Hidastepomput

Nyt on ollut lehdissä jonkin verran havaittavissa lisääntynyttä keskustelua kaupunkien hidastetöyssyistä. Ainakin Tampereen erään kaupunginosalehden levikkialueella asuvat ovat saaneet seurata melkoista väittelyä erään kadun hidasteisiin tehdyistä muutoksista. Ole ollut havaitsevinani myös vastaavaa keskustelua muissakin lehdissä.

Mutta asiaan, mainitussa lehdessä ollut keskustelu koski seuraavanlaista tapahtumaketjua. Asuntokadulla, josta kuljetaan myös peremmällä olevalle kerrostaloalueelle, rakennettiin aikanaan hidastetöyssyjä hillitsemään nopeuksia ja mahdollisesti ohjaamaan liikennettä vaihtoehtoiselle reitille, joka aiheuttaa tosin pienen kierroksen (muutama 100m) kaupungin keskustasta päin tullessa, sekä matkalla olevat yhdet liikennevalot. No hidasteet olivat susia jo syntyessään, ne eivät täyttäneet tarkoitustaan vaan olivat aivan liian matalia loivia, vauhtia ei tarvinnut hidastaa yhtään. Töyssyt olivat tosi pitkiä, keskikokoinen auto mahtui juuri ja juuri kokonaan töyssyn päälle. Melkeimpä töyssyjen kohdalla pystyi ajamaan kovempaa, koska asvaltti oli tasainen ja tie muuten kuin kynnöspelto. No sitten kadun asukkaat valittivat että hidasteista ei ole mitään hyötyä ja aikanaan töyssyjä tietyssä mielessä korjattiin. Töyssyt olivat keskeltä päätyjä korkeampia joten molemmista päistä jyrsnättiin tavaraa pois ja luiskat töyssyn päälle tehtiin todella jyrkiksi. Itse asuin aikanaan kadun takana olleella asuntoalueella, jälkeenpäin käydessäni alueella muistin että töyssyjä on mutta matalia, enkä tiennyt että niitä oli käsitelty. Tulos: ajoin toiseen noin 30km/h (rajoitus 40km/h). Tullessani reunaan auton (Saab 900) pohja jysähti todella voimalla katuun, luojan kiitos autossa on edellisen omistajan jäljiltä lisävarustepohjapanssari. Kaikki saabeja vähänkään tuntevat tietävät että vanhassa 900:ssa tuossa tilanteessa ensimmäisenä kiinni ottavat ensiövedon kotelo ja vaihdelaatikon pohja. Jysäyksen voimasta todennäköisesti jompi kumpi noista alumiinivalua olevista osista olisi haljennut, ellei panssaria olisi ollut. Nämä hidasteet ovat täysin järjettömiä sillä jyrkkyys on aivan posketon samoin kuin korkeus. Asiasta käydyn kissanhännänvedon tuoksinassa kaupungin katuosaston joku pamppu oli käynyt testaamassa hidasteita ja väitti vielä lehdessäkin ajaneensa kadun läpi 40km/h ilman ongelmia. Kysyn vaan että milläköhän autolla, ei ainakaan normi henkilöautolla, korkeammalla maavarallakin olevat taatusti pomppaavat siihen malliin että hirvittää. Mainittakoon vielä että oma autoni on täysin vakiolla alustalla, eikä mikään tuning-lumiaura.

Mutta, en kuitenkaan ole hidasteita vastaan, ne ovat hyviä oikeassa paikassa, esim. koulujen läheisyydessä. Mutta ne pitää suunnitella niin että ne eivät aiheuta älytöntä haittaa liikenteelle ja mahdollisen havainnointivirheen seurauksena eivät riko autoa. Mielestäni hyvä hidaste on profiililtaan pyöreä, ei tällainen mikä yleensä eli molemmissa päissä 45 asteen nousu ja keskeltä tasainen. Kantikkaiden hidasteiden nousut ovat profiililtaan niin jyrkkiä että ne täräyttävät erittäin terävän iskun auton alustaan mahdollisen (tahattoman) ylinopeuden sattuessa. Pyöreämuotoinen hidaste ei kovin helpolla aiheuta auton pohjaamista mutta liiallisella vauhdilla mutta pompauttaa siihen malliin että taatusti pompun muistaa seuraavalla kerralla. Eli siis kaivataan jonkinmoista järkeä töyssyjen suunnitteluun.
91159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suunnittelija jäykkperä HDn kyytiin ja ajellaan päivä edestaksin niitä töyssyjä. Iltapäivällä kysellään vointia?
Mahtaisikohan töyssyt saada kyytiä?

Äänestä

olisi sellainen, joka tunnistaa ajoneuvon nopeuden, jos ajonopeus on se suurin sallittu, hidastetta ei huomaa, käytännössä sitä ei ollutkaan. Mutta jos ajonopeus on yli sallitun, tien pinnasta kohoaa vaikkapa pyöreä putkimainen hidaste, minkä kovempi ylinopeus, sen suurempi hidasteen antama tälli. Kahdestakin syystä, ensinnäkin itse nopeus tietysti vaikuttaa suoraan ja lisäksi, hidaste nousee korkeammaksi.

No, tälläinen olisi hyvä, taitaa vaan olla liian kallis.

Mutta muutoin hidasteen rakenne olisi tuollaisia sopivan kokoisia putkia peräkkäin, vaikkapa 15 senttimetrin etäisyydellä toisistaan parin metrin matkalla. Siis ilman "älyä", aina samalla tavalla esillä. Talvi lumineen haittaa tuonkin toimintaa ja se pitäisi puhdistaa lumesta, lämmitys tietysti tekisi tuon automaattisesti.

Äänestä

Tässä ohjeet miten ajaa pomppuun:

1. Lähesty pomppua reilulla nopeudella. Muista kuitenkin sopiva tilannenopeus jottet vaaranna lapsia tai muita tielläliikkujia. (siis nykyisin kun on noita tiellä liikkujia:).
2. Hieman ennen pomppua suorita lukkojarrutus. Mitä kovempi ulvahdus, sitä enemmän tyylipisteitä.
3. Sitten soita torvea varoitusmerkiksi muille autoilijoille tiellä olevasta esteestä. Täöytyyhän moisesta paiseesta varoittaa.
4. Sammuta autosi, kytke hätävilkut ja mene ulos. Tieliikennelaki velvoittaa jokaista autoilijaa poistamaan tiellä havaitsemansa liikennettä haittaavan tai vaarantavan esteen.
5. Poista este mikäli pystyt. Jos et, niin tule seuraavalla kerralla katepillarin kanssa ja auraa töyssy pois. Kumisia paiseita voi ehkä koettaa hioa, polttaa tai rälläköidä.
6. Esteen poistamisen jälkeen soita torvea merkiksi esteen poistumisen ilmoittamiseksi ja poistu paikalta rauhallisesti.
6. Vaihtoehtoisesti jos et onnistunut poistamaan estettä, kuuluu sinun soittaa torvea varoittaaksesi muita tiellä edelleen olevasta esteestä.
7. Nosta kierrokset rajoittimeen ja sudittele kunnolla, jotta saat etupyörät nousemaan esteen päälle.
8. Jarruta heti uudestaan ja soita torvea.
9. Toista sudittelu takapyörienkin osalta. Mitä enemän ääntä, sitä enemmän tyylipisteitä-
10. Pompun jälkeen sudita kunnolla ja kiihdytä renkaat ulvoen nopeuteen 30 km/h. TEhostaaksesi sudittelua, voi etuvetoisella pitää käsijarrua ja takavetoisella painaa kevyesti jarruja. Kolmenkympin saavutettuasi poistu paikalta rauhallisesti muita tiellä liikkujia kunnioittaen.

