olen 24-vuotias (pinan) ja vasta vuoden verran alalla työskennellyt. taas tänään tuli todettua, että ehkä meitä sttenkin tarvitaan (välillä on tuntunut, että mitä tästä kukaan hyötyy).
asiakkaani oli 52-vuotias mies. erittäin siisti ja sivistyneen oloinen (naimisissa). sen vaan totesin (taas), että on meistä moneksi. mies tahtoi minun kutsuvan itseään isäksi ja itseäni tyttäreksi (piti hokea koko ajan: "olen 12-vuotias") ja hänen antamansa maksu oli "viikkorahaa". sanoin suoraan, etten suostu roolileikissä äärimmäisyyksiin, koska en itse tiedä mitään niin vastenmielistä ja kuvottavaa, kuin pedofilia ja insesti.
mies kertoi olleensa kahden lapsen kanssa, joiden äiti oli rahantarpeessaan luovuttanut omat tyttärensä tämän miehen käyttöön. en voi käsittää!
jotenkin tuli sellainen olo, että onneksi minä itseni henkisesti joidenkin asioiden suhteen kovettanut nuori ja nuoren näköinen maksullinen nainen, olen olemassa näitä sairaita tapauksia varten. tiedä mistä tuokin olisi sitten sen "12-vuotiaan tyttärensä" löytänyt, jos ei minun palveluani olisi ollut tarjolla.
kaikille isille ja äideille tiedoksi: katsokaa vähän miten sallitte lastenne pukeutuvan. meillä on ollut ystävieni kanssa keskustelua aiheesta millaisia vaatteita lapsille nykyään myydään. monelle nuorelle isälle ja äidille on ihan sama, vaikka lapsille myytäisiin stringejä alushousuiksi (näiden markkinoilta poistamisestahan oli kiistaa viime kesän tienoilla). ihminen, joka on seksuaalisuudeltaan "normaali", ei välttämättä näe mitä vaaroja ja vastenmielisiä asioita lasten stringit (napapaidat, lasten rintaliivit) voivat tuoda mukanaan. itse olen työssäni todennut, miten erilaisistaasioista ihmiset kiihottuvat. jos olisin äiti, katsoisin hyvin tarkkaan mitä vaatteita antaisin lapseni pukea päälleen. en haluaisi, että oman tyttäreni liian aikuismainen ja paljastava pukeutuminen saisi ketään vanhaa pervoa setää kiihottumaan. uskon, että seksialan ammattilaisena minulla on tähän asiaan (ihmisten erilaiseen seksuaalisuuteen) parempi tuntuma.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos ilotyö kiellettäisiin täysin totaalisesti kovilla rangaistuksilla niin enpä haluaisi olla naislenkkeilijä iltasella missään puistossa.
Halut tyydytetään joko rahalla tai sitten väkisin.
Olipa taas hieno puolustuspuhe raiskaajille. "Halut tyydytetään joko rahalla tai sitten väkisin". Surullista että tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä on olemassa. Ei kenelläkään ole mitään helvetin oikeutta raiskata toista ihmistä, jos niin kovasti haluttaa niin siihen auttaa masturbointi - nykyisin siitä opetetaan jo ala-asteella. Että voi olla noin vaikeaa...
olen samaa mieltä kanssasi. veljelleni tuli poika ja olen katsonut lasten vaatteit enemmän tarkemmin kuin aiemmin. ja olen törmännyt hyvinkin moneen otteeseen että lasten vaatteet eivät ennää näyt lasten vaatteilta vaan aikuisten pienois kooossa. miksemme antaisi olla lasten lapsia ja aikuisten aikusia. joa mitä seksin ostoon tulee niin hassua sitä nyt lailla kieltämään. tulis vaan akhta hullummaksi eikä sitä vähäänkään voida valvoa. tulis enemmän raiskauksia, pedofiiliaa, jne... ja onko tämä nyt sitä hyvää yhteiskuntaa...
matkimme aina ruotsia, pitääkö tässäkin asiassa?? ei mielestäni!me teemme lapsillemme tulevaisuuden, jos nyt seksioston kiellämme, niin mikä tulevaisuus on lapsillamme.
Ihan samaa mieltä kanssasi, mutta tuossa tapauksessa tappelisin varmasti itseni kanssa, että menisinkö poliisille kertomaan kyseisestä henkilöstä - ties vaikka häntä etsitään tai ollaan epäilty lapsiin sekaantumisesta (tai ties mistä..?). Eihän sulla ole mitään vaitiolovelvollisuutta ja epäilen lojaalisuuttasikin ko. miestä kohtaan, eikä poliisikaan kertoisi hänelle, mistä tiedot ovat kotoisin. Lähetä vaikkapa anonyymisti tuntomerkit yms. kytille..
Jos toi kaveri on ostanut äidiltä lapset niin mitä se tekee seuraavaksi??? ei tollanen pedofiili pysty kontrolloimaan halujaan vaikka sinä hoitaisitkin "osasi". Uutta Jammua ei kaivata.
lapsia ollakkaan, huora kun olet.
että pitää tarttua juuri siihen epäolennaiseen, joka ei suinkaan ollut kirjoitukseni pointti. en ottanut kantaa itse millään tapaa siihen, aionko joskus hankkia lapsia ja jos, niin millaisessa elämäntilanteessa. en ota edelleenkään. sinä et minua henkilökohtaisesti tunne, joten et tiedä millainen äiti voisin olla. henkinen kypsyys, järkevä aikuisuus ja vastuulinen vanhemmuus eivät ole suoraan verrnnollisia kenenkään nuoruusiän "ammatinvalintoihin".
jos haluat että terveytesi säilyy niin vaihda ammatti.
tämä liittyi aiheeseen? en ole koskaan sairastanut sukupuolitautia ja käytän aina työssäni taudeilta suojaavaa ehkäisyä (kondomi). ihan turha neuvoa tämän suhteen ihmistä, joka tietää aiheesta itse paremmin ja osaa arvostaa omaa terveyttään. sukupuolitaudeista valistaminen kannattaa suunnata vähän nuoremmalle ikäpolvelle. olen omat saarnani jo saanut ja sisällön ymmärtänyt.
jos lapset eivät saa käyttää rintaliivejä, niin onko oikein että 20 vuotiaana niitten rinnat roikkuu melkein polvissa asti....
Stringejä on helppo käyttää varsinkin jos on läpinäkyvät tai valkoiset housut.
Vai pitäisikö valkoisten housujen alla olla mustat raappa-housut....
Jos olet maksullinen nainen ,niin asiakas on aina oikeassa!!!!
palstalle on ikäraja 18 vuotta. suotavaa olisi, että vanhemmat valvoisivat vähän paremmin myös lastensa tietokoneenkäyttöä.
puhelet. Kummia ovat ihmismielen metkut.