Ettei minua voitaisi syyttää landelaisvastaiseksi, kävin imemässä maahenkeä noilta kepun sivuilta. Sielläpä olikin stadin kundia ilahduttava uutinen, oikein Matti Vanhasen kuvan kanssa. No, ei se itse asiassa enää mikään uutinen ollut, mutta laitanpa kuitenkin sen tähän sellaisenaan (tosin ilman tuota kuvaa, mutta ei kai se ole suuri puute):
"Eurooppa-neuvosto ratkaisi kemikaaliviraston sijaintipaikan jo virastopäätöksen yhteydessä. Kemikaalivirasto sijoitetaan Helsinkiin, sanoi pääministeri Matti Vanhanen
eduskunnan HVK-keskustelussa.
Pääministeri piti kemikaaliviraston saamista Suomelle hyvänä saavutuksena. Eurooppa-neuvosto pystyi tekemään päätöksen yhdeksän uuden viraston sijaintipaikasta, vaikka hallitusten välinen konferenssi äänivaltakiistan vuoksi joutuikin jatkokokoukseen.
- Ensi vuonna unionin laajentuessa Suomelle ei olisi välttämättä ollut enää tarjolla kumpaakaan isoista virastoista, totesi pääministeri eduskunnassa.
Vanhasen mukaan hallituksen alkuperäinen tavoite oli sama kuin edelliselläkin hallituksella eli elintarvikevirasto. Syksyn kuluessa kävi kuitenkin selväksi, ettei tavoitteen saavuttaminen onnistu. Vaihtoehtona oli joko kaikkien virastopäätösten lykkääntyminen edelleen tai jonkin muun viraston valinta."
Siis mikä minua tässä ilahduttaa? No, olisihan tuon viraston halunnut jokin kepulainen Takahikiäkin, mutta tässä Stadin liepeillä kasvaneella Vanhasella on sentään jotakin tolkkua, kun ei ruvennut siellä Eurooppa-neuvostossa muuta vänkäämään! Ja ehkäpä tuo kemikalivirasto on meille elintarvikevirastoa sopivampikin, vahvistaa paremmin tätä korkeateknologista imagoamme! Se elintarvikevirastohan tänne olisi tietenkin tullut, jos tuo periksiantamaton Lipposen jukuripää olisi jatkanut pääministerinä. Joten tattis vaan, Masa, sä taidat olla aivan nasta jäbä landebuutiksi!
(Tiedättekö muuten, mitä on se maahenki? No, tietysti se on tunkioiden tienoille ominainen tuoksu, mutta minä en ole tuhmia sanoja käyttävä törkimys näilläkään sivuilla)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei Lipponenkaan olisi enää elintarvikevirastoa pystynyt saamaan Suomelle, kun Berlusconin voimat eivät Italiassa riittäneet pitämään hänen Lipposen kanssa sopimastaan asiasta kiinni.
Berlusconin puoli asiastahan kaatui hänen oman parlamenttinsa ja Parman kaupungin vastustukseen. Ei sille Lipponen olisi mitään voinut, kun Italialle on imagosyistä tärkeää nostaa ruokakulttuurimainettaan Euroopassa.
Tässä nyt on usko toista vastaan. Minä en uskostani luovu; kyllä Lipponen olisi tosi tiukan tullen tuon Berlusconin voittanut sillä onhan hän paljon isompi jätkä! Joka tapauksessa olisi ollut kiva nähdä, kumman paidassa olisi kaulus kestänyt!
On toi Berlusconi vähän pelle. Rikas mies junailee bisneksiään pääministerinä ja EU:n puheenjohtajana ja lupailee niitä näitä piittaamatta paskaakaan, mitä tuli sanoneeksi.
Ei olisi Lipponen taitanut ruveta flaidaamaan enempää kuin Vanhasen Masakaan.
Berlusconihan sanoi eduskuntavaalien jälkeen halunneensa auttaa Lipposen vaalivoittoon Suomessa. Sitä en ymmärrä miksi siitä ei ole tehty mitään rikosoikeudellista tutkimusta oliko Lipponen nimenomaan halunnut sitä.
Aikaisemmin tälläinen ulkomainen apu olisi katsottu maanpetturuudeksi. Mutta olemmehan nyt tietysti EUssa ja samassa 'koalitiossa' Italian ja Berlusconinkin kanssa.