Kireellä pinna, onko muilla?

paras lääke ensi shokin jälkeiseen tilaan on sen oman läheisimmän ihmisen tuki.
Olkapää pitäisi olla molemmille varattuna, jos tarvetta ilmenee, ja sen voi taas järjestää jo valmiiksi vaikkapa Perheasiain neuvottelukeskuksen kautta, jolloin kykenee valmistautumaan siihen , mitä on edessä.Jos on edessä...kukaanhan ei taudin kulkua voi päätellä, minkä muotoinen se on, ennenkuin on vähän aikaa sitä potenut.

Suhdetta tauti koettelee, mutta jos ei heti anna periksi, auttaa nyt sitten tässä vastamäessä, ja pitää itsekin itseään taudista huolimatta elämiskelpoisena, käypäsenä yksilönä, se tukee jaksamista ja lastenkin sopeutumist sairauteen.

Olemme olleet naimisissa 18 v, josta ajasta olen airastanut v.sta 96, ja yhdessä on kestetty koko paska, nyt vietetään uuden löytämisen aikaa,

olemme tavallaan etsineet ja löytäneet toisemme uudelleen, ja rohkaisisinkin teitä molempia, että yrittäisitte puhua hankalat asiat pois ja selviksi, koska kun takapakkia tautiin tulee, silloin se ei oikein jaksa, jos on kovin riitainen tai henkiseti rankka tilanne.

Eli vanhalla sanonnalla : Nostakaa kissa pöydälle ja tuokaa luurangot kaapista kalisteltaviksi, nyt vielä, kun voimaa on, silloin yhdessäolo on helpompaa ,elämän näyttäessä niitä kurjempia puoliaan.

Omaisille on muuten myös omat valmennuskurssit- suosittelen lämpimästi!

Muuten, taitamaton lääkäri, jos halvauksella pelottelee.. Jos tauti on alkuvaiheessa, niin se halvausvaihe on yleensä aika kaukana tulevaisuudessa, ja on lukemattomia MS-potilaita, joille tätäkään vaihetta ei koskaan tule.

Ottaisin aika rauhallisesti ja hoitaisin parisuhdetta, sillä sitä nyt koetellaan, ja hyvä, toimiva parisuhde tukee teitä molempia !
Pelolla on usein huonot seuraukset,puhukaa nekin yhdessä läpi, niin saattaa jo sekin helpottaa.

Jaksamisia teille molemmille!
Tuike =)

Hei, tutulta kuulostavaa juttua! Ei kannata jäädä odottelemaan mitään mikä ei varsinkaan ole varmaa. Itsekin aikanaan pelkäsin. Mutta nyt tietää, että voi tulla tai voi olla tulematta ongelmia. Lähempänä nopeata halvaantumista olen itse varmasti ollut moottoripyöräonnettomuudessa aikanaan. Tai kuka näitä todennäköisyyksiä voi arvioida. Ainakin ihmettelen, jos lääkäri on mennyt pelottelemaan...asiallinen tieto on asia erikseen!

Kyllähän se pinnan kireelle vetää,kun ei tiedä ollenkaan edes seuraavan päivän vointiaan.Oikeestaan mitään ei voi varmasti lyödä lukkoon menemisistään ja tekemisistään,kun usein joutuu niitä perumaan.Välillä ottaa oikein kovastikin pattiin kun on aina jotain vailla.Esim. kyytiä asioille,kauppa-apua,siivousapua yms.Pelottaa myös tulevaisuus.Koska ei enää itse kykene huolehtimaan edes itsestään?
Koska on kykenemätön vastaamaan muista perheenjäsenistä?
Milloin osaa luovuttaa suorituspaineista jokapäiväisessä elämässä?
Pitääkö yleensä tuntea suorituspaineita päivittäin?
Kaikki tällaiset asiat painavat mieltäni ja kiristävät välillä pinnani äärimmilleen.
Silloin tulee purettua se paha olo läheisilleen.Juuri niille ihanille ja rakkaimmille joille on muutenkin ilonsa ja surunsa vuodattanut
Sairauden ei kuitenkaan tarvitse olla esillä ja puheena koko aikaa.mutta puhukaa asiasta silloin,kun Sinusta siltä tuntuu.Näin estää asioiden,pahanolon tai ongelmien kasaantumisen.
Jos itkettää - ITKE !!!!
Vinkki fyysiseen jaksamiseeen:
älä seiso, jos voit istua,äläkä istu jos voit mennä pitkäksesi!

Ainakin minä olen huomannut, että nykyjään pinna kiristyy tosi usein. Se on tietenkin vain yksi niistä monista oireista, jotka kiusaavat. Ei vain jaksa aina ajatella positiivisesti...jaksamista teille!
Aurinkoista kevään odotusta ja hymyilkää!