Xp-Aktivointi

Minulla on vuoden vanha xp, joka tietysti aktivoitiin silloin uutena. Nyt päivitin näytönohjaimen ajurit, niin xp herjaa että kone on muuttunut kokoonpanoltaan niin paljon, että xp on aktivoitava kolmen päivän sisällä uudestaan. Kone on kuitenkin alkuperäisessä kokoonpanossa. Onkohan tämä joku Microsoftin pila?
131880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

on M$:n julma pila. Mutta kun Windows-käyttäjät ovat lauma lampaita jotka nielevät aivan mitä tahansa, niin silloin monopoli voi rauhassa keksiä aivan mitä tahansa.

Veikkaan kuitenkin, että sinun tapauksessasi kyse on myös jostain muusta. Kai ainakin muistia olisi pitänyt lisätä myös tai vaihtaa hiiri, jotta menee M$:n tarkoittamaksi huomattavaksi kokoonpanon muuttamiseksi.

Äänestä

  • Lisäsin HP:n kannettavaan muistikamman.
    XP ei ole herjannut mistään aktivoinnista.

    Eli muistimäärää pystyy näemmä muuttelemaan.

    Äänestä

  • HP ze4423ea kirjoitti:

    Lisäsin HP:n kannettavaan muistikamman.
    XP ei ole herjannut mistään aktivoinnista.

    Eli muistimäärää pystyy näemmä muuttelemaan.

    yksin tietenkään aiheuta uutta aktivointia. Vähän kärjistin (taiteellinen tehokeino).;)

    Äänestä

Eiköhän liene varminta soittaa microsoftin ilmaiseen aktivointi numeroon ja selvittää asia Puh.0800-770215 näppäile puhelimesi numeronäppäimiä nauhan ohjeiden mukaan ja jää sitten odottamaan niin hetken päästä pääset juttelemaan oikein ihmisten kanssa ja saat asiaasi selvyyden.

Äänestä

Soitto siihen ilmoitettuun numeroon auttaa, tosin saattaa olla, että puhelimeen vastaa joku lontoon-murteella ja savon murre ei taivu, joten ainakin numerot olisi hyvä lontooksi osata.


Jos et tuona aikana aktivoi xp:tä, niin xp lukkiutuu kunnes aktivoit XP:n.

Äänestä
  • Kyllä siinä numerossa ihan suomeksi vastataan!

    Äänestä

  • ei sentään kirjoitti:

    Kyllä siinä numerossa ihan suomeksi vastataan!

    Omakohtaisia kokemuksia?

    Olen kymmenkunta kertaa "palvelun" soittanut, ja muistaakseni enintään kolmasti on suomenkieltä taitava vastannut, muutoin on pitänyt englantia puhua. Joten ei tuo aivan ennenkuulumatonta, että suomenkieliset "asiakaspalvelijat" ovat varatut ja englanninkieliset vastaavat

    Äänestä

Minä vaihdoin omalle koneelleni koko emolevyn prosessoreineen eikä tarvinnut aktivoida uudelleen (on ihan kaupasta ostettu XP)! Näytönohjain, kiintolevy, verkkokortti sekä CD-asemat otin vanhasta koneesta.

Äänestä
  • luettavaa, jos asia kiinnostaa.. Itse joskus etsin tietoa miksi näin, selitys on sivulla..
    Jos olisit vaihtanut verkkokortin, olisi sun pitänyt 99,9% aktivoida. Verkkokortti on se "tärkein" mikä pitää olla sama, muita saa vaihdella/lisätä aika paljonkin ja useampaan kertaankin:

    http://www.webtree.ca/newlife/WindowsXP_WPA_details.htm

    Äänestä

kyllä mainitsee uudelleen aktivoinnin mikäli
kokoonpanoa vaihtetaan enelmälti.
kirjan kirjoittanut Kiianmies.

Äänestä

Anteeksi, olin kai sen verran hädissäni edellistä viestiä kirjoittaessani, että unohdin koneeseen on tosiaan vaihdettu modeemin tilalle verkkokortti, joten se ei ole ihan alkuperäinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sepe kirjoitti:

Minulla on vuoden vanha xp, joka tietysti aktivoitiin silloin uutena. Nyt päivitin näytönohjaimen ajurit, niin xp herjaa että kone on muuttunut kokoonpanoltaan niin paljon, että xp on aktivoitava kolmen päivän sisällä uudestaan. Kone on kuitenkin alkuperäisessä kokoonpanossa. Onkohan tämä joku Microsoftin pila?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu