Irak-jupakasta on hyötynyt eniten SDP:n ydin, eli sen sosialistisiipi, jossa tärkeimpinä vaikuttajina toimivat presidentti Tarja Halosen lisäksi ulkoministeri Erkki Tuomioja. Se on saanut murskatuksi täysin Paavo Lipposen johdolla toimivan oikeistosiiven. Tietenkin SDP on kokonaisuudessaan hyötynyt Keskustan ahdingosta. Se on voinut hoitaa verisen taistelun puolueen linjasta kansalta piilossa, kaiken huomion keskittyessä Anneli Jäätteenmäkeen. Nyt taistelu on käyty, ja presidentti hyrisee tyytyväisyyttään Suomen ulkopolitiikkaan. Paavo Lipponen ei enää pääse hampaattomana leijonana sitä sotkemaan. Lipposen kauhistuttavin karjahduskaan ei enää pelota. Halonen vain puhkeaa hersyvään nauruunsa ja Tuomioja hymyilee sarkastisesti. -Voi että leijonaa ottaa päähän!
Tähän päästiin taitavan operaation avulla, joka hakee vertaistaan. Ei edes Keskusta ole kyennyt aikoihin noin bysanttilaiseen juonitteluun.
Presidenttiä oli sosialistina alkanut yhä enemmän ärsyttää Lipposen kasvava vaikutusvalta ja hänen sooloileva oikeistolais-politiikkansa. Olihan Lipposen läheisimmäksi aisapariksi muodostunut Kokoomuksen Sauli Niinistö. Myös Tuomioja katseli harmistuneena Lipposen veljeilyä oikeistopiirien kanssa. Hänen vastenmielisyyttään ei vähentänyt Lipposen "pojitteva" suhtautuminen ja suoranaiset loukkaukset. -Jotain oli tehtävä SDP:n sosialistisen ytimen pelastamiseksi. Lipponen oli saatava sivuraiteelle keinolla millä hyvänsä!
Mitään tullaan tuskin koskaan tunnustamaan. -Voi vain esittää valistuneita arvauksia tapahtumien kulusta.
Presidentti, älykkäänä ja taitavana entisenä poliitikkona ei voinut olla tietämätön siitä, että hänen avustajansa Martti Mannisen käsiin saamien asiakirjojen sisältö toimitetaan muodossa tai toisessa Keskustajohdolle. -Olihan kyseessä pitkään jatkunut käytäntö. Miksi Manniselle luovutettiin yhä enemmän ja enemmän materiaalia, joista kävi selville arkaluontoisimmatkin asiat ulkopolitiikasta? Lipposen harjoittama ulkopolitiikan oikeisto-linja oli kuin punainen vaate presidentille ja ulkoministerille. Asettivatko presidentti ja ulkoministeri yhdessä ansan hanakaksi valtaan pyrkijäksi tietämälleen Anneli Jäätteenmäelle.
Helpotus oli varmaan suuri Lippos-vastaisessa SDP:n sosialistisiivessä, kun ansa laukesi tehokkaimmalla mahdollisella tavalla Jäätteenmäen esittäessä suorassa TV-väittelyssä saamansa tiedot, -vieläpä Lipposelle epäedullisiksi kärjistettynä.
Tavoite saavutettiin 100%:sti Anneli Jäätteenmäen saavutettua voiton pääministerivaaleissa. Prosenttilukua suurensi entisestään ennalta arvattu Lipposen raivostuminen, ja siitä seurannut Jäättenmäen ajojahti. Keskustan vaalivoitto saatiin näin purettua ja koko puolueen luotettavuus kansan silmissä epäilyksen alaiseksi. Keskustan nöyryyttämisessä mentiin jopa niin pitkälle, että se ikään kuin anteeksipyytämällä sai armon, jos käyttäytyy kunnolla, hallita yhdessä SDP:n kanssa. -Tosin aivan erilaisen SDP:n kuin ennen vaaleja. Vaalien jälkeinen SDP on jälleen sosialistipuolue Lipposen mahtavuuden aikaisen piilo-oikeistopuolueen sijaan.
Tähän päästiin taitavan operaation avulla, joka hakee vertaistaan. Ei edes Keskusta ole kyennyt aikoihin noin bysanttilaiseen juonitteluun.
Presidenttiä oli sosialistina alkanut yhä enemmän ärsyttää Lipposen kasvava vaikutusvalta ja hänen sooloileva oikeistolais-politiikkansa. Olihan Lipposen läheisimmäksi aisapariksi muodostunut Kokoomuksen Sauli Niinistö. Myös Tuomioja katseli harmistuneena Lipposen veljeilyä oikeistopiirien kanssa. Hänen vastenmielisyyttään ei vähentänyt Lipposen "pojitteva" suhtautuminen ja suoranaiset loukkaukset. -Jotain oli tehtävä SDP:n sosialistisen ytimen pelastamiseksi. Lipponen oli saatava sivuraiteelle keinolla millä hyvänsä!
Mitään tullaan tuskin koskaan tunnustamaan. -Voi vain esittää valistuneita arvauksia tapahtumien kulusta.
Presidentti, älykkäänä ja taitavana entisenä poliitikkona ei voinut olla tietämätön siitä, että hänen avustajansa Martti Mannisen käsiin saamien asiakirjojen sisältö toimitetaan muodossa tai toisessa Keskustajohdolle. -Olihan kyseessä pitkään jatkunut käytäntö. Miksi Manniselle luovutettiin yhä enemmän ja enemmän materiaalia, joista kävi selville arkaluontoisimmatkin asiat ulkopolitiikasta? Lipposen harjoittama ulkopolitiikan oikeisto-linja oli kuin punainen vaate presidentille ja ulkoministerille. Asettivatko presidentti ja ulkoministeri yhdessä ansan hanakaksi valtaan pyrkijäksi tietämälleen Anneli Jäätteenmäelle.
Helpotus oli varmaan suuri Lippos-vastaisessa SDP:n sosialistisiivessä, kun ansa laukesi tehokkaimmalla mahdollisella tavalla Jäätteenmäen esittäessä suorassa TV-väittelyssä saamansa tiedot, -vieläpä Lipposelle epäedullisiksi kärjistettynä.
Tavoite saavutettiin 100%:sti Anneli Jäätteenmäen saavutettua voiton pääministerivaaleissa. Prosenttilukua suurensi entisestään ennalta arvattu Lipposen raivostuminen, ja siitä seurannut Jäättenmäen ajojahti. Keskustan vaalivoitto saatiin näin purettua ja koko puolueen luotettavuus kansan silmissä epäilyksen alaiseksi. Keskustan nöyryyttämisessä mentiin jopa niin pitkälle, että se ikään kuin anteeksipyytämällä sai armon, jos käyttäytyy kunnolla, hallita yhdessä SDP:n kanssa. -Tosin aivan erilaisen SDP:n kuin ennen vaaleja. Vaalien jälkeinen SDP on jälleen sosialistipuolue Lipposen mahtavuuden aikaisen piilo-oikeistopuolueen sijaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hitsi kun alkoi naurattaa kun luin tuota sun juttua... Sorry jos se ei ollut tarkoitettu vitsiksi.
Jäätteenmäen perhe vieraili presidenttiparin kotona privaatisti juuri ennen kuin Jäätteenmäki alkoi pyytää aineistoja Manniselta, joka oli jo Koiviston palkkaama informaatiokanava presidentinkansliasta keskustaan.
Väyrynen ja Ahokin ovat kertoneet saaneensa Manniselta tietoja ja Ahtisaarikin myönsi muistaakseni vallitsevan käytännön. Halonen on kieltänyt koko jutun ja kauhistelee kovasti Mannisen tekoja, mutta nin hänen kuuluukin tehdä sen jälkeen, kun asia nousi julkiseksi.
Siihen, että Halonen ja Tuomija (joka myös kieltää kaiken) olisivat Lipposen pudottamisen ja Jäätteenmäen informoinnin takana, on muistaakseni vihjannut lehdessään ainakin Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen ja muistini mukaan myös Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen - keskustan hyvin informoituja taustavaikuttajia kumpikin.
Saattaa siis hyvinkin olla, että SDP:n ay-sosialistisiipi ja rauhanliikkeen miehet, joille sinipuna ei enää kelvannut ja jotka yrittivät demareiden viime puoluekokouksessa nostaa Tuomiojan Lippposen tilalle puheenjohtajaksi, olivat päättäneet auttaa Jäätteenmäkeä pääministeriksi Lipposen tilalle.
Minusta to ei ole ollenkaan mahdoton salaiittoteoria, kun demarit varsin hyvin tiesivät, miten nöyrästi Jäätteenmäki oli koko vallassa olonsa ajan mielistellyt Ihalaista ja Tuomiojaa luodakseen edellytyksiä punamullalle siinäkin tapauksessa, että keskusta ei nousisikaan suurimmaksi puolueeksi.
Ikävä juttu vain syntyi siitä, ettei jäkättävä Jäätteenmäki hallinnut aineistonsa käyttöä, vaan meni panemaan Mannisen salaista tekstiä sanatarkasti nettisivuilleen ja kehuskelemaan puoluehallitksesaan "aineistolla", mistä seurasi, että Jäätteenmäki kärysi ja joutui käryttämään Mannisen.
Seuraus tästä oli Lipposen viha ja tiukat hallitusneuvottelut, jossa Jäätteenmäki ja koko keskusta pantiin polvilleen, että maahan tulisi "hyvinvointia rakentavan yhteistyön hallitus eikä porvarillinen meininki" (Heinäluoma).
Hallitusneuvotteluissa keskusta pakotettiin hyväksymään kaikki, mitä SDP vaati hallitusohjelmaan ja hylkäämään kaikki, mikä ei SDP:lle kelvannut. Lipponen piti Jäätteenmäkeä pihdeissään myös sillä, ettei ilmoittanut aikooko mukaan hallitukseen, vaan pakotti Jäätteenmäen julkisesti anelemaan lipposen mukaantuloa.
Lisäksi keskustaa nöyryytettiin kuukausi kaupalla "hallituksen pelinsäännöillä", mistä on nyttemmin sovittu Vanhasen kanssa. Seuraushan on, että keskustan eduskuntaryhmä noudattaa nyt tiukasti SDP:n puoluekuria, jota Heinäluoma ja Kalliomäki valvovat tiukasti.
Jäätteenmäen kohtalo taisi kuitenkin olla koko presessin kannalta vain onneton sattuma, joka aiheutui siitä, että Jäätteenmäki toimi typerästi ja tökerösti aineistonsa kanssa.
Seuraus on, että SDP sai tahtonsa läpi. Filatovin mukaan työskentely on paljon helpompaa kuin kokoomuksen kanssa. Tottakai on, koska keskusta myöntyy aivan kaikkeen, mitä SDP vain haluaa ja älyää vaatia.
Lipposesta ei kuitenkan ole vielä päästy eroon. Hän johtaa SDP:tä, puheenjohtaa eduskuntaa valtakunnan hierarkian kakkospaikalta ja johtaa lausunnoillaan - Kalliomäen, Ihalaisen ja Heinäluoman avustamana - hallituksen esitysten valmistelua piittaamatta Vanhasesta suomeksi sanottuna paskaakaan.
Ei demareiden sosialistisiipi ja kepun punamultajengi pääse Lipposesta eroon ennen kuin hänet saadaan johonkin EU:n isopalkkaiseen virkaan.
Suomalaisten porvareiden pitäisi nyt tehdä tapahtuneesta johtopäätöksensä ja arvioida keskustan tila objektiivisesti. kokoomuslaisten kannalta omn vaan niin kovin onnetonta, että Itälän johtama kokoomus on aivan pallo hukassa eikä osaa tarjota mihinkään asiaan minkäänlaista realistista vaihtoehtoa, kun se näyttää omaksuneen kepun kahdeksanvuotisen roolin: räksyttelee pikkuasioista ja osottelee, että demarit ottaisivat kokoomuksen seuraavaan hallitukseensa kepun tilalle.
Kadehdittavan oivaltava kirjoitus. -Kiitos siitä, oli ilo lukea.
Kokoomuksessa ollaan vihdoin herätty, siitä merkkinä aivan uudenlaista puhetta Kokoomuksen verkkosivulta entisen räksytyksen sijaan:
KOKOOMUKSEN JA KESKUSTAN YHTEISTYÖ VÄLTTÄMÄTÖNTÄ
Kokoomuksen puoluesihteeri, kansanedustaja Heikki A. Ollila muistuttaa, että kahden suurimman porvarillisen puolueen, keskustan ja Kokoomuksen yhteistyön löytyminen on välttämätöntä, jotta politiikan sisältö saadaan vastaamaan vaalien määrittämiä voimasuhteita. Vasemmistoliiton vaikeudet vahvistavat muuten entisestään SDP:n asemaa suomalaisessa politiikassa.
Kansan Uutisten päätoimittajan Yrjö Raution eroaminen nopeuttaa Vasemmistoliiton pitkään jatkunutta kutistumista poliittisella kartalla. On hyvin todennäköistä, että pääosa poistuvasta kannatuksesta siirtyy sosialidemokraattien hyväksi. Tämä vahvistaa entisestään SDP:n asemaa suomalaisessa politiikassa ja pakottaa vasemmistokenttää hajanaisemman porvaripuolen miettimään ratkaisuja, joilla turvataan nykyistä paremmin porvarillisesti ajattelevien suomalaisten vaikutusmahdollisuudet. Nytkään porvareiden n. 65 prosentin kannatus ei realisoidu käytännön politiikassa.
On itsestään selvää, että kahden suurimman porvarillisen puolueen, keskustan ja kokoomuksen yhteistyön löytyminen on välttämätöntä, jotta politiikan sisältö saadaan vastaamaan vaalien määrittämiä voimasuhteita. Yhteistyö toimii nytkin esim. monessa kunnassa, mutta valtiollisen politiikan saralla tarvitaan ennakkoluulottomia ja avoimia keskusteluja yhteistyön aikaansaamiseksi.
On luonnollista, että tilanteessa, jossa toinen osapuoli on hallituksessa ja toinen oppositiossa ei ole realistista pyrkiä nopeisiin ratkaisuihin. Tavoitteena pitää kuitenkin olla porvariyhteistyön nostaminen realistiseksi vaihtoehdoksi seuraavalla vaalikaudella, mikäli kansa edelleen antaa porvarillisille puolueille selkeän valtakirjan. Luonnollista on myös pohtia yhteistyömahdollisuuksia tulevissa presidentinvaaleissa.
Heikki A. Ollila on tehnyt hyvän aloitteen. Pelkään vain, että keskustassa on haluja ohittaa se tuomitsemalla aloite pelkästään yritykseksi lyödä kiilaa keskustan ja SDP:n väliin: häiritä "hyvin alkanutta hallitusyhteistyötä".
Keskusta on niin suunnattomasti halunnut punamultaa ja sen kaikesta luopuen saanut, joten tuskin siellä on suuria haluja herätellä SDP:n epäluuloja porvariyhteistyöstä
En olisi Keskustan suunnattomasta halusta punamullan suhteen noin varma. Kyllä se Kokoomuksessakin haistetaan, että Keskustan revanssi on tulossa heti kun siihen on mahdollisuus. Heikki A. Ollila tuntuu ymmärtävän tilanteen sanoessaan, että realistiset mahdollisuudet kansan enemmistön tahdon toteuttamiseen siintelevät vasta ensi vaalien jälkeen.
Lipposen tämänpäiväisestä puheesta tuli hyvin ilmi, miten syvä erimielisyys ulkopolitiikasta SDP:ssä vallitsee. Tiputtihan hän presidentin ja ulkoministerin ulkopolitiikan luottohenkilöidensä joukosta.
-Aika kumallinen tilanne, mutta johtanee Matti Vanhasen ja samalla Keskustan painoarvon kasvamiseen hallituksessa. -Jonkunhan asiat pitää hoitaa. Mielenkiintoista nähdä mihin tämä väistämätön yhteentörmäys Lipposen ja presidentin/ulkoministerin välillä johtaa. Puolueen puheenjohtajana hänellä lienee jonkinlaiset mahdollisuudet Tuomiojan syrjäyttämiseen.
En tiedä mistä minulle on tullut sellainen käsitys, että Lipposen puheisiin on ruvettu reagoimaan turhan kiihkeästi ja palavalla tunteella aina kun hän jotain sanoo.
saattaa olla, että politiikan toimittajat mediassa kirjoittavat mieluummin suurta draamaa heniilöiden välisistä jännitteistä ja ristiriidoista, kun politiikan sisällön asiakysymyksistä kirjoittaminen voi olla liian "kuivaa".
Minusta ulkopolitiikasta pitäisi kirjoittaa asia: mitä vaihtoehtoja meillä on ja mitkä ovat vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet; sitä pääsisi arvioimaan vaihtoehtoja.
Nyt kirjoitetaan enimmäkseen siitä kuka on eri mieltä kenekin kansa ja onko joku nyt moittinut toisen mielipiteitä.
Minusta tuo ei edistä asioita eikä ainakaan ulkopolitiikan ymmärtämistä
Toimittajat herkuttelevat erimielisyyksillä, sehän luo draamaa.
Palatakseni Lipposen ja Tuomiojan( Halosen) välisiin linjaeroihin ulkopolitiikan suhteen, he ovat siitä TÄYSIN eri mieltä. Draamaa tullaan näkemään jatkossakin, onhan kyseessä Suomen tulevan aseman EU:ssa ratkaiseva linja. -Vetäydymmekö, vai yritämmekö pysyttellä päättävissä pöydissä.
Lipposella ei tunnu olevan oman käsityksensä puolustamiseen enää muuta kanavaa kuin julkisten puheiden kautta vaikuttaminen. Hän ei enää näköjään pysty sanelemaan sitä Tuomiojalle suoraan. Millähän valtuuksilla Tuomioja vetää aivan vastakkaista linjaa kuin puolueensa puheenjohtaja? -Selvää pullikointia.(presidentin tuella, luulisin)
Hokkasen lehdessään muutamaankin kertaan esittämät vihjailut Halosen osuudesta siihen, että Jäätteenmäki alkoi pommittaa Lipposta Irak-asioilla, kannattaisi jonkin tutkivan journalistin toimesta selvittää tarkemmin.
Itse asiassa ihmettelen, ettei sitä ole jo tehty.
Vai onko asiasta tehtävä se johtopäätös, että sananvapautta puolustava sanomalehdistömme itse asiassa onkin itsesensuuria harrastava sopulilauma, joka vaatii sananvapautta vain silloin, kun se haluaa kirjoittaa julkisuuden henkilöiden rikosepäilyistä.
Jos aavisteluni itsesensuurista sattuisi pitämään paikkansa, niin on se aika kova juttu, sillä Iltalehdenkin tuloista tulee 3/4 osaa irtonumeromyynnistä. Mikäli toimittajat pystyisivät kaivamaan näyttöä siitä, että Jäätteenmäki olikin itse asiassa demareiden sisäisen valtataistelun välikappale ja tässä mielessä viaton uhri räjäyttäisi varmasti irtonumeromyynnin tähänastiset ennätykset sataprosenttisesti.
No. Katsotaan, kun Mannisen ja Jäätteenmäen oikeuskäsittely nousee taas lööppeihin. Ehkäpä silloin näemme, mihin toimittajat ovat halukkaita.
Minusta on hyvä, että asioista ollaan eri mieltä. Sain varhaisaikuisuuteni aikana seurata kekkos-Suomen meininkiä enkä osaa enää kaivata takaisin sitä yhden totuuden Suomea.
Minusta on merkitystä vain sillä, mistä ollaan eri mieltä ja vähemmän sillä ketkä ovat eri mieltä.
Lipposella muuten tuntuu olevan valtaa aika lailla, mutta hän joutuu käyttämään sitä niiden välityksellä, joilla muodollinen valta on.
Oisko muuten niin, että Tuomioja on päättänyt olla seuraava SDP:n puheenjohtaja, kun Lipponen saadaan johonkin EU-virkaan?
Veikkaan, että hän saa Kalliomäestä kovan haastajan.