Thirteen days

TV:stä tuli eilen (12.1.2004) pitkästä aikaa ihan mielenkiintoinen elokuva kolmetoista päivää.

Mikäli Kuuban ohjuskriisi herätti ajatuksia, niin ohessa pätevän oloinen linkki tapahtumiin.

http://www.cubanmissilecrisis.org

Mistähän löytyisi tietoa miten tietoisia Suomessa oltiin tilanteen vakavuudesta ja minlälaisia toimia täällä tehtiin vai tehtiinkö mitään.

Suosittelen leffaa kaikille niille, jotka tuntevat mielenkiintoa lähihistoriaa ja maailmanpolitiikkaa kohtaan. Pirun jännä elokuva.
4350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oon kyllä samoilla jäljillä. Harvoin tulee nähtyä yhtä hyviä elokuvia. Paikallislehden arvostelussa luki kuitenkin:
-" Aivan liian pitkän elokuvan tapahtumat ovat toki mainiota historiankertausta. Tapahtumakulun tiukka tahti ja turhan tiivis puhetulva puuduttavat tuon tuosta." Lisäksi elokuvan toteuttamista moitittiin tylsäksi.

En sitten tiedä oliko arvostelija edes katsonut kyseistä elokuvaa, koska itse en moittinut pituutta eikä katsellessa kerennyt puutumaankaan. Kumma juttu kun kerrankin tulee televisiosta todella mielenkiintoinen ja jännittävä elokuva niin se pitää sitten heti haukkua lyttyyn.

Näyttelijävalinnat on osuneet nappiin. Bruce Greenwood ja Steven Gulp tekevät mainion suorituksen Kennedyn veljeksinä ja ovat jopa esikuviensa näköisiä. Ohjaaja Roger Donaldsonin meriittilistalta löytyy mm. Dante´s Peak, joka sekin on ihan mukiinmenevä elokuva.

Ps. Jos neuvostoliittolaiset olisivat päättäneet laukaista ohjukset, amerikkalaisilla olisi ollut n. 5 minuuttia aikaa varautua tuhoon. Siinä ajassa ei 80 miljoonaa ihmistä evakuoida. Tuskin edes yhtä.

Äänestä
  • Jep, asiallinen leffa. Costnerin näyttelijäsuoritus presidentin polittisena neuvonantajana oli mielestäni suora jatkumo roolistaan elokuvasta JFK - avaoin tapaus.

    Vaan leffan tapahtumiin liittyen TV1 esitti ei niin kauan aikaakaan sitten sunnuntaisin dokumenttisarjaa suurista taistelusita ja / tai kylmänsodan aikaisista tapahtumista. Yhdessä niistä käsiteltiin juuri Kuuban ohjuskriisiä. Muistaako kukaan tämän / näiden dokumenttisarjojen nimiä? Harmittaa, kun muistin katsoa niin harvoin ja satunnaisesti.

    Äänestä

  • button boy kirjoitti:

    Jep, asiallinen leffa. Costnerin näyttelijäsuoritus presidentin polittisena neuvonantajana oli mielestäni suora jatkumo roolistaan elokuvasta JFK - avaoin tapaus.

    Aika tylsä oikeestaan, mutta enhän mä ton kaltasista tykkääkkään...mutta ei iseknut

    Äänestä

  • button boy kirjoitti:

    Jep, asiallinen leffa. Costnerin näyttelijäsuoritus presidentin polittisena neuvonantajana oli mielestäni suora jatkumo roolistaan elokuvasta JFK - avaoin tapaus.

    Vaan leffan tapahtumiin liittyen TV1 esitti ei niin kauan aikaakaan sitten sunnuntaisin dokumenttisarjaa suurista taistelusita ja / tai kylmänsodan aikaisista tapahtumista. Yhdessä niistä käsiteltiin juuri Kuuban ohjuskriisiä. Muistaako kukaan tämän / näiden dokumenttisarjojen nimiä? Harmittaa, kun muistin katsoa niin harvoin ja satunnaisesti.

    Itsekin laitan vierekkäin tämän elokuvan ja JFK - avoin tapaus. Molemmat ovat toki pitkiä, mutta mukaansatempaavia, jotka kestävät useamman katselukerran.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ruisleipä kirjoitti:

TV:stä tuli eilen (12.1.2004) pitkästä aikaa ihan mielenkiintoinen elokuva kolmetoista päivää.

Mikäli Kuuban ohjuskriisi herätti ajatuksia, niin ohessa pätevän oloinen linkki tapahtumiin.

http://www.cubanmissilecrisis.org

Mistähän löytyisi tietoa miten tietoisia Suomessa oltiin tilanteen vakavuudesta ja minlälaisia toimia täällä tehtiin vai tehtiinkö mitään.

Suosittelen leffaa kaikille niille, jotka tuntevat mielenkiintoa lähihistoriaa ja maailmanpolitiikkaa kohtaan. Pirun jännä elokuva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu