Musta tuntuu, että realiteetit alkaa hämärtyä ja mua pelottaa. Tuntuu, että näen aiemmin nähtyjä kohteita hämärinä välillä muuallakin, kun katson ympärilleni. En pian uskalla enää ollenkaan katsoa. Haluaisin hajottaa kaiken, mitä enemmän sen parempi. Sisälläni on varmasti paljon kiukkua, mutta en tiedä, mistä se tulee ja mihin kohdistuu, joten en osaa tehdä sille mitään. Käyn jo kolmatta vuotta terapiassa. Olen aina pelännyt veitsiä, mutta eilen näin itseni lyömässä käteni tahallaan leipäveitseen eikä se tuntunut ollenkaan pahalta. Aamulla veitsi oli pesualtaassa ja olin tyytyväinen siihen, etten yöllä halunnut lyödä kättäni siihen, koska en olisi löytänyt sitä ja olisin joutunut ottamaan laatikosta toisen huonomman. Vanhat viillot käsissä näyttävät enää tavallisilta naarmuilta ja osaisin selittää ne ihmisille huonekalujen siirtelyllä. Kaikki uskoisivat.
realiteetit alkavat hämärtyä..
sini
3365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerro nyt seuraavassa terapiaistunnossa
tunnoistasi, olisiko aika alkaa lääkitys, jos sitä
ei vielä ola. Lääkärisi ehkä tietää mitä tehdä,
jollei se sitten vain istu ja kuuntele.
Kiitos vielä vastauksestasi.
Lääkkeitä syön jo suuremmalla annostuksella kuin haluaisin. Terapeuttini on kyllä mukava ja ymmärtäväinen, mutta totaalisen lässy ja vedätettävä.
Kaikki terapeutit on kai kuvaamasi kaltaisia. Ehkä niiden kuuluukin, antaa potilaalle "tilaa" jne... Se vaan tuntuu turhauttavalta, kun epätoivoisesti kaipaisi ammattiauttajan mielipiteitä ja neuvoja!
Lääkkeiden kanssa mulla oli sama juttu, niitä tuputetaan niin mahdottomasti, vaikka oon jo vuosia sanonut että ne ei auta eikä sovi mulle. Lääkäreillä on kuitenkin aina niin kiire, ettei esim. lääkkeen vaihdosta ehdi jutella. Nyt lopetin omin päin lääkitykseni, saa nähdä mitä siitä tuumataan. Viimeksi multa kiellettiin sen takia terapiahakemus, mulla ei kuulemma ollut siihen riittävästi motivaatiota. Ja mä kun olin odottanut terapiaa kaks vuotta! Eli nappien, sopimattomienkin, rouhinta = hoitoon motivoituminen, psykiatri-logiikalla. Argh argh argh. Ei täs enää tiä mitä lääkäreille uskaltaa sanoo, haluaisi olla rehellinen mutta toisaalta taas pitäis tehä juuri niin kuin ne sanoo, vaikka tuntuis pahalta. Nehän on Asiantuntijoita... *sarkasmia*