Olen huomannut jo pitemmän aikaa, että asujani on käytetty, vaikka niiden pitäisi olla pesun jäljeltä. Kun luin viime viikolla Ilta Lehdessä olevalta "Yhteiselämän" palstalta jutun tyttöilystä, niin epäilykseni vahvistui lisää. Viikonloppuna laitoin hyvän merkin asuihini ja kun tulin kotiin, olivat taas käytettyjä.
Joskus on sukkiksiini tullut reikiä käsittämättömästi. Arvaan, että avoni nauttii yksin olessaan asujeni antamasta mielihyvästä. Seksielämän kanssa meillä ei ole mitään ongelmia. Hän on vaan villimpi jos minulla on esim. stay-upit jalassa, tai muita seksikkäimpiä asuja.
Nyt olen kuitenkin kahden vaiheilla. Kertoisinko hänelle, että tiedän hänen harrastuksensa, vai annanko asian olla ja jatkan entiseen malliin?
Jos jollakin sattuisi olemaan kommentteja asiaan, olisin kovasti kiitollinen.
Joskus on sukkiksiini tullut reikiä käsittämättömästi. Arvaan, että avoni nauttii yksin olessaan asujeni antamasta mielihyvästä. Seksielämän kanssa meillä ei ole mitään ongelmia. Hän on vaan villimpi jos minulla on esim. stay-upit jalassa, tai muita seksikkäimpiä asuja.
Nyt olen kuitenkin kahden vaiheilla. Kertoisinko hänelle, että tiedän hänen harrastuksensa, vai annanko asian olla ja jatkan entiseen malliin?
Jos jollakin sattuisi olemaan kommentteja asiaan, olisin kovasti kiitollinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pikkuveljeni on käyttänyt eri vaatteitani jo pitemmän aikaa. Vanhempamme eivät tiedä siitä, mutta, kun huomasin asian, laitoin sen "tiilestunnille" ja hän kertoi kaiken.
LUpasin olla kertomatta muille ja vastalahjaksi hänestä on tullut erittäin kiltti minua kohtaan.
Olen antanut hänelle luvan joihinkin asuhin, kun taas jotkut ovat kertakaikkiaan "pyhiä" ja miihin ei edes veikka saa koskea.
Meillä on ihan kiva suhde muuten, enkä kiristä häntä asialla millään muotoa. Välillä hän tilailee nimissäni sukkia ja asuja, sekä lehtiä ja kataloogeja.
minulla on aivan sama "ongelma" olen odottanut että avomies itse kertoisi asiasta. olen johdatellut keskustelua transuihin yms. hän ei kmminkaan ole avautunut. minulla ei olisi mitään asiaa vastaan siis pukeutumista naisen vaatteisiin, jos vain hän kertoisi asiasta ja siitä että vähentääkö se hänen kiinnostusta naisiin vai päinvastoin. olen päättänyt toitaisksi olla sanomatta mitään . mutta salailu parisuhteessa vie aina erilleen toisistaan terv. utelias
Heitänpä myös oman lusikkani soppaan... Olen itse myös joskus kokeillut naisystäväni vaatteita, enkä kyllä pidä itseäni missän muotoa transsuna. Se mikä niissä viehättää on vaikea sanoa ? Onkohan se vain jotain kokeilun haulua vai mitä? Miehenä voisin sanoa teille naiset, että ei kannata olla huolissaa ollenkaan. Minun mielestä ehkä päinvastoin, se vain kertoo minusta siitä että teillä on kaveri jolla on halua kokeilla myös pikkuerikoisuuksia. Ja kun käytätte niitä oikein niin se voi antaa yöelämään aivan uuttapotkuakin =)) Jos sallitte annan pikkuvinkin, jättäkään esim. kiva yöpuku tms. sänkyyn. Ja kun illalla tulette nukkumaan niin teillä on jo itsellä yöpuku päällä, sitten vain toteatte että, hups... ompas jäänyt toinen puku tänne... hei mutta entäs jos sä laitat sen päälle jottein ole tässä turhaan... Ja sitten alatte kyselemättä auttaa sen päälle laitossa, ehkä silloin asiat selviää itsestääkin ? Mutta älkää tehkä asiasta liian suurta numeroa, jos homma onnistuu ja kivaa on, niin se on varmaan sitten helppo ottaa uusiksi ja sitten vaikka yhdessä valita mitä nyt päälle laitettaisiin. Tietysti kyllä tälläinen vaatii myös teiltä naisilta ymmärrystä !! Ei sovi jos on liian tiukkapipo !
Naiset, olkaa hyvä ja kommentoikoo onko tässä mitää järkeä ? Ja saa lähestyä minua myös sähköpostilla...
Olin jo käyttänyt vaimoni asuja salaa varmaankin pari vuotta ja eihän sellainen tarkkasilmäiseltä naiselta jää huomaamatta. Sitten kerran hän oli tilannut alusasuja Anttilan postimyynnistä. Kun asut saapuivat, ne olivatkin liian suuria. Siinä oli rintsikat, housuliivit ja parit pikkarit & sukkikset.
Hän nauraen levitteli niitä edessäni ja sanoi: "Hei, nämähän on ihan sinun kokoa. Koetappa mielekseni". Otin häpeillen rintsikat ja nauraen koetin vaan irtonaisena paidan päältä.
"Ei, kun paita pois" sanoi vaimoni ja pian olin alasti hänen edessään. Kun pujotin rintsikat ylleni, kiinnitti hän hakaset takaa ja mielestäni ne istuivat hyvin. Sitten hän otti housuliivit ja jouduin pujottelemaan ne jalkaani.
Siinä vaiheessa en enää voinut peitellä vaan aseeni seisoi ja vietimme upean hetken yhdessä.
Illalla paljastui, että hän oli ostanut myös yöpaidan. Toki vaimonikin asut kävivät juuri ja juuri, mutta olivat sen verran pieniä, että riski venymiseen ja rikkoutumiseen oli suuri.
Asut tuntuivat niin kivoilta, että jätin ne ylleni ja vaimioni välillä ihastuksesta hihkaisi.
Illalla sitten tunnustin hänelle kaiken. Niin myös hän. Nimittäin hän oli jo tiennyt kauan aikaa harrastuksestani, mutta miettinyt, miten saisi minut esiin oikeasti. Siispä hän tilasi minulle asusa ihan oikealla koolla. Oli muka vahingossa toimitettu väärin.
Siitä alkoi meidän yhteinen uusi osuus. Kun ei ollut mitään salattavaa, ei ollut mitään paineitakaan.
Minä käytän toisinaan tyttöystäväni alusvaatteita, kun hän ei ole paikalla. Joskus vain koskettelen niitä tai hyväilen niillä penistäni, sillä kiiltävät ja joustavat asut, kuten sukkahousut tai satiini, silkki, lycra ym. pikkuhousut ja rintaliivit vain tuntuvat hyvältä kun niillä hieroo penistä. Joskus sitten puen niitä ylleni, enkä minäkään osaa sanoa mikä niissä kiihottaa. Ehkä se että se on periaatteessa kiellettyä, ehkä se että ne kuuluvat rakkaalle, ja naiselle. Asiasta en kuitenkaan uskalla kertoa tyttöystävälleni, vaikka hän on pari kertaa ihmetellytkin, mitä hänen alusvaatteensa tekevät esim pyykkikorissa, vaikka hän oli varma että ne ovat puhtaita. Hän on jopa kysynyt minulta suoraan käytänkö tai haistelenko hänen alusasujaan ja sanonut että se on ihan ok hänestä, mutta olis kiva tietää. En vain ole uskaltanut myöntää.
Siksi olisi kiva tietää, miten naiset suhtautuvat, jos omasta rakkaasta poikaystävästä paljastuu tällainen puoli.
Mikset ota asiaa vaikka itse puheeksi. Esim sillä varjolla että itse haluaisit nähdä miehesi sinun vaatteissa. Tämä siis jos aihe sinun mielestäsi on ok.
Hyvin osaan kuvitella, että aiheen esilleottaminen miehesi taholta voi olla aika vaikeaa.
mieheni käyttää välillä kun rakastelemme stay-up sukkia, mikä on minusta kiihoittavaa. hän käyttää myös näin talvella sukkahousuja ihan joka päivä, siis ihan joka paikassa. itse hänelle viime talvena ehdotin,et alkaa käyttää sukkahousuja pitkien kalsareitten tilalla, on siitä asti niitä käyttänyt. sitä vaan ihmettelen,miksi sukkahousut on muka meidän naisten vaate, yhtähyvin niitä voi miehetkin pitää. mielipiteitä/miesten kokemuksia sukkahousuista ois kiva lukea.
Olimme kerran sydäntalvella Virossa. Kova pakkanen iski, eikä mulla ollut pikiä kalsareita mukana. Vaimo sanoi menevänsä käymään kaupassa ja kun ei löytynyt kalsareita, oli ostanut isoa koka olevat sukkahousut. Pistin hirveesti vastaan ensin, mutta tajusin, että ilman niitä en voisi mennä ulos.
Niinpä sukkikset jalkaan ja yllätys yllätys. Ne olivatkin hyvät. Paljon paremmat kun makkaralle menevät kalsarit. Eikä päälihousut enää tartu kiinni niiden liukaaseen pintaan. Siitä alkaen olen pitänyt sukkiksia ja minulla on niitä useampi pari. Stockmannilla kyllä myydään ihan miehiä varten tehtyjäkin, mutta samalla rahalla saa naisten sukkiksia 4 paria, joten...
Suosittelen lämpimästi kaikille. Ihan rohkeasti vaan koekeilemaan.
Mekin käytämme vaimon kannssa rakastellessamme lähes poikkeuksetta sukkiksia ne on tosi ihanat.
Olemme jo vuosia tehneet näin.Aluksi kokeilin niitä sallaa mutta sitten kerroin hänelle ja hän hyväksyi ja nyt meillä on ihanaa.Käytämme myös muita naisten vaattaeita ja etenkin kenkiä joissa on korkeat korot.Nykyisin käytän kynsilakkaa varpaissa ja se vasta näyttääkin ihanalta sukkiksissa.Ei muuta kuin mielikuvitus liikkeele ja sukkiksiin.
Niin minäkin käytän siksi että ne saa elämään vipinää.Omalta kohdalta juttu sai alkunsa kengistä,koska olen heikkona naisten kenkiin ja kun vaimoni kanssa tavattiin ja huomasin et asiaa ei voi salata kovin pitkiä aikoja,joten härkää sarvista.Se olikin tilanne et miten asian esittäis,vaan kun sai jutun alulle sekä vaimoni äkkäsi mistä kenkä puristi niin loppu sujui aivan hyvin hänen lopuksi todeten et entä sitten eli jo vain helpotti.Sittemmin tuli kuvaan alusasut ja sukkahousut jotenkin vahingossa niin siitä selvittiin jo helposti,enkä silti tunne itseäni mitenkään transuksi yms.vaikka nykyisin pidän satiinipikkareita ja sukkiksia sekä naistenmalliston kenkiä ketään ainakaan suuresti järkyttämättä.Joten otahan asia tapeetille yrittäen saada asia juteltua(ei siihen kuole)niin yhteiselonrintamalle voi tulla lisää vipinää,meillä ainakin on tullut ja on ollut jo yli 10v.Puhumalla siitä selviää ja jos hyvin käy niin jatkossa ei puheet auta;o)Ei kun tsemppiä.
KOKO PORUKKA.
Meitä on moneen junaan ja osa jää vielä asemallekin eli jos palstoilla liikkuvat jutut ei kiinnosta vois kommentit pitää ominaan vaikka tää onkin vapaa maa.Onhan tietty nuo vastaukset osoitus näkemyksen kapeudesta sekä pikkusieluisuudesta eli mitä sen pitäisi muita koskea miten kukin tuntee asiat miellyttäväksi.Se että vastataan asiallisesti ja kommentoidaan on aivan jees,mut jos ei kiinnosta niin ei sitten.
Kiitos miehet hyvistä neuvoista. ehkä näytän nämä vastaukset kullaleni ja päästään näin alkuun. en missään nimessä ole pukeutumista vastaan . kaikki uusi piristää myös seksissä. hoitoon toivottaja jääköön huomiotta
heippa hei ajattelin tässä tuoda omat ajatukseni
olen aikuinen 50v "tyttö" eli pukeudun kokonaan
naiseksi meikkiä ja peruukkia myäden olen sopu-
suhtainen 178/72 , kaikki alkoi jo teini-iässä
ensin ihan vaan sukista ja liiveistä ,sitten
aina enempi ja nyt minulla on tosi paljon kaikenlaista laidasta laitaan . vaimoni tietää
tästä minun jutusta ,mutta lähes 25v aviovuoden jälkeenkään ei meillä ainakaan pukeuduta yhdessä
eikä hän itsekään pukeudu vaikka onkin tosi kaunisvartaloinen .sen vain täsä vuodatan että
jos on tosi transu niin kylä on vaikea sovittaa
sitä parisuhteeseen.kiva kun sellaisia naisia on olemassa että oikein haluu miehensä pukevan
meillä se nyt ei ainakaan onnistu, lopetan
mut tsemppiä kaikille .
Onneksi olen nainen ja saan käyttää ihan julkisesti myös miesten vaatteita. ei kukaan ihmettele jos on päällä nahkahousut ja miesten paita & puvuntakki. Olen leveäharteinen ja mieheni takit mahtuu hyvin. Hihat vain on hiukan pitkät. Eihän miehillä edes ole mitään "omia" vaatteita vaan naiset voi käyttää kaikkia miesten vaatteita. Tietty kalsarit voi olla hassun näköiset. Pukeuduin isäni vanhaan pukuun jo 15-vuotiaana. Ja siitä on vuosikymmeniä.
miehet mitä olet mieltä amar kiiltolux sukkahoususta yönsininen oletko käyttänyt.
Hei,
itse pukeudun naisten vaatteisiin, mutta kumppanilleni en uskalla siitä kertoa.
Ohjeeksi voisin sanoa, että kokeile houkutella ovelasti, esim jollakin leikillä. Minä ainakin lähtisin heti mukaan sellaiseen.