Paavon moitteet !

On se hyvä että edes paavo uskaltaa moittia omiansa jotka liiaksi menevät kepun remmiin unohtaen demari aattensa. Tähän mennessä Vanhasella ei ole ollut pätevyyttä hoitaa kunnolla tehtäviänsä kuin olla hyvä poseeramaan kuvaajille.
3209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On se kumma tämä Paavo pappa ja vielä kummempia nämä Suomalaiset, jotka pitävät Paavon yrmytystä jotenkin arvostettavana. Paavo tietää ja kertoo mikä on se oikea mielipide.

Vastikään Paavo kertoi mikä on meidän perustuslakimme, sitä kun on näemmä tulkittu tähän asti aivan väärin.

Presidenttimme ja pääministerimme välttelevät suoria kannanottoja, vaikka ilmiselvästi hampaanvälissä on jotakin. Pahus vieköön Tarja ja Matti, selkä suoraksi ja katsokaa kansaa. Näyttäkäähän nyt, että te ette ole talutusnuorassa.

Paavo joutaisi eläkkeelle yrmistelemään jossain eläkeläisparlamentissa, tai veisaamaan hallelujaa Päivin kanssa.

Äänestä
  • Lipponen on jäänyt kylmän sodan juoksuhautoihin käymään sotaa N-liittoa vastaan. Ei ole huomannut, että maailma ympärillä on muuttunut: ei ole edes tuota vihollista.
    Mutta Paavo parka yhdessä Ahtisaaren kanssa on liittämässä vanhojen asevelisosialistien tapaan meitä Natoon ja kehittämässä EU:sta liittovaltiota ja sotilasliittoa.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Lipponen on jäänyt kylmän sodan juoksuhautoihin käymään sotaa N-liittoa vastaan. Ei ole huomannut, että maailma ympärillä on muuttunut: ei ole edes tuota vihollista.
    Mutta Paavo parka yhdessä Ahtisaaren kanssa on liittämässä vanhojen asevelisosialistien tapaan meitä Natoon ja kehittämässä EU:sta liittovaltiota ja sotilasliittoa.

    Heitä jo, Oiva-parka, roskikseen se rikkonainen levy, missä neula kiertää vain yhtä uraa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Pohjoisnapa" kirjoitti:

On se hyvä että edes paavo uskaltaa moittia omiansa jotka liiaksi menevät kepun remmiin unohtaen demari aattensa. Tähän mennessä Vanhasella ei ole ollut pätevyyttä hoitaa kunnolla tehtäviänsä kuin olla hyvä poseeramaan kuvaajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu