Hei. Katsokaapa seuraavia sivuja www.uwc.fi. Kuulostaa erittäin hyvältä. Kyseessä on United World Colleges, jotka ovat kansainvälisiä lukioita seuraavissa maissa: Hongkong, Intia, Norja, USA, Kanada, UK (Wales), Italia. Kouluihin lähetetään täydellä stipendillä 10-12 suomalaista kahdeksi vuodeksi. Hakea voi kuka vaan lukion ykkösellä oleva ja hakuaika tänä vuonna näyttää olevan 27.1.-27.2. UWC:ssa opiskellaan IB-tutkinto eli mitään paluuta kaks vuotta takaisin päin ei tule. Harrastusmahdollisuudet hienot ja idealismi kukkii. Kouluissa on noin 200 oppilasta noin 80 eri maasta ja meininkiä riittää.
United World Colleges - lukion ykkösille
6
5002
Vastaukset
- Katja
Olin itse aikoinani kovastikin menossa UWC-kouluun, mutta todellisuus herätti: en ole tarpeeksi "hyvä ihminen" jakamaan huonettani kolmen muun kanssa ja viettämään suurta osaa vapaa-ajastani hyväntekeväisyyden parissa kahden vuoden ajan. Kannattaa miettiä tarkkaan, mihin hakee, vaikka pääsymahdollisuudet eivät järin suuret olekaan.
- entinen stipendiaatti.
Loistavaa, että olet löytänyt Suomen UWC-järjestön sivujen linkin ja stipendimahdollisuuden. Suosittelen hakemaan aivan ehdottomasti, jos vaan sivuilta lukemasi materiaali motivoi! Hakemuksen kasaaminen vie aikansa, mutta on todellakin sen arvoista!
Itse vietin kaksi, ehkä jopa tähänastisen elämäni parasta vuotta, uwc-koulussa. Vaatii rohkeutta ja tietynlaista mielenkiintoa maailmaa kohtaan ottaa haaste vastaan ja lähteä. Aina ei todellakaan ole helppoa jakaa huonettaa toisen henkilön/henkilöiden kanssa tai olla aktiivinen kaikenlaisten asioiden kanssa saatika sitten yrittää luovia läpi kouluaineista englanniksi kaiken muun kiireen ja hälinän keskellä. Kuitenkaan mitään hienompaa ei ole, kuin asua samalla kampuksella omien lähimpien ystävien kanssa ja harrastaa syvänmeren sukellusta tai vaikka tehdä teatteria HIV-positiivisten kanssa.(tai mitä ikinä nyt keksitkään!)
Nykyään, kun seuraan tapahtumia maailmalla, ne eivät ole vain tapahtumia maailmalla, vaan jokainen maa konkretisoituu minulle aivan erilailla --- tiettynä ihmisenä ja kulttuurina, johon pääsin tutustumaan uwc-vuosieni aikana!- Wannabe tuleva stipendiaatti
Niin, millä ansioilla sä sinne pääsit? Tässä lähimmät 2 ½ vuotta ollu haaveena ja mitään en tällä hetkellä enempää halua elämältäni kuin juuri tätä stipendiä.
- toinen entinen UWC
Wannabe tuleva stipendiaatti kirjoitti:
Niin, millä ansioilla sä sinne pääsit? Tässä lähimmät 2 ½ vuotta ollu haaveena ja mitään en tällä hetkellä enempää halua elämältäni kuin juuri tätä stipendiä.
Kirjoitin äsken pitkän vastauksen, mutta onnistuin hävittämään sen. Tässä vähän lyhyemmin:
Hei. Olen myös entinen UWC-stipendiaatti, mutta en se sama, joka aikaisemmin kirjoitti. Omasta valinnastani on jo jonkin aikaa, mutta perusasiat taitavat valinnoissa pysyä kuta kuinkin samoina. Luulen, että minut valittiin, koska olin rohkeasti oma itseni. Eli uskalsin olla epävarma, innoissani, tavallinen, jalat maassa jne. (Keskiarvo oli hyvä, mutta ei mikään kymppi. Harrastuksia jonkin verran, aika paljon eri juttujen organisointia ja sen tyyppistä aktiivisuutta. Kokemusta hirveistä kesätöistä, viinan juonnista, festareista ja kaikesta tavallisesta. Viinan juontia en kyllä tainnut hakemukseen laittaa... Hakuaikahan on siinä mielessä hyvä, että lukiota on takana vasta pari jaksoa eli numerot vielä aika hyvät. Myöhemmin olisi voinut olla eri tavalla.) Laskelmointi hakemisessa ei kannata, koska epärehellisyydellä voi tehdä itselleen karhunpalveluksen. Valitsijat ovat hommansa hoitaneet sen verran monta kertaa ja seuranneet stipendiaattien eloa kouluissa niin pitkään, että tietävät kyllä suunnilleen kuka kouluissa pärjää ja kuka ei. Pärjäämisellä en missään nimessä tarkoita akateemisia saavutuksia tai muuta loistamista, vaan kokonaisvaltaista hyvinvointia, jota todellakaan ei mitata koulunumeroilla tai mega-aktiivisella tekemissuorittamisella. Mitään tietynlaista stipendiaattia ei tietenkään ole. Mitään muottia ei voi olla. Ainoa muotti on varmaankin monipuolisuus ja erilaisuus (ei erilaisuuden tavoittelu vaan omanlaisuus eli erilaisuus) - ja rohkeus!
Jos valintaa harkitsee vakavasti, voi olla apua, jos kyselee hieman eri koulujen yhteyshenkilöiltä (löytyy varmaan uwc.fi sivuilta). Toisaalta ei kannata fiksoitua johonkin tiettyyn kouluun, koska valintatoimikunta päättää hakijoiden toivomusten pohjalta kuka on sopivin minnekin. Eli siis jos aikoisi hakea Walesiin kouluun ja sitä kautta ulkomaille yliopistoon, niin ei kannata. (Itse asiassa jos motiivina on vain ulkomaiset yliopistot, ei UWC ole se juttu. Silloin on parempi keskittyä kouluun suomalaisessa lukiossa.)UWC on enemmän. Joo, ja kuulostan tässä ehkä vähän kliseiseltä, mutta kyseessä on enemmän kuin koulu tai opiskelu. Kyseessä on ehkä laajempi oppiminen tai ihmisyys. Ei myöskään kannata hakea, jos tavoitteena on vaihto-oppilasvuosi. Tämä on kaksi vuotta (lomat kotona Suomessa) ja joka vuosi koulu muodostaa oman uuden yhteisönsä ihmisten mukana. Vaihto-oppilaana mennään olemaan perheeseen ja toiseen kulttuuriin ja usein on ainoa vieras ympäristössä. UWC:ssa kaikki ovat samassa jamassa enemmän tai vähemmän kaukana kotoa. (Tämä on sekä plussa että miinus.) Mitään valmista ei tavallaan voi mennä kokemaan vaan tulee omalta osaltaan muokanneeksi ympäröivää yhteisöä.
UWC ei ole helppo kokemus. Se on stressiä, ystäviä, koti-ikävää, käsittämättömän hienoja hetkiä, käsittämättömän kamalia hetkiä, liian paljon liian lyhyessä ajassa, maailman parannusta, kuplassa elelyä, lämmintä yhteenkuuluvuutta, itsenäistymistä, perspektiiviä jne. Ruusunpunaiset silmälasit kannattaa unohtaa. Jalat maassa pää pilvissä on ihan hyvä.
Suosittelen erittäin lämpimästi hakemista, jos kiinnostaa. Tilaisuus ei kuitenkaan osu kohdalle kuin kerran.
Tulipas tästä nyt melkoista paatosta, mutta ehkä joku innostus välittyy (ei kritiikitön innostus).
Tsemppiä wanna be tuleva stipendiaatti ja muut hakijat!
t. entinen stipendiaatti - entinen stipendiaatti.
toinen entinen UWC kirjoitti:

t. entinen stipendiaattiMinunkin opiskeluistani UWC-koulussa on jo päässyt kulumaan tovi, mutta silti uskoisin, että ns. 'valintakriteerit' ovat pysyneet samoina. Valintakoehan on kokenut muutoksia oman hakuprosessini jälkeen, mutta uskoisin että vain parempaan suuntaan! (Nykyään mukana on jotain ryhmätoimintaa, eikä vain henkilökohtaisia haastatteluja hakijoille.)
Laitoin tuon sanan 'valintakriteerit' heittomerkkeihin, koska UWC kouluihin ei ole mitään erityisiä valintakriteerejä - jos nyt sitten ei persoonaa lasketa valintakriteeriksi. UWC-stipendin tarkoituksena on mahdollistaa omalla tavallaan persoonallisille ja uusista haasteista sekä maailmasta kiinnostuneille ihmisille tilaisuus tavata toisia samanhenkisiä ihmisiä ja päästä koettamaan omia siipiään maailmalla.
Jos siis sinua motivoi moinen, niin olet juuri loistava hakija!
Olen edellisen kirjoittajan (fellow uwc-laisen) kanssa samaa mieltä kyselemistäsi asioista. Hakemiseen vaaditaan erityisesti _rohkeutta_! Jos on vakuuttunut, että omasta sydämestään löytyy pieni uwc-lainen, niin ehdottomasti hakemaan!
Tsemppiä hakemuksen kanssa!
- wannabe tuleva stipendiaatti
Kiitos paljon, kokemuksistasi kertominen autto - ja sai mut haluamaan sinne entistä enemmän. Mitä sä tolla laskelmoinnilla tarkkaan ottaen tarkotit?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2212927Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell81637Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.51337- 1031206
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231161- 751107
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531022Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717937- 135922