Kerron teille vähän mun paskasta elämästä..
"Elämä pois raiteiltaan", niin sanoin ensimmäisen kerran opintojenohjaajalle, kun olin seitsemännel luokal. Heh, jos nykytilannetta ajattelee niin sillon kaikki näytti sillon sujuvan hyvin. Sanoin opolle sillon niin, koska sillon se tuntu siltä. Olin sillon jotain puol vuotta sit muuttanu mutsin luota stadista faijan luo maalle, kun ei tultu enään mutsin kaa toimeen. Mutsi oli ollu jo aika kauan masentun ja sen masennus oli aika pahaa, tais olla yhteen aikaan jossain hoitopaikassa sen masennuksen takii jotain 3kk.. No eli me ei tultu mutsin kaa toimeen, se ei enään kestäny mua.
Huusin sille aina kauheesti, haukuin, kävin mutsiin käsiks, lyömistä, hiuksista repimist ym., varmaan mutsin masennuksen syytä mun käytöskin oli.
Niin se ei siis enään kestäny mua ja sano et mun pitää nyt muuttaa pois.
Vaihtoehtoina oli lastenkoti, tai isän luokse muutto.
No, eihän mulla tavallaan ollu vaihtoehtoo, faijan luokse jouduin. Mä en ois todellakaan halunnut muuttaa pois kaupungista, olin hirveesti sitä vastaan.
Kaveritkin oli kaupungissa ja tiesin että ne jää jos joudun pois stadist.
Mul oli sillon yks hyvä kaveri, jota näin aika usein, meil oli aina tosi hauskaa yhes.
No joo. Eli muutin sit jouluna v.1999 faijan luokse asuun, erittäin hyv' aika muuttaa, jouluna, eikö?! Ei ois kyl voinu pahempaa ajan kohtaa keksii.
Se oli hirveet, muistan kun mutsikin itki sillon. Mäkin itkin sit koko illan yksin huoneessani siel faijal. Faija Ei tuntunu edes kauheen läheiseltä ihmiseltä mulle, en pystyny kunnol keskusteleen sen kaa. Mutsin kaa juttu sentään luisti.
No joulu meni, koulut alko. Uus koulu tietenkin.. Mäntynummen yläaste..
Koulun vaihtaminenkin tuntu kauheelt. En halunnu tutustuu ollenkaan niihin luokkakamuihin, mua vitutti niin paljon. Ne kyl yritti muhun tutustuu, mut olin silleen et ei kiitos.. No 7 ja 8 luokan alku meni samaa tahtii. Sit joskus kasil aloin jättäytyy tunneilt pois. Tuntu vaan niin ahdistavalta mennä sin.
Kai se ahdisti kun oli niin iso luokka jne. No vaihdoin kouluu, kun menin ysil..Anttilan kouluun..Menin semmoseen pieneen luokkaan, mis oli vaan 5 oppilast.
Niihinkään en koskaan haluunnu kunnol tutustuu, yksin kävin koulun loppuu.
Kävin aina välil jollain nuorisopsykologil juttelemas,Ehkä n 1½v. ajan.
Ei auttanu mitään. Se tais pitää mua ihan pellenä. Mä muistan kun se kerran sano työkavereilleen, kun se oli tulos hakeen mua, jotain et "hän sano ettei hän osaa puhuu", silleen ivallisel äänen sävyl, sit vähän nauro päälle. Ja toi lause koski mua, olin kerran sanonu et must tuntuu etten osaa puhuu silleen kunnol, Olin kyl tarkottanu et on joskus jotenki vaikee keksiä puhumista tai jotai.. Mut kai se ämmä luuli etten ois ees kuullu sitä mitä se sano..
Se siit. Juu sit meil oli faijan kaa ain välil jotain riitoi, huutamist jne. En jaksa kaikkee kirjottaa.
Elips yläasteen kävin sit siel maal. Koulumenestys oli muuten huonoo.Sen jälkeen menin stadiin opiskeleen. Olin siel koulus vuoden, ala oli väärä, vaihdoin kouluu.
Eli viime talvena tuli haettuu eri paikkoihin. Helsingin opiskelupaikan laitoin ekaks.
Okei, mä en ikinä uskonu pääseväni sinne, sinne oli aika paljon hakijoit. Pistinpähän sen nyt vaan vaihtoehoks. No kesäl tuli kirje, onneksi olkoon, teidät on hyväksytty opiskelemaan tietojenkäsittelyä HelsinkiBusinessCollegeen, opiskelu alkaa elokuus jne.. Vittu, mä leijuin suunnillee taivaas sil hetkel, olin niin onnellinen.
Yritin sit viel päästä semmoseen pilotti luokkaan, no, mä pääsin sinnekin.
Alettiin sit opiskelija kämppii kattoon ja semmost. Löyty kämppä ja muutin sit tänne elokuun 1 päivä, ennenkun koulu alko(14pv).
Okei..n. 1½kk meni ihan hyvin, opiskelut suju ihan hyvin..Sit alko tuleen poissaoloi paljon. Pari päivää viikos, tunnilta myöhästelyi, jotain 2t joskus. Ei vaan jaksanu.
Ahdisti. Josku lokakuun lopul "helvetti pääs irti" eli en enää jaksanu käydä kouluu. Nyt n.2½kk pois koulust. Ei oo jaksanu. Mä tunnen ihan älytöntä syyllisyyttä tosta koulusta, mitä kauemmin oon pois, sitä enemmän. Koht kyl tapan itteni ton takii, oikeest.
Kerron tähän väliin jotain mun mielenterveydest.
Ahdistusta, masentuneisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoo, jännitystä itsemurha ajatuksii..
Eli Tost sosiaali pelost et esim julkisil kulkuvälineil kulkeminen on tosi ahdistavaa. Kun tuntuu et joku ain tuijottaa ja vaik kuinka yrittää itelle sanoo et ei se mua kato, ei se mua kato.Ei auta. Sit ravintoloissakin on hirveet. Tuntuu taas et kaikki kattoo mua, enkä pysty syömään. Oon huomannu et joskus pelkästään kaupungil kävely ahdistaa. Sit laivoil ja ihan siis ihan joka paikas, se helvetillinen ahdistuksen ja pelon tunne valtaa mut. Se on ihan kauheeta.Sit mä oon koko aja ihan masentunu tai jotain. En tiiä. Oon jotenkin hirveen eristäytyny. saattaa mennä joskus pari päivää, etten liiku täält kämpäst minnekään.En mä vaan pääse minnekään. Kavereita mul ei pahemmin oo. naispuolisii ei yhtään, pari mies kaverii ja niittenkään kaa en paljoon saa jutskattuun. Sitä yhtähän ne miehet vaan haluu.
Parempi sekin, kun et ei ketään kamuu ois.
Joo emmä kyl itekään tiiä et mikä mua oikeen vaivaa. Kaikki tuntuu niin paskalta. ajatukset on välil aika sekavii..Itkettää vaan välil kun mietin tätä kaikkee paskaa.
Tekis mieli tappaa itteni. Varmasti teen sen viel täs joku päivä. Joulun aikaan kun olin faijalkin, niin kun etin jotain, niin satuin vahingos huomaan tenox(20mg) unilääke purkin faijan yöpöydän laatikos.Sillon ajattelin, et mitäpä jos...........
No, mä en kumminkaan tehny sitä. Tiedänpähän mis ne lääkkeet on, jos satun mieltä vaihtaan. Ajattelin itse murhaa ekan kerran jotain 15vuotiaan. Kerroin siit sille anttilankoulun terkalle. Just faijan unilääkkeil oisin sillonkin tehny sen. No se sit soitti mun faijal ja kerto siit. Lääkkeet oli viel sillon yhes lääkekaapis, unilääkkeet myös, mut sen päivän jälkeen kun faija sai tietää, niin piilos on pysyn, paitsi nyt kun löysin ne.. Sehän ois helppo tapa tappaa ittensä. Vetää vaan kaikki pilsat naamaan, sit sitä kai vaipuis aika nopeesti uneen, ikuiseen uneen, josta ei ole paluuta. Meiän suvus on ollu yks itsemurha tapaus. Mutsin puolelt.. Unilääkkeillä.. Hän oli vetänyt kaikki unilääkkeet naamaan. Sit tais olla, et joku sen kaveri oli menny sen luona käymään, ku se ei ollu puhelimeen vastannu, tai sit se oli muuten vaan menny käymään siel vähän sen jälkeen kun se oli pilsat vetäny, en muista tarkallee..Mutsilta sain kuulla tosta pienempän. No, kun ambulanssi tuli, oli jo ollu liian myöhästä....Tosta tapauksest on jonkun verran aikaa. Taisin olla jotain neljä ehkä, kun sen hautajaisissa oltiin.
Niin et unilääkkeillä mä varmaan itsarin tekisin, teen. Oon myös ajatellut et jos vetäis ranteet auki, mut sitä en kai uskaltas tehä, pitää turvautuu unilääkkeisiin.
En mä kyl enään kauheen kauan aio varmaan odottaa.Mul on avaimet faijal, tai mökiks mä sitä mestaa sanon, eli pääsen hakee ne lääkkeet oikeestaa millon haluun, bussilla pääsee.. Se purkki ei tainnu ihan täynnä olla, pitää odottaa et se ustaa uuden purkin, ja sit vedän ne kaikki, et varmasti kuolen, ja pääsen tästä maan päälisestä helvetistä. Mä haluun apuu,ja toisaalt ttaas tuntuu et en haluu ja et mikään ei auta muhun. Siltä se vähän tuntuu.
Voikohan siihenkin kuolla jos ottaa jotain vajaa kymmenen tenoxia ja sit paljon alkoholii?? Oon muuten nyt hiljattain alkanu juomaan aika palljon. Pikku kännis on vähän helpompi olla. Toisaalt joskus kun tulee huono olo siitä niin ajattelee ettei enään ikinä juo. Mut kumminkin. En mä mikään juoppo oo enkä itteeni semmoseks päästä mut sillon tällön tulee juotuu.
Mä haluun pois täst elämäst..
Sit toi koulu.. Sinne on sanottu et oon ollu niin masentunu etten oo jaksanu, sairaslomatodistus pitäs viedä, mutkun pyysin sitä tk lääkäriltä, niin se sano et se ei voi semmosta kirjottaa, kun ei oo nähny mua kun kerran. Se laitto lähetteen nuorisopsykiatrille. maanantaina pitäs sinne aika saada. Tänm masennuksen takiii, tai mikä mul on onkaan, ja sit sen sairaslomajutun takii.
Mä en haluis pois mun luokalt, enkä koulust. Sielt sanottiin et jos ens syksyn alottasin uudelleen, eli joutusin luokaltakin pois, ja valmistuminen siirtyy ja siirtyyy... No thanks. ennemmin tapan itteni. Mä tunnen ihan älytöntä syyllisyyttä mun koulun takii, Mä en haluu lopettaa haluun käydä siel. Mut nyt ei oo ollu voimia siihen. Pääsenköhän enään siihen luokal..tuskin.. et se siitä koulust.Omapahan on vikani kun en oo siel jaksanu siel käydä..Toi koulujuttu on mulle liikaa. Setyöntää mut ihan pohjalle, josta en pääse ylös.
Juu..Mitäköhän se nuorisopsykakin sanoo..En oo psykiatrilla ikinä käyny..Taitaa taas mennä siihen etten sillekään saa mitään kerrottuu..
Ei voi kyl huonommin mennä, tai varmaan voi, mut tuntuu nyt vaan siltä et tän huonommaks ei asiat mee.
Elämä on ihan poissa raiteiltaan.
Olis kiva saada jotain vastauksii...Kommenttei, neuvoi, mitä vaan..............
"Elämä pois raiteiltaan", niin sanoin ensimmäisen kerran opintojenohjaajalle, kun olin seitsemännel luokal. Heh, jos nykytilannetta ajattelee niin sillon kaikki näytti sillon sujuvan hyvin. Sanoin opolle sillon niin, koska sillon se tuntu siltä. Olin sillon jotain puol vuotta sit muuttanu mutsin luota stadista faijan luo maalle, kun ei tultu enään mutsin kaa toimeen. Mutsi oli ollu jo aika kauan masentun ja sen masennus oli aika pahaa, tais olla yhteen aikaan jossain hoitopaikassa sen masennuksen takii jotain 3kk.. No eli me ei tultu mutsin kaa toimeen, se ei enään kestäny mua.
Huusin sille aina kauheesti, haukuin, kävin mutsiin käsiks, lyömistä, hiuksista repimist ym., varmaan mutsin masennuksen syytä mun käytöskin oli.
Niin se ei siis enään kestäny mua ja sano et mun pitää nyt muuttaa pois.
Vaihtoehtoina oli lastenkoti, tai isän luokse muutto.
No, eihän mulla tavallaan ollu vaihtoehtoo, faijan luokse jouduin. Mä en ois todellakaan halunnut muuttaa pois kaupungista, olin hirveesti sitä vastaan.
Kaveritkin oli kaupungissa ja tiesin että ne jää jos joudun pois stadist.
Mul oli sillon yks hyvä kaveri, jota näin aika usein, meil oli aina tosi hauskaa yhes.
No joo. Eli muutin sit jouluna v.1999 faijan luokse asuun, erittäin hyv' aika muuttaa, jouluna, eikö?! Ei ois kyl voinu pahempaa ajan kohtaa keksii.
Se oli hirveet, muistan kun mutsikin itki sillon. Mäkin itkin sit koko illan yksin huoneessani siel faijal. Faija Ei tuntunu edes kauheen läheiseltä ihmiseltä mulle, en pystyny kunnol keskusteleen sen kaa. Mutsin kaa juttu sentään luisti.
No joulu meni, koulut alko. Uus koulu tietenkin.. Mäntynummen yläaste..
Koulun vaihtaminenkin tuntu kauheelt. En halunnu tutustuu ollenkaan niihin luokkakamuihin, mua vitutti niin paljon. Ne kyl yritti muhun tutustuu, mut olin silleen et ei kiitos.. No 7 ja 8 luokan alku meni samaa tahtii. Sit joskus kasil aloin jättäytyy tunneilt pois. Tuntu vaan niin ahdistavalta mennä sin.
Kai se ahdisti kun oli niin iso luokka jne. No vaihdoin kouluu, kun menin ysil..Anttilan kouluun..Menin semmoseen pieneen luokkaan, mis oli vaan 5 oppilast.
Niihinkään en koskaan haluunnu kunnol tutustuu, yksin kävin koulun loppuu.
Kävin aina välil jollain nuorisopsykologil juttelemas,Ehkä n 1½v. ajan.
Ei auttanu mitään. Se tais pitää mua ihan pellenä. Mä muistan kun se kerran sano työkavereilleen, kun se oli tulos hakeen mua, jotain et "hän sano ettei hän osaa puhuu", silleen ivallisel äänen sävyl, sit vähän nauro päälle. Ja toi lause koski mua, olin kerran sanonu et must tuntuu etten osaa puhuu silleen kunnol, Olin kyl tarkottanu et on joskus jotenki vaikee keksiä puhumista tai jotai.. Mut kai se ämmä luuli etten ois ees kuullu sitä mitä se sano..
Se siit. Juu sit meil oli faijan kaa ain välil jotain riitoi, huutamist jne. En jaksa kaikkee kirjottaa.
Elips yläasteen kävin sit siel maal. Koulumenestys oli muuten huonoo.Sen jälkeen menin stadiin opiskeleen. Olin siel koulus vuoden, ala oli väärä, vaihdoin kouluu.
Eli viime talvena tuli haettuu eri paikkoihin. Helsingin opiskelupaikan laitoin ekaks.
Okei, mä en ikinä uskonu pääseväni sinne, sinne oli aika paljon hakijoit. Pistinpähän sen nyt vaan vaihtoehoks. No kesäl tuli kirje, onneksi olkoon, teidät on hyväksytty opiskelemaan tietojenkäsittelyä HelsinkiBusinessCollegeen, opiskelu alkaa elokuus jne.. Vittu, mä leijuin suunnillee taivaas sil hetkel, olin niin onnellinen.
Yritin sit viel päästä semmoseen pilotti luokkaan, no, mä pääsin sinnekin.
Alettiin sit opiskelija kämppii kattoon ja semmost. Löyty kämppä ja muutin sit tänne elokuun 1 päivä, ennenkun koulu alko(14pv).
Okei..n. 1½kk meni ihan hyvin, opiskelut suju ihan hyvin..Sit alko tuleen poissaoloi paljon. Pari päivää viikos, tunnilta myöhästelyi, jotain 2t joskus. Ei vaan jaksanu.
Ahdisti. Josku lokakuun lopul "helvetti pääs irti" eli en enää jaksanu käydä kouluu. Nyt n.2½kk pois koulust. Ei oo jaksanu. Mä tunnen ihan älytöntä syyllisyyttä tosta koulusta, mitä kauemmin oon pois, sitä enemmän. Koht kyl tapan itteni ton takii, oikeest.
Kerron tähän väliin jotain mun mielenterveydest.
Ahdistusta, masentuneisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoo, jännitystä itsemurha ajatuksii..
Eli Tost sosiaali pelost et esim julkisil kulkuvälineil kulkeminen on tosi ahdistavaa. Kun tuntuu et joku ain tuijottaa ja vaik kuinka yrittää itelle sanoo et ei se mua kato, ei se mua kato.Ei auta. Sit ravintoloissakin on hirveet. Tuntuu taas et kaikki kattoo mua, enkä pysty syömään. Oon huomannu et joskus pelkästään kaupungil kävely ahdistaa. Sit laivoil ja ihan siis ihan joka paikas, se helvetillinen ahdistuksen ja pelon tunne valtaa mut. Se on ihan kauheeta.Sit mä oon koko aja ihan masentunu tai jotain. En tiiä. Oon jotenkin hirveen eristäytyny. saattaa mennä joskus pari päivää, etten liiku täält kämpäst minnekään.En mä vaan pääse minnekään. Kavereita mul ei pahemmin oo. naispuolisii ei yhtään, pari mies kaverii ja niittenkään kaa en paljoon saa jutskattuun. Sitä yhtähän ne miehet vaan haluu.
Parempi sekin, kun et ei ketään kamuu ois.
Joo emmä kyl itekään tiiä et mikä mua oikeen vaivaa. Kaikki tuntuu niin paskalta. ajatukset on välil aika sekavii..Itkettää vaan välil kun mietin tätä kaikkee paskaa.
Tekis mieli tappaa itteni. Varmasti teen sen viel täs joku päivä. Joulun aikaan kun olin faijalkin, niin kun etin jotain, niin satuin vahingos huomaan tenox(20mg) unilääke purkin faijan yöpöydän laatikos.Sillon ajattelin, et mitäpä jos...........
No, mä en kumminkaan tehny sitä. Tiedänpähän mis ne lääkkeet on, jos satun mieltä vaihtaan. Ajattelin itse murhaa ekan kerran jotain 15vuotiaan. Kerroin siit sille anttilankoulun terkalle. Just faijan unilääkkeil oisin sillonkin tehny sen. No se sit soitti mun faijal ja kerto siit. Lääkkeet oli viel sillon yhes lääkekaapis, unilääkkeet myös, mut sen päivän jälkeen kun faija sai tietää, niin piilos on pysyn, paitsi nyt kun löysin ne.. Sehän ois helppo tapa tappaa ittensä. Vetää vaan kaikki pilsat naamaan, sit sitä kai vaipuis aika nopeesti uneen, ikuiseen uneen, josta ei ole paluuta. Meiän suvus on ollu yks itsemurha tapaus. Mutsin puolelt.. Unilääkkeillä.. Hän oli vetänyt kaikki unilääkkeet naamaan. Sit tais olla, et joku sen kaveri oli menny sen luona käymään, ku se ei ollu puhelimeen vastannu, tai sit se oli muuten vaan menny käymään siel vähän sen jälkeen kun se oli pilsat vetäny, en muista tarkallee..Mutsilta sain kuulla tosta pienempän. No, kun ambulanssi tuli, oli jo ollu liian myöhästä....Tosta tapauksest on jonkun verran aikaa. Taisin olla jotain neljä ehkä, kun sen hautajaisissa oltiin.
Niin et unilääkkeillä mä varmaan itsarin tekisin, teen. Oon myös ajatellut et jos vetäis ranteet auki, mut sitä en kai uskaltas tehä, pitää turvautuu unilääkkeisiin.
En mä kyl enään kauheen kauan aio varmaan odottaa.Mul on avaimet faijal, tai mökiks mä sitä mestaa sanon, eli pääsen hakee ne lääkkeet oikeestaa millon haluun, bussilla pääsee.. Se purkki ei tainnu ihan täynnä olla, pitää odottaa et se ustaa uuden purkin, ja sit vedän ne kaikki, et varmasti kuolen, ja pääsen tästä maan päälisestä helvetistä. Mä haluun apuu,ja toisaalt ttaas tuntuu et en haluu ja et mikään ei auta muhun. Siltä se vähän tuntuu.
Voikohan siihenkin kuolla jos ottaa jotain vajaa kymmenen tenoxia ja sit paljon alkoholii?? Oon muuten nyt hiljattain alkanu juomaan aika palljon. Pikku kännis on vähän helpompi olla. Toisaalt joskus kun tulee huono olo siitä niin ajattelee ettei enään ikinä juo. Mut kumminkin. En mä mikään juoppo oo enkä itteeni semmoseks päästä mut sillon tällön tulee juotuu.
Mä haluun pois täst elämäst..
Sit toi koulu.. Sinne on sanottu et oon ollu niin masentunu etten oo jaksanu, sairaslomatodistus pitäs viedä, mutkun pyysin sitä tk lääkäriltä, niin se sano et se ei voi semmosta kirjottaa, kun ei oo nähny mua kun kerran. Se laitto lähetteen nuorisopsykiatrille. maanantaina pitäs sinne aika saada. Tänm masennuksen takiii, tai mikä mul on onkaan, ja sit sen sairaslomajutun takii.
Mä en haluis pois mun luokalt, enkä koulust. Sielt sanottiin et jos ens syksyn alottasin uudelleen, eli joutusin luokaltakin pois, ja valmistuminen siirtyy ja siirtyyy... No thanks. ennemmin tapan itteni. Mä tunnen ihan älytöntä syyllisyyttä mun koulun takii, Mä en haluu lopettaa haluun käydä siel. Mut nyt ei oo ollu voimia siihen. Pääsenköhän enään siihen luokal..tuskin.. et se siitä koulust.Omapahan on vikani kun en oo siel jaksanu siel käydä..Toi koulujuttu on mulle liikaa. Setyöntää mut ihan pohjalle, josta en pääse ylös.
Juu..Mitäköhän se nuorisopsykakin sanoo..En oo psykiatrilla ikinä käyny..Taitaa taas mennä siihen etten sillekään saa mitään kerrottuu..
Ei voi kyl huonommin mennä, tai varmaan voi, mut tuntuu nyt vaan siltä et tän huonommaks ei asiat mee.
Elämä on ihan poissa raiteiltaan.
Olis kiva saada jotain vastauksii...Kommenttei, neuvoi, mitä vaan..............
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oot niiiin säälittävä!!! Jos sä oikeesti haluisit ittes tappaa, et kailottas sitä jossain keskustelupalstalla!
Että vedä vaan kuule kaikki ne unilääkkeet naamaas ja kuole! Vitun tyhjästä valittaja
Voi voi..joskus tuntuu helpolta vaan kirjottaa tänne..ku ei oo ketään kattomassa sun päälle oikeesti.. Mulla on kans ollu jotaki masennusta, mikään ei tunnu miltään, tuntuu, kun mä kattoisin itteäni jostain sivusta..ja mulla on ollu hengenahdistusta, tuntuu että pakko päästä pois, ja että seinät tulee pöäin tai jtn..en mä tiä..ei mulla aiemmin oo tämmöstä ollu..
Kerranki mä toivon, että tää on vaan teinituskaa, mutta tää on kauheeta.. masentaa vaan kaikki..
Kokeileppa ihan huviks millasta se on. Ota lääkepurkki käteen ja yritä vetää ne kurkusta alas. Mitä sä täälläkään teet, ei sua kukaan kaipaa. Jauhat vaan paskaa, etkä tiedä ees asiasta mitään. Lukisit edes jotain pohjaa väitteille. Koska suurin osa itsensä tappaneista ihmisistä haki apua eli sano sen jollekin. Vitun surullista sulle ettet pysty ymmärtään miltä toisista tuntuu, ettei sulla oo minkäänlaista myötäelämiskykyä. Surullista ettei kukaan voi susta koskaan pitää koska oot selvästi itsekeskeinen paska, miks muuten tulisit haukkuun jotain ihmistä joka tahtoo ja kaipaa apua. Surullista että sitten kun sulla menee huonosti kukaan ei välitä paskaakaan. Tai itseasiassa se ei oo surullista koska sä ansaitset sen ihan täysillä.
Masennusta ollut vuoden ajan. Ja sen vuoden ajan olen ajatellut itsemurhaa. Kuinka paljon helpomaa olisi vain olla olematta. Perheeni vihaa minua. Vanhemmat ajamassa kotoa. Ei mitään tietoa tulevaisuudesta. Ystäviä yksi. Hänkin asuu kaukana. Eristäydyn yhä useammin huoneeseeni moneksi tunniksi tietokoneen ääreen. Minusta on tullut nettiholisti. Kouluun on kamala mennä, se alkaa taas huomenna. Uusi koulu, joten sieltä ei paljoa parane lintsailla..
Toivottavasti psykiatrisi on hyvä.. Huomenna olet ilmeisesti menossa..(?) Jos tosissaan käy niin, ettet pysty puhumaan psykiatrillesi, näytä tämä teksti hänelle.. Tai kirjoita paperille suunnilleen samat asiat.. Itse olen käynyt nuorempana psykiatrilla ja usein kirjoittelin viikon mittaan miltä tuntuu ja sitte vaa annoin sen psykiatrille ja sitte "juteltii". Toimi hyvin. Ja muista että psykiatreilla on täydellinen vaitiolovelvollisuus, se on eri asia ku jos kertoisit koulun terkkarille, psykiatri ei soita kenellekkään vaikka puhuisit mitä.
Ja älä pode syyllisyyttä siitä koulusta, ei kukaan oleta että jaksat käydä sitä jos tuntuu pahalta.. Tärkein asia on saada sut kuntoon ja sitte vasta koulu, onhan tässä elämässä tärkeämpiäki asioita ku koulu.
Voimia ja jaksamista Sinulle!
Niin lukasin juttus juuri ja sanonpa et samoilla linjoilla suunnilleen ollaan..
Itsemurha ajatukset alko jo joskus 15v kun faija kuoli,luovuin tavallaan itsemurha ajatuksesta jossai vaihees ku en pystynyt ikin tekemään sitä,aina kun olin et nyt lähti henki tuli mun siskot,mutsi jne mieleen,itkin sit elämää jonkun aikaan,miks kaikki on menny näin jumiin? tuota mietin ja yhä sekavammaks menin,koulut jätin kesken ja muutin yksin asumaan,käytin huumeita vaan siks et jos siitä sais sen mielihyvä et jaksais mut ei niistä mitään apuu ollut,ainut oli marihuana joka nyt myöhemmin on silleen kohtuu käytöllä aukassut silmiä vähän mut elämä silti on niin sekasin et ei sitä vaa haluu jatkaa tai pysty,en tiedä miks.
käyn nyt psykiatrilla mut siitä tullu tähän mennessä mitään kun ei oo tavallan mitään sanottavaa,yrittää vaan saaha hänet ajattelemaan jotain et ei tarviis itse ajatella sit vaa myöntelee kaikkee mitä se sanoo,tos on mun terapia..lääkkeit nyt noin 8 päivää syöny "remeron" unta parantavaa mieliala lääke ja jotenkin sitä on alkanut tuntuu et se kaikki se entinen alkaa unohtuu/jäähä taakse ja tuntuu et haluis kokeilla vielä kerran jos pääsis jaloilleen..
Yhen perus syyn tähän osaan nyt hahmottaa "VIHA"
toi on yks semmonen et sitä ite ei enää huomaa kun se valtaa kaikki muut tunteet ja sitä alkaa ajattelemaan kaikkee paskaa.
Tiedän että oon vieläkin sekasin kaikest mut ehkä se tästä.. uuvet harrastukset musiikki,treenaminen ja opiskeliminen omaan tahtiin mitä itse haluun ja kiinnostaa.
Mut jaksamisia sulle
aIna kun musta tuntuu että olen tosi pohjalla ja tekis mieli ajatella itsaria niin ajattelen sen sijaan sitä että tää maapallo on niin suuri paikka että lähden sitten vaan vaikka havajille pummiksi yksin tai kiinaan tai ihan mihin vaan ja jätän tän kaiken täällä sen olen kuitenkin päättänyt että ei elämää kannata jättää se voi yllättää positiivisestikin , elämä saa jättää mut sitten kun sen aika on mutta mä aion ainakin elää jos en pysty täällä niin sitten ostan vaikka risteilyn ja nousen laivasta tukholmassa ja lähden katsastelemaan muita maita :)!!tää toimii oikeesti!