(Etelä-Suomen?) ala-asteen opettajat!

Kertokaa, mitä etua/haittaa on eri kielten varhaisemmasta aloituksesta. Täällä maalla on hyvin jyrkkää vastustustakin. Miksi tähän on ruvettu (=aikaistamaan kielten opiskelua)?

Itse olen oikein odottanut, että niistä kielistä tulisi laajempi valikoima ja että niitä myös opetettaisiin aikaisemmin (itsekkäästi olen ajatellut omia lapsiani?). Nyt monet arvostamani kollegat ovat suuressa vastarinnassa tähän nykypäivän kehitykseen. Olen ymmärtänyt, että kielten varhaisempi opiskelu olisi lähinnä positiivinen asia, mutta kuunnellessani muiden kommentteja olen ymmälläni.

Haluaisin nyt mielipiteitä niiltä joilla jo pyörii kieltenopetus siten, että toistakin vierasta kieltä voi opiskella ennen peruskoulun viidettä luokkaa. Onko se ollut hankalaa? Valitsevatko lapset järkevästi niitä? Voiko opintoja keskeyttää ja millä perusteella? Ovatko lapset stressaantuneita? Onko kieltenopetus syrjäyttänyt muita aineita vai onko se lisänä muiden ohessa?
0101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Maalaisope kirjoitti:

Kertokaa, mitä etua/haittaa on eri kielten varhaisemmasta aloituksesta. Täällä maalla on hyvin jyrkkää vastustustakin. Miksi tähän on ruvettu (=aikaistamaan kielten opiskelua)?

Itse olen oikein odottanut, että niistä kielistä tulisi laajempi valikoima ja että niitä myös opetettaisiin aikaisemmin (itsekkäästi olen ajatellut omia lapsiani?). Nyt monet arvostamani kollegat ovat suuressa vastarinnassa tähän nykypäivän kehitykseen. Olen ymmärtänyt, että kielten varhaisempi opiskelu olisi lähinnä positiivinen asia, mutta kuunnellessani muiden kommentteja olen ymmälläni.

Haluaisin nyt mielipiteitä niiltä joilla jo pyörii kieltenopetus siten, että toistakin vierasta kieltä voi opiskella ennen peruskoulun viidettä luokkaa. Onko se ollut hankalaa? Valitsevatko lapset järkevästi niitä? Voiko opintoja keskeyttää ja millä perusteella? Ovatko lapset stressaantuneita? Onko kieltenopetus syrjäyttänyt muita aineita vai onko se lisänä muiden ohessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu