siis... En oikeestaa tunne, ku mun toisen kummin, joka on käyny kattoos mua aina ku kerkee, muistaa syntymäpäivät, nimpparit yms. Hantta on aina ollu sellanen henkilö mulle, jolle voi aina kertoo kaiken, oli asia ku asia. se on mulle tosi tärkee henkilö, ja tulee aina olemaa.
mutta, olihan mulla toiennkii kummi, Johanna tai Kirsi, en muista kumman niminen. en oo nähny sitä sen jälkee ku täytin 3v. en muista minkä näkönen se on tms. oishan se ollu kivaa, jos ois kax kummii, mut yks on parempi ku kaks. :)
siis miks monet ihmiset rupee kummeiks, jos ei halua olla osa lapsen elämää koko elämän ajan? koska mun mielest kummi on tosi tärkee henkilö lapselle, niin pienellä, kuin teinillekkin. Vai olenko väärässä?
mutta, olihan mulla toiennkii kummi, Johanna tai Kirsi, en muista kumman niminen. en oo nähny sitä sen jälkee ku täytin 3v. en muista minkä näkönen se on tms. oishan se ollu kivaa, jos ois kax kummii, mut yks on parempi ku kaks. :)
siis miks monet ihmiset rupee kummeiks, jos ei halua olla osa lapsen elämää koko elämän ajan? koska mun mielest kummi on tosi tärkee henkilö lapselle, niin pienellä, kuin teinillekkin. Vai olenko väärässä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mua on pyydetty kummiksi, mutta kieltäydyin, koska tiesin etten olisi hyvä kummi. En jaksa muistaa kenenkään syntymäpäiviä enkä ole niin rikas, että voisin ilahduttaa lasta kivoilla lahjoilla. Sanotaan ettei kummeudesta saisi koskaan kieltäytyä mutta mun mielestä oli paras sanoa suoraan miten on eikä antaa sitten lapsen pettyä "huonoon" kummiinsa.
Samat syyt ovat johtaneet myös minun kieltäytymiseeni kolmasti. Kummius olisi tuntunut liian vaativalta velvollisuudelta. Sitä paitsi - minäkään en ole nähnyt toista kummiani koskaan ja toisenkin vain muutaman kerran elämäni aikana. Viimeksi kun näin hänet erään sukulaisen hautajaisten yhteydessä, kummini tuskin muisti olevansa kummini: ei selvästikään ollut innostunut keskustelemaan kanssani. En loukkaantunut, mitäpä siitä.
Jotkut ottavat kummiuden liian vakavasti.
ole nähny kumpaakaan kummiani vuosikausiin, niin paitsi televisiossa toisen niistä.
minäkään omia kummejani näen (koska he asuvat toisella puolella Suomea kuin itse), harvemmin myöskään olen lahjoja, kortteja tms. saanut. Mutta ei se elämääni ole kaatanut, tiedän heidän kuitenkin välittävän minusta. Ja silloin harvoin kun näemme, on se sitäkin mukavampaa :)
Kuitenkin haluan kuulua oman kummipoikani elämään kiinteästi, onneksi näenkin häntä todella usein ja saan seurata pikkumiehen kasvua ja kehitystä ihan aitiopaikoilta =)
olen 4-v tytön kummi.tytöstä pidän valtavasti ja olen tosi surullinen että tunnen näin...siis aluksi pidin kovastikin yhteyttä kummilapseeni ja hänen äitiinsä,kunnes huomasin että sehän oli aivan yksipuolista.vaikka kuinka pyysin,niin tyttöä ei meillä näkynyt,ei edes synttäreilleni saavuttu kahville,vaikka olisin vaikka hakemaan mennyt.se tuntui pahalta.itse sain kutsuja vain synttäreille ja nimppareille,muuten ei pyydetty käymään,siitäkin tuli paha mieli...millainen kummi oikein sitten olinkaan,olihan tytöllä minun lisäksi vielä kaksi kummia,sukulaisia,minä vain äidin vanha tuttu...kyllä tässä kummeus kummasti lopahtaa,kun yhteydenpito on näin yksipuolista,pahalta tuntuu,mutta enhän voi koko ajan itseäni sinne tupata kun ei ikinä pyydetä!halusin vain kertoa,että näinkin voi olla...:(
se on sit eri asia, jos ei lapsenvanhemmat ite ees haluu pitää yhteyttä... itse oon yrittäny ottaa yhteyttä toiseen kummiini monta kertaa, mutten ole saanut mistää hänen nykyistä osoitettaan, kun en edes tiedä mikä hänen sukunimensä on... ja tos mun ekas viestis oli kirjotusvirhe "mut parempi yks kummi ku kaks" tarkotus oli kirjottaa, et parempi se ykskii kummi on ku ei yhtää... :)
on kyl tosi harmi kun sun toinen kummis o tolleen kadonnu...mä olisin iki onnellinen kummitäti jos mua kaivattas ees joskus,ilman sitä lahjapakettiakin...eli muulloinkin ko synttäreil&nimppareil..mut aina ei voi voittaa!ihmettelen kans va et minkäköhän takia yleensä on kummiksi pyydetty...jokuhan syy siihenkin tarvii olla.susta varmaan tulee joskus tosi hyvä kummi jollekkin,jollet jo ole,et varmaan ainaskaan hylkää kummilastas! :)
Sinä saat sentään kutsut synttäreille ja nimppareille. Kummilapsesi huoltaja sii spitää sinuun edes vähäsen yhteyttä.
Minä pääsin kaverini lapselle kummiksi, siitä on kohta 7 vuotta aikaa. Ajattelin, että viettäisin paljon aikaa lapsen kanssa jne, mutta perhe muutti pian toiselle puolen suomea. Yhden kerran on kummilapsi viettänyt pientä lomantynkää kanssani, mutta enää se ei ole mahdollista, oma elämäni muuttui niin .
Pari kesää sitten kävin heillä kylässä. Ja he minun luonani, uuteen elämääni tutustumassa samalla, jos näin voisi sanoa.
Johtuiko tästä, vai mistä, molemmista, en tiedä. Heidän suunnaltaan on ollut täydellinen hiljaisuus.
Sen verran he minuun yhteyttä ottivat, että uteilivat nykyisen jälleen muuttuneen elämäntilanteeni, ja minä kerroin innoissani - uteliaisuutta vain heiltä!! Kun uteliaisuus oli tyydytetty, lasketui täydellinen hiljaisuus.
Olisin ihan mielelläni vain tämmöinen lahjoja ostava kaukainen kummitäti, jos kaverini edes vähän kertoisi kuulumisiaan ja perheen ja lasten kuulumiset.
Nyt olen se kaukainen lahjoja ostava kummitäti, mutta minua harmittaa.
Ei oikein kiinnostaisi.
Lopetanko vaan lahjoen oston? Vaikenen, kuten hekin?
En edes tiedä mitä ostaa, mistä lapsi pitää, kun kaverini=lapsen äiti ei vastaan kyselyihini. En tiedä onko ostamani kelvannut, kun ei edes kiitosta tule jälkeenpäin. (lahjat menevät postissa siis)
joo saan sentään kutsun juu kaks kertaa vuodessa...kun lahjoja tarvis viedä ja kutsuilla on niin paljon aina porukkaa et ei siinä voi kummilapsensa kanssa pahemmin aikaa viettää.mut eipå o sulkaan kiva tilanne,ootko ikinä kysyny miksei heistä kuulu mitään?mun mielestä kuitenkaan älä nyt aivan täysin unohda kummilapsen muistamista,edes kortilla voit muistaa...kyllä lapsi ainakin sitten vanhempana arvostaa jollei vanhemmat älyä...
.. on niin kiireitä ja plaa plaa. Sitä rataa on selitykset.
MInusta ystävyys ja kaveruus ylipäätään on kaksisuuntainen juttu. Molemmilla on "velvollisuus" yhteydenottoon. Jos toinen vain laittaa viestiä ja kyselee kuulumisia ja soittelee ja sitä rataa, niin tulee semmonen tunne että "kerjää ystävyyttä". Se on nöyryyttävää. En alennu siihen. Ehkä jatkossa sitten pitää vaan postitella kahdesti vuodessa lahja lapselle.. jotakin mitä mieleen tulee ja toivoa että kelpaa ja jos ei, niin laittakoot kiertoon sitten. Kovin kalliita en siis viitsi, hopealusikka-sarjat ja pankkitilin kartuttamiset jätän niille kummeille, joihin vanhemmat pitävät yhteyttä.
Eli en tunne toista kummitätiäni. Ei ole pitänyt minuun yhteyttä.. Mitä nyt ensimmäisten 7 vuoden aikana lähetteli minulle lahjoja(nyt olen 20v). Kaksi vuotta sitten kun häneen edellisen kerran "vahingossa" törmäsin" niin hän vain tokaisi: Mä olen sun kummitäti. Luulen, että syynä suuureksi osaksi suvun sisäiset konfliktit, joista en myöskään ole niin tietoinen.
Olin kahtena vuotena isosena ja kyllä huomasin että siellä monet pikkuset tulivat nolostellen kertomaan sitten meille isoille tai papille ennen konfisharkkoja et "mulla ei oikeestaan oo kummia..tai no niin..siis en tunne..tai oikeemmin en oo koskaan nähny sitä.."
Asiahan tietenkin ratkes sillä että oma isonen siunasi pikkuisen konfirmaatiossa, mutta uskottavasti olisi ollu paljon kivempaa jos se olisi ollut oma kummi.
Itselläni on ollu oikein mukavat kummit, eno ja sen vaimo, aina on olleet synttäreillä käymässä ja jouluna..tietenkin harvoin näkemistä voi syyttää 200km:stä, mutta hienosti kummi velvollisuutensa hoitivat ja oli tärkeää että ne siunasitvat konfiksessa(vaikka ehkä 14v:nä ei välttämättä sitä osaa arvostaa)..
Itse haluaisin jo kummiksi, mutta ei ole vielä serkuilla eikä kavereilla lapsia, ja sen olen päättänyt että pyrkisin muistamaan lasta ja olemaan sille läheinen enkä vain kerran vuodessa pakollinen tapaaminen..