Näin menetellen pomput saavat ansaitsemansa huomion ja ehkä piankin joku äityy valittamaan tästä epähkohdasta liikennesuunnittelu tai katuvirastoon ja pomput lähtevät häiritsevinä pois. Joka tapauksessa olet tällöin toiminut kuten pomppuja halauavat haluavatkin: Hidastat liikennettä, suorastaan pysähdyt, mutta jotta tämä laupias tekosi ei jäis huomaamatta, muistathan töötätä. Renkaiden poltto taas antaa mukavaa silmänruokaa ja ajanviettettä viereisen bussipysäkin tantoille.

PS. jos unohdat pysähtyä pompun kohdalla, niin muistathan tehdä sen heti pompun jälkeen, etenkin jos perässä tulee bussi tai on ruuhka-aika. Silloin on tehokasta pysäyttää auto heti pompun jälkeen, mieluiten vieläpä sellaisen bussipyäkin kohdalle tehdyn korokkeen kohdalle, ettei kukaan vaan pääsisi ohi. Sitten laitat hätävilkut päälle, astelet auton etupuolelle ja kumartelet auton alle huolestuneen nököisenä. Tee tämä riittävän monta kertaa jotta se varmasti huomataan ennen m kuin siirryt takaluukulle ottamaan esiin hinausköyttä. Sitten voit astella perään kerääntyneen autojonon luokse hinausköyden kanssa pyytämään hinausapua josko joku voisi hinata autosi sivuun kun se nyt tyssäsi tuohon töyssyyn. Saattoi mennä öljypohja tms. Tllätavoin kaikki muutkin huomaavat töyssyn ja osaavat varoa sitä. Kun autosi on sitten hinattu liikkeelle, niin vilkuta sitten valoja sen merkiksi, että auto lähti käyntiin. Kun olette poistaneet köyden, voitkin sitten jatkaa matkaa seuraavalle töyssylle. Saapa nähdä mitä siinä tapahtuu, meneekö iskari vai perässä junnaavan bussin hermo...

Äänestä
  • olohuoneeni ikkunan takana olevassa töyssyssä. Poliisia en takiasi vaivaa, mutta löydän sinut tai autosi...

    Äänestä

  • kerta kirjoitti:

    olohuoneeni ikkunan takana olevassa töyssyssä. Poliisia en takiasi vaivaa, mutta löydän sinut tai autosi...

    Täytyypä järjestää huumorikeräys sinulle, että jaksat koko pitkän vuoden.

    Äänestä

Suomen kalleimmat töyssyt taitaa olla tuliterällä moottoritiellä Paimion kaupungin liittymän kohdalla. Ykköstiellä ykköstöyssyt.

Aikonevat poistaa tänään yleisen mielipiteen painostuksesta?

Äänestä

Sitten kun lapset asuvat/leikkivät sellaisen tien läheisyydessä missä pitää kaahata vaikka on nop.raj. 40km/h niin ehkä ymmärrät

Äänestä
  • En sanonut että hidasteet pitäisi kokonaan poistaa, vaan että miksi niistä täytyy tehdä täysin järjettömiä, kun nopeus täytyy pudottaa 10 km/h jottei pohja lyö maahan, ja rajoitus todella tuon 40 km/h. Paremmin suunnitelluilla töyssyillä nopeus pitäisi pudottaa luokkaan 25 km/h, turvallisuus säilyy mutta liikenteelle tuleva häiriö vähenee murto-osaan ja autot eivät hajoile jos vahingossa ajaa pomppuun liian lujaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Baas 009 kirjoitti:

Nyt on ollut lehdissä jonkin verran havaittavissa lisääntynyttä keskustelua kaupunkien hidastetöyssyistä. Ainakin Tampereen erään kaupunginosalehden levikkialueella asuvat ovat saaneet seurata melkoista väittelyä erään kadun hidasteisiin tehdyistä muutoksista. Ole ollut havaitsevinani myös vastaavaa keskustelua muissakin lehdissä.

