Kansanedustajista

Ajattelin kantaa korteni kekoon tähän "yhteiskuntapoliittiseen" keskusteluun. Millaisia kokemuksia teillä on omista kansanedustajistanne? Itse olen todella pettynyt omaani. Kyseessä on nuorehko kepulaisesdustaja Etelä-Suomesta, muistaakseni toista kokonaista kautta eduskunnassa. Aikaisemmin ennen edustajauraansa mukava ja välitön mies, nykyään pissa mennyt pahasti hattuun. Kadulla ei ole tuntevinaan tai ainakin katsoo suoraan läpi. Samanlaista kommenttia olen kuullut muiltakin hänet jo kouluajoista tunteneilla. No, ei se äänestäjän muisti niin lyhyt ole, etteikö asiaa huomioida seuraavissa vaaleissa.
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ensimmäinen keskustelu palstalla, olen suhteellisen tyytyväinen omaani. Juttua piisaa ja jos jotain asiaa kysyy, selvitys asiasta tulee kirjeessä jos heti ei tarvittavaa tietoa ole, kuuntelee mielipiteitä ja tekee vaikka kysymyksen aiheesta eduskunnassa jos hyväksi havaitsee.

Äänestä

Kyllä sen kanssa pärjää.
Johtuneeko siitä, kun ei ole etelä - suomesta eikä kepulainen.
Toisaalta onhan se niinkin, että meistä on niin moneksi puoluekantaan katsomatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallintoalamainen kirjoitti:

Ajattelin kantaa korteni kekoon tähän "yhteiskuntapoliittiseen" keskusteluun. Millaisia kokemuksia teillä on omista kansanedustajistanne? Itse olen todella pettynyt omaani. Kyseessä on nuorehko kepulaisesdustaja Etelä-Suomesta, muistaakseni toista kokonaista kautta eduskunnassa. Aikaisemmin ennen edustajauraansa mukava ja välitön mies, nykyään pissa mennyt pahasti hattuun. Kadulla ei ole tuntevinaan tai ainakin katsoo suoraan läpi. Samanlaista kommenttia olen kuullut muiltakin hänet jo kouluajoista tunteneilla. No, ei se äänestäjän muisti niin lyhyt ole, etteikö asiaa huomioida seuraavissa vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu