Hei kaikki palstan lukijat!
Olisin kysellyt teiltä mieltäni askarruttavasta asiasta, toivottavasti jaatte mielipiteenne kanssani.
Olemme ns. uusioperhe, minulla edellisestä liitosta kaksi lasta, miehellä ei lapsia. Olemme hieman alle 40-vuotiaita, mutta ajatus yhteisestä lapsesta on kovasti ajankohtainen.
Mieheni mieltä vaivaa kovasti ajatus isäksi tulemisesta, ei vastuun kantamisesta, mutta kasvattamisesta, hyvänä isänä olemisesta jne. Olen rauhoitellut häntä, että pelot ja mietteet ovat aivan normaaleja, koska tilanne olisi täysin uusi hänelle.
Kyselen teiltä nyt kuitenkin kokemuksia ja neuvoja, kuinka rauhoitella miestäni, hänhän ei varmaankaan ole pelkojensa kanssa yksin..
Kaunis kiitos etukäteen ajatuksensa kertoville!
Olisin kysellyt teiltä mieltäni askarruttavasta asiasta, toivottavasti jaatte mielipiteenne kanssani.
Olemme ns. uusioperhe, minulla edellisestä liitosta kaksi lasta, miehellä ei lapsia. Olemme hieman alle 40-vuotiaita, mutta ajatus yhteisestä lapsesta on kovasti ajankohtainen.
Mieheni mieltä vaivaa kovasti ajatus isäksi tulemisesta, ei vastuun kantamisesta, mutta kasvattamisesta, hyvänä isänä olemisesta jne. Olen rauhoitellut häntä, että pelot ja mietteet ovat aivan normaaleja, koska tilanne olisi täysin uusi hänelle.
Kyselen teiltä nyt kuitenkin kokemuksia ja neuvoja, kuinka rauhoitella miestäni, hänhän ei varmaankaan ole pelkojensa kanssa yksin..
Kaunis kiitos etukäteen ajatuksensa kertoville!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eiköhän isiä ole ollut iät ja ajat. Kaikilla sitä pelkoa on hieman ollut, kaipa ihan tarpeellistakin.
Mutta jos aikoo tulla isäksi, ei auta vetkutella asiaa ikälopuksi asti. Parempi, ettei sitten 60-vuotiaana olisi murkkuikäisiä tenavia!
Onhan lasten kanssa joskus melkoista melskaamista, mutta se kuuluu asiaan. Lapset lähentävät puolisoita, vastuu on molempien, mutta sekin ihan positiivisessa mielessä.
Kyllä vaikeuksissa saa apuakin, sukulaisilta ja hyviltä tuttavilta.
Jos tässä maailmassa rupeaa pelkäämään luonnollisia asioita, niin ei sitten tarvitse muuta tehdäkään. Rohkeasti elämässä mukana, ei tästä muuten mitään tule, nyhjäämistä vaan.
Jaahas onko ajatus yhteisestä lapsesta pelkästään sinun vai teidän molempien?
Liekkö tuossa pelkojen syy, jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei.(Eli siis veruke olla lapsia hankkimatta).
Mikä siinä isänä olemisessa pelottaa, sillä onhan hän jo tavallaan "isä" ja esimerkki jo sinun kahdelle aikaisemmalle lapsellesi.
Yksi pelon aihe on tietämättömyys siitä mitä lapsen saaminen tarkoittaa.
Koska ei ole olemassa "vauva-ajokorttia" jonka suorittamalla olet valmis isä/äiti täytyy oppi hankkia käytännössä ja oppiminen tapahtuu pikku hiljaa päivä kerrallaan läpi elämän. Älä siis ajattele, että on olemassa jokin päivämäärä, jolloin sinun tulee olla valmis ja osaava. Kyllä lapsi myös osaa opettaa.
Sekin on syytä muistaa, että on niitä lapsia muutkin hoitaneet ja suurin osa pärjännyt vallan mainiosti, miksen siis myös minä.
Kun lapsi on "alusta asti" oppinut tuntemaan sinut, niin se luottamus on järkyttävän ehdoton. Ei lapsella ole kummallekaan vanhemmalle mitään vaatimuksia vaan lapsi hyväksyy molemmat täysin ja ehdottomasti.
Pelko pois ja petiin : )