinä ja minä, voimme kyllä vapaasti keskustella asiasta. Se "keskustelu" on valitettavan usein pelkkää propagandaa liittymisen puolesta.

    Kun Lipponen teki kysymyksen, että mikä vika Natossa on, oli kysymys kiero kuin korkkiruuvi. Sehän lähtee siitä, että meidän tulee luonnollisesti olla Naton jäsen, ellet löydä siitä vikaa.

    Kysymys pitäisi asettaa niinkuin presidentti on sen esittänyt, mitä hyötyä meille on kuulumisesta Natoon. Sen pohdinnan lisäksi tulee myös kartoittaa, mitä haittaa siitä on. Puolustuspoliittisessa selonteossa nämä kysymykset varmaan selvitetään perusteellisesti, jolloin keskustelu on tukevalla pohjalla.

    Minä en keksi yhtään syytä liittyä Natoon. Meillä on vain huonoja kokemuksia noista sotilasliitoista ja turvatakuista tuhat vuotisen historiamme ajalta.

    Liitän tähän Suomenmaassa 10.12. julkaistun kirjoitukseni:

    " Turvatakuut

    Ensin olimme 600 vuotta Ruotsin turvatakaamana. Aika merkitsi jatkuvaa sotaa venäläisten kanssa. Olivatpa poikamme 30 vuotta Keski-Euroopassa kirkastamassa Ruotsin kuninkaan kilpeä.

    Sitten autonomian aika Venäjän keisarin alaisuudessa oli melko rauhallista; mitä nyt kävimme taisteluja keisarin valloitusten puolesta Balkanin vuorilla, ja ranskalaiset ja englantilaiset hätyyttelivät rantojamme laivastoillaan.

    Seuraavana oli irtautuminen Venäjästä, jota ryhtyikin vastustamaan kotoiset punakaartit tukenaan Venäjällä vallan kaapanneet kommunistit ja täällä oleva venäläinen sotaväki. Virallista Suomea auttoi taas Saksa.

    20 - 30-luvut olivat vihan täyttämiä vuosikymmeniä itänaapuria kohtaan, vaikkakaan ei varsinaista sotaa käyty. Saksa, myös Natsi-Saksa, oli tukijamme edelleen, kunnes ...

    ... se petti meidät tekemällä Neuvostoliiton kanssa etupiirijaon Euroopasta, jossa me Baltian maiden tapaan jouduimme N-liiton valtapiiriin. Toisin kuin baltit, me taistelimme Talvisodassa ja säilytimme suurin aluemenetyksin itsenäisyytemme.

    Sitten taas sotainen Natsi-Saksa aloitti laajamittaisen sodan äskeistä liittolaistaan, Neuvostoliittoa, vastaan. Niinpä mekin liittouduimme heidän kanssaan tuohon pyhään sotaan. Sodimme useita vuosia ja sen päätyttyä menetyksemme olivat vielä suuremmat kuin Talvisodassa.

    Toisen maailmansodan jälkeisissä suurvaltojen järjestelyissä Länsi jätti meidät suosiolla N-liiton etupiiriin. Asemamme määriteltiin Pariisin rauhansopimuksessa ja YYA-sopimuksessa. Olimme taas sotilaallisestikin sidottu itään. Vapauduimme siitä N-liiton romahdettua 90-luvun alussa.

    Mutta eivät Suomen herrat ehtineet nousemaan kunnolla edes pystyyn rähmältään itään, kun kääntyivät kumarassa länteen. Liityimme kuulemma EU:iin turvallisuussyistä. Sitä ei tosin meille kerrottu kansanäänestyksen aikaan. Minäkin luulin äänestäneeni lähinnä vapaakauppa-alueen puolesta.

    Nyt ollaan tekemässä unionista liittovaltiota, muodostamassa unionista tiiviimpää sotilasliittoa ja vaaditaan Suomen liittymistä Natoon.

    Historia opettaa meitä kavahtamaan noita turvatakuista ja sotilasliittoja. On viisaampi olla edelleen liittoutumaton ja turvata omiin hyviin puolustusvoimiimme. Niinpä meidän tulee pitäytyä hallituksen esittämässä mahdollisimman väljässä muotoilussa unionin sotilaallisesta yhteistyöstä.

    Oiva Härkönen, Vantaa"

    Noista Naton vioista on päällimäisenä nuo huonot kekemukset sotaliitoista.

    Toinen on se, että koko Nato on USA:n kansallisen politiikan tukemista vähääkään välittämättä muista Nato-maista. Mm. nykyiseen Irak-operaatioon ei esimerkiksi Nato-osallistunut, esin Maton toiseksi ja kolmanneksi suurimmat maat kieltäytyivät kunnioasta, Saksa ja Ranska. Homman hoitaa USA-johtoinen koalitio, mikä on koottu lähinnä halukkaista Nato-maista.

    Kolmas vika on siinä, että lainkaan ymmärrä, mihin me tarvitsemme koko Natoa. Sehän perustettiin N-liiton (Varsovan liiton) vastavoimaksi patoamaan kommunismin ja neuvostovallan etenemistä Euroopassa. Kun N-liitto on romahtanut, on Natonkin tehtävä loppunut.