Mutta asiaan, mainitussa lehdessä ollut keskustelu koski seuraavanlaista tapahtumaketjua. Asuntokadulla, josta kuljetaan myös peremmällä olevalle kerrostaloalueelle, rakennettiin aikanaan hidastetöyssyjä hillitsemään nopeuksia ja mahdollisesti ohjaamaan liikennettä vaihtoehtoiselle reitille, joka aiheuttaa tosin pienen kierroksen (muutama 100m) kaupungin keskustasta päin tullessa, sekä matkalla olevat yhdet liikennevalot. No hidasteet olivat susia jo syntyessään, ne eivät täyttäneet tarkoitustaan vaan olivat aivan liian matalia loivia, vauhtia ei tarvinnut hidastaa yhtään. Töyssyt olivat tosi pitkiä, keskikokoinen auto mahtui juuri ja juuri kokonaan töyssyn päälle. Melkeimpä töyssyjen kohdalla pystyi ajamaan kovempaa, koska asvaltti oli tasainen ja tie muuten kuin kynnöspelto. No sitten kadun asukkaat valittivat että hidasteista ei ole mitään hyötyä ja aikanaan töyssyjä tietyssä mielessä korjattiin. Töyssyt olivat keskeltä päätyjä korkeampia joten molemmista päistä jyrsnättiin tavaraa pois ja luiskat töyssyn päälle tehtiin todella jyrkiksi. Itse asuin aikanaan kadun takana olleella asuntoalueella, jälkeenpäin käydessäni alueella muistin että töyssyjä on mutta matalia, enkä tiennyt että niitä oli käsitelty. Tulos: ajoin toiseen noin 30km/h (rajoitus 40km/h). Tullessani reunaan auton (Saab 900) pohja jysähti todella voimalla katuun, luojan kiitos autossa on edellisen omistajan jäljiltä lisävarustepohjapanssari. Kaikki saabeja vähänkään tuntevat tietävät että vanhassa 900:ssa tuossa tilanteessa ensimmäisenä kiinni ottavat ensiövedon kotelo ja vaihdelaatikon pohja. Jysäyksen voimasta todennäköisesti jompi kumpi noista alumiinivalua olevista osista olisi haljennut, ellei panssaria olisi ollut. Nämä hidasteet ovat täysin järjettömiä sillä jyrkkyys on aivan posketon samoin kuin korkeus. Asiasta käydyn kissanhännänvedon tuoksinassa kaupungin katuosaston joku pamppu oli käynyt testaamassa hidasteita ja väitti vielä lehdessäkin ajaneensa kadun läpi 40km/h ilman ongelmia. Kysyn vaan että milläköhän autolla, ei ainakaan normi henkilöautolla, korkeammalla maavarallakin olevat taatusti pomppaavat siihen malliin että hirvittää. Mainittakoon vielä että oma autoni on täysin vakiolla alustalla, eikä mikään tuning-lumiaura.

Mutta, en kuitenkaan ole hidasteita vastaan, ne ovat hyviä oikeassa paikassa, esim. koulujen läheisyydessä. Mutta ne pitää suunnitella niin että ne eivät aiheuta älytöntä haittaa liikenteelle ja mahdollisen havainnointivirheen seurauksena eivät riko autoa. Mielestäni hyvä hidaste on profiililtaan pyöreä, ei tällainen mikä yleensä eli molemmissa päissä 45 asteen nousu ja keskeltä tasainen. Kantikkaiden hidasteiden nousut ovat profiililtaan niin jyrkkiä että ne täräyttävät erittäin terävän iskun auton alustaan mahdollisen (tahattoman) ylinopeuden sattuessa. Pyöreämuotoinen hidaste ei kovin helpolla aiheuta auton pohjaamista mutta liiallisella vauhdilla mutta pompauttaa siihen malliin että taatusti pompun muistaa seuraavalla kerralla. Eli siis kaivataan jonkinmoista järkeä töyssyjen suunnitteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu