LEVOTTOMAT 3 - riippuvuus!

Elokuvan käsikirjoittaja perusteli elokuvaansa tv:ssä valistuksena ymmärtää paremmin seksi riippuvuudessa elävää ihmistä.

NAURETTAVAA!
Kyllä sen jokainen ymmärtää, että elokuva on tehty syvimmiltä ajatuksiltaan palvelemaan ainoastaan markkinavoimia seksiä hyödyntämällä - mistä valistus on kaukana! Jos tämä olisi vain ihmisten valistusta seksi riippuvuuden suhteen, ei elokuvia olisi tarvinnut tehdä kuin yksi. Ajatellevatko käsikirjoittajat todella, että kulluttajat ovat niin tyhmiä, etteivät ymmärrä kaupallisuudesta elokuvan tekemisessä yhtään mitään. Mielestäni tämä elokuva tukee juuri sitä kehitystä yhteiskunnassamme missä seksi riippuvuutta ihannoidaan ja sen tuomat ongelmat kasvavat.
142112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen täysin samaa mieltä. Jos jollakin on riippuvuus, niin Levottomat-sarjan elokuvantekijällä on riippuvuus tehdä sitä samaa kakkaa vuodesta toiseen. Tosin tyhmien rahastaminen on asia, jota on varmaan hauska tehdä, kunhan omatunto ei ala painamaan:-)

Äänestä

Seliniä ei kyllä käy moittiminen tyhmäksi. Kaikki tämä polemiikki mitä todennäköisesti Visa Mäkisen taannoisten ns.komedioiden tasoisesta rainasta on saatu irti, palvelee tietysti sen julkisuusarvoa -ja yleisö käy katsomassa, kun luulee näkevänsä paljasta pintaa.
Ainoa asia, mitä L3:n suhteen olisi pitänyt julkisuuden tehdä, olisi ollut täydellinen vaikeneminen koko leffasta.
L3:n heikkolaatuisen käsiksen voi muuten käydä ihan ilmaiseksi lukemassa esim.kirjakaupassa ja sen tehtyään tuskin kenenkään tekee mielikään tuhlata rahaa moiseen roskaan...

Ja mitä tulee seksiriippuvuuteen, niin sellaista sairautta ei ole olemassakaan. Ihminen ei kuole tai edes sekoa seksin puutteeseen.

Äänestä
  • Kuka on Visa Mäkinen ?

    Minulle hän ainakin on täysin tuntematon, suuruus elokuva alalla.

    Äänestä

Minua huvitti mainos TV:ssä jossa sanotaan että se ei ole seksielokuva vaan draama.Sitten itse mainos on pelkkää seksiä.
Lisäksi sitä luonnehditaan jotenkin katsoja"ykköseksi".
Täysin naurettavaa.
Pidetäänkö ihmisiä todella noin tyhminä?
Onko ilmassa aivottomien ohjausta?

Äänestä
  • >Pidetäänkö ihmisiä todella noin tyhminä?
    Kyllä pidetään, ihan aiheellisesti.

    >Onko ilmassa aivottomien ohjausta?
    On, niinku mosessa muussaki hommassa. Tästä Levottomat 3 elokuvasta sen vain huomaa vähän liian helposti.


    Veikkaan, että se on vuoden katsotuimpia elokuvia.

    Äänestä

joo ei tommonen elokuva sovi teattereihin, kukassiellä nyt kehtaa ottaa kehveliä käteensä ja poistaa himonsa...

Äänestä

Olin katsomassa Levottomat 3 leffan eilen. Minä pidin siitä! Ei kai sitä nyt näin vakavasti kaikki sentään ota, kuin tämän palstan kirjoittajat..?!
TOTTAKAI seksiriippuvuus voi olla sairaus siinä, missä kaikki muutkin riippuvuudet! Eihän sen puutteeseen kuolekkaan, mutta ei kuole alkoholin tai tupakankaan puutteeseen..!!
Se on hyvä kotimainen elokuva ja myy varmasti hyvin sekä suureellisen mainonnan takia, mutta myös syystä, että SEKSI MYY!!

Äänestä
  • mielestäni levottomat 3 oli todella huono elokuva. en nyt arvostele mitään seksijuttuja, vaan näyttelijät olivat todella huonoja. Näytteleminen oli todella teennäistä ja repliikit tulivat ulkolukuna, eikä aikaan ja tilanteeseen sidottuina. Aivan kuin eivät olisi puhuneet toisilleen. Luulisi että esimerkiksi Nicke olisi suoriutunut roolistaan paremmin, onhan hänellä jo takana useita elokuvarooleja. vuorosanat tulivat suuusta kuin jossain ala-asteen näytelmässä, kun lapsia jännittää niin että pitää miettiä koska tulee oma puheenvuoro ja sittenn vain sanotaan se ilman mitään tunnetiloja tai muuta asiaan liittyvää.

    Luulisi että elokuvan katsojat huomioivat myös tälläisiä seikkoja elokuvaa kastsoessaan, eikä vain sitä seksiä. Suuri osa elokuvan antamasta nautinnosta liittyy myös näyttelemiseen ja sen onnistumiseen tai epäonnistumiseen., ei ole mukava katsoa huonosti näyteltyä elokuvaa.

    Äänestä

  • Tiina kirjoitti:

    mielestäni levottomat 3 oli todella huono elokuva. en nyt arvostele mitään seksijuttuja, vaan näyttelijät olivat todella huonoja. Näytteleminen oli todella teennäistä ja repliikit tulivat ulkolukuna, eikä aikaan ja tilanteeseen sidottuina. Aivan kuin eivät olisi puhuneet toisilleen. Luulisi että esimerkiksi Nicke olisi suoriutunut roolistaan paremmin, onhan hänellä jo takana useita elokuvarooleja. vuorosanat tulivat suuusta kuin jossain ala-asteen näytelmässä, kun lapsia jännittää niin että pitää miettiä koska tulee oma puheenvuoro ja sittenn vain sanotaan se ilman mitään tunnetiloja tai muuta asiaan liittyvää.

    Luulisi että elokuvan katsojat huomioivat myös tälläisiä seikkoja elokuvaa kastsoessaan, eikä vain sitä seksiä. Suuri osa elokuvan antamasta nautinnosta liittyy myös näyttelemiseen ja sen onnistumiseen tai epäonnistumiseen., ei ole mukava katsoa huonosti näyteltyä elokuvaa.

    Ihan seksileffa se on pelkästään.
    Kiinnitä siinä nyt huomiota sitten johonkin sivuseikkoihin.On muitekin seksileffoja olemassa.
    Niissäkin on juonta ja puhetta seksin lisäksi.
    Mikähän tossa on erikoista?
    Ei mikään.Tyhjääkin tyhjempää oman ajan hukkaan heittämistä.
    Ymmärrän katsojan jolla ei ole elämässä mitään muuta.Sitten kattoo ajantäyte leffoja.

    Äänestä

Elokuvan tekijöiden mielestä naisen seksiriippuvuus on nyky-yhteiskunnan vakava ja vaiettu ongelma, jonka he nyt rohkeasti toivat esille koska siitä pitää puhua.

Ja p*skat. Toivottavasti tämä levottomat ja hymypoika -buumi loppuu, ja Suomessa alettaisiin tekemään elokuvia, joissa olisi jotain ideaakin.

Äänestä

Heh heh, olen samaa mieltä että leffa on pelkää rahastusta jossa yritetään alastomuudella saada salit täyteen ja rahat kassaan. