Tasavallan presidentin uudenvuoden puheen mukaan Suomen puolustus on aina viime kädessä omalla vastuulla.
Minusta tuo on omituinen lausuma ja herättää tässä muuttuvassa maailmassa turvattomuutta.
Vaikuttaa siltä, että sitovia turvatakuita ei haluta hakea, koska puolustus aina on omalla vastuulla.
Ollaan vastaavanlaisessa tilanteessa kuin 1930-luvun lopulla, jolloin luotettiin vain Pohjoismaiden solidaarisuuteen ja apuun, jota ei sitten hädän hetkellä saatu. Nyt kai luotetaan EU:n apuun, vaikka Suomi junaili Eu:n perustuslakiluonnokseen Suomen kaltaisia maita varten EU:n epämääräiset turvatakuut.
Lisäksi on huomattava, että puolustusvoimain komentaja Kaskeala on todennut, että EU-puolustus ilman Nato-yhteyttä on köykäinen paperi.
On omituista, että puolueeton Suomen puolustusvoima ja puolueeton tasavallan presidentti on maan turvallisuutta koskevassa asiassa eri linjoilla.
Venäjällä kehitys näyttää menevän epädemokraattiseen suuntaan. Baltian maat ovat liittymässä Natoon. Venäjä rakentaa öljysatamia Karjalan kannakselle. Entinen KGB:n mies Venäjän presidenttinä on siirtämässä sotilaallista johtoa Pietariin. En lainkaan ihmettele, että samalla kun Venäjä pyrkii parantamaan yhteyksiään Itämerelle, siellä herää ajatus, jonka mukaan suurvallan rajan pitää kulkea Pohjanlahtea myöten niin kuin on ennen kommunistivaltaa kulkenut. Minusta Venäjä ei ole luopunut suurvaltapolitiikastaan, vaikka ei tällä hetkellä Natoon kovin jyrkästi suhtaudukaan.
Minusta Suomen suhtautuminen länsimaihin ja niiden demokratiaan on jotenkin kieroutunut. Tuliko heti vapaussodan jälkeen tehtyä virhe, kun valtiomuodoksi ei valittu monarkiaa, jossa kuningashuoneella ei ole minkäänlaista poliittista valtaa. Valtiomuodoksi valittiin tasavalta. Tuntuu kuin olisi haluttu pitää jonkinaseista yhteyttä sosialistisiin neuvostotasavaltoihin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Näin on.
Valta on tärkeämpi kuin aate, siksi meillä on kaikenkirjavia hallituksia niinkuin nyt tämä punamulta.
Eiköhän ne parhaat turvatakuut saavuteta kun pidetään hyvät suhteet naapuri maihin. Lisäksi on pidettävä omat puolustusvoimat kunnossa ja maanpuolustus henki korkealla. Historia on osoittanut että kun nämä asiat ovat kunnossa niin Suomeen on perin vaikeaa kenenkään luvatta tulla. Yksi tavallinen ja sekin vielä savolainen sotilas, vastaa kymmentä Venäläistä ja tuhatta Ruotsalaista sotilasta! Jos otetaan miehiä pohjanmaalta niin suhde onkin sitten jo kokonaan toinen. Rinnat rottingille ja leuka pystyyn. Meitä ei ole kukaan koskaan voittanut eikä tule voittamaankaan!
aivan oikein ja rauhan aikana jo näytetään mistä kotkat kusevat!
Länsimaiset sijoitukset kuitenkin kasvaa Venäjällä ja olisi erittäin kyseenalaista, että länsimaat tulisivat Suomen avuksi sotaan, jossa heidän omat intressinsä saattaisivat olla Venäjällä uhattuna.
Eri asia varmaankin olisi, jos Suomella olisi suuret öljyvarat.