Hei,
omasta kokemuksesta kerron, että abortti oli helpostus - olo oli tosi keveä ja energinen sairaalasta tullessa. Kuin olisi saanut oman elämänsä takaisin.
Ne lääkärissäkäynnit ja sairaalassaolo on tosi lyhyt aika- vaikka kieltämättä nolottaa sille hetkellä mutta kun sairaalasta astuu ulos niin se on loppu. eikä ne ammattilaiset yksittäisiä juttuja muista.
aina kuulee sellaista että jälkikäteen on tullut masennusta ja kaikkea -mutta ihan toisinkinpäin voi olla.
omasta kokemuksesta kerron, että abortti oli helpostus - olo oli tosi keveä ja energinen sairaalasta tullessa. Kuin olisi saanut oman elämänsä takaisin.
Ne lääkärissäkäynnit ja sairaalassaolo on tosi lyhyt aika- vaikka kieltämättä nolottaa sille hetkellä mutta kun sairaalasta astuu ulos niin se on loppu. eikä ne ammattilaiset yksittäisiä juttuja muista.
aina kuulee sellaista että jälkikäteen on tullut masennusta ja kaikkea -mutta ihan toisinkinpäin voi olla.
Vastaukset 15
Vanhimmat
oon 17wee nuori nainen. seurustelen maailman ihanimman jätkän kanssa mutta lapset eivät kuulu suunnitelmiin, vielä. viikko ennen joulu kuulin olevani raskaana. lääkärissä olemista jne oli muutamana päivänä. pari päivää ennen joulua kaaduin, tuli keskenmeno ja sen jälkeen huomattava helpotus. ei tarvinnut kokea aborttia.
Hmm... aikamoinen kaatuminen saa olla jos se saa keskenmenon aikaiseksi.
lääkärin mukaan se johtui kaatumisesta. ja kyllähän mulla on jalka paketissa sen lennon johdosta. naamassa pari naarmua, aivn kuin olis turpaan saanu.
ite väitin vastaan ettei se olisi millään voinut johtua kaatumisesta mutta kuulemma niin vain kävi. kersa oli kuulemma niin pieni vielä että pienempikin tärähdys ois voinu johtaa keskenmenoon. en sitte tiiä....
Helpotuksena olen kokenut kaksi abortti, joilla oli väliä parikymmentä vuotta.
Kauheaa olisi ollut, jos nuori lukiolaistyttö, joka ei ollut vielä ollut päivääkään töissä ja ei siten tiennyt, että pystyykö elättämään itsensä saatikka abortin yhteydessä paljastuneet kaksoset. Hui ja täysin yksinhuoltajana, isä ulkomaalainen, joka orkkansa kanssa palasi kotimaahansa, eikä vanhempien välisestä rakkaudesta tietoakaan, vaan nuoruuden hurjaa seikkailunhalua.
Onneksi oli järkeä teettää abortti.
Toka kerta taas aivan naimisissa ollessa kaksi lasta synnyttäneenä yllätti raskaus. Tunsin sen takia itseni aivan häkkiin laitetuksi vangiksi. Tuli suorastaan pakokauhu ja kohtaloon alistuminen hirvitti. Miehelleni nostan hattua, hänen eka kommenttinsa oli, vaikka en hänelle valitusvirttä ehtinyt lausua, että onhan toinenkin vaihtoehto. Hyppäsin ilosta ilmaan, että niinpä onkin. Kevyt oli askel sen perästä ja suuren vapautuksen koin sairaalassa.
Minkäänlaisia omantunnon kolotuksia ei ole ollut sekunnin murto-osaa. Keho on minun, ei sitä voi vallata ilman omaa haluani. On tapahtunut vain se minkä laki sallii. Kiitos niille viisaille ihmisille, jotka ovat olleet säätämässä sitä lakia.
Niinpä elämäni olen saanut takaisin kaksi kertaa. kolmannen kerran aivan yhdellä muulla tavalla, mutta se onkin aivan toisen tyyppinen juttu. :)
Kaikilta ei vaan näköjään löydy omaatuntoa.
esitellään moralisti nimeltään "Pirjo",jota nyppii,kun joku kertoo abortin olleen helpotus.Mikä on sinun mielestäsi tässä tapauksessa omatunto? Jos huutelee chateissa omntunnon perään voinee perustella vastauksensa.Onneksi nuo hihhulien ketjut poistettiin;ne oli ihan sairaita...ettei vain tulisi tästäkin tällaisten pirjojen takia...
JA SINUNKO MIELESTÄ KAIKKIEN PITÄISI OLLA SAMAA MIELTÄ KUIN SINUNLAISET ABORTIN HYVÄKSYJÄT. KÄYTTÄKÄÄ EHKÄISYÄ KUNNOLLA NIIN EI TARTTIS TEHÄ ABORTTIA.
tarvinnut "teetättää" aborttia,mutta jokaisen naisen oikeus se on.Niin,olen abortin hyväksyjä,mutta tietyin edellytyksin,joita en taas rupea sinunlaisellesi "pirjo 2:lle" rautalangasta vääntämään.Ja ei toki kaikkien tarvitse olla samaa mieltä kanssani;jos olisit lukenut tekstini kunnolla niin olisit sen ehkä huomannut,mutta pillastumisesi esti ilmeisesti kun hermot petti...
Pihla, vittu päähäsi ja pakene vuorille täältä aukomasta päätä ihmisille ja leikkimästä tietopankkia. Ämmän kuvatus!
sinä gorilla yrität minua jahdata...eikö yksi banaani riittänyt? Vedä sinä se V:llä alkava,lörpötäthän joka puolelta.Ämmänkuvatus taitaa olla peilikuvasi;otahan aamulääkkeet ja palaa todellisuuteen.Pikaista paranemista,mutta sinulla se ei liene mahdollista.
parasta,että keskityt johonkin muuhun kuin minuun? Taidan olla sinulle jo pakkomielle,kun jokaisella palstalla seuraat kommenttejani ja yrität mitäänsanomattomalla töryllä huutaa "huomatkaa minutkin..." mene terapeutin luo,hän kyllä jaksaa kuunnella ja lukea juttujasi rahasta,tietty.Melkein sinua säälii...kirjoitat asian vierestä,tällä palstalla on tarkoitus keskustella abortista...
Ei pettänyt hermot, sanoinpahan mielipiteeni ja samaa mieltä ei varmasti sinun kanssa tulla koskaan olemaan. Enää en vastaa tämän asian tiimoilta.
Tulin raskaaks kun olin 17v ja tein abortin kun en kokenut itseeni valmiiksi olemaan äiti. Ei koulupaikkaa, työtä tai mitään muutakaan. Poikakamukaan ei halunnut olla vielä isä vaikka onkin paljon vanhempi kun mä.
Aborttiin oli hirveetä mennä, odottaa ja itkeä ja vähän jopa katua että olin päätynyt siihen.
Kun tulin takas sairaalan huoneeseeni toimenpiteen jälkeen itkin, sain rauhottavia ja nukuin. Kun heräsin, tunsin itseni tyhjäksi ja onnelliseksi. oli helpottunut olo. Abortin jälkeen ei tuntunut kauheen pahalta kunnes kaverini tuli raskaaksi ja aikoo pitää lapsen. Olin unohtanut melkein koko abortin. Nyt mietin että jos olisin pitänyt lapsen olisiko se tyttö vai poika jne. En kuitenkaan kadu vaikka kyllä kipeetä tekee välillä kun sitä miettii.
varmaan ylpeä itestäs kun tuli tehtyä tälläinen teko.
Mulle tehtiin raskaudenkeskeytys pari kuukautta sitten, oli todella vaikea päätös, jota mietin viime hetkeen saakka ja vielä sairaalassa kun ne lääkkeet laitettiin rupesi vähän kaduttamaan. Mulla on ennestään pieni lapsi, miehen kanssa on ollut vaikeaa ja taloudellinen tilanne huono. siinä syitä jotka aborttiin johti.
Kuitenkin jälkeenpäin on ollut semmosia tunteita, että olisin minä jotenkin selvinnyt, olis pitänyt sittenkin antaa syntyä...
Vaikeinta itselleni oli se päätöksen teko, ja sairaalassa itkin ennen aborttia, varsinkin kun mies oli sitä vastaan ja haukkui puhelimessa itsekkääksi paskaksi tai jotain sinne päin, kun kerroin lopullisesta päätöksestä.
Toimenpiteen jälkeen oli kuitenkin vähän helpottuneempi olo, päätös oli tehty, enää ei tarvinnu miettiä ja nyt piti vaan sopeutua siihen mitä oli tapahtunut.
Oon tuntenu syyllisyyttä ja surua, mutten niin paljon kuin olin odottanut. Aika pian pääsin tasapainoon, ja olen keskittynyt tämän jo olemassaolevan lapsen hoitoon. Toista kertaa en kyllä tosiaan haluaisi samaa kokea, oli sen verran raskas kokemus. Vieläkään en halua miettiä tapahtunutta, eihän sitä kuitenkaan perumaan enää pysty...