Esko Ahoa on näilläkin palstoilla moitittu ja kehuttu, joko laman aiheuttajana tai poistajana, kumminkin päin.
Yksi merkittävä asia on keskustelussa kuitenkin jäänyt aika tyystin sivuun, nimittäin Esko Ahon ratkaiseva rooli Suomen liittymisessä EU:n. Muut tärkeiden puolueiden puheenjohtajat pääsivät selkeästi vähemmällä kuin Aho, joka teki kovan työn paimentaessaan vastaanhangoittelevan puolueensa jäsenyyshakemuksen taakse. Aho pystyi näkemään kokonaistilanteen paremmin kuin moni puoluetoverinsa - Suomen kansantaloudessa maatalous on sittenkin vain kolmannen tai neljännen luokan kysymys.
Ahoa on syytetty itsensä esilletuonnista ja pyrkyryydestä. Tähän on vaikea sanoa mitään, mutta lienee niin, että politiikassa on vaikea menestyä ilman noita ominaisuuksia. Tietynlainen pyrkiminen oli tässä tapauksessa myös koko kansan onni, sillä ilman Ahon omaa kunnianhimoa, olisi vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen pääministeriksi noussut Paavo Väyrynen, niinkuin tämä itse oli kaavaillutkin. Pelkkä ajatuskin tuosta mahdollisuudesta saa aikaan kylmiä väreitä.
Suomella oli 1990-luvun alussa ylipäätään hyvä herraonni. Paitsi EU:n jäsenyyttä Suomi myös irtisanoi YYA-sopimuksen, päättäjinä ennenkaikkea presidentti Koivisto ja pääministeri Aho.
Pahoin pelkään, että mikäli nykyinen ulkopoliittinen johto olisi ollut remmissä 1990-luvun alussa, Suomi ei olisi EU:ssa. "Asia ei olisi juuri nyt ajankohtainen." Samoin olisi YYA-sopimus edelleen voimassa ja aina huhtikuussa maamme kerma kokoontuisi Venäjän lähetystöön kilistelemään maljoja YYA sopimuksen vuosipäivänä.
Ahon osuus näissä Suomelle tärkeissä kysymyksissä takaa hänelle pysyvän paikan maamme suurmiesten joukossa, oli hänen muu uransa sitten mitä tahansa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
EU-jäsenyyden ajaminen onkin mainion elinkeinoasiamiehemme harvoja valopilkkuja. Sokea kananen löysi siinä jyväsen.
Eiköhän Neuvostoliitto unilateraalisesti ottanut ja hävinnyt maailmankartalta? Ei YYA-sopimuksen irtisanomiseen mitään Koivistoa tai Ahoa tarvita. Sopimus päättyi samalla kellonlyömällä, kuin sopimuskumppani - Neuvostoliitto - lakkasi olemasta.
Minäkin kannatin unioniin liittymistä aikoinaan. Tosin luulin, että liityimme ensisijaisesti vapaakauppa-alueeseen, jossa vallitsi vapaa työvoiman,tavaroiden ja pääoman liikkuvuus. Koivisto on jälkeenpäin sanonut, että turvallisuuden hakeminen oli liittymisen tärkein syy. Mitä vastaan me tarvitsemme niin järeitä turvallisuuspoliittisia toimia kuin unioniin liittymistä tai nykyistä Lipposen pyrkimystä, Natoon liittymistä?
YYA-sopimuksen irtisanominen oli silloin minusta paremminkin muodollisuus. Koko pohja sopimukselle oli loppunut, kun N-liitto oli romahtanut omaan surkeuteensa. Muistaako kukaan, että Väyrynen silloisena ulkoministerinä neuvotteli Venäjän kanssa jonkin uuden sopimuksen YYA:n tilalle. Oli selvästi nähtävissä jo silloin, että se oli vain lämmittelyä; siitä sopimuksesta ei ole sen koomin puhuttu.
kuinkahan kipiää Herra Aho olisikaan saanut jos aikoinaan suoritetun EU-äänestyksen tulos olisi toinen ollut.
Vertaa; sai 500 000 mmk:lla kipiää kun kuuli hiihtäjä Räsäsen doupanneen. Siis kuuli asian, jonka hän jo aiemmin tiesi.
Kun sitten tämä Herra Aho tuli presidentin vaaleissa kunniakkaasti toiseksi, työreformista huolimatta, (ilman sitä hän olisi mitä ilmeisimmin tullut valituksi), kokosi Herra lelunsa ja lähti suurin mänööverein rapakon taakse opiskelemaan.
Tosin kukaan ei sittenkään tälle toimelle käsiään taputtanut, ja miksi olisikaan sen tehnyt.
Ps, Vertaa Ruotsin ministerimurhasta aiheettomasti pidätettyyn, - hänen vaatimuksensa ovat aivan ennen kuulumattoman suuruiset, suurimmat Ruotsissa koskaan esitetyt, mutta ovat nekin vain n. puolet Herra Ahon kivun mittaa.
Kunpa olisi vielä olemassa jokin keino isälliseti kasvattaa näitä kaikenmailman Ahoja.
- joka vitsatta kasvaa, se kunniatta kuolee...-