Hei! Joskus tuntuu, että olen aika kyllästynyt ihmisiin. Työssä saa olla ihmisten parissa aivan tarpeeksi.
Kotona nautin yksinolosta. Seuraa pitää vain rakas kani, joka on aina niin ystävällinen eikä ilman syytä vihainen. Joskus viikonloppuisin käyn lapsuudenkodissa toisella paikkakunnalla, mutta en joka viikonloppu.
Joskus tuntuu, että saman kerrostalon asukkaatkin ovat liian tunkeilevia "hyvän päivän tervehdyksineen" ja kahvikutsuineen. Heillekin olen antanut ymmästää, että viihdyn omissa oloissani.
Harrastuksenikin ovat kovin yksinäisiä: lukeminen, kuntourheilu (kävely, hiihto, pyöräily yms). Jos olen oikein yksinäinen, niin ensi hätään auttaa radionkin ajankohtaisohjelmien kuunteleminen arkiaskareiden ohella.
Sukulaiset ovat jo luopuneet ehdotuksista, että perustaisin perheen. En todellakaan halua lapsia.
Kommentoikaa, mitä mieltä olette ja onko tällainen elämäntapa kestävää ja tulevaisuuteen kantavaa.
Kotona nautin yksinolosta. Seuraa pitää vain rakas kani, joka on aina niin ystävällinen eikä ilman syytä vihainen. Joskus viikonloppuisin käyn lapsuudenkodissa toisella paikkakunnalla, mutta en joka viikonloppu.
Joskus tuntuu, että saman kerrostalon asukkaatkin ovat liian tunkeilevia "hyvän päivän tervehdyksineen" ja kahvikutsuineen. Heillekin olen antanut ymmästää, että viihdyn omissa oloissani.
Harrastuksenikin ovat kovin yksinäisiä: lukeminen, kuntourheilu (kävely, hiihto, pyöräily yms). Jos olen oikein yksinäinen, niin ensi hätään auttaa radionkin ajankohtaisohjelmien kuunteleminen arkiaskareiden ohella.
Sukulaiset ovat jo luopuneet ehdotuksista, että perustaisin perheen. En todellakaan halua lapsia.
Kommentoikaa, mitä mieltä olette ja onko tällainen elämäntapa kestävää ja tulevaisuuteen kantavaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jotenkin tutulta kuulostavaa tekstiä... minäkin saatan joskus viettää useita päiviä kaipaamatta seuraa - ehkä tosiaankin vastapainona työlle, jossa on pakko olla jatkuvasti toisten seurassa.
Asiahan ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, kyllä tuntuu mukavalta olla ystävienkin seurassa, tai yleensäkin sellaisten ihmisten, joiden kanssa ei tarvitse jatkuvasti miettiä "mitä minun nyt odotetaan sanovan/tekevän", eli voi olla rennosti oma itsensä.
Heh, tulipa tuosta "hyvän päivän tervehdyksistä" mieleen kuinka joskus (kauan sitten...) minustakin tuntui suorastaan ahdistavalta liian tuttavallisesti käyttäytyvät ihmiset. Enpä tiedä onko ihmiset muuttuneet vai mitä onkaan tapahtunut, en nykyisin enää koe juuri ketään tunkeilevaksi...
Mutta mikas vika pupujussissa on? Minulla oli sellainen pienempana, ja olisi varmaan nytkin joku elain, jos en olisi allerginen...
...minusta tuntuu, etta sina karsit sosiaalisesta stressista. Ehka joudut LIIKAA ihmisten kanssa tekemisiin toissasi? Sita haluaa sitten olla ihan yksikseen vapaa-aikanaan...olen itse asiassa itse aika samantyyppinen. No, itse asiassa minulla on itsenainen/yksinainen tyo, mutta periaatteessa EN pida tungettelevista naapureista ja/tai muistakaan ihmisista...kaikki hyvat kaverini ovat aina enemman tai vahemman "samalla aaltopituudella"...siis ei se maara vaan se laatu! (mita tulee ystaviinkin)
..mutta saat sen kuitenkin.
Samaa voisin sanoa kuin sinä, kaikilta muilta osin paitsi siltä, etten minä voi käsittää kania lemmikkinä... -mut se on mun ongelma eikä teidän.
adjöt
Sanoit että haluat olla omissa oloissasi. Mitäs tämä sitten on että kirjoitat tänne. Siinä on ristiriita.
Lemmikkieläinten seura voi olla hyvin tyydyttävää. He rakastavat sinua riippumatta siitä mitä teet tai jätät tekemättä. Ihmisten seura voi olla rasittavaa, jos ei saa olla oma itsensä. Näin on usein työ-ympäristössä vaikka voi sielläkin ihan piristäviä ihmisiä tavata. Mutta ystävyyttä ei tule ilman molemminpuolista piristymisvaikutusta. Joskus tuollaiset turhat hyvän päivän toivotukset tuntuvat pinnallisilta, mutta ilman niitä ei ole toivoa päästä läheisempään suhteeseen. Ei kenenkään kanssa voi yhtäkkiä hypätä läheiseen ystävyyteen vaan sellainen kehittyy pikkuhiljaa, kun ensin todetaan että meillä voisi olla yhteistä puuhaa ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Sinä saat viettää elämäsi niinkuin haluat. Itselläni on lanka- ja kännypuh., ystäviä jne. En vaan halua pitää juurikaan yhteyttä. Eli laitan silloin puhelimet kiinni ja vietän aikaa itseni kanssa. Toiset taas ei osaa olla yksin.
en aina jaksa olla kovin seurallinen ja siksi ei ole varmaan ystäviäkään karttunut elämän varrella.Seurallisuuden ja puheliaisuuden pakko rasittaa minua suunnattomasti, haluaisin olla välillä myös hiljaa, puhumatta mitään. Mutta harvoin tapaa samankaltaista ihmistä, useimmat pelkäävät hiljaisuutta ja taukoja keskustelussa.
Haluaisin joskus maailmassa vielä tavata ihmisen joka ei vaivaannu tai pitkästy hiljaisuudesta.
Siitä syystä olen myös paljon, paljon yksin.
Nautin lukemisesta ja ihan vaan olemisesta. Uuden lemmikin otto on harkinnassa, entinen kuoli vanhuuttaan. Perhettä ei ole eikä tule, koska en myöskään halua lapsia. Uskon että elän näin tyytyväisenä koska olen tähänkin asti elänyt, eikä pahempia ongelmia ollut.
Perhemallia tuputetaan kaikille, mutta osa meistä on yksineläjiä, näin on aina ollut ja tulee olemaan. Kahden aikuisen "perhe" on oma haaveeni.
Pupumies olet jo itsesi oppinut tuntemaan tuohon ikään mennessä joten uskon että elämäntapasi on hyvä jos kerran viihdyt siinä.
Niin, olen itsekkin vähän samassa tilanteessa että olen ihmisiin pettyny.
Mutta silti haluun rakastavan ja rakastettavan miehen itselleni.
Haluun rakkaan läheisen. Mutta en haluu ns. hyvänpäivän tuttuja.
Pari oikeeta ystävää riittää ja sitten kun vielä sen miehen löytäisin.
Siihen kysymykseesi: se voi tuntua sinusta just nyt siltä oikeelta, mutta jonkin ajan päästä voit tuntea aivan toisin. Sehän se on pää asia että itse viihtyy.