    Neljäs ongelma on se, että ei ole myöskään tiedossa mitään muutakaan uhkaa Euroopalle. Tyhjänpanttina ei kannata pitää yllä aajaa organisaatiota. Jos paikallisia kriisejä lähiympäristössämme tulee, niitä varten aina perustaa halukkaista oma organisaatio, jonka tulee toimia YK:n mantaatilla. Myös unioni on parhaillaan suomalaisen kenraalin johdolla rakentamassa kriisinhallintaorganisaatiota, jota voidaan käyttää paikallisissa kriiseissä.

    Viides: Nato on tiukan paikan tullen vain keskustelukerho. Mitään jäsenmaata ei voida pakottaa osallistumaan operatioihin. Silloin sen tehtävän voi hoitaa YK ja EU:n kriisinhallinta. Ja kyllä se USA:kin tulee mukaan operaatioihin jos sen omat jalat on kastumassa.

    on luettavissa monistenippuna maakuntakirjastojen tiedonjakelupisteissä.

    Mitä hallitus (ja eduskunta) ko. selonteossaan (ennen HVK:ta) tulikaan hyväksyneeksi?

    Puolustuspoliittinen selonteko 2004 oli vain lumetta, jonka varjolla EU-perustuslakiin kirjoitetuista automaattisista turvatakuista "ei tarvinnut" ennen maalisvaaleja keskustella vaalipuheissa.

    Miten Suomen HVK:ssa hyväksymät turvatakuut eroavat Italian ehdotuksesta, jota Suomi ei ensin voinut hyväksyä?
    - Ettei vaan kysymyksessä ollut pelkkä näytelmä:
    Ensin ei hyväksytty, ja kas, kohta voitiinkin hyväksyä!

    Luin sunnuntaina ko. selonteon konventin tuloksesta, jossa on Suomen hallituksen kannanottoja EU-perustuslain luonnoksen tärkeiden kohtien osalta.
    Lukaisin myös maakuntakirjaston Eurooppa-tiedotuspisteestä saatavan EU-perustulakiluonnoksen samoilta osin.
    Yhteinen EU-puolustus esiintyy ko. luonnoksessa monessa eri kohdassa!
    Ja mitä mieltä hallitus on em. selonteossa ollutkaan niistä!?

    Onko media hampaatonta?

    Ovatko kansanedustajat lukutaidottomia?

    Ja mikä tärkeintä;
    milloin Suomi joutui kirjallisesti antamaan sanansa yhteiseen puolustukseen osallistumisesta?

    No siitähän tuli juuri, 21.12. 1992, kuluneeksi jo 10 vuotta!

    Miksi Suomen EU-eliitti ei muistanut pitää juhlia?

    Pääministeri Matti Vanhanen joutuu jatkamaan samalla Lipposen ja Ahtisaaren salaisten vuoden 1996 puolustusneuvoston asiakirjojen päätösten linjalla. Nuo Ahtisaaren johtaman puolustusneuvoston asiakirjat ovat salaiset 50 vuotta, siis vielä yli 42 vuotta!

    Vanhanen antoi myös HVK:n tuloksesta eli EU-puolustusasiasta pääministerinilmoituksen eduskunnalle TV1:n ylimääräisessä lähetyksessä juuri ennen joulua...

    Kuka huomasi nuo kaksi tärkeätä lausetta, jotka Vanhanen päästeli suustaan?

    Olen edelleen sitä mieltä, ettei meidän kannata kinastella asioista tällä keskustelu-foorumilla, joka toisten epädemokraattisia päätöksiä kannattavien "Nato-mielisten" toimesta vierii "vanhaksi".

    Nato/EU-puolustusasioissa pitää myös muistaa, mitkä voimat Venäjän vaaleissa voittivatkaan!
    Kaikki ei ole niin tyyntä kuin miltä näyttää.

    Nettikeskustelun sijasta ehdotan, että voisimme todellakin tehdä yhteistyötä (poisluettuna populistiset ns. EU-kriittiset ryhmät).

    Käsittääkseni Oiva Härkösen kaltaiset henkilöt olisivat verkostossamme suureksi avuksi.

    Ottakaahan Lipposen ja muiden EU-fanaatikkojen "syrjäyttäjät" tosimielessä yhteyttä email

    [email protected]

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Äänestäjät vihdoinkin pudottivat Lipposen valtaistuimeltaan viime vaaleissa. Lipponen kosti voittajalleen Anneli Jäätteenmäelle käynnistämällä muutaman uskottunsa (Backman)ja Erkon lehdistön avulla ajojahdin Annelia kohtaan. Hän ei voinut hyväksyä sitä, että Anneli paljasti Lipposen puuhailut amerikkalaisten kanssa sitomiseksi Suomen USA: johtamaan koalitioon hyökkäykseen Irakia vastaan ilman YK:n mantaattiakin.

    Sen jälkeen Lipponen on kiertänyt Eurooppaa ja maata puhemiehen asemaansa väärinkäyttäen harjoittaen omaa vaalikampanjaansa päästäkseen unionin korkeisiin tehtäviin.

    Hän mielistelee suurvaltoja Suomen ulko- ja EU-politiikan kustannuksella ja antaa pari kertaa viikossa hallitukselle "neuvojaan", jotka ovat hallitusohjelman ja hallituksen politiikan vastaisia. Hän vähät välittää siitä, että ulkopolitiikka ei hitustakaan kuulu puhemiehelle.

    Tietysti hän on vielä muodollisesti demareiden puheenjohtaja (muodollisesti siksi, että hänen puheistaan ei sossupuolueessakaan enää välitetä) Mutta hän vähät välittää siitäkään, että hän on sitoutunut hallitusohjelmaan ja sen toimintaan toisen suuren hallituspuolueen puheenjohtajana.

    Sinänsä hallituksen toiminta sujuu hyvin mm. tasapainoisen Kalliomäen johtaman ministeriryhmän johdolla ja myös siksi, että edes Lipponen ei pysty provosoimaan Vanhasta.

    Lähtökohta Irak-vuodon tarkastelulle on Ilta-Sanomat (jo heti Lipposen USA-vierailun jälkeen) 10.12. 2002!

    Kuka tuolloin vuoti?

    Ei Ulkoministeriön virkamiehet!

    Halonen/Manninen?

    Tuomioja?

    Kun Lipponen sai Ilta-sanomien "viestin" vaiennettua, tuli uusi vuoto tammikuun lopulla.

    Presidentin kanslian tiedotuspäällikkö on vahvistanut, että presidentti Halonen ja tohtori Arajärvi vierailivat kansanedustajaehdokas Jäätteenmäen kodissa juuri ennen kuin Jäätteenmäki näytteli papereita toimittajille vaalitentin päätyttyä.

    Jos Halonen vei Jäätteenmäelle "paperikukkia" tuliaisiksi, ei Jäätteenmäki tietenkään voinut puhua muuta kuin "niin totta kuin osasi".

    Lipponen puolestaan hermostui Jäätteenmäkeen ja päätti Backmanin paperilapulla lynkata Jäätteenmäen.

    Lisää bensaa valheitten valkeille toivat hallituksen salainen muistio ja Keskustan eduskuntaryhmän kokouksesta vuotanut pöytäkirja, jota Jäätteenmäki ei heti muistanut allekirjoittaneensa!

    Merkittävää on myös se, kuka sitten jo toistamiseen vuosi asiakirjat Ilta-Sanomille. Otsikkona luki jotenkin näin "Hän (Jäätteenmäki) tietää vuotajan".

    Oliko tällä kertaa vuotaja Lipposen juoksupoika Jouni Backman ja olivatko paperit Lipposen omat paperit?

    Valtakunnansyyttäjähän totesi puolivahingossa, ettei Jäätteenmäkeä ja Mannista syytetä vuodosta iltapäivälehdille!

    SDP ja media teki Jäätteenmäestä valehtelijan.

    En Jäätteenmäkeä puolusta, koska tiedän jokakin tämän oikeusministeritoimista julkisuuslain poikkeuksien muutoksien osalta joulukuulta 1994.
    Mutta katkeroitunut Lipponen sai aikaan parlamentarismiin ja demokratiaan kuulumattoman vallankaappauksen, ilman eduskunnan tekemää päätöstä!

    Pääasia on jäänyt aivan huomiotta.

    Siis se, mistä Lipponen yksin sopi Bushin kanssa, siis ilman hallitusta ja Halosta.

    Äänestä

Nyt tässä ketjussa on jo yli 2500 lukijaa ja yli 70 kirjoitusta. Huomaan, että olen niistä tehnyt lähes puolet. Olen ylpeä keskustelusta, joka on pitäytynyt asiakysymyksiin. Minä olen kieltämättä keskittynyt tähän ketjuun ja olen yrittänyt antaa vastauken kaikkiin väitteisiin. Yli 2500, aivan upea ennätys.

Äänestä
  • ... lukijaa "Kiitos Anneli"-ketjussa. Sen avaaja Iron Mike on häipynyt. Hän ei pysty keskusteluun, vain heittoihin. Itse olen kirjoittanut kolmanneksen kirjoituksista pyrkien vastaamaan jokaiseen väitteeseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Iron Mike kirjoitti:

Kiitos Anneli, että näytit kuinka naisenkin suusta puhutaan reilusti paskaa eduskunnan edessä.

Kiitos Anneli siitä kun näytit taas kerran mistä aineksista KEPU on koottu.

Kiitos Anneli siitä kun taas kerran näytit, ettei poliitikkoihin pidä ikinä luottaa, ei ainakaan KEPULAISIIN.

Kiitos Anneli, että luistit takaovesta, ettet olisi joutunut vastamaan ikäviin kysymyksiin.

Kiitos Anneli, että lähdit Pariisiin, sillä Suomi oli edes hieman parempi paikka, kun olit täältä poissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu