Ongelmia aiheuttaa isäni, joka laatii jatkuvasti uusia määräyksiä ja säännöksiä. Ei siinä mitään jos ne olisivat
normaaleita, mutta kun ne eivät mielestäni ole. Jotain esimerkkejä lukuisista mielestäni OUDOISTA määräyksistä joita kotonamme on yms.
- isä imuroi päivässä kolmesta kuuteen kertaan, pölyt pyyhitään 1-2 kertaa ja lattiat pestään kerran päivässä
- isälläni on kotonamme tiettyjä alueita joihin kissamme ei saa mennä (esim. olohuone puolesta välistä asti koko makuuhuone, vessaan pääsy sallittu vain valvotusti)
- eteisen matto on imuroitava aina kun tulee ulkoa
- makuuhuoneessa pitää käyttää eri vaatteita kuin muualla huoneistossa (eli aina kun menen olohuoneesta makuuhuoneeseen vaatteet pitäisi vaihtaa)
- kissaa ei saa silittää tai ottaa syliin (tätä sääntöä rikon eniten!!!)
- pitää liikkua varoen ja hiljaa, jalkojen töminä tai nauru saa isän ryntäämään jopa suihkusta vahtimaan mitä tapahtuu (tosin tämä kurkkii nykyään jo muutenkin suihkussa ollessaan oven raosta ettemme sotke paikkoja)
- hiukset saa harjata vain eteisessä
- jalat pitää kuivata ennen vessasta tuloa (märät jalanjäljet lattialla on kauhistus!)
- ulkoa tultaessa kengät on riisuttava niin että ei saa astua kynnysmatolle sukkasillaan
- mitään ulkona pidettyjä vaatteita ei saa pitää sisällä
- isän tullessa suihkusta kaikkien on pysyttävä paikoillaan (siis todellakin vain paikoillaan)
- kissamme ei saa leikkiä tai kävellä vapaasti (tosin eivät kyllä ihmisetkään, en juuri koskaan saanut lapsena levittää leluja lattialle)
Siis tossa oli muutamia esimerkkejä. En tietenkään (kapinaluonne kun olen) noudata kaikkia säännöksiä. Sen takia
saankin lähes kaikki riidat aikaiseksi ja isän vihat päälle. Olen mm. lutka, äpärä, paskiainen, huora, vitun lapsi yms.
Tuntuu vain siltä etten jaksa tällaista enää, mun mielenterveys ei enää kestä. Mieleen nousee vaan kysymys, että ollaanko me muut perheen jäsenet (siskoni 12v, minä 18v ja äitini) hulluja kun emme pidä tätä normaalina
elämänä vai onko isäni kenties hieman outo? Kommentteja!
normaaleita, mutta kun ne eivät mielestäni ole. Jotain esimerkkejä lukuisista mielestäni OUDOISTA määräyksistä joita kotonamme on yms.
- isä imuroi päivässä kolmesta kuuteen kertaan, pölyt pyyhitään 1-2 kertaa ja lattiat pestään kerran päivässä
- isälläni on kotonamme tiettyjä alueita joihin kissamme ei saa mennä (esim. olohuone puolesta välistä asti koko makuuhuone, vessaan pääsy sallittu vain valvotusti)
- eteisen matto on imuroitava aina kun tulee ulkoa
- makuuhuoneessa pitää käyttää eri vaatteita kuin muualla huoneistossa (eli aina kun menen olohuoneesta makuuhuoneeseen vaatteet pitäisi vaihtaa)
- kissaa ei saa silittää tai ottaa syliin (tätä sääntöä rikon eniten!!!)
- pitää liikkua varoen ja hiljaa, jalkojen töminä tai nauru saa isän ryntäämään jopa suihkusta vahtimaan mitä tapahtuu (tosin tämä kurkkii nykyään jo muutenkin suihkussa ollessaan oven raosta ettemme sotke paikkoja)
- hiukset saa harjata vain eteisessä
- jalat pitää kuivata ennen vessasta tuloa (märät jalanjäljet lattialla on kauhistus!)
- ulkoa tultaessa kengät on riisuttava niin että ei saa astua kynnysmatolle sukkasillaan
- mitään ulkona pidettyjä vaatteita ei saa pitää sisällä
- isän tullessa suihkusta kaikkien on pysyttävä paikoillaan (siis todellakin vain paikoillaan)
- kissamme ei saa leikkiä tai kävellä vapaasti (tosin eivät kyllä ihmisetkään, en juuri koskaan saanut lapsena levittää leluja lattialle)
Siis tossa oli muutamia esimerkkejä. En tietenkään (kapinaluonne kun olen) noudata kaikkia säännöksiä. Sen takia
saankin lähes kaikki riidat aikaiseksi ja isän vihat päälle. Olen mm. lutka, äpärä, paskiainen, huora, vitun lapsi yms.
Tuntuu vain siltä etten jaksa tällaista enää, mun mielenterveys ei enää kestä. Mieleen nousee vaan kysymys, että ollaanko me muut perheen jäsenet (siskoni 12v, minä 18v ja äitini) hulluja kun emme pidä tätä normaalina
elämänä vai onko isäni kenties hieman outo? Kommentteja!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tarinasi vaikuttaa todella uskomattomalta, mutta jos se on totta niin isäsi tarvitsee kyllä psykiatrin apua. Isäsi ei kunnioita lainkaan muiden perheenjäsenten ihmisarvoa, joten periaatteessa hän tekee määräyksillään Suomen lain mukaan rikoksen.
Anteeksi, mutta isäsi on erittäin outo! Itseasiassa isälläsi on ilmeisesti mielenterveysongelmia ja pakkoneurooseja. ("Pakkoneuroosi, anankastinen neuroosi. Neuroottinen häiriö, jolle ovat ominaisia elämää rajoittavat pakkoajatukset tai pakkotoiminnot.") Älä nyt vain erehdy kuvittelemaan isäsi käytöstä normaaliksi ja itseäsi oudoksi.
Listasi perusteella isäsi on sairaalloisesti esimerkiksi kontrollifriikki ja siisteysfriikki.
Miksi isäsi pakonomaisesti välttää "epäsiisteyttä"? Miksi isäsi mielestä elämisestä ei saa aiheutua ääniä? Miksi isäsi kontrolloi pukeutumistanne? Miksi isäsi kontrolloi asunnossa liikkumistanne? Miksi isäsi kieltää lemmikiltänne kaikki perustarpeet? Miksi isäsi asettaa tiukkoja ja kieroutuneita sääntöjä? Miksi sääntöjä rakastava mies haukkuu perhettään?
Ehdotan isällesi esimerkiksi seuraavia sääntöjä:
-Ihmisiä ei nimitellä
-Ihmiset saavat vapaasti liikkua ja valita asusteensa
-Lemmikki saa leikkiä ja puuhailla normaalisti.
-Lemmikkiä saa huomioida vapaasti
-Lemmikki saa liikkua vapaasti, yksi huone voidaan pitää lemmikkille kiellettynä. Näkymätöntä huoneen rajausta lemmikki ei varmasti ymmärrä
Huh!! Isäsi on avun tarpeessa, mutta ymmärtääkö isäsi itse että hänellä on ongelmia? Sinulla on onneksi pian mahdollisuus muuttaa omaan asuntoon, mutta ikävä kyllä pikkusiskosi on vasta 12-vuotias ja joutuu vielä kärsimään isänsä pakkoneurooseista ja sairaalloisesta kontrolloimisesta.
isälläsi kuvauksesi perusteella sellaisia oireita, että hänen kannattaa hakea apua psykiatriselta puolelta. tietenkin oma lääkärikin terveyskeskuksessa voi auttaa alkuun. mutta miten saada isä lääkäriin ja kertomaan oireistaan? onko töissä, voisiko hakeutua työterveyteen?
joskus avun tarpeessa olevan vaikea nähdä, että tarvitsee apua.
sinut itsesi, sisaresi ja äitisi kannattaisi myös jutella jonkun ammatti ihmisen kanssa noista teidän perheen "säännöistä". on hyvä purka ajatuksiaan jonkun kanssa, eikä yksin noita miettiä. sinussa ei siis vikaa, juttelu lähinnä siksi että saisit purettu omia ajatuksiasi ja tuntemuksiasi ja saisit voimavaroja kestää nykyistä tilannetta.
Hei. Isäsi käytös ei todellakaan vaikuta täysin normaalilta. Tuosta kuvauksestasi tulisi mieleen diagnoosina ensimmäisenä persoonallisuushäiriö, erityisesti Vaativa persoonallisuus. Käytöksellään hän rajoittaa muun perheen luontaisia oikeuksia merkittävästi. Persoonallisuushäiriö saattaa olla joskus vaikeahoitoinen ja tilana se ei ole niin vakava mielenterveyden häiriö että ihmistä voitaisiin vastoin tahtoa hoitaa.
Tulee mieleen että kun olet itse jo täysi-ikäinen niin olisiko sinulla mitenkään mahdollista päästä muuttamaan omaan asuntoon? Kenties pikkusiskosi voisi asua kanssasi. Huomaan että ymmärrät itse isäsi käytöksen poikkeavaksi ja on tervettä kapinoida mielivaltaisia määräyksiä vastaan.
voisit hakukoneella löytää vaativan persoonallisuuden kuvauksia. Niistä löydät varmaan lisääkin tuttuja piirteitä isästäsi.
...sen saisi hoitoon? Äiti ei auta, ei uskalla tehdä eikä sanoa enää vastaan mihinkään. Siskoni sulkeutuu omiin oloihinsa ja multa menee hermot.
Isää ei saa edes lähtemään tavalliseen lääkäriin tavallisen vaivan takia, niin miten saisin sen psykiatrille?
Pienempänä itkin aina kun isä sanoi pahasti tai huusi, mutta nykyään en osaa edes itkeä. En tunne sitä kohtaan kuin vihaa (julmaa tunnustaa).
Äidille oon sanonut monta kertaa etten enää jaksa ja olen pyytänyt auttamaan asunnon hankinnassa, mutta se vain sanoo että "Joudummehan me muutkin tässä kärsimään. Älä välitä."
Pelkään oman, varsinkin mielenterveyteni, ja muiden mielenterveyden puolesta ja silti oon ihan voimaton tekemään mitään.
En uskalla tehdä mitään, vain omaa kapinaa sääntöjä vastaan.
On varmasti erittäin vaikea saada tuonkaltaista henkilöä käymään edes 'koekäynnillä' psykologilla. Hänellä ei todennäköisesti ole hajuakaan siitä, että tarvitsisi apua, eikä hän varmasti sitä usko, mikäli siitä hänelle sanotaan. Vippaskonstejakaan ei ole, koska hän varmasti osaa varautua kaikkeen ja etsiä kaikesta itselleen mahdollisesti haitalliset sivujuonet. Sinäkin olet vielä niin nuori, että sinun taitaa olla mahdotonta asettua yksin vastarintaan, mikäli jo varmaksi tiedät, etteivät muut perheenjäsenet (erityisesti tietenkin äiti) sinua tue.
Sinulle helpoin tapa irtautua tilanteesta taitaa kyllä olla tuo muutto omaan asuntoon. Opiskeletko? Olisiko sinulla mahdollisuus hakea esim. opiskelija-asuntoa, vaikka aluksi soluakin? Et tarvitsisi valtavasti pohjarahaa, koska opiskelija-asuntojen vuokrat ovat kuitenkin suht edullisia. Solukin olisi nykyistä asumisjärjestelyä parempi siinä mielessä, että vaikka joutuisitkin jakamaan tilasi toisen kanssa, olisi se jakaminen todennäköisesti huomattavasti sopuisampaa ja molempia kunnioittavampaa.
Elinolosuhteesi kotonasi ovat aivan epäinhimilliset, äläkä missään nimessä usko, mikäli niiden sanotaan esim. edistävän perheen asumismukavuutta tms. Vähemmälläkin todella pärjää! Kodin pitää olla KOTI eikä tarkkaohjeinen työleiri.
Pahan olon tunteminen on varmasti piinaavaa ja todennäköisesti erittäin jokapäiväistä. Yritä silti pystyä tuntemaan se paha olo, koska alistumalla vaan kävelet itsesi yli. Onko äitisi sen luonteinen, että mikäli jokapäiväisesti itkisit hänelle, miten 'tuollainen ei ole elämää etkä enää tiedä, miten kauan kestät', saattaisiko hän turhautua ja alkaa sen ansiosta kuunnella edes puolella korvalla?
.. kyllä muuttaa pois. Se olisi vain paljon helpompaa jos joku tukisi minua, mutta kun äitikään ei tue koska "kaikkihan tässä kärsivät". Olen kuitenkin etsinyt asuntoa jo puolisen vuotta, vähän hankala sitä on kyllä saada täältä hesasta. Käyn kokopäivätöissä ja opiskelen mahollisuuksien mukaan lukiossa.
Äidille itkin asiasta aikani, varmaan monet sadat kerrat (ei voi asioille mitään), sitten sitä alkoi pikku hiljaa turtua kaikkeen, mutta viime aikoina tilanne on alkanut pahentua vain entisestään. EN JAKSA ENÄÄ, pakko päästä muuttamaan pois.
Kuulostaa kyllä tosi hankalalta tilanteelta; myötätuntoni on puolellasi.
Onko sinulla sellaista ystävää, jonka luokse voisit muuttaa ensialkuun, tai sellaista, joka voisi kanssasi muuttaa esim. samaan kaksioon? Kohtuuhintaisia vapaita yksiöitä on aika hankala löytää vähän kaikkialta. Tiedätkö, toimiiko lehti-ilmoittelu Helsingissä yhtä hyvin kuin täällä Turun seudulla? Täällä saa omaan 'halutaan vuokrata'-ilmoitukseensa usein monia sopivia vastauksia. Jos toimii yhtä sulavasti siellä, omaa ilmoitusta voisi harkita, ellet sellaista vielä ole kokeillut. Ja olisiko muutto Helsingin lähiympäristöön sinulle mahdollinen vaihtoehto? Esim. Espoosta tai Vantaalta saattaisi asunnon saada vähän nopeammin.
Voimia!
Hei. Ikävä että läheisiltäsi et saa tukea. Äitisi varmaankin tuntee saavansa sinusta voimaa jaksamiseen eikä siksi haluaisi sinusta luopua. Hänen perustelu "kaikkihan tässä kärsivät" ontuu kyllä pahemman kerran. Sinun täytyy ajatella omaa parastasi ja sisartasi.
Jos kerran käyt töissä niin sinulla saattaisi olla rahaa sen verran että saat takuumaksut yksityiseen asuntoon, vai kuinka? Toinen vaihtoehto olisi päästä toisen asteen oppilaitokseen jolloin saisit opiskelijan statuksen. Tällä olisi mahdollisuus opiskelija-asuntoon, kevättä kohden näitä on kaikkein helpoin löytää. Mieleeni tuli sekin että tilanteesi on sen verran kestämätön että sosiaalipuoleltakin saattaisi tulla apuja (sos.huolto), tai ehkä jopa turvakodista, jotka on tarkoitettu (yleensä) naisille, jotka kotioloissa joutuvat kärsimään väkivaltaa (isäsi käytös voidaan rinnastaa henkiseen väkivaltaan).
Älä anna periksi, selviät kyllä tästä. Voimia!
ota yhteys alueesi sos.hoitajaan ja käy hänen juttusillaan. sieltä varmaankin osataan neuvoa asuntoasiassa. tilanteeseen tarvitsee apua myös pikkusiskosi, sos.hoitaja osaa neuvoa miten teidän asiassa kannattaa edetä.
onkohan isäsi kokenut lapsuudessaan väkivaltaa tai insestiä tms. Aivan kuin hän siivoaisi jotakin pahaa menneisyydestään. Voi olla, että ei edes itse tiedosta koko asiaa.
Mitään noin outoa en ole koskaan kuullutkaan. Faijasi kannattaisi toimittaa lääkäriin tutkimuksiin, siihen löytyy varmaan jokin sopiva lääkitys.
Kaikki on taas ainakin vähän paremmin. Muutin tällä viikolla omaan asuntoon jonka sain kuin ihmeen kaupalla. Kissan otin mukaani. Kotonakin tilanne on kuulemma hiukan rauhoittunut. =) Enempää en tällä hetkellä voisi toivoa :)
Kiitos kaikille vastauksista ja kannustuksesta!