Kuten tuossa edellisessä avauksessani ilmoitin, en enää aio esittää omia asiallisuuteen pyrkiviä näkemyksiäni tässä ”keskustelussa”, vaan siirryn täysin viihteen puolelle. Viihdettä kai tämä ollut tähänkin asti, mutta kun sen taso on niin matala, yritän sitä edes hieman nostaa. En toki usko pystyväni siihen aivan omin avuin, vaan lainaan eräitä suuria runouden mestareita – runous on yksi minun viihteistäni – heitä lainaten ja hieman mukaillen.
Miksipä enää jatkaisinkaan asiaperusteilla, kun tiedän, että OivaH tai JormaL tahi joku muu kepulisti heti
”Taas keksisi vain uuden hurskaan valheen
ylitse Kepun ansioiden puhumaan;
koristais` Annelinkin puhtain mainein
toisin kuin totuus itaruudessaan”
(William Skakespeare, ”72.sonetti”, Aale Tynnin mainiota suomennosta mukaillen)
Ihmisystävällisenä demarina toivon, että synkimmässä pimeydessäkin riutuvat kepulistit vielä joskus näkisivät valon. Tämäkin toiveeni suulla suuremmalla:
”Te aikaan nuoruutenne kullan-armaan
opitte totuutenne tupailloiss` varmaan;
siit` ettei totta ole sanaakaan,
huomaatte hämyss` elon illan harmaan!”
(Omar Khaijam, ”Viisaan viini”, Toivo Lyyn suomennosta mukaillen)
En minä tietenkään ole Teille kepulistit vihainen harhoistanne, sillä itseännehän ne eniten kiusaavat. Minä uskon ihmiseen, sillä olenhan demari ja siis laajakatseinen ja avarasydäminen. Ajattelen Teistä suuren runoilijamme Eino Leinon tavoin, vain ihan hieman mukaillen (”Hymyilevä Apollo”):
”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on tyhmempi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen
vaikk`ei aina se esille loista”.
Ja jos sille Annelille käy kovin huonosti ja jos tämä Kepun ”valtakausi” vastoin odotuksianne jää lyhyeksi – kuten luulen – niin en ehdota tuskaanne lientämään tupailloista varmaan tutumpaa renkutusta ”väliaikaista kaikki on vain”, vaan toivon Teidän silloinkin ajattelevan ylevästi Eino Leinon lailla:
”Mitä siitä jos ei Kepu saanutkaan,
mitä toivoi se kansalta tältä,
kun saihan se toivehet suuret vaan
ja kaihojen kantelen hältä
ja vaikka nyt puolue pieni on vain
niin vallan riemut se juoda sai –
ja juoda ne täysin siemauksin –
niin riemut kuin murheetkin”

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerran olet heittäytynyt runolle, jatketaan Elina Karjalaisen runolla:
MÄ OLEN OIVA HEPPU
Mä olen Oiva heppu
On selässäni reppu
ja repun alla peppu.
Oi, Oiva olen heppu.
Nyt hätää ole eipä
kun repussa on leipä
ja leivän päällä muna
on oikein paistettuna.
Jo ilo nousee tukkaan:
teepullon pistin sukkaan.
Se temppu maksoi vaivan,
tee lämmintä on aivan.
Oi, Oiva olen heppu,
on vierelläni reppu
ja jäätiköllä peppu,
mä olen kelpo heppu.
Hienoa, että saatiin kulttuuriharrastusta näille tylsille palstoille! Kiitos teille molemmille!
Ymmärtäneeköhän tuo Oiva Härkönen mitään runoudesta? Hänellehän tämä oli kai tarkoitettu kuten tuo edellinenkin mainio kooste. Minun mieltäni runous aina ylentää, joten nuo kyllä kolahtivat minuun niin, että olen aivan hykerryksissäni. Lisää tällaista, toivon!
Nyrjähtikö päässäsi nyt siis jotain?
Siis runouden ymmärtäminenkö ottaa niin koville? Ei se mitään, eihän me kaikki niin henkeviä olla että ymmärtäisimme hienovaraisesti ilmaistuja nyansseja, mikä toisista on hienointa runoudessa. Emmehän me aina ymmärrä edes sitä, mikä on hyvää, mikä pahaa; nähdäänhän se politiikassakin! On olemassa myös helppotajuista runoutta, jota ei tarvitse mitenkään tulkita; sellaista varmaan Sinäkin ymmärrät. Virkistänpä mieltäsi pienellä sellaisella pätkällä Omar Kaijamin (yksi monista lempirunoilijoistani) ”Teltantekijästä”, Toivo Lyyn suomennoksena:
”Sain elon tiellä ihmisiä monta tuttavaksi,
mutt` onnellisia näin lajia vain kaksi:
oli toinen tarkoin selvillä hyvästä ja pahasta,
ja toinen niistä hullua ei tullut hurskaammaksi.”