Olen muutaman kuukauden ajan "tapaillut" salaisesti erästä itseäni hieman nuorempaa miestä, ikäeroa on muutama vuosi. Koko homma alkoi sattumalta pikku lomamatkalla. Tämä mies tunsi siskoni jo ennestään, ja hän on jo useita vuosia puhunut siskolleni minusta tyyliin: hän on niin kaunis ja mukava ym.
Nyt sitten olemme muutaman kerran päätyneet yhteiseen petiinkin (herranjestas että voi sekin olla upeaa..!)ja hänkin on selvästi tykännyt olostaan. Aina kun tapaamme, on hän se joka tekee aloitteen: ottaa syliin, halaa, suukottelee, silittelee, kutsuu suloisilla lempinimillä jne. Hän ei siskoni mukaan ole kuulemma koskaan aiemmin suhtautunut kehenkään naiseen samalla tavoin kuin minuun.
Joku kuitenkin jarruttaa: minä. En uskalla luottaa tähän mieheen, hän on jotenkin liian hyvää ollakseen totta. Ajattelen koko ajan hänen olevan vaan joku lipevä gigolo. Olen yrittänyt pitää pientä taukoakin, olla laittelematta tekstareita ja tapaamatta häntä, mutta joku kumma voima vie minut aina hänen luokseen. Ja mikä kummallisisnta, hän saa minusta esiin parhaat puoleni, joita aika kurjankin elämän jälkeen en uskonut enää edes olevan olemassa! Ja yrityksiini tehdä pientä välimatkaa tämä mies vaan innostuu entisestään. Uuh, en tiedä enää mitä tehdä. Ihastunut ehkä olen, kohta rakastunkin, mutta sitä en vielä halua. En ole valmis. Uskaltaakohan häneen luottaa..?
Hän on kova menemään ja uskomattoman varma itsestään, ts. häntä ei hetkauta mikään. Käytökseltään noin yleisesti ottaen hillitty ja "cool", tosin innostuessaan lennättää minuakin taivaaseen saakka... Itse taas olen tietyllä tapaa ylpeä, avoin ja joskus vähän villikin, tuhmeliini ja kiltti yhtäaikaa. Olemme molemmat tottuneet saamaan haluamamme. Kysymys kuuluukin: haluammeko eri asioita..?
Voi voi kun vaikeaa...
Nyt sitten olemme muutaman kerran päätyneet yhteiseen petiinkin (herranjestas että voi sekin olla upeaa..!)ja hänkin on selvästi tykännyt olostaan. Aina kun tapaamme, on hän se joka tekee aloitteen: ottaa syliin, halaa, suukottelee, silittelee, kutsuu suloisilla lempinimillä jne. Hän ei siskoni mukaan ole kuulemma koskaan aiemmin suhtautunut kehenkään naiseen samalla tavoin kuin minuun.
Joku kuitenkin jarruttaa: minä. En uskalla luottaa tähän mieheen, hän on jotenkin liian hyvää ollakseen totta. Ajattelen koko ajan hänen olevan vaan joku lipevä gigolo. Olen yrittänyt pitää pientä taukoakin, olla laittelematta tekstareita ja tapaamatta häntä, mutta joku kumma voima vie minut aina hänen luokseen. Ja mikä kummallisisnta, hän saa minusta esiin parhaat puoleni, joita aika kurjankin elämän jälkeen en uskonut enää edes olevan olemassa! Ja yrityksiini tehdä pientä välimatkaa tämä mies vaan innostuu entisestään. Uuh, en tiedä enää mitä tehdä. Ihastunut ehkä olen, kohta rakastunkin, mutta sitä en vielä halua. En ole valmis. Uskaltaakohan häneen luottaa..?
Hän on kova menemään ja uskomattoman varma itsestään, ts. häntä ei hetkauta mikään. Käytökseltään noin yleisesti ottaen hillitty ja "cool", tosin innostuessaan lennättää minuakin taivaaseen saakka... Itse taas olen tietyllä tapaa ylpeä, avoin ja joskus vähän villikin, tuhmeliini ja kiltti yhtäaikaa. Olemme molemmat tottuneet saamaan haluamamme. Kysymys kuuluukin: haluammeko eri asioita..?
Voi voi kun vaikeaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
alkutaipaleella on pakko ottaa riski, sillä suhteen toimivuudesta ei voi takuuta antaa.
Sinun tunnetasosi on jo sillä tasolla, että riski kannattaa ottaa, katuisit lopun ikääsi, mikäli et sitä nyt tekisi.
salaa?
Siksi että kumpikin haluaa niin, ympäristö melko suppea ja ahdasmielistä juoruavaa porukkaa :(
täysin mun exältä. Oliskohan sama mies? Sun nimimerkkikin viittaa siihen. Exästäni voi sen verran sanoa että mitä ihanempi alussa, sen kierompi lopussa...!