Vastasin toisessa ketjussa olleeseen keskusteluun, mutta kun se oli aivan erilaisen otsikon alla, laitan saman kirjoitukseni vielä keskustelun aloitukseksi tähän:
Aikojen lopulla tapahtuu viimeinen tuomio, jossa kukin tuomitaan sen valon määrän mukaisesti kuin ovat saaneet. Tästä Jeesus puhuu, kun hän vertaa Kapernaumin ja Sodoman kohtaloa: ”Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”(Matt. 11: 20-24)
Syykin on selvä. Galilean kaupungeissa, myös Kapernaumissa, eläneet ihmiset ovat saaneet kuulla itse Jumalan pojan, Jeesuksen julistusta, nähdä Hänen ihmetekonsa ja silti he eivät ole uskoneet häneen; tehneet parannusta, kuten Jeesus sanoi. He olivat siis saaneet enemmän valoa ja heidän vastuunsa on siksi suurempi viimeisellä tuomiolla.
Jumala on oikeudenmukainen. Hän huomioi kaikki yksilöinä. Hän näki Sodomassa Lootin perheineen ja pelasti heidät. Mutta hän näkee myös näiden kaupunkien ihmisten vähemmän vastuun esimerkiksi Galilean asukkaisiin verrattuna, koska Jumala ei ollut vielä ilmaissut itseään Jeesuksessa Kristuksessa.
Muutamat muutkin Jeesuksen sanat ja vertaukset puhuvat tästä asiasta yksilötasolla. Esimerkiksi vertaus kahdesta palvelijasta (Luuk. 12: 42-48). Toinen heistä tiesi isäntänsä tahdon, mutta ei toiminut sen mukaan ja siksi häntä rangaistiin ankarasti. Kun taas palvelijaa, joka ei tiennyt isäntänsä tahtoa, rangaistiin lievemmin. Ja lopuksi Jeesus sanoo: ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.”
Mielestäni näillä Raamatun kohdilla on paljon tärkeää sanottavaa Jumalasta. Jos joudumme ajattelemaan, että kaikilla Jumalasta erossa elävillä ihmisillä on samanlainen osa iankaikkisuudessa, on vaikea ajatella Jumalaa oikeudenmukaisena. Joku ihminen on esimerkiksi voinut saada elämälleen sellaiset lähtökohdat, että hänen on miltei mahdotonta osoittaa kenellekään rakkautta, kun ei ole sitä itsekään koskaan saanut ja hänelle voi olla samasta syystä vaikea ajatella, että Jumala voisi häntä rakastaa. Joku ihminen taas tässä maailmassa ei ole koskaan kuullutkaan puhuttavan Jeesuksesta ja vaikka olisikin, hänellä ei oman historiansa vuoksi ole edellytyksiä ymmärtää kuulemaansa meidän tavoin.
Itse olen joskus miettinyt paljonkin näitä kysymyksiä. Nuoruudessani kun yritin jäsentää kristinuskoa sen opetuksen mukaan, jota olin saanut, Jumala näyttäytyi minulle jotenkin mielettömänä hallitsijana, joka ikään kuin siitä loukkaantuneena, jos joku ei häneen uskonut, rankaisi kaikkia häneen uskomattomia ihmisiä samalla tavalla.
On ollut jotenkin vapauttavaa huomata, että Raamattu itsessään ei kuitenkaan tällaista ajattelua edellytä. Jumala näkee meidät yksilöinä ja hän on oikeudenmukainen.
Aikojen lopulla tapahtuu viimeinen tuomio, jossa kukin tuomitaan sen valon määrän mukaisesti kuin ovat saaneet. Tästä Jeesus puhuu, kun hän vertaa Kapernaumin ja Sodoman kohtaloa: ”Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”(Matt. 11: 20-24)
Syykin on selvä. Galilean kaupungeissa, myös Kapernaumissa, eläneet ihmiset ovat saaneet kuulla itse Jumalan pojan, Jeesuksen julistusta, nähdä Hänen ihmetekonsa ja silti he eivät ole uskoneet häneen; tehneet parannusta, kuten Jeesus sanoi. He olivat siis saaneet enemmän valoa ja heidän vastuunsa on siksi suurempi viimeisellä tuomiolla.
Jumala on oikeudenmukainen. Hän huomioi kaikki yksilöinä. Hän näki Sodomassa Lootin perheineen ja pelasti heidät. Mutta hän näkee myös näiden kaupunkien ihmisten vähemmän vastuun esimerkiksi Galilean asukkaisiin verrattuna, koska Jumala ei ollut vielä ilmaissut itseään Jeesuksessa Kristuksessa.
Muutamat muutkin Jeesuksen sanat ja vertaukset puhuvat tästä asiasta yksilötasolla. Esimerkiksi vertaus kahdesta palvelijasta (Luuk. 12: 42-48). Toinen heistä tiesi isäntänsä tahdon, mutta ei toiminut sen mukaan ja siksi häntä rangaistiin ankarasti. Kun taas palvelijaa, joka ei tiennyt isäntänsä tahtoa, rangaistiin lievemmin. Ja lopuksi Jeesus sanoo: ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.”
Mielestäni näillä Raamatun kohdilla on paljon tärkeää sanottavaa Jumalasta. Jos joudumme ajattelemaan, että kaikilla Jumalasta erossa elävillä ihmisillä on samanlainen osa iankaikkisuudessa, on vaikea ajatella Jumalaa oikeudenmukaisena. Joku ihminen on esimerkiksi voinut saada elämälleen sellaiset lähtökohdat, että hänen on miltei mahdotonta osoittaa kenellekään rakkautta, kun ei ole sitä itsekään koskaan saanut ja hänelle voi olla samasta syystä vaikea ajatella, että Jumala voisi häntä rakastaa. Joku ihminen taas tässä maailmassa ei ole koskaan kuullutkaan puhuttavan Jeesuksesta ja vaikka olisikin, hänellä ei oman historiansa vuoksi ole edellytyksiä ymmärtää kuulemaansa meidän tavoin.
Itse olen joskus miettinyt paljonkin näitä kysymyksiä. Nuoruudessani kun yritin jäsentää kristinuskoa sen opetuksen mukaan, jota olin saanut, Jumala näyttäytyi minulle jotenkin mielettömänä hallitsijana, joka ikään kuin siitä loukkaantuneena, jos joku ei häneen uskonut, rankaisi kaikkia häneen uskomattomia ihmisiä samalla tavalla.
On ollut jotenkin vapauttavaa huomata, että Raamattu itsessään ei kuitenkaan tällaista ajattelua edellytä. Jumala näkee meidät yksilöinä ja hän on oikeudenmukainen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
...Jumala ilmoiti välittömästi Paratiisista ajaessaan ihmisen ulos, että vaimon siemenestä on syntyvä Hän joka rikki polkee käärmeen pään. Tässä oli vanhan liiton usko ja joka siihen uskoi on pelastunut.
Me uskomme, että Jeesus tuli ja polki rikki käärmeen pään ja avasi tien Taivaaseen.
Samaan uskoivat vanhan liiton uskovaiset kuin tälläkin ajalla uskotaan. Profeetat ennustivat Jeesuksesta ja Jeesus itse sanoi, monessa kohti, että näin pitää tapahtuman, jotta kirjoitus käy toteen.
Ei siis Ollu/ole mitään muuta uskoa kuin usko siihen, joka rikki polkee/polki käärmeen pään.
Ilman uskoa on mahdotonta kelvata Jumalalle sanoo Jumalan sana. Sanoipa ihminen mitä tahansa tähän niin se sana on ollut, on ja on oleva iankaikkisesti. Jumala on oikeudenmukainen, eikä sanansa alla tuomitse ketään epäoikeudenmukaisesti, joten on turha epäillä Jumalan kaikkivaltiutta tässäkään asiassa ja puhua ihmisille hunajaisesti. Siinä tekee itse Jumalan sanaa vastaan, jos yhtään muuttaa sitä sanaa.
Sodoman kohdalla tilanne on se, että Sodoman päälle satoi tulta ja tulikiveä ja kaupunki hävitettiin maan päällä, mutta Ne kaupungit, joiden tuomiota Jeesus kuvaa hylkäsivät Hänen sanansa kaikkien ihmeiden tekojen jälkeenkin. Näintä kaupunkeja ei ole hävitetty vieläkään ja ne häviää lopullisesti vasta kun on Jumalan aika hävittää maailma.
"20 Silloin hän rupesi soimaamaan niitä kaupungeita, joissa olivat tehdyt usiammat hänen väkevät työnsä, ettei he itsiänsä parantaneet."
Miksi pitää yleensä huolehtia tai ajatella iankaikkisuudessa olevia, koska jos uskoo Jumalan olevan oikeudenmukainen, niin Hän ei taatusti tarvitse siihen ihmisen apua tai selityksiä valmiiksi.
>>
Miksi pitää yleensä huolehtia tai ajatella iankaikkisuudessa olevia, koska jos uskoo Jumalan olevan oikeudenmukainen, niin Hän ei taatusti tarvitse siihen ihmisen apua tai selityksiä valmiiksi.
>>
Nämä kysymykset opettavat tuntemaan Jumalaa ja Hänen tahtoaan. Nämä kysymykset käsittelevät pelastusta ja viimeistä tuomiota, joten voisiko olla tärkeämpää?
Monet parjaavat kristittyjä sen tähden, koska monet kristityt ovat innokkaita tuomitsemaan kaikki toisin ajattelijat helvettiin. "kristittyjen Jumala on epäoikeuden mukainen koska..." on yleisin ateistien käyttämä perustelu vakaumukselleen. Tämä ei pidä paikkaansa, vaikka monet kristityt uskovatkin hirmuhallitsijajumalaan, jonka tahtoa täytyy sokeasti noudattaa sen mukaan mitä seurakunta määrää. Voi heitä!
>>
Ilman uskoa on mahdotonta kelvata Jumalalle sanoo Jumalan sana.
>>
Täytyy ymmärtää että usko on myös ojentautumista sen mukaan mikä ei näy. Toisin sanoen vaikka armosta pelastummekin, niin Jumalalle usko on tekoja ja teot uskoa! Ei Jumala kysy meiltä viimeisenä päivänä sitä, että mitä nimitystä käytimme itsestämme tai hänestä. Hän kysyy mitä me teimme ja miksi, eli MITEN me uskoimme!
Uskoakin tärkeämpi on rakkaus!
1. Korinttolaiskirje 13:
"12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta SUURIN NIISTÄ ON RAKKAUS. "
1. Joh. 3:14
Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
1. Joh. 4:8
Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
1. Joh. 4:20
Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
Siinä Luuk. 12 vertauksessahan puhutaan kahdesta palvelijasta eli uskovaisesta.
Minusta tuntuu, että se vertaus ehkä voisi liittyä ns. ehtollisiin synteihin, joista puhutaan Hebr. 10: 26-27 "Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä, Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.".
Jos joku ei tiedä ja tunne tekemäänsä asiaa synniksi, on ymmärtääkseni mahdotonta tehdä syntiä ehdollisesti eli tarkoituksella. Synti on kuitenkin aina vaarallista ja siksi myös tietämättään syntiä tekevä tekee hengelliselle elämälleen vahinkoa.
Kirjoituksesi oli hyvä esimerkki omavanhurskaudesta.
Omavanhurskaat ihmisethän rakentavat itselleen teoista puolapuita, joita pitkin he yrittävät kiivetä Taivaaseen.
Ihmisellä on mahdollisuus saada armosta kaikki syntinsä anteeksi, kymmenentuhannen leiviskän verran. Ja joka tämän saa kokea, ei ajattele saaneensa oikeudenmukaisesti sitä mitä ansaitsi vaan suuresta Jumalan armosta sai kaikki velat anteeksi. Jo tähän omakohtaiseen kokemukseen päättyy ymmärrys oikeudenmukaisuudesta, kun sai kaikki anteeksi, vaikka ei olisi sitä ansainnutkaan. Silloin Jumala näyttäytyy rakastavana Isänä, eikä mielettömänä hallitsijana, niin kuin sinulle ja monelle muulle omavanhurskaalle hän on näyttäytynyt.
TAIVAASEEN! EI TEKOJEN KAUTTA, Jumala näyttäytyi minulle mielettömänä hallitsijana silloin, kun ajattelin saamani opetuksen mukaan, että kaikilla epäuskoisilla on sama rangaistus. Siis silloinkin, kun ihmisellä ei ole ollut edes mahdollisuutta kuulla Jeesuksesta…
En ajattele, että itse tai että kukaan uskova voisi omilla töillään tuoda mitään lisää pelastukseen. Pelastus on aina armosta ja omat tekomme (kuinka hyviä tahansa) ovat ”kuin saastainen vaate”, jos luulemme niillä jotain tuovan lisää pelastukseemme.
Yksi asia, jota en muuten voinut koskaan hyväksyä VL:ssä, oli juuri tämä asenne, mikä ytp:llä: ”Me vain olemme niitä, jotka uskomme pelastuvamme armosta ja kaikki muut kristityt ovat omavanhurskaita ja luulevat teoillaan ansaitsevan jotakin…” Ettei tämäkin olisi farisealaisuutta?
Jos luet kirjoitukseni tarkemmin, kirjoituksessani ei ollut ajatusta, että uskova voisi ansaita teoillaan pelastuksen. Kyse oli siitä, onko kaikilla epäuskoisilla samanlainen rangaistus. Raamattu antaa useampiakin viitteitä siitä, että kukin tuomitaan saamansa valon määrän mukaan. Jos näyttää tarpeelliselta voin viikon alussa listata näitä koskevia raamatunkohtia lisää. Nyt en ehdi työjuttujen vuoksi.
Kysymyksiä el kirahwille:
1) Eikö palvelijat kuitenkin saaneet eri rangaistuksen. Eikö Jumala kuitenkin huomioinut heidät yksilöinä?
2) Jos uskova tekee tietämättään jotain väärää, eikö hän pelastu? Vai onko taivaassa rangaistuksia?
PS. Itse en lähde tulkitsemaan Jeesuksen vertauksen yksittäisiä sanoja näin konkreettisesti. Ajattelen palvelija sanan laajemmin: VERTAUKSEN ISÄNTÄ ON JUMALA JA PALVELIJAT OVAT IHMISIÄ. Vertaus havainnollistaa yleensäkin Jumalan luomien ihmisten vastuuta Jumalan edessä. Niille, joille on annettu enemmän valoa, ovat myös suuremmassa vastuussa. Siinä mielessä valitsemasi kohta Hebr.10 on hyvä, että se varmasti kuvaa kovemman rangaistuksen saanutta ihmistä eli totuuden tuntoon tullutta, mutta tietoisen synnin teon kautta langennutta (vertauksessa käytetään hänestäkin palvelija-nimitystä). Sen sijaan ihminen, joka ei ole tullut totuuden tuntoon, saa lievemmän rangaistuksen. MUTTA VAIN USKON KAUTTA JA YKSIN ARMOSTA PÄÄSTÄÄN ETTEI KUKAAN KERSKAISI…
Kirjoitukseni alkuun oli tullut loppuun kuuluva osa. Kijoitus alkaa siis kohdasta Jumala näyttäytyi minulle... ja loppuosa: MUTTA VAIN USKON KAUTTA JA YKSIN ARMOSTA PÄÄSTÄÄN TAIVAASEEN! EI TEKOJEN KAUTTA, ETTEI KUKAAN KERSKAISI.
Kirjoitit: ””Yksi asia, jota en muuten voinut koskaan hyväksyä VL:ssä, oli juuri tämä asenne””
Siis et voinut hyväksyä. Toisin sanoen: aikaisemmin et hyväksynyt, mutta nyt hyväksyt.
Mikä sai mielesi muuttumaan?
Ilmaisusta ei voi missään nimessä vetää sellaista johtopäätöstä, että kirjoittaja nyt hyväksyy.
Kysymyksiä el kirahwille:
1) Eikö palvelijat kuitenkin saaneet eri rangaistuksen. Eikö Jumala kuitenkin huomioinut heidät yksilöinä?
Jokaisella ihmisellä on oma hengellinen elämänsä. En usko mihinkään laumapelastukseen tai laumakadotukseen. Pelastus riippuu siitä onko kunkin ihmisen yksilöllinen suhde Jumalaan kunnossa vai ei. Mutta tottakai jokainen elää tätä hengellistä elämäänsä yhdessä muiden uskovaisten kanssa.
2) Jos uskova tekee tietämättään jotain väärää, eikö hän pelastu? Vai onko taivaassa rangaistuksia?
Jos uskovainen tekee tietämättään jotain väärää se vahingoittaa hänen hengellistä elämäänsä eli hänen uskoaan, mutta ei välttämättä johda suoraan armontilasta lankeamiseen. Mutta vaikka synnissä eläminen olisi tiedostamatontakin, niin silti se on vahingollista ja saattaa ennen pitkää johtaa siihen, että kyseisen ihmisen usko muuttuu kuolleeksi tai hän menettää uskonsa. Siksi on tarpeellista, että uskovaisillekin saarnataan siitä, mikä on Jumalan tahto, ettei kukaan tuottaisi tietämättään sielulleen vahinkoa.
Itse asiassa en näe tätä asiaa oikeastaan niinkään rikos-rangaistus-kysymyksenä, vaan kysymys on mielestäni paremminkin ihmisen Jumala-suhteesta ja sitä vahingoittavasta synnistä. Epäuskoisen ihmisen Jumala-suhde on poikki, siten myös sellaisen ihmisen, joka ei ole koskaan kuullut evankeliumia Kristuksesta. Ja jos siirtyy ajasta ikuisuuten ilman elävää yhteyttä Jumalaan, joutuu myös olemaan siinä tilassa ikuisuudessa. En näe tätä hommaa minään "Jumala keppi kädessä vahtimassa ihmisten rikoksia"-tilanteena.
Mutta, sehän oli suora sanatarkka lainaus omasta kirjoituksestasi.
Uusi kysymys: Mistä tietää mihin kohtaa kirjoituksessasi voi luottaa ja mihin kohtaa ei voi luottaa?
"Yksi asia, jota en muuten voinut koskaan hyväksyä VL:ssä, oli juuri tämä asenne, mikä ytp:llä: ”Me vain olemme niitä, jotka uskomme pelastuvamme armosta ja kaikki muut kristityt ovat omavanhurskaita ja luulevat teoillaan ansaitsevan jotakin…” Ettei tämäkin olisi farisealaisuutta?"
alkuperäinen kirjoittaja, mutta tulkintasi kirjoittajan tekstistä on täysin metsässä.
"Kirjoitit: ””Yksi asia, jota en muuten voinut koskaan hyväksyä VL:ssä, oli juuri tämä asenne””
Siis et voinut hyväksyä. Toisin sanoen: aikaisemmin et hyväksynyt, mutta nyt hyväksyt."
Kirjoittaja sanoo, että "jota en muuten voinut koskaan hyväksyä VL:ssä" ja SINÄ MUOKKAAT SITÄ OMAKSI VALEHTELUKSI:
"Toisin sanoen: aikaisemmin et hyväksynyt, mutta nyt hyväksyt."
HÄPEÄ PELLE!
Edellinen (Korjaus) ei ollut minun vastaukseni, mutta sen kirjoittaja tulkitsi oikein minua. En siis voinut hyväksyä, mutta en hyväksy edelleenkään. Tämä aikamuoto tuli sen vuoksi, että ennen kuuluin VL:iin ja silloinkaan en voinut hyväksyä tällaista farisealaista asennetta enkä läheskään kaikkea muutakaan, mitä VL:ssa opetettiin. Pahin harha kuitenkin on tämä Jumalan valtakunnan rajaaminen ja muiden tuomitseminen ja tämä asenne, että muiden kristittyjen oletetaan ajattelevan niin, että he pelastuvat teoillaan. Se kun ei vain ole totta!
Tutkin ko kohtaa (Luuk. 12..) vähän laajemmin ja huomasin siitä löytyvä todellakin perusteita sille tulkinnalle, että siinä opetetaan uskovien vastuullisuudesta saamistaan tehtävistä... (Kysyjä Pietari, jolle Jeesus vastaa). Mutta periaate "jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan..." laajentaa kohtaa kaikkia ihmisiä koskevaksi.
Kun lukee tässäkin keskustelussa esiintyviä kohtia (Hebr. 10: 26-31, Matt. 11: 20-24, Luu. 12: 47-48) ja niitä kohtia, joissa puhutaan tuomiosta tekojen mukaan (esim. Ilm. 20: 12-13, voidaan vetää seuraavia johtopäätöksiä:
Kukaan siis ei kestä tuomiolla tekojensa perusteella. Siksi pelastus on yskin uskosta. Mutta epäuskoiset tuomitaan rangaistukseen saamansa valon ja tekojen mukaan. Erityisen suuri vastuu on niillä, jotka jo totuuden tuntemisen jälkeen tietoisesti hylkäävät pelastuksen.
PS. Tämä ei ole kaikkien mielestä oleellinen kysymys. Minusta se on siksi, että se auttaa ymmärtämään jotain Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Toki se jättää kysymyksiäkin. Eihän ARMOKAAN välttämättä sovi meidän oikeudenmukaisuuden tajuumme...