Minulla on n. 10.tkm ajateu Visia sedan 2003. Väri on tummansininen metalli. Maalaus on luonteeltaaan erittäin kiiltävä ja arka lialle. Vahasin auton uutena AutoGlymin hankausaineettomalla vahalla ja tulos oli todella upea. Sen jälkeen olen pessyt auton viikottain ns. parkkipesussa. Siis ei koneella vaan käsin. Ensin painepesu ja sitten harjalla, vaahdolla. Nyt seuraa ikävämpi osuus: mielestäni auton lakkaus on varsin naarmuinen pesujen jäljiltä. Naarmut huomaa varsinkin kirkkaassa valossa. Olen pessyt vastaavalla tavalla muitakin autoja mutta mielestäni naarmuuntumista ei ole syntynyt. Nyt on olemassa kaksi selitystä: joko erittäin kiiltävä maalaus tekee naarmuista helposti näkyviä (vrt. pesun jälkeen pinnalle kuivunut vesitippa näkyy erittäin selvästi) tai sitten maalaus tai lähinnä lakkaus on tehtaalta lähtiessään liian pehmeä. Onko kellään vastaava kokemusta ?? Harkitsen vielä lähdenkö takuu puitteissa valittamaan asiasta. Voi olla, että on vaikea todistaa ettei omilla toimillaan ole naarmuttanut maalipintaa. En ole vielä kokeillut naarmujen poistamista hiovalla vahalla. Kannattaa muuten massauttaa auto, pohja on harvinaisen peltinen.
Uudessa Primerassa liian pehmeä lakka !?
ossi
173240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Epäilisin auton värisävyä. Näin on usein autoissa joiden väri on "tumma"
Esimerkiksi kun kävin Helsinki Motor Showssa marraskuussa niin ihan jokaisessa tummassa autossa (eli autoissa joiden väri oli joku muu kuin valkoinen, hopea tai harmaa) näkyi pieniä hiusnaarmuja maalipinnassa kun katsoi läheltä valoa vasten. Mustat autot olivat pahimpia, hiusnaarmut näkyivät tosi selvästi vaikka autot olivat ihan uusia. Ilmeisesti autojen maalipinnat ovat sen verran herkkiä, että pesi kuinka varovasti tahansa, aina tulee jotain. Vaaleammissa autoissa nuo naarmut eivät vain näy yhtä hyvin.
Kiitos vastauksesta. Täytyy kokeilla vielä kevyesti hiovalla vahalla jos se sillä paranisi. Tälläistä olen kuullut: Primeran ajovalojen lasit ovat eriitäin helposti naarmuuntuvaa pleksiä. Ei pidä raaputtaa jääskraapalla vaikka mieli tekisi. Konepeltiä ei saa painaa kiinni vaan aina tipauttaa, eteen keskelle tulee klommo painamisesta. Kaarevan pellin alla edessä ei ole tukirakennetta. Auto on erittäin nätti ja hyvin toimiva mutta tarkka silmä sanoo, että auto on selvästi ns. halvemman hintaluokan standardin mukaan koottu: luukkujen alta maalista puuttuu lakka, maalaus ei ulotu kunnolla kaikkien sisäkanttien alle, letkukiristimiet yms ovat ns. kertakäyttökamaa. Pidin vanhaa Volvo 240 kymmnenen vuotta kakkosautona ja vaikken sitä nyt kauheasti ryhdy kehumaan niin sen huomasi että se on rakennettu pitkäaikaista käyttöä silmälläpitäen.
Minulla on punainen Visia 2003, ajettu 9 tkm. Punainen väri on ainakin käsinpestynä säilynyt moitteettomana. Eri värit ovat tosiaan kestävyydeltään erilaisia. Nykyaikaiset vähäliuottimiset ( ja ohuet!) maalit eivät tosiaankaan ole entisten veroisia. Vain Premium-merkeissä on paksumpi maalipinta. Ja Primerahan on "bulkkitavaraa".
Kyllä näissä ns. "Premium" -merkeissä (mitä premiumia niissä sitten mahtaa olla) on ihan samanlaiset maalit, Helsinki Motor Shown kierros osoitti sen. Kalliit autot olivat ihan yhtä naarmuisia kuin 2-3x halvemmat.
Itsellä on tumman sininen metalli värillä oleva Octaavia ja samoja naarmuja olen havainnut.
Säikähdin että olen pessyt huolimattomasti mutta jälkeen päin se tuntuu "kuuluvan asiaan".
En lähtisi hiovia aineita käyttämään. Oletko varma että ne naarmut on lakka pinnassa? Olisko mahdollista että ne on vahapinnassa jolla on auto vahattu.
Ei oo tosiaan mikään Nissanin vika tuo naarmuuntuminen. 99 vuonna uutena hankittu vaalean sininen bora tuli pesujälkeä täyteen noin puolessa vuodessa, se siitä VW "laadusta"...
Muista aina kun peset sitä jumalaasi aina jää joku hiukkanen sienen ja lakan väliin ,siitä tulee perkeellisiä naarmuja,luulis vituttavan koko lutraaminen.
Kuka ... tahvo pesee autoaan joka viikko ?! Ite olen pessyt kaksi kertaa syksyn aikana ja maalipinta on yhtä pientä kiveniskemää lukuunottamatta täysin moitteeton. Väri hopea. Primera on erittäin laadukkaasti tehty auto. Jos sulla ei muuta tekemistä ole kuin nykiä tiivisteitä irti ja tutkia suurennuslasin kanssa kaikki paikat niin haloo... Käyppä tutkikmassa muut nykyajan autot ja palaa sitten uudelleen asiaan. Jos sä jollain ikivanhalla Volvon romulla olet aiemmin ajellut niin ota huomioon että se on jo museoauto.
Miksi kukaan tahvo pesee autoaan viikottain ??
Jotain syitä:
a) maantiejo n. 120 km päivässä -> auto likaantuu
b) tummansinisessä näkyy kaikki lika, ei kehtaa mennä asiakkaisiin likaisella autolla
Väitän edelleen että Primeran laatu ei ole yhtä hyvä kun mun edellisessä autossa 99 Almerassa jolla ajoin 200 tkm ilman vikoja. Johtuuko se siitä, että Alemera on aito japski ja Primera engelsmanni ? Se Volvo on kakkosauto ja kuka tahansa tahvo kuka katsoo tarkemmin näkee että se on laadukkaammista osista koottu
Kun peset ethän pese vaan harjalla .Itse pesen aina superlon vampulla .Käsherillä hiekat ja liat pois sen jälkeen pehmeäällä pesusienellä aitoa Korekin vahashampoolla .
Vaikka pelini on 96 vuosimallia ei naarmuja näy missään .
Auton väri on valkoinen eli 189 koodi.Merkki oli sinun kakkos-auton ja malli 850.
Mulla on tumman sininen eli Paris blue värinen ja kyllä siihen on tullut jo jokunen naarmu, väri on "helmiäis väri" joka tummuudellaan paljastaa kaikki. Tietystä kulmasta lähes musta ja valon osuessa valon suunnasta katsottuna keski sininen. Tällä hetkellä mitarissa 43tkm.
Oletko varma että naarmut on lakassa, eikä pelkästään vahassa.
Joskus olen huomannut että joihinkin vahoihin tulee naarmuja ja ne tietysti katoaa uudelleen vahaamalla.
Volvo Puraselle: autonpesuharjalla olen todellakin pessyt, pitää siirtyä sieneen niin kuin neuvoit. Pitää myös vahata uudestaan jos olisi käynyt niin onnellisesti että naarmut on vahassa. Autoglymin vaha muodostaa minun mielestäni eräänlaisen "peilikerroksen". Toimintaperiaate on sama kuin parkettivahoissa. Vaha levitetään vaan, ei hingata missään vaiheessa ja kiiltävä kerros muodostuu vahan kuivuessa ja kevyt pyyhkäisy lopuksi riittää. Olen sitä arvellut että varmaan lakkakin on ollut aika tuoretta koska jouduin odottamaan autoa yli sovitun ajan ja ilmeisesti se tuli lähes suoraan tehtaan hihnalta ilman sen ihmeempiä välivarastointeja. Maalihan ja lakka kai kovettuvat useampia kuukausia ?
Tässäpä taas yksi ikuisuusaihe eli yksi tykkää sienestä ja toinen taas väittää väittää harjaa paremmaksi koska sieneen jää aina pieniä hiekanjyviä jotka hiovat maalipintaan naarmuja.
Pienet kivet lähtee kun painepesurilla pestää ensin auto yltäpäältä ennen kuin kosketaa mihinkään pesuvehkeeseen.
Painepesurihan on Kärsher merkkinen tietenkin.
Ammatti pesijät pesevät pesuvampulla.
Harjalla kun peset tulee mustia raitoja kun runko-osa harjasta ottaa maalipintaan.
Maku asiota en kannata kinastella.
..mikäköhän maali/lakka kuivuu kuukausia...?
no tietenkin jos jättää kovettajan pois niin kuivuu kyllä,kuukausiakin..:)
eiköhän se ole niin tuolla autoteollisuudessa että autot ovat"kuivia"kun tulevat maalauslinjalta pois...ja viimeistään seuraavana päivänä lakka on jo yhtä kovaa kuin sitten kuukaudenkin kuluttua...
näin ainakin meillä maalatessa,ei tosin autoja...
Autotarvikeliikkeissä myydään ns. uuden auton vahaa ilman hionta-aineita. Olen myös kuullut, että ylimaalattua autoa ei saisi viedä konepesuun ihan heti. Ens siis mitenkään erityisemmin tunne asiaa mutta näin olen päätellyt. Sitäpaitsi automaalit ovat nykyään kai ympäristösyistä vesiliukoisa. Maali kovettuu kuivumisen kautta, ei kemiallisesti