Eräs amerikkalainen Electronics engineering-opiskelija kehotti minua opettelemaan ohjelmointia jo etukäteen, koska siellä niitä piirejä saa koodata käskyttämään piirilevyä oikein ja silleen. Hän myös kehotti minua ostamaan PC:n, jotta opettelu edes onnistuisi. Kertoi Macin olevan epätehokkain tapa opetella C , koska kaikki opetus tehdään PC-koneiden avulla. Kysymykseni kuuluu, että joutuuko tällaisia ohjelmanpätkiä tekemään kotonakin kotitehtävinä? Entä muunlaiset kotitehtävät? Olisiko esim. Microsoft Office hyödyksi siellä?
Terveisin
Tuukka
Terveisin
Tuukka
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos piirejä ohjelmoida meinaat, niin ehkä kannattaa tutustua myös VHDL-kielen saloihin.
Meillä on kotitehtävät lähinnä omassa harkinnassa, että mitä haluaa tehdä/oppia kotona.
Meillä on paljo semmosta että piirretään kuvia jo svaikka näkkee jottain koulumatkallaa. nyt tuli joululomalle semmonen tehtävä että kirjottaa aine että mitä teki jouluna söikö paljon saiko lahjoja, voi olla kotitehtävänä myös lasku tehtävä tai lukia kirjaa joskus on vaikeit a tehtävät ja usein helpoja ei ole kauhian vaikia opiskela korkea koulua, vaikka moni sannoo ettei siellä pärjää niin minusta on helpoa nyt vien opelle lahjaksi posliini maalatun kupin
saatko jotain henkistä tyydytystä trollaamalla ?
SEKSUAALISTA tyydytystä;)