Kylläpä näyttäisi nytkin olevan käynnissä keskusteluja, joihin puuttumisen halusta aivan kihelmöin, mutta maltan mieleni. Olenhan jo useimpiin nytkin esillä oleviin asioihin kantani jo aiemmin ilmaissut. Useimmiten olen joutunut taistelemaan kepua vastaan, mutta eilen voin ilokseni olla myös monen kepulaisen kanssa samaa mieltä tuosta oman pesän likaaja Elina Sanasta ja hänen palkitsemisestaan, mikä nyt likaa tieto-Finlandian; Pirkko Saision tekeleen palkitseminen jo likasi varsinaisen kirjallisuus-Finlandian. Mutta sitten jäähyväisiin, toistaiseksi:
Minä tulin näille palstoille noin kuukausi sitten ja väistyn nyt ainakin väliaikaisesti, kun mielestäni olen korteni kekoon tällä erää kantanut. Tarkoitukseni on ollut kohottaa ylemmäs sosialismin reformistisen siiven – kutsuttakoon sitä nykykielellä vaikka oikeistososialidemokratiaksi – soihtua valaisemaan vielä monin paikoin vallitsevaa pimeyttä. Mielestäni olen tässä onnistunut, kun olen saanut ärhäköitä vastaanväittäjiä, mistä tiedän sanomani menneen perille. En toki usko kenenkään päätä heti kääntäneeni, mutta ehkäpä herättämäni ajatukset ovat jääneen itämään ja tuottavat vielä joskus myös satoa! Niiltä, jotka ovat kyenneet vastaamaan vain henkilökohtaisuuksiin menneillä herjoilla, en toivo mitään, missä en liioin usko yhteiskuntamme mitään menettävän!
Keskustelun vauhdittamiseksi olen usein ollut kovin kärkevä, provokatiivinenkin. Tätä en pyydä anteeksi, koska se on ollut tarkoituksellista ja tuottanut mielestäni tulosta. Sen sijaan pyydän anteeksi muutamaa henkilöön tai hänen ajatteluunsa kohdistunutta ylilyöntiäni, joihin olen syystä tai toisesta tai ihan syyttäkin sortunut.
Keskusteluissa, joihin olen osallistunut, on katseltu ehkä turhan usein taaksepäin. Olen tähän itsekin syyllistynyt mm. tuomalla esiin ”asevelisosialistit” ja heidän merkityksensä historiassamme. Tämän olen joutunut tekemään vääriä käsityksiä oikaistakseni. ”Asevelisosialistit” siis halusivat säilyvän Suomen vapaana ja kansanvaltaisena ja kehittyvän länsimaiseen, demokraattiseen suuntaan. He joutuivat taistelemaan lähinnä kommunisteja vastaan, jotka he halusivat syrjäyttää poliittiselta näyttämöltä. Viimeistään nyt voidaan tuo tavoite kommunismin suhteen katsoa saavutetuksi. Tarvitaanko siis enää tuota ”asevelisosialismin” ideaa? Kyllä tarvitaan, ei enää kommunismin torjumiseksi, vaan torjumaan Suomen länsimaista kehityssuuntaa uhkaavia vaaroja. Noita vaaroja aiheuttavia pyrkimyksiä on oman liikkeemmekin piirissä ja vielä enemmän muiden puolueiden kuten Vasemmistoliiton, Keskustan ja Vihreiden kannattajien keskuudessa. Ne ilmenevät haluna palata taaksepäin, käpristyä itseriittoisesti vain omien sisäisten asioiden pyörittelyyn, kantaa enemmän huolta yhteisen kakun jakamisesta kuin sen kartuttamisesta, arasteluna mennä EU:n ytimeen, USA-suhteiden karttamisena ja jopa haluna rikkoa niitä, juuttumisena liittoutumattomuuteen, jonka varjolla halutaan katsoa Venäjän tekemisiä sormien läpi – samoin kuin ennen Neuvostoliiton ja toisin kuin koskaan USA:n – ja muina yhtä taantumuksellisina ja/tai yksisilmäisinä, meille vahingollisina ilmiöinä.
Jokaiselle jonkin verran asioita ymmärtävälle ihmiselle pitäisi olla selvää, että Suomi on poikkeuksellisen riippuvainen ulkomaankaupasta. Kuvitelkaa, millaista meillä olisi ilman sitä! Ehkä meillä ruoka riittäisi omavaraisesti jos ei pahoja katovuosia sattuisi, mutta mitä muuta me tarvitsemme ja mitä me voisimme valmistaa ilman ulkoa tuotavia välineitä ja tarvikkeita! Mistä me parhaiten saamme tarvitsemaamme ja minne voimme viedä tuottamaamme, missä on halua ja potentiaalia ostaa sitä? Näitä pohdiskelevalle ulkomaankaupan merkitys ja ulkosuhteittemme tärkeysjärjestys asettuvat kohdalleen. Samalla valkenee, että menestymisemme edellyttää kuulumistamme oikeaan viitekehykseen ja hyviä suhteita sinne, missä tuotteitamme ostetaan ja mistä me saamme tarvitsemaamme. Pohdiskeluissaan pitemmälle etenevälle samalla myös valkenee, historiallistenkin muistumien auttamana, että olemassaolomme kaikissa olosuhteissa turvataksemme tarvitsemme siihen itseämme voimakkaamman apua. Katseet voivat tällöin kohdistua vain yhteen suuntaan!
Näissä asioissa ymmärrystä edistämään ja oikeaan suuntaan johdattamaan tarvitaan edelleen tuota ”asevelisosialismin” henkeä, jota vielä nyt ja uskoakseni vastaisuudessa yhä voimistuvana on sosialidemokraattisessa liikkeessä. Näkyvimmillä ja vaikutusvaltaisimmilla paikoilla sitä edustavat Martti Ahtisaari ja Paavo Lipponen.
Eilisessä puheessaan Hämeenlinnassa Paavo Lipponen on – monen muun terävän huomion ohella – todennut, että nykyisessä globalisoituvassa maailmassa ei ole enää sijaa liittoutumattomuudelle. Samalla hän on antanut hallitukselle eräitä kehotuksia, joiden toivoisi tulevan huomioon otetuiksi.
Minä lähden nyt pariksi viikoksi etelän lämpöön, ihan vain tälle omalle EU-alueellemme, missä valuuttaakaan ei tarvitse vaihtaa. Unohdan nyt kokonaan politiikan ja matkalukemisekseni en ota tällä kertaa mitään historiallista tai muistelmiakaan vaan Antti Eskolan uuden kirjan ”Tiedän ja uskon” ja pari dekkaria. On se ihanaa, että tällainen on mahdollista hyvin köyhistä oloista lähteneelle, 47 vuotta työelämässä paarustaneelle ja jo vuosia siitä eläkettä nauttineelle, ohitusleikatulle lähes 70-vuotiaalle ukonrahjukselle! Kiitos tästä tälle ”syvälle sosialismille” – missä eräs kepulainen opponenttini sanoi meidän nyt elävän – ja siihen meidät johdattaneille sosialidemokraateille ja ennen muuta niille ”asevelisosialisteille”, jotka näyttivät meille suunnan ja suistivat vaaran vuosina vallasta tien katkaisemaan pyrkivät voimat!
Ehkäpä palaan vielä tällekin areenalle. Koetan silloin, toki kantavaa aatetta unohtamatta, keskittyä enemmän aktuelleihin asiakysymyksiin. Siihen olisi mielestäni tarvetta yleisemminkin näillä palstoilla. Ehkäpä otan sitten uuden nimen. Tunnustan, että olen minä nytkin esiintynyt myös parissa sivupersoonassani, asiayhteydestä kulloinkin riippuen, mutta jääkööt niiden nimet tässä mainitsematta
Minä tulin näille palstoille noin kuukausi sitten ja väistyn nyt ainakin väliaikaisesti, kun mielestäni olen korteni kekoon tällä erää kantanut. Tarkoitukseni on ollut kohottaa ylemmäs sosialismin reformistisen siiven – kutsuttakoon sitä nykykielellä vaikka oikeistososialidemokratiaksi – soihtua valaisemaan vielä monin paikoin vallitsevaa pimeyttä. Mielestäni olen tässä onnistunut, kun olen saanut ärhäköitä vastaanväittäjiä, mistä tiedän sanomani menneen perille. En toki usko kenenkään päätä heti kääntäneeni, mutta ehkäpä herättämäni ajatukset ovat jääneen itämään ja tuottavat vielä joskus myös satoa! Niiltä, jotka ovat kyenneet vastaamaan vain henkilökohtaisuuksiin menneillä herjoilla, en toivo mitään, missä en liioin usko yhteiskuntamme mitään menettävän!
Keskustelun vauhdittamiseksi olen usein ollut kovin kärkevä, provokatiivinenkin. Tätä en pyydä anteeksi, koska se on ollut tarkoituksellista ja tuottanut mielestäni tulosta. Sen sijaan pyydän anteeksi muutamaa henkilöön tai hänen ajatteluunsa kohdistunutta ylilyöntiäni, joihin olen syystä tai toisesta tai ihan syyttäkin sortunut.
Keskusteluissa, joihin olen osallistunut, on katseltu ehkä turhan usein taaksepäin. Olen tähän itsekin syyllistynyt mm. tuomalla esiin ”asevelisosialistit” ja heidän merkityksensä historiassamme. Tämän olen joutunut tekemään vääriä käsityksiä oikaistakseni. ”Asevelisosialistit” siis halusivat säilyvän Suomen vapaana ja kansanvaltaisena ja kehittyvän länsimaiseen, demokraattiseen suuntaan. He joutuivat taistelemaan lähinnä kommunisteja vastaan, jotka he halusivat syrjäyttää poliittiselta näyttämöltä. Viimeistään nyt voidaan tuo tavoite kommunismin suhteen katsoa saavutetuksi. Tarvitaanko siis enää tuota ”asevelisosialismin” ideaa? Kyllä tarvitaan, ei enää kommunismin torjumiseksi, vaan torjumaan Suomen länsimaista kehityssuuntaa uhkaavia vaaroja. Noita vaaroja aiheuttavia pyrkimyksiä on oman liikkeemmekin piirissä ja vielä enemmän muiden puolueiden kuten Vasemmistoliiton, Keskustan ja Vihreiden kannattajien keskuudessa. Ne ilmenevät haluna palata taaksepäin, käpristyä itseriittoisesti vain omien sisäisten asioiden pyörittelyyn, kantaa enemmän huolta yhteisen kakun jakamisesta kuin sen kartuttamisesta, arasteluna mennä EU:n ytimeen, USA-suhteiden karttamisena ja jopa haluna rikkoa niitä, juuttumisena liittoutumattomuuteen, jonka varjolla halutaan katsoa Venäjän tekemisiä sormien läpi – samoin kuin ennen Neuvostoliiton ja toisin kuin koskaan USA:n – ja muina yhtä taantumuksellisina ja/tai yksisilmäisinä, meille vahingollisina ilmiöinä.
