Ihan vaan kiinnostuksen vuoksi. Kuinka moni teistä käyttää laillisia, eli ostettuja windows versioita. Tuntuu että noita piraattiversioita saa ihan mistä vaan, ja nettikin on pullollaan sarjanumeroita joita voi käyttää. Onko nyt niin että Windowsia ei kannata ostaa, koska sen voi helposti saada ilmaiseksikin, ja kiinni jäämisen mahdollisuus on olematon?
Piratismi
Jussi
463638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Ihan aito on kaikkine numeroineen mutta johtuneeko siitä, että ohjelma oli valmiina konepaketissa. Mene ja tiedä, tänäpäivänä ehkä laittaisin halvemman version kun jo jotain tiedän näistä. Toisaalta ei tarvitse kähmäillä eikä pusikossa lymytä. :)
Kyllähän takuulla suurimalla osalla on täysin laillinen käyttöjärjestelmä.
Esim. XP käyttöjärjestelmään toki saa netistä Aktivointi numerosarjoja, mutta silti päivitysten haku on aina epävarmaa, aivan lähiaikoina XP käyttöjärjestelmään Microsoft julkaisee SP2-päivityksen jonka jälkeen taas kaikki laittomat käyttikset ei pysty sitä asetamaan eivätkä muitakaan päivityksiä asennettua laittomiin käyttöjärjetelmiinsä.
Kaupassa laillinen esim. XP käyttöjärjestelmä maksaa vain noin 100€.
Pisti kirjoittamaan tuosta kun sanoit että "maksaa vain noin 100€", minusta siinä on niin paljon hintaa asiasta joka ei koskaan ole toimi kuin pitäisi. Jos laitan 100€ johonkin tavaraan ja siinä olisi vikoja yhtä paljon kuin XP.ssä palauttaisin sen jo kiireen vilkkaa.
Päivityksetkään ei tule koneeseen kuin apteekin hyllyltä, tavallisen modeemin omistavat koneen käyttäjät ei saa niistä kuin ripposen niiden ison koon takia. Eikä missään jaeta päivityksiä ilmaiseksi jollain levyillä.
Itsellä on piraatti XP, johon on myös kaikki päivitykset piraattina. Luulitko että päivityksen saaminen loppuu jos omistaa piraatti XP.n.
itellä on periaatteena että m$:n tuotteita yritän mahollisimman vähän käyttää koska ne on uskomattoman paskoja ja rahastus mielessä tehty.. ja nekin tuotteet joita käytän niin hommaan piraattina, koska en todellakaan halua ruveta tuota firmaa tukemaan. ja 100€ on järkyttävä hinta tuotteesta joka ei toimi kuin osittain ja johon saa olla koko ajan lataamassa järetöntä kasaa päivityksiä, jos haluaa että se edes jotenkin toimisi.. ketä syyttää esim. blaster viruksesta? virusten tekijöitä? ei vaan microsoftia koska eivät vaivaudu SEN vertaa testaileen käyttistään että havaitsisivat NOIN alkeellisen tietoturva-aukon.. mut sehän on ollu m$:n periaatteena jo kauan että rahat vaan pois tyhmiltä kuluttajilta!
Mistähän Sinä tiedät kuinka aito XP toimii? Juuri kerroit että piraatilla pelaat ja vikojakin tuntuu olevan.
Jos tietokoneen käyttö kaatuu yhteen sataseen, silloin on luultavasti valittu liian kallis harrastus.
On niitä halvempiakin olemassa. Neulominen, yleensä ompelujutut.
Säälittää vähän tuollainen köyhyys.
Ensinnäkin en väitä että olisin rikas mutta en ehkä köyhäkään. Mutta jos olisi rahaa niin että ranteet notkouisi niin en ostaisi romu tuotteita sittenkään.
Mulki on piraatti xp pro. ja ehottomasti parempi näi maksais kaupas jotain 300 egee.. ja iha turha paskast maksaaa mä oon käyttäny myös kaveril aitoo ja iha yhtä paljo kaatuili.. kaikki päivityksetki saa ladattua ja service packit.
Lähes kaikilla jotka tunnen on laittomasti kopioidut tietokoneohjelmat. Xp on muuten aika paska, Microsoft tekee jatkuvasti uusia ominaisuuksia käyttikseen muttei koskaan korjaa ja tee täydellisesti toimivaa käyttöjärjestelmää. Kai se johtuu siitä ettei semmoisesta toiminnasta saa samalla tavalla voittoa, mutta mielestäni olisi paljon tärkeämpää olla luotettavia ja hyviä käyttiksiä kuin kaiken maailman nippeliä ja nappia mukana.
Blasterihan oli siitä hauska virus että monia kuukausia ennen kuin koko virusta olikaan, tuohon ongelmaan oli korjauspäivitys.
Lisäksi, jos softa on omasta mielestä paska, älkää ostako. Niin yksinkertaista. Waretus on surkea tekosyy omalle selkärangattomuudelle.
En elä muumimaailmassa, enkä väitä ettei Mikkisoftassa oli huonojakin piirteitä, mutta yrityksen on tässä maailmassa tehtävä voittoa pysyäkseen pystyssä.
Hankkikaa 2k käyttikseksi jos haluatte vakautta. Nyt reilut puoli vuotta käytössä, nolla kaatuamista. Muutenkin mukava käyttis.(Okei, kaipaan sitä joka päivä kaatuilevaa ME:tä oikeasti pirusti, ainut että se kaatuessaan taisi rekisterin tuhota tjsp, hja asennusCD:itä ei ollut)
>En elä muumimaailmassa, enkä väitä ettei >Mikkisoftassa oli huonojakin piirteitä, mutta >yrityksen on tässä maailmassa tehtävä voittoa >pysyäkseen pystyssä.
no itse en ainakaan pahemmin pistäisi pahaksi vaikka
m$ menisikin kokonaan nurin... päin vastoin itseasiassa. mutta jos softa on hyvä niin ilmanmuuta haluan antaa tukeni.. mutta m$:n softat nyt on kaikkea muuta.. en tiedä kuinka tarkkaan itse olet kyseisen firman historiaan tutustunut, mutta se tapa jolla m$ esim. lähti windowsia levittämään ei ollut kenenkään kannalta mitenkään hirveän reilu, puhumattakaan siitä miten m$ on yrittänyt "eliminoida" kilpailijoitaan.. kuten esim. tällä hetkellä lindowsia..
netistä löytyy infoa lisää jos kiinnostaa..
oma mielipiteeni on se että KAIKKI yksityisille tarkoitetut ohjelmat pitäisi laittaa freewareksi!
jos rupean vaikka itse laskemaan paljonko rahaa yhteensä palaisi jos laillisia teitä ostaisin kaikki tarvitsemani ohjelmat niin loppusumma olisi aika päätä huimaava.. ja siihen vielä selekään se summa jonka joudun pulittamaan pelkästä hardwaresta. ja koska m$ EI osaa tehdä toimivia ohjelmia niin en luonnollisestikaan niitä luopioita halua millään tavalla rahallisesti myöskään tukea.. eri juttu tällaiset tavalliset yksityiset jannut jotka tekevät omalla vapaa ajallaan toimivia ohjelmia, he ovat tietysti kokonaan oma lukunsa ja heitä olen täysin valmis rahallisesti tukemaan!
itselläni on piraatti XP, jolla myös saa päivitysetkin ladattua ihan normaalisti ja tuntus toimivan ihan niin kuin laillinenkin XP.. joten ei se siitä piraatista ny oo niin kiinni toimiiko se vai ei ja miten hyvin. ongelma on enempikin siinä että XP:n mukana tulevat ohjelmat on esim. TODELLA aatamin aikaisia.. ja jos haluut siihen kunnon proget niin saat taas maksaa aimo tukun niitä satasias.. koklatkaas joskus vaikka Fedora Core linuxia.. ilmanen ja hakkaa toimivuudessaan / lisäohjelmien myötä winkun mennen tullen..
tarkoitetut talot, kesämökit, autot, veneet, tietokoneet ym. pitäisi ehdottomasti olla ilmaisia.
sä lasket M$n softaksi, kaiken ilmeisesti, paitsi pienet apuohjelmat joiden sivuilta löytyy "donate" nappula???????
>jos rupean vaikka itse laskemaan paljonko rahaa yhteensä palaisi jos laillisia teitä ostaisin kaikki tarvitsemani ohjelmat niin loppusumma olisi aika päätä huimaava..
Ei niitä M$n ohjelmia NOIN paljon ole.. ettet vain olisi niitä jotka warettaa ihan kaiken, ajattelematta ollenkaan että useimpien noiden sun "kaikkien" ohjelmien valmistajat saavat leipänsä siitä, eivätkä varmastikaan kaikki kieri rahassa..?!
Minä käytän piraattikortonkejakin. Kerran on kaatunut...
..ekana tästä asiasta sellaisen kanssa joka on enempi paneutunu tähän asiaan.. se joka kannattaa m$:ää ei VOI olla kovin valveutunut. sanookos sulle sellaiset termit kuin "atari" tai "amiga" mitään? jos ei niin älä viitsi vaivautua tälle palstalle... koska et TODELLAKAAN tiedä mitään!
>..ekana tästä asiasta sellaisen kanssa joka on enempi paneutunu tähän asiaan.
Paneutunut asiaan, siis warettamiseen?
Se että on joskus viime vuosituhannella käyttänyt jo tietokoneita tai niiden esi-isiä ei varmastikaan oikeuta ketään warettamaan kaikkia mahdollisia ohjelmia, ei myöskään sua. Jokaiselle laki on sama, iästä riippumatta.
Mä en kannata mitenkään Msää, niiden toiminta on rahastusta, mutta ei se myöskään oikeuta SUA warettamaan ihan kaikkea under the name "Microsoft sucks".
>älä viitsi vaivautua tälle palstalle... koska et TODELLAKAAN tiedä mitään
Ota herne pois kärsästä ja oikaise saparo, sama koskee myös sua.
Hyvää yötä, kauniita unia:=)
"jos softa on hyvä niin ilmanmuuta haluan antaa tukeni.. mutta m$:n softat nyt on kaikkea muuta.."
Käytät siis Linuxia, Maccia, BSD:tä, mitä?
"oma mielipiteeni on se että KAIKKI yksityisille tarkoitetut ohjelmat pitäisi laittaa freewareksi!"
Ahaa. Luuletko, että softatalot ovat myös tuota mieltä? He saavat hinnoitella tuotteensa (lähes) oman mielensä mukaan. Miten luulet heidän elävän, jos tuotteet pitäisi antaa ilmaiseksi? Valtion tuella?
Joistain pikkusoftista taas on ihan älytöntä vaatia maksua. Esim. tarvitsin tuossa muutamien id3-tagien muutteluun softaa, ja eikös niissä heti hyökkää kaiken maailman sharewarenalkutukset silmille. Olen itsekin koodannut muutamia pikkusoftia, joista ei kyllä tulisi mieleenkään periä rahaa. Moraalikaan ei sitä oikein kestäisi, kun käytän kuitenkin todella isolla työllä koodattuja GPL-softia, kuten Debiania.
"jos rupean vaikka itse laskemaan paljonko rahaa yhteensä palaisi jos laillisia teitä ostaisin kaikki tarvitsemani ohjelmat niin loppusumma olisi aika päätä huimaava"
No paljonko? Mitä sellaisia ohjelmia tarvitset, joita ei löydy enemmän tai vähemmän vapaana? Toki sellaisia on, esim. GIMP ei vielä pärjää Photoshopille, mutta lähes kaikki (muut) normaalikäytössä tarvittavat softat pystyy korvaamaan ilmaisilla.
"koska m$ EI osaa tehdä toimivia ohjelmia niin en luonnollisestikaan niitä luopioita halua millään tavalla rahallisesti myöskään tukea.."
Sinun ei ole mikään pakko ostaa eikä käyttää heidän tuotteitaan. Jos esim. työpaikalla joudut käyttämään Windowsia, työnantajasi kyllä ostaa lisenssin puolestasi.
"eri juttu tällaiset tavalliset yksityiset jannut jotka tekevät omalla vapaa ajallaan toimivia ohjelmia, he ovat tietysti kokonaan oma lukunsa ja heitä olen täysin valmis rahallisesti tukemaan!"
Kuinka monesta shareware-ohjelmasta olet muuten maksanut?
joudun ammattini puolesta käyttämään paska winkkua mut kotona käytän mieluummin linuxia.
hmm.. itseasiassa aika moni suuremmista firmoista valmistaa ohjelmia yksityisille ilmaiseksi.. esim. AVG ja Zonelabs.. tosin m$ sitä taas ei tee varmaan vaikka aseella uhattas.. jos winkkua käytät niin joudut maksamaan asiallisesta tekstinkäsittely ohjelmastakin jopa aika hyvän hinnan.. linuxissa sekin tulee ilmaiseksi.. :)
pikkusoftista ei ole älytöntä vaatia maksua.. päin vastoin.. esim. spybot:ile olen antanut rahallista tukea, oikein mielelläni! :)
itseasiassa tarvitsen hyvinkin montaa ohjelmaa.. voisi sanoa että olen omalla koneellani tehnyt KAIKKEA mitä koneella nyt yleensäkin voi tehdä.. kuvan käsittelyä (myös liikkuvaa), ohjelmointia, musiikin tekoa, jne jne...
>Jos esim. työpaikalla joudut käyttämään >Windowsia, työnantajasi kyllä ostaa lisenssin
>puolestasi.
heh.. EI meidän firmassa.. :)
>>..ekana tästä asiasta sellaisen kanssa joka on >>enempi paneutunu tähän asiaan.
>
>Paneutunut asiaan, siis warettamiseen?
ei... vaan yleensäkin m$:n toimintaan.. käy lukeen netistä mitä tarkotan. sit varmaan ymmärrät mun pointin.. eli uskokaa pois! teette monelle firmalle uskomattoman hyvän palveluksen kun ETTE osta m$:n tuotteita!
sulle visainen kysymys: totteletko aina kaikkea mitä muut käskee, ja noudatat myös lakia sanatarkasti, VAIKKA se rikkoisikin omia periaatteitasi tai tekisi hallaa jonkun toisen toiminnalle? itse ainakin pidän omista periaatteistani kiinni viimeseen asti!
"itseasiassa aika moni suuremmista firmoista valmistaa ohjelmia yksityisille ilmaiseksi.. esim. AVG ja Zonelabs"
Juu. Se sopii minullekin ihan hyvin, ja jos ko. yritykset näkevät, että ilmaiskappaleiden jakaminen edistää yritysmyyntiä, niin mikä ettei. Yleensähän näistä ilmaisista kotikäyttöön tarkoitetuista versioista on vaan karsittu pois joitain olennaisia ominaisuuksia - joskus niin paljon, ettei niillä sitten enää tee mitään.
"jos winkkua käytät niin joudut maksamaan asiallisesta tekstinkäsittely ohjelmastakin jopa aika hyvän hinnan.. linuxissa sekin tulee ilmaiseksi."
Höpö höpö. Sama OpenOffice se löytyy Linuxille ja Windowsille. Ominaisuudet riittävät paremmin kuin hyvin.
"kuvan käsittelyä (myös liikkuvaa), ohjelmointia, musiikin tekoa, jne jne..."
Kuvankäsittelyyn voisit käyttää Macciä, jos haluat pysyä erossa Windowsista. Ohjelmointiin (mille järjestelmälle, millä kielellä?) löytyy nykyään ilmaiseksikin aika hyviä työkaluja. Javaan, Perliin, PHP:en, jopa C/C :n löytyy todella hyviä ilmaisia softia. Linuxille maksullisen löytäminen on peräti vaikeaa.
Musiikin teosta en tiedä mitään, mutta joskus kyllä kokeilin ilmaista (?) Scream trackeria. ;)
[Työnantaja ostaa Windows-lisenssin]
"heh.. EI meidän firmassa.. :)"
Eh? Jos kyseessä on yhden henkilön putiikki, niin silloin tilanne voi olla tuo, mutta olisi kyllä huvittavaa, jos tekstinkäsittelijä joutuisi tuomaan konttorille oman Windowsin ja Wordin (esim.).
AVG toimii ihan niin kuin lisenssilläkin varustettu versio ja ZA toimii myöskin palomuurina oikein täydellisesti.. ja kyseiset firmat jotka noita ohjelmia valmistaa, ansaitsee rahaa ehkä vähän eri tavalla kuin pelkistään ohjelmia myymällä, esim. mainostamalla!
Open Officesta sen verran että se on perseestä! fedora core:ssa tulee officen kaltainen ohjelma samoilla ominaisuuksilla täysin ilmaiseksi!
>Kuvankäsittelyyn voisit käyttää Macciä, jos >haluat pysyä erossa Windowsista.
no mikäs tossa ny oli ideana? ostan saatana 2500€ macin pelkkää kuvan käsittelyä varten? sori.. en oo miljonääri!
>Musiikin teosta en tiedä mitään, mutta joskus >kyllä kokeilin ilmaista (?) Scream trackeria. ;)
no scream tracker ny oli jo siinä vaiheessa kun se ilmesty, aika alkeellinen. jos träkkereistä tykkää niin sillon kannattaa käyttää buzzia. muuten esim. reasonia!
>Eh? Jos kyseessä on yhden henkilön putiikki, niin >silloin tilanne voi olla tuo, mutta olisi kyllä >huvittavaa, jos tekstinkäsittelijä joutuisi >tuomaan konttorille oman Windowsin ja Wordin >(esim.).
ei itseasiassa ole mikään yhden henkilön putiikki vaan Expert liikeketjuun kuuluva varsin iso liile.. ja kaikki ohjelmat työkoneilla on piraatti versioita.. :D
...asiaa! :-) Ainakin enimmäkseen, vaikkakin kärjistäen.
Perimmäinen vika m$:n suhteen on monopoliasema, jonka turvin se voi pyörittää markkinoita ja erilaisten tuoteongelmien kanssa tuskailevia asiakkaitaan mielensä mukaan. Kilpailutilanteessa tällainen ei olisi mahdollista.
Kaikkien meidän tietokonetta käyttävien ihmisten yhteinen etu olisi, että m$ pilkottaisiin tai että sille ilmaantuisi varteenotettavia kilpailijoita. Konkkaan menon en sentään usko auttavan ketään hieman pidemmällä aikajänteellä, mutta koko alaa dominoivan Goljatin asemaa pitäisi saada horjutettua. Avoin ja reilu kilpailu ON hyvästä, eikä Goljat osaa kumpaakaan.
Kirjoitit, että "että KAIKKI yksityisille tarkoitetut ohjelmat pitäisi laittaa freewareksi". En allekirjoita tuota vaikka myönnänkin, että esim. MS Officen hankkiminen kotiin tai yritykseen ovat kaksi täysin eri asiaa. Suomalainen kotikäyttäjä maksaa ohjelmasta raskaimman jälkeen alveineen kaikkineen kun taas yritykselle vähennyskelpoista menoerää (alv 0%) tuskin edes huomaa työllistämisen muiden kustannusten rinnalla.
Jopa m$ on ilahduttavasti reagoinut tilanteessa ja mainostanut MS Officea kotikäyttöön huomattavan edulliseen hintaan. Aivan epäilemättä tämä johtuu mm. OpenOfficen suunnalta tulevista paineista, ei siitä, että m$ hyvää hyvyyttään tekisi tällaisia myönnytyksiä. Niin tai näin, kilpailu ON hyvästä, kuten tästäkin on helppo huomata.
M$:n ohjelmien laatu, johon viittasit, on kiistatta ollut kehnoa pian jo vuosikymmenen ja tuntuu, että yhä vain huonompaan suuntaan ollaan menossa ohjelmien monimutkaistuessa.
Muistan vielä ajan, jolloin m$ sentään yritti parhaansa ja pyrki tuottamaan suht' laadukkaita ohjelmia markkinoille. Se oli aikaa Windowsin syntyhetkillä ja sitä ennen, jolloin m$:n dominoivasta asemasta ei ollut vielä tietoakaan. Kilpailu oli hyvästä.
Itse käytän laillisesti hankittuja ohjelmia, mutta jos vain vaihtoehtoja on olemassa, vältän viimeiseen saakka ostamasta m$:n tuotteita. En näe nykytilanteessa mitään järkeä siinä, että Suomestakin rahdataan konttilasteittain rahaa Redmondiin. Maksut ohjelmista pitää ohjata sellaisille yrityksille, jotka voivat jonain päivänä lingota kiven Goljatin silmään.
Onneksi en osta kodinkoneitani Expert ketjulta.
Itse olisin varsin surullinen, jos joutuisin tekemään töitä varastetuilla työkaluilla olipa firma minkä kokoinen hyvänsä.
se on sun ongelmas.. :)
täyttä asiaa. ja kyllä se m$:kin vielä jonain päivänä kaatuu... linux tulee hitaasti mutta varmasti! usko pois! :) siitä kertoo esim. Sun:in linux kaupat kiinaan ja britanniaan kuten myös se että yksi suurimmista pc koneiden valmistajista; IBM ottaa käyttöön koneisiinsa työasemaksi linukan.. :)
En kyllä maksa Mersun hintaa Ladasta.
