Outo piirre...

Aiempia kirjoituksia lukiessani syntyi vaikutelma, että keskustan mielikuvaa yritetään parantaa siten, että nimitelään kokoomusta petturiksi ja päinvastoin.

On se outoa.
9352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kepujen kanssa on ollut. Syylliset haetaan aina kepun "jeesustelupiirin" ulkopuolelta. Aina. Kuvio on samanlainen kuin neuvostoliiton kommunisteilla oli. Itse tehtiin julmia ihmisoikeusrikoksia ja syytettiin niistä länsimaita.

Huvittaa lukea kepujen Lipposen syyllistäminen. Paavo on kuulemma tehnyt jonkin rikoksen George W.:n kanssa. Kukaan vaan ei tiedä mikä se rikos on. Anneli on jo kohotettu neitsyt maarian yläpuolelle. Tosiasiassa se rotta puikki Ranskaan heti syyteharkinnan päättymisen jälkeen. Valehtelija! Pelkuri!

Viimeisin kepulaisten syyllistämisprobleema oli EU-maataloustukien kanssa. Kepulainen maatalousministeri kävi tyrimässä omat tukensa. Lausuntojen mukaan kepulaisia maajusseja vitutti se eniten, kun tyrimiselle ei löytynyt sossua syntipukiksi.

Wiljami

Äänestä
  • ...ja demareista vielä. Vesittivät kuulemma kepun vaivalla aikaansaaman, hyvän neuvottelutuloksen alkamalla puhua, ettei budjetissa ole varaa niin suuriiin kansallisiin tukiin, kuin kepu sai neuvotteluilla aikaiseksi

    Äänestä

  • Kuka osaisikaan syytää p...aa silmille yhtä sumeilematta kuin itse teet.
    Tragikoomillista on asenteesi: kyllähän me mutta kun se kepu aina...
    Kokoomus halusi puolueena tähän maahan sosialistisen presidentin.
    Tätä kokoomuslaisten kaupunkikommunistien toimintaa äänestäjät eivät hyväksyneet. Kokoomus hävisi viimeisissä eduskunta vaaleissa ja kannatus painuu alaspäin kuin lehmän häntä. Sille tasolle missä Wiljamikin tuntuu hääräävän

    Äänestä

  • heijastus peilissäni kirjoitti:

    Kuka osaisikaan syytää p...aa silmille yhtä sumeilematta kuin itse teet.

    Väite kokoomuksen presidenttihaluista on täysi valhe. Kokoomuksella oli oma ehdokas, joka putosi toisella kierroksella. Sen jälkeen kokoomus antoi kannattajilleen vapaat kädet äänestää kunkin mielestä parasta ehdokasta.

    On siis täysin älytöntä väittää, että kokoomus olisi halunnut maahan sosialistipresidentin, kun iso osa kokoomuslaisista - mm. minä - emme halunneet maahan porvaria teeskentelevää punamulta-Ahoa.

    Kokoomuksen kannatus laskee - se on totta - mutta siihen on ihan muut syyt, lähinnä kokoomuksen nykyjohdon oppositiopolitiikan asiasisällön puute.

    Parempi sosialisti presidenttinä kuin joku helevetin kannuksen keinoelinasiamies. Kännykkä isä, perheensä hylkääjä, hyi s**tana.

    Niin olihan se kokoomus tukemassa KEPU kekkosta presidentiksi poikkeuslailla. Hyi he**vetti, millaista painostusta NKP:ltä ja sen marionetilta KEPU:lta silloin tulikaan....

    Wiljami

    Äänestä

  • ...valehtelevat? kirjoitti:

    Väite kokoomuksen presidenttihaluista on täysi valhe. Kokoomuksella oli oma ehdokas, joka putosi toisella kierroksella. Sen jälkeen kokoomus antoi kannattajilleen vapaat kädet äänestää kunkin mielestä parasta ehdokasta.

    On siis täysin älytöntä väittää, että kokoomus olisi halunnut maahan sosialistipresidentin, kun iso osa kokoomuslaisista - mm. minä - emme halunneet maahan porvaria teeskentelevää punamulta-Ahoa.

    Kokoomuksen kannatus laskee - se on totta - mutta siihen on ihan muut syyt, lähinnä kokoomuksen nykyjohdon oppositiopolitiikan asiasisällön puute.

    Se, joka äänestää vasemmistoa haluaa, että Suomi muuttuu kommunistiseksi valtioksi. Ei siinä ole mitään välimuotoja.

    Äänestä

  • ...valehtelevat? kirjoitti:

    Väite kokoomuksen presidenttihaluista on täysi valhe. Kokoomuksella oli oma ehdokas, joka putosi toisella kierroksella. Sen jälkeen kokoomus antoi kannattajilleen vapaat kädet äänestää kunkin mielestä parasta ehdokasta.

    On siis täysin älytöntä väittää, että kokoomus olisi halunnut maahan sosialistipresidentin, kun iso osa kokoomuslaisista - mm. minä - emme halunneet maahan porvaria teeskentelevää punamulta-Ahoa.

    Kokoomuksen kannatus laskee - se on totta - mutta siihen on ihan muut syyt, lähinnä kokoomuksen nykyjohdon oppositiopolitiikan asiasisällön puute.

    Kokoomukselle poulueena oli siis yhdentekevä asia tuleeko Suomeen porvarillenen pressa, tai vasemmanlaidan demari.
    Siinä mitään valhetta, vaan selvä tosiasia.

    Äänestä

  • tämä kirjoitti:

    Kokoomukselle poulueena oli siis yhdentekevä asia tuleeko Suomeen porvarillenen pressa, tai vasemmanlaidan demari.
    Siinä mitään valhetta, vaan selvä tosiasia.

    Jos satuit lukemaan edellisen viestin, niin varmaan huomasit, ettei kokoomus puolueena halunnut muuta kuin oman pressan, mutta kun se ei pärjännyt toiselle kierrokselle, niin sen jälkeen kokoomus puolueena teki niin kuin kaikki muutkin pullueet, joiden ehdokas putosi 1.kierroksella = antoi kannattajilleen vapaat kädet.

    Miksi kokoomuksen olisi pupolueena pitänyt ottaa kantaa Ahon puolesta, joka on aina toiminut kokoomusta vastaan? Eihän Aho ole mikään porvari, vaikka keräsi porvareita ympärilleen kahden viikon ajaksi.

    Äänestä

  • ...lukemasi ? kirjoitti:

    Kokoomus teki mitä teki sen totesin,ja näiden tekojen ja tekemättömyyksien seuraukset näkyvät kannatuslukuina tämänpäivän puoluekentässä.
    Niin kokoomus makaa kuin aikanaa petasikin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

...palstalla kirjoitti:

Aiempia kirjoituksia lukiessani syntyi vaikutelma, että keskustan mielikuvaa yritetään parantaa siten, että nimitelään kokoomusta petturiksi ja päinvastoin.

On se outoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu