demarit uskovat että duunarit äänstävät heitä vaikka mitä ja minkä asiaa ajavat muta totuus on että kentällä loppuu kannatus.sdp on kookoomuksen ääniharava puolue.peennuolia tiimi. skarpatkaa että ei kato käy..
sdp .n loppu
duunari
14557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei tämä nykyinen SDP:n notkahdus merkitse sen loppua, mutta uuden alun se tarvitsee.
Paljonko Suomessa onkaan ilmeisesti tarkoittamiasi "rasvanahkaduunareita", joita kyllä arvostan; hehän ovat tehneet kovimman työn tämän maan rakentamiseksi. Toivottavasti kuulut heihin ja huolesi SDPN: kohtalosta on aito. Vai kuulutko noihin vanhempiensa työn tuloksena paremmalle oksalle päässeisiin stalinistihurahtaneisiin, joilta tietyistä tarkoituksenmukaisuussyistä tuon tapaisia lausuntoja on totuttu kuulemaan.
Niin tai näin, mutta kyllä perinteisiä duunareita on nykyisin liian vähän, jotta vain heidän äänillään sosialidemokraatit - tai mikään muukaan puolue - pysyisi suurpuolueena ja todellisena valtakekijänä tässä maassa.
Kyllä demareiden on nähtävä laajemmin, otettava huomioon koko kansa, sen tarpeet ja turvallisuus. Siten hoidetaan parhaiten myös työväen asia. Sen tajusivat jo "asevelisosoalistit" sodanjälkeisinä vaaran vuosina estäessään taistelullaan tämän maan luisumisen "kansandemokratiaksi", kun Hertta Kuusinen julisti: "Tsekkoslovakian tie on oleva myös meidän tiemme".
Paavo Lipponen on nykyisen maailmantilanteen ja sen vaatimukset hyvin tajunnut, sillä harvapuheisuudestaan huolimatta hän on ajattelija, jolla on visioita. Hänellä olisi myös halua ja voimaa toteuttaa niitä, mutta nyt hän on ajautunut sivuraiteelle ja demarien tahdin määräävät Vanhasen kaltainen nynny Kalliomäki ja kylmän sodan poterossaan sadankomitean merkki rintapielessään kyykkivä hapsutukka Tuomioja; he kyllä todella voivat viedä puolueen perikatoon, jos heidän johtonsa saa jatkua liian kauan.
Onneksi on kuitenkin Jäätteenmäki ja hänelle "oikeutta" vaativat; jokainen puheenvuoro Jäätteenmäen puolesta on ääni Lipposelle, joka vielä nousee ja muuttaa SDP:n suunnan.
Uskon, että Lipponen vielä tulevaisuudessa vie Ahtisaaren, toisen maailmalla suuresti arvostetun demarin avulla Suomen sinne, minne se kuuluu: maailman demokraattisimpien maiden yhteisöön, Natoon!
Asevelisosialisteiksi sanottiin aikoinaan sitä porukkaa, joka oli jäänyt toisen maailmansoden juosuhautoihin. Tärkeimpiä heistä olivat Leskinen, Pitsinki ja Linblom. He nostivat sodan loppuun saakka hyvää työtä Suomen hyväksi tehneen Tannerin johtajakseen. Porukka sai vallattua sosialidemokraattisen puolueen ja puheenjohtajaksi nostettiin vanha Tanner.
Tämä joukkio sai tukea muilta oikistolaisilta piireiltä Kokoomuksesta ja RKP:stä, kuten Junnila, Ehrnrooth ja Rainio. Lisäksi Vennamo tuli joukkoon.
Tämän oikeistorinta ei hyväksynyt Kekkosen johdolla harjoitettua ulkopolitiikkaa ja keskittyi syrjäyttämään Kekkonen. Honka-liitto oli tämän porukan toiminnan surkea huipentuma.
Heidän suunnitelmansa oli Kekkosen kaatamisen jälkeen lopettaa ns. ystävyyspolitiikka N-liittoon ja hakea suojaa lännestä ja Natosta. He eivät ymmärtäneet, että me olimme joutuneet N-liiton etupiiriin Lännen ja Idän tehdessä etupiirijaon sodanjälkeisessä maailmassa. Ei Nato olisi meitä voinut auttaa, se suojeli omaa vaikutuspiiriään.
Pian demarit karistivat joukkion johtopaikoiltaan ja puoluejohtoon nousivat Suomen todellista etua ajavat Paasio ja Sorsa.
Myöhemmin tämä oikeistorintama löysi toisensa. Ensioire oli maalle tuhoisan Holkerin hallituksen muodostaminen. Mutta huipentuma syntyi Lipposen oikeistohallitusten aikana. Tälle kehitykselle antoi kansa tuomionsa tämän vuoden vaaleissa.
Sen jälkeen ovat selkeästi erottuneet Länsi- ja Nato-intoilijat Lipponen ja Ahtisaari. Olenkin nimittänyt heitä kylmän sodan juoksuhautoihin jääneiksi taistelijoiksi (vrt. asevelisosialistit). Myös he saavat tukea Kokoomukselta ja muilta oikeistopiireiltä.
Siinäpä sinä, Oiva ystäväiseni, jo luettelit asevelisosialisteja ja heidän ansioitaan! Sellaisia minä siis kaipaisin nykypäiväämmekin ja mielestäni eräitä kelpo ehdokkaita heidän seuraajikseen nimesin ja taisit nimetä sinäkin!
Täydentääkseni tuota kuvaa hyvästä asiasta lainaan tähän pätkän eräässä muussa yhteydessä kirjoittamaani:
Sosiaalidemokraatit Väinö Tannerin johdolla rakensivat 1930-luvulla ”vasemmalta rannalta” siltaa vapaussodassa auenneen kuilun yli niin, että koko kansa seisoi yhdessä Suomen kohtalonhetkien koittaessa. Sosiaalidemokraatit olivat eturintamassa pelastamassa Suomea demokratialle myös sodan jälkeisinä ”vaaran vuosina”, kun kommunistien Hertta Kuusinen julisti, että ”Tsekkoslovakian tie on oleva myös meidän tiemme”. Ennen sotia Suomessa Iso-Britannian sotilasasiamiehenä ja sodan jälkeen liittoutuneiden valvontakomission jäsenenä ollut eversti J.H.Magill, ”Mäkelän Janne”, toteaa kirjassaan ”Tasavalta tulikokeessa”, että kommunistien pääsyn valtaan Suomessa estivät ns. asevelisosialistit. Sitten hän kuvaa tuon ryhmän toimintaa todeten, että heidän ”jo riittää” -kampanjansa katkaisi 1948 eduskuntavaaleissa kommunistien kuningastien suistamalla SKDL:n suurimman puolueen asemasta ja ulos hallituksesta.
Lasse Lehtinen toteaa vuonna 2002 Urho Kekkosen ja sosialidemokraattisen puolueen suhteista tekemässään väitöskirjassaan ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä”, että ”Sosiaalidemokraattien oikeisto vaikutti ratkaisevasti siihen, että Suomi säilyi itsenäisenä. Myöntyväisyysmiehistä ei olisi siihen ollut. Asevelisosialistit tulivat politiikkaan suoraan rintamalta, sankarikuoleman kynsistä karanneina. Miehet tekivät politiikkaa suoraviivaisesti. Lopputulos ratkaisi, menettelytavat joustivat”. Lehtinen nostaisi isänmaan korkeimmalle palkintopallille sdp:n puoluesihteeri Unto Varjosen, filosofian maisterin, reservin kapteenin ja kolme kertaa vapauden ristillä palkitun sotasankarin. Noina 1940-luvun lopun ”vaaran vuosina” demarit taistelivat etulinjassa muillakin rintamilla: K-A.Fagerholmin johtama sosialidemokraattinen
vähemmistöhallitus lakkautti kommunistien soluttaman valtiollisen poliisin Valpon ja sisäministeri Aarre ”Sapeli” Simosen johtamat poliisit hajottivat kommunistien masinoimat, vallankumouksen alkusoitoksi tarkoitetut lak-komellakat Kemissä. Nuori Mauno Koivisto torjui päättäväisesti ja taitavasti kommunistien valtapyrkimyksiä Turun satamassa. Että "sellaisia velikultia", Tuntemattoman sotilaan päätössanoja lainatakseni!
Aarno ”Loka” Laitinen sanoo edellä mainittua Lasse Lehtisen väitöskirjaa arvostellessaan ”Jos Fagerholm olisi vuonna 1956 voittanut presidentinvaalit, Suomi olisi nopeasti kulkenut kohti länsimaista demokratiaa, sitoutunut läntisiin instituutioihin ja välttänyt kaiken sen kamaluuden, jonka aasialaisen stalinistikulttuurin kyllästämä Neuvostoliitto salakuljetti KGP:n ja Kekkosen avulla tänne” (IL 25.10.2002). Laitinen kärjistää melkoisesti, mutta kyllä poliittinen kulttuurimme Kekkosen johdolla sai vinoutuneita muotoja, joita on vielä nähty Jäätteenmäen toiminnassa ja hänelle "oikeutta" vaativien arvomaailmassa.
Kekkosta paremmaksi yrittivät panna eräät muut merkittävät poliitikot ja varsinkin sellaisiksi pyrkivät ja nuoret kulttuurikellokkaat. Nyt he selittelevät menneisyyttänsä nuoruuden idealismina. Mitä idealismia Neuvostoliiton sokea palvonta oli? Suomettumisesta on kirjoitettu 1990-luvun alun jälkeen paljon. Siinä on ollut sitä Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkäsen mainitsemaa ”imelän makusta jäläkiviisautta”, mutta myös analyyttista totuuden etsintää, mikä on ollut tarpeellista kansallisten traumojen purkamiseksi. Erilaisia näkökulmia saadakseen kannattaa lukea Hannu Rautkallion aiheesta kirjoittamia monia kirjoja, Timo Vihavaisen kirja ”Kansakunta rähmällään - suomettumisen lyhyt historia” ja Jukka Ne-vakiven kirja ”Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui”.
Urho Kekkosen aikaisemman toiminnan valossa on syytä uskoa, että hän oli ihan isänmaallinen mies; jostain syystä hän vain pelkäsi tavattomasti Neuvostoliittoa, eikä nähnyt Suomella olevan muuta puolustuskeinoa kuin nöyrän myöntyväisyyden äärirajoille asti. Kekkosen Neuvostoliiton pelon kertoo nähneensä myös Kalevi Sorsa uusissa muistelmissaan ”Kansankoti ja punamulta” eikä hän oikein käsitä syytä siihen. Kekkonenko tartutti tuon Neuvostoliiton pelon ja sen torjuntamenetelmät myös nuorempana niin rohkeaan Mauno Koivistoon, joka presidentiksi tultuaan ilmoitti, että ”minä en salli kenenkään turmelevan edeltäjäni perintöä". Miten tuota perintöä enää voisi vaalia, kun ei ole Neuvostoliittoakaan? Hän myös varoitteli Baltian maita pyrkimästä eroon Neuvostoliitosta tavalla, mikä siellä vielä hyvin muistetaan. Nyt hän sanoi tv-haastattelussa nahdollisesti alkavan Nato-keskustelun häntä kauhustuttavan, Miksi? Minä olisin kauhuissani, jos tuo keskustelu ei vieläkään alkaisi; kyllä siinä tulevat vaahtoamaan myös kaikki jälkistalinistit, mutta siinäpä he sitten paljastavat kasvonsa ja keskustelu lopulta edistää järkevään ratkaisuun pääsemistä.
On muuten hyvin mahdollista, että jos Kekkonen eläisi nykyisessä maailmantilanteessa, hän olisi jo vienyt Suomen Natoon! Mutta kun Kekkosta ei enää ole, turvamme on Lipposessa ja Ahtisaaressa ja heidän tukijoukoissaan. Varmaan myös uusia voimia ilmaantuu, kun nuo visionäärit johdattelevat mielipiteitä oikeille urille.
Lopputuloksesta voisin tarjoutua lyömään kanssasi vetoa, Oiva! Oletko halukas ja millä panoksella?
Tuossa kirjoitettiin: "Paavo Lipponen on nykyisen maailmantilanteen ja sen vaatimukset hyvin tajunnut, sillä harvapuheisuudestaan huolimatta hän on ajattelija, jolla on visioita. Hänellä olisi myös halua ja voimaa toteuttaa niitä, mutta nyt hän on ajautunut sivuraiteelle..."
Kyllä Lipposen näkemys on liukunut liukumistaan pois oikeasta ja rehellisestä. Se on selvästi havaittavissa. Vaihdosta tarvitaan, mutta nimenomaan puheenjohtaja on vaihdettava, muutoin hukka perii...
Kannanotto Itävaltaboikotissa, Elintarvikevirasto Suomeen, Nämä ovat pääministerivaalit jne... Kyllä noilla mokauksilla jo pitäisi päästäkin sivuraiteelle. Eikä ne lopu siihen. Tarvitaan uudistumista. Suola on käynyt mauttomaksi...
... kuulu, mutta kyllä sossujen pitäisi pikaisesti vaihtaa puheenjohtajaa. Heillä on puoluekokous vasta 05. Tuskin järjestävät ylimääräistä kokousta, vaan antavat Paavon vaahdota, mutta politiikan hoitaa hallitusryhmä Kalliomäen johdolla.
Oiva Härkönen,käytät oikean henkilön nimeä nimimerkkinäsi! Tunnen nimittäin Oiva Härkönen- nimisen henkilön, asuu Vantaan Tikkurilassa Orvokkitiellä. Sinä et voi olla hän, sillä ei hän noin tyhmä ole! Vaihda siis nimimerkkiäsi, ennen kuin saat syytteen kunnianloukkauksesta!
Olen varmasti enemmän Oiva Härkönen kuin sinä Matti Virtanen. Tuo nimihän on tilastojen mukaan yleisin nimi.
Minua monella tavalla inhottaa kaverit, jotka eivät voi kirjoittaa oikealla nimellään saati sitten ne nussukat, jotka kirjoittavat toisten nimellä.
Suomen siirtyessä kaksipuoluejärjestelmään pääosa demareista ja kokoomuslaisista siirtyy järkidemareihin ja vastapoolin leiriin liittyvät kepulaiset, kristilliset ja hurahteneet missit ja nyrkkeilijät. Kansa sitten vaistonvaraisesti "tietää", mitä kannattaa äänestää
Toivottavasti olet selvänäkijä! Visiosi on ainakin mahdollinen toteutuakseen, tarkemmin ajatellen oikeastaan todennäköinenkin. Se kuitenkin edellyttää tämän "poliittisesti tyhmän kansan" (Paasikiven arvion mukaan) viisastumista melkoisesti, mutta toivottavasti se tapahtuu. Silloin meillä todellakin olisi selkeä kaksipuoluejako ja ainakin ajatteleville ihmisille valinta olisi helppo!
Ajatukseni perustuvat toiveiden ja todennäköisyyksien tynnyriin. Ahtisaaren ja Halosen valinta kiperissä tilanteissa antaa uskoa Kansan sekäytimeen, vaikka paasikiviläiselle näkemyksellekin on perusteita.
kyllä meikäläinen kuuluu metallin raskaimpaan alkutuotantoon ja ollaan huomattu että vanhoja konkareita on siirtynyt kommareiden puolelle ,mutta historiahan näyttää että sieltä ei apua löydy.ei suomen hinta tasossa ole vikaa,palkoissa vika on?
Avaa silmäsi ja katso peiliin.Mitä sieltä näetkään ? Punainen kuin kekäle,tule jo järkiisi.
Savupiippusossujen aika alkaa olla ohi. Puolue on täysin kykenemätön uudistumaan, kun sen ainoa ansio näyttää olevan vihreiden mollaaminen milloin milläkin syyllä. Demarien oman aatteen onttous on tullut jo kaikille selväksi. Kauanko lienee moinen puolue hengissä, kun kannattajakunta ikääntyy ja aatteen sankareita näkee enää kuolinilmoitusten muistokirjoituksissa. Hyvää yötä, SDP!
Haloo sosialistit teitä on joka vaaleissa vähemmän ja vähemmän,onneksi!