Olen ihan rikki!

Halusin välittää sinulle kaiken myötätuntoni. Itselläni ei ole ihan vastaavaa tilannetta, mutta myös omilla vanhemmillani on ollut lähiaikoina vaikeaa ja välillä on ollut vaikea nauttia omasta raskaudesta. Onneksi sinulla on ihana mies joka ymmärtää. Voithan toki ottaa yhteyttä jonkinlaiseen kriisipalveluun, jossa osataan antaa äitisi tilanteeseen liittyen neuvoja. Älä ota koko lastia omalla kontollesi, pyydä apua. Uusi elämä tuo varmasti myös äitisi elämään iloa ja aurinkoa. Haluan välittää sinulle suuren kasan voimia ja positiivisuutta!

Ja onnellista odotusta!

Itselläni on alkoholistiäiti joka on soitellut jokaraskaudessa ja valittanut kurjuuttansa.
Raskauden aikana kun oma äitisuhde korostuu ja kaipaisi sen äidin tukea odotukseen ja kokemuksien jakamiseen, joudutkin hänen psykiatrikseen! Siitä ainakin mulla syntyi todella paha olo:( Et ole kuitenkaan vastuussa vanhemmistasi, vain he itse voivat vastata itsestään.Mitä jos menisit tapaamaan äitiäsi?
Kertoisit hänelle, että välität, mutta juuri nyt haluaisit keskittyä vauvan saantiin ja haluaisit, että myös hän olisi mukana odotuksessa? Että kaipaat hänen tukeaan ja kyselet vaikka millaista silloin oli kun hän odotti sinua? Jospa hän näin tuntisi itsensä ja elämänsä tärkeäksi sinulle ja tulevalle lapsenlapselleen.Voisiko vanhemmillasi olla mukana myös pelkoa siitä, että jollakin tavalla nyt lopetat heidän välissään olon, kun tulee vauva? Niin kuuluu mielestäni käydäkkin, mutta voihan olla, että se tekee kipeää.
Yritä vetäytyä tilanteesta pois vaikka näillä keinoilla.Nauti raskaudestasi, ota äitisi siihen jollakin tavalla mukaan, kerro hänelle neuvolakäynneistäsi, liikkeistä jms, eli kaikesta iloisesta! Hienoa että sinulla on lapsen isä tukena.Onnea matkaan:)

Samassa tilanteessa ollaan....Oon toiminu äitini psykiatrina joku 5 vuotta, vanhemmat eros 3 vuotta sitten. Äiti on sairastanu vakavaa masennusta erosta lähtien, ja tuntuu että enää ei voi alemmaksi mennä. Meissä lapsissa äiti on kiinni kynsin hampain (kaikki neljä ollaan jo aikuisia) eikä ymmärrä että meillä on oma elämä ja omat velvollisuudet. Sisarusten kanssa joudutaan vuorottelemaan kuka milloinkin äitiä viihdyttää, kun käy pidemmän päälle tosi raskaaks...Se loukkaantuu pienimmistäkin asioista ja on vuoronperään jollekkin meistä suuttunu. Kaikkia meistä äiti yrittää vieläkin käännýttää isää vastaan, mitä se on tehny niin kauan kuin jaksan muistaa.

Kun tulin raskaaksi ajattelin että se voisi olla asia joka saisi äitiinkin vähän elämäniloa. Se suuttu ja sano että jos isäs tulee ristiäisiin niin hän ei kyllä tule. Että valitse isäs tai äitis, kumpi on tärkeämpi...Hohhoijjaa...Isälle en olisi saanut edes kertoa miten raskaus etenee.
Kun vauva sitten syntyi, olihan äiti aivan haltioissaan. En vain olisi saanut käydä näyttämässä lasta isälleni, "se on ollut sulle niin huono isä" sanoo äiti. Äiti on minulle kateellinen kun kaikki on niin hyvin, ihana ja rakastava mies ja pieni suloinen tytönpallero. Hän yrittää kaikin keinoin saada muita mukaan omaan suohonsa, kainolla millä hyvänsä (itsemurhapuheet, syyllistäminen, marttyyriksi heittäytyminen).

Tiedän todella mistä puhut, ollaan samassa veneessä....Raskausaikana ja pienen vauvan kanssa on todella raskasta yrittää pitää omaa äitiään järjissään, varsinkin kun mikään järkipuhe ei auta :/ Yritä hakea apua, saada äitisi psykiatrin puheille. Se keventää ainakin jonkin verran omaa taakkaasi. Ja johonkin on kuitenkin vedettävä raja, raskausaikana on tärkeää että voisi henkisesti mahdollisimman hyvin. Itse en yksinkertaisesti pitänyt ollenkaan yhteyttä äitiini vähään aikaan. Kyllähän hän siitä suuttui mutta oli pakko ajatella omaa ja lapsen parasta.

Toivon sinulle paljon voimia asian kanssa ja tosiaan, jos sinulla on joku joka voisi järjestää äidillesi apua niin ota apu vastaan. Sinun tehtäväsi on nyt pitää huolta itsestäsi ja keskittyä elämäsi suurimpaan muutokseen. Hyvää loppuraskautta ja voimia!

...minulla. Äitini itkee, syyttele miestään (ie isäni), juo, uhkailee itsareilla yms. Minä puolestani kuljen terapiassa ja ilmeisesti lapsuuteni takia...Itse tuntoni ja kunnioitukseni on tiessään. Odotan mys esikoistani ja olen onnellisesti naimisissa. Laitoin välit POIKKI koska nyt nautin vain raskaudestani.

itse olen rvko 19 4 ja väsymys on tuttu asia monessa eri tilanteessa.
mulla on 4odotus mutta kolmas synnytys edessä ja mielialat ovat laidasta laitaan.
mun isä kuoli reilu vuosi sitten ja se masentaa mieltä kun tiedän ettei hän näe tätä lasta.
edelliset odotukseni ovat menneet hyvin mutta nyt on jotenkin tyhjä olo.ehkä siinä saattaa vaikuttaa sekin kun nyt olen töissä niin mehut menee herkemmin. voimia sulle eteenpäin

Minun mielestäni sinun pitäisi ottaa etäisyyttä äitiisi... Aluksi se voi olla vaikeaa ja ikävää, mutta loppu peleissä se on molempien parhaaksi... Kyllä äitiisi sen tajuaa....

Ota ihmeessä etäisyyttä äitiisi.Hänen huolensa saat jättää nyt taka-alalle ja keskittyä täysin omaan ja lapsesi hyvinvointiin.Jos odotusaikana joutuu kokemaan liikaa henkisiä paineita se voi vaikuttaa lapseen, niin että hän sairastuu aikuisiässä henkisesti.Tämän olen jostain lukenut.Itse yritän ainakin sulkea silmäni ja korvani tässä tilanteessa kaikilta ikävyyksiltä ja muiden murheilta ja olla itsekäs.