Jokaiselle jonkin verran asioita ymmärtävälle ihmiselle pitäisi olla selvää, että Suomi on poikkeuksellisen riippuvainen ulkomaankaupasta. Kuvitelkaa, millaista meillä olisi ilman sitä! Ehkä meillä ruoka riittäisi omavaraisesti jos ei pahoja katovuosia sattuisi, mutta mitä muuta me tarvitsemme ja mitä me voisimme valmistaa ilman ulkoa tuotavia välineitä ja tarvikkeita! Mistä me parhaiten saamme tarvitsemaamme ja minne voimme viedä tuottamaamme, missä on halua ja potentiaalia ostaa sitä? Näitä pohdiskelevalle ulkomaankaupan merkitys ja ulkosuhteittemme tärkeysjärjestys asettuvat kohdalleen. Samalla valkenee, että menestymisemme edellyttää kuulumistamme oikeaan viitekehykseen ja hyviä suhteita sinne, missä tuotteitamme ostetaan ja mistä me saamme tarvitsemaamme. Pohdiskeluissaan pitemmälle etenevälle samalla myös valkenee, historiallistenkin muistumien auttamana, että olemassaolomme kaikissa olosuhteissa turvataksemme tarvitsemme siihen itseämme voimakkaamman apua. Katseet voivat tällöin kohdistua vain yhteen suuntaan!
Näissä asioissa ymmärrystä edistämään ja oikeaan suuntaan johdattamaan tarvitaan edelleen tuota ”asevelisosialismin” henkeä, jota vielä nyt ja uskoakseni vastaisuudessa yhä voimistuvana on sosialidemokraattisessa liikkeessä. Näkyvimmillä ja vaikutusvaltaisimmilla paikoilla sitä edustavat Martti Ahtisaari ja Paavo Lipponen.
Eilisessä puheessaan Hämeenlinnassa Paavo Lipponen on – monen muun terävän huomion ohella – todennut, että nykyisessä globalisoituvassa maailmassa ei ole enää sijaa liittoutumattomuudelle. Samalla hän on antanut hallitukselle eräitä kehotuksia, joiden toivoisi tulevan huomioon otetuiksi.
Minä lähden nyt pariksi viikoksi etelän lämpöön, ihan vain tälle omalle EU-alueellemme, missä valuuttaakaan ei tarvitse vaihtaa. Unohdan nyt kokonaan politiikan ja matkalukemisekseni en ota tällä kertaa mitään historiallista tai muistelmiakaan vaan Antti Eskolan uuden kirjan ”Tiedän ja uskon” ja pari dekkaria. On se ihanaa, että tällainen on mahdollista hyvin köyhistä oloista lähteneelle, 47 vuotta työelämässä paarustaneelle ja jo vuosia siitä eläkettä nauttineelle, ohitusleikatulle lähes 70-vuotiaalle ukonrahjukselle! Kiitos tästä tälle ”syvälle sosialismille” – missä eräs kepulainen opponenttini sanoi meidän nyt elävän – ja siihen meidät johdattaneille sosialidemokraateille ja ennen muuta niille ”asevelisosialisteille”, jotka näyttivät meille suunnan ja suistivat vaaran vuosina vallasta tien katkaisemaan pyrkivät voimat!
Ehkäpä palaan vielä tällekin areenalle. Koetan silloin, toki kantavaa aatetta unohtamatta, keskittyä enemmän aktuelleihin asiakysymyksiin. Siihen olisi mielestäni tarvetta yleisemminkin näillä palstoilla. Ehkäpä otan sitten uuden nimen. Tunnustan, että olen minä nytkin esiintynyt myös parissa sivupersoonassani, asiayhteydestä kulloinkin riippuen, mutta jääkööt niiden nimet tässä mainitsematta
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinun kaltaisiasi sanavalmiita keskustelijoita täällä tarvitaan. Jostain syystä demarien palsta nukkuu tällä hetkellä talviunta. Keskustan ja Kokoomuksen palstoilla keskustelu käy sen sijaan vilkkaana.
Mistähän demareiden hiljaisuus johtuu? En ole havainnut Lipposlaisten ja Tuomiojalaisten tuulettaneen täällä julkisesti näkemyserojaan. Sitä keskustelua olisi mielenkiintoista seurata ja sohaista sivusta pökköä pesään.
Hyvää lomaa, keskustelu jatkuu...