Laki koskee kaikkia.
Ton sun ajatuksen perusteella muuten teidän firmasta varmaan saa hakea ilmaiseksi niitä kodinkoneita. Sehän ei ole sen kummempaa, kuin se teidän tapanne toimia. Se ottaa, joka tarvitsee ja jos tuntuu vielä, että myyjä tekee tiliä hankinnoillani, sitä suuremmalla syylläå voin olla maksamatta. Vai kuinka?
xp home editoin maksaa uutena vajaa 300 euroa ja professional versio vajaa 400 euroa, et mee siitä vaan ostamaan
tässähän on kyseessä Robin Hood -asetelma. Sika on Robin Hood, arvaat ehkä kuka on likaisiin temppuihin turvautuva seriffi. Robin Hood on meidän sankari kun taas...
Konepaketin mukana tulee aito ja alkuperäinen Windows jonka pystyy pitämään päivityksillä ajan tasalla.
Toki pikkupajoilta pystyy ostaman konepaketin myös ilman käyttöjärjestelmää ja hommata siihen jostakin piraatti-käyttiksen. Valmiit konepaketit jostakin Lidlistä tai Hobby-Hallista saa kuitenkin edullisemmin ja tulee siis se laillinen windows samalla.
Tuntuisi muutenkin hassulta suosia piraatteja, kun omakin leipä tulee ohjelmistokehityksestä. Ei paljoa naurattaisi jos omat viritelmät leviäisivät netissä piraattiversioina.
Vai saa lidlistä ja hobby-hallista havimmat PC:t? Kaikkea sitä kuuleekin... Ja sanot olevasi ATK:alan ammattilainen?
Saatika millaisia nämä paketit sitten ovatkaan komponenttien suhteen... Tosi asia on että jokaisessa tietokone kaupassa (kyllä en nyt tarkoita lidliä tai hobby-hallia) Käyttöjärjestlmä on vapaaehtoinen lisävaruste. Itse en esim. tarvinnut, koska omistin sellaisen jo edellisen koneen ajoilta.
käyttäjistä kaatuilut johtuu käyttäjistä
ei siitä onko piraatti vai aito
Käyttäjät itse aiheuttaa sen, tai joku rikkinen koneenosa, tai vain se että xp on tungettu koneeseen jossa lähinnä toimii 98 muistin tms osalta, eli, sekin käyttäjän vika. Ja sitten taas haukutaan käyttistä ..
Ällöttää lukea kun ihmiset valittaa että xp on huono, paskat, opettelis käyttämään sitä, sen sijaan että notkuu netissä ja valittaa asiasta..PISTE.
Varmasti apua löytyy ja saa, jos vaan kehtaa pyytää sitä, sen sijaan että asiattomasti syyttää ihan hyvää käyttistä omasta osaamattomuudesta.
Maailman huonoin tekosyy sille että piratismi olis oikeutetumpaa.
Ei vissiin tarvi mainita että mulla molemmat on laillisia.. eikä muuten ole tulleet edes valmiskoneen mukana, vaan ostettu jälkeenpäin.
itse olen valitettavasti joutunu tekeen atk-tukihenkilön duunia ja voin kertoa että siinä sun iki ihanassa XP:ssäski on ja TODELLA pahoja bugeja.. tullut vastaan sellaisiakin tapauksia että käyttis on kaatunut ilman että sillä olisi mitään sen kummemin edes säädetty.. mm. yks tapaus jossa kone lggautumisen jälkeen yritti yhdistää serverille joka hakee koneeseen autom. asetukset.. käyttis XP Home ja tietääkseni siinä ei edes kyseistä toimintoa pitäisi olla toisin kuin Pro:ssa.. ja käyttikseen ei käsiksi päässyt edes vikasietotilan jne kautta.. ja vastaavia vikoja on löytynyt XP:stä kasapäin.. joten jos oma winkkus ei vielä oo kaatunu ni oot vaan ollu uskomattoman onnekas! :) toinen mikä winkussa on todella huono puoli on se, että siinä mukana tulevat ohjelmat on noin 15 vuotta jälkeen jääneitä.. joten vaikka ostasitkin itse winkun aitona, niin jos haluat siitä käyttiksestä oikeasti jotain hyötyä niin joudut siihen ostamaan myös kasan ohjelmia lisäksi. koklaa joskus jotain kunnon linuxia niin huomaat miten paska se winkku todellisuudessa onkaan.. en tosin suosittele aloittelijoille.. :)
>mm. yks tapaus jossa kone lggautumisen jälkeen yritti yhdistää serverille joka hakee koneeseen autom. asetukset..
Kyse ei lienekään puhtaan osioinnin/formatoinin jälk. tapahtuneesta toiminnasta mutta koneen käyttäjä oli tehnyt jotain, usko pois..Sulle ei vain kehdannut sanoa mitään:=) Ja home ei tue domainia, oikeasssa olet..
En sanonut että XP on iki-ihana, mutta vakaa se on, kaikessa on aina parantamisen varaa, ihmisethän ne xptä(kin) koodaa.
Itse olen (itse asiassa) sitä mieltä että linuxissa on se tulevaisuus, mutta vasta vuosien kuluttua, siihen asti billyboi käärii rahansa winkuista. Useimmat pcn käyttäjät haluavat helppoutta ja yksinkertaisia ohjeita ja yksi-risti-kaksi vaihtoehtoja, winkkarit on just sitä. Ja, olen kokeillut linukkaa, seuraavana oppimis/asennus listalla..pidin siitä ja sen muokattavuudesta, nopeudesta, joustavuudesta, siinä ON paljon opittavaa näin aloittelijalle, ja useimmille se ei sellaisenaan kertakaikkiaan sovi, kuten sanoitkin. Katsotaan miten mun käy:=)
Tarkoitus ei ollut pitää mitään ylistyspuhetta xp vst muut vaihtoehdot! Ja vastauksena, oma xp on ollut pystyssä 9 kk kaatumatta, tosin en katso sitä onnekkuudeksi, käyttis just on vakaa kun asiat (ajurit, softa, osat) on kohdallaan ja konetta myös muistaa huoltaa silloin tällöin.
Buginenhan mikä tahansa microsoftin tuote on, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta ei se täällä ainakaan mitään ongelmia ole aiheuttanut.
Avoimella koodilla on omat hienot puolensa.. sitä ei käy kieltäminen... Samoin kuin bisnes on bisnestä, säännöt on sääntöjä ja laki on noudattamista varten.
itseasiassa tyyppi joka asiasta kertoi minulle oli jannu joka on about 20 vuotta ollut koneiden parissa.. ja tehnyt 2 "maailman ennätystä" C64 koneiden parissa.. eli siis koodannu pari scroller pätkää joita ei kukaan ole vielä pystynyt paremmaksi tekemään.
vaikutat kyllä kaverilta joka tajuaa koneista vähän enemmän kuin ihan perus peelo.. :) mutta microsoft, maailman suurimpana ohjelmisto valmistajana on tehnyt niin suuria "mokauksia" että niitä ei voi okein muun piikkiin laittaa kuin rahastuksen!
oikeassa olet että linuxi:sta ei vielä tavallisten aloittelijoiden käyttistä tule vielä aikoihin.. olen sitäkin joutunut opettamaan tietyille MUKAMAS valveutuneille koneen käyttäjille, ja heillekin se oli vaikea.. mutta usko pois! linux tulee - hitaasti, mutta varmasti! :)
ja xp:stä vielä sen verran, että tottuneelle koneiden käyttäjälle ei varmasti XP:ssä ole mitään ongelmaa pitää pystyssä.. mutta tavalliselle perus käyttäjälle siinä on vielä paljon asioita mitä opetella.. olen sen oppinut monesti akäisten puhelin soittojen kautta ammatissani.. :)
mutta JOS olet oikeasti tutustunut m$:n historiaan ja tapaan jolla se "tunki" windowsin PC koneisiin.. ja tapa jolla se on "eliminoinut" käyttäjiään.. et VOI olla tuon firman puolella..
ja JOS olet käyttänyt koneita about 10-15 vuotta sitten, tiedät miten asiat hoidettiin silloin.. siinä on m$:lläkin paljon oppimista.. :O
tuo edellinen vastaus, tähän aikaan yöstä alkaa tempperamentti jo iskeä päälle.
10-15 sitten.. taisin olla murkkuikänen, itse asiassa olen noita peruspeeloja ja nainen, joka ei ole alalla... sain ekan koneen silloin kun pe_cih oli valloillaan.
Ms tekee paljon asioita jotka lähinnä naurattaa, ja rahastustahan se on, mutta mitä siitä. Jos se ei olis MS, olis se joku muu, ja joka tapauksessa kukkarosta pois. Xp maksaa talvitakin verran, tosin sitä voi pitää yllä useamman vuoden.. Pitää ajatella positiivisesti - Linux sentään on suomalaista alkuperää, hitot Microsoftista... tulevaisuus näyttää sitten miten ne kortit jaetaan.
Kyse oli piratismista ja xpstä, ja mulle oikea ja väärä on aika mustavalkoisia asioita, oli sitten kyse mistä tahansa oikeuksien loukkaamisesta.
Mitä tulee Linuxiin, lukemalla ja kokeilemalla oppii, ja jos menee jotain pieleen fdisk yleensä aina toimii, sitä ei kannata sen enempää murehtia. Lukemalla ja tekemällä oppii..
Öitä, ja hyviä jatkoja:=)
>Jos se ei olis MS, olis se joku muu, ja joka >tapauksessa kukkarosta pois
sanotaanko mieluummin näin että jos ei se olis m$ niin se olisi joku joka osais oikeasti tehdä käyttiksiä.. esim. Beos oli joskus m$_n kilpailija, ja oli jo siinä vaiheessa luotettava käyttis.. m$ tosin tunki pc koneisiin aika törkeällä tavalla joten siinä meni sekin käyttis..
ja linux:in käyttöliittymä on suomalaista alkuperää joka on täysin vapaasti levitettävää muotoa.. linuxeja taas on about 1000 erilaista ja niistä suomalaiset versiot on ollu suoraan sanottuna aika perseestä.. :o/
oli sitten kysymys käyttöjärjestelmästa tai mistä muusta ohjelmistotuotteesta tahansa. Piraattien käyttäjät syövät rehellisten ihmisten leipää.
Mitä siitä tulisi jos kaikki alkaisivat käyttää piraatteja, hetken päästä ei olisi ensimmäistäkään uutta ohjelmaa tai peliä kun ei kenenkään niitä kannattaisi tehdä.
Ja tuolla ylempänä haukuttiin XP:tä huonoksi, ettei siitä kannata maksaa. Tosiasiassa XP on helvetin hyvä ja vakaa käyttöjärjestelmä. Itellä ja pojalla on ollut nyt kaksi vuotta tosi kovassa käytössä ja entiset ongelmat 98:n kanssa on taakse jäänyttä elämää. Kun sais vielä jostain yhtä luotettavan auton kuin on XP.
et taida pitää konettasi kovin kovassa hyötykäytössä?!
kovin kovaa hyötykäyttöä? Pari tuntia päivässä menee Delphillä koodailuun tai kuvankäsittelyyn ja tunti pari netissä surffailuun.
>Ja tuolla ylempänä haukuttiin XP:tä huonoksi, ettei >siitä kannata maksaa. Tosiasiassa XP on helvetin >hyvä ja vakaa käyttöjärjestelmä.
hyvä etten kuollu nauruun kun luin ton kommetin.. hehehehe... :D kiitos hyvistä nauruista!
possu nyt on, painu ihmeessä jo pahnoilles...
Nonyt meni jo ihan LOLLO meiningiks :DDDDDd
Vai että XP,kyllä se NT4 tai 2003server on windowseista vakain ja nopein.
ja kuulemma linuxit paljo parempia muuten,voivoi jos pistäsit elämäs jonkun xpn varaan niin olis varmaan hengenlähtö lähellä.Esim. tosta autosta mistä puhuit,jos se olisi tietokoneistettu ja siinä olis käyttiksenä XP niin mitä tapahtuisi jos se suorittaisi laittoman toiminnon tai kerneli kaatuis??? :O
Siinä ehkä syy miksi mikkis ei tyrkytä wintoosaa autonvalmistajille =) Kännykkään se on päässyt ehkä vain siitä syystä, että kännykkä on pidettävä suljettava lentokoneessa.
Minulla on aina ollut lailliset windowsit,nehän tulee automaattisesti mukaan kun ostaa uuden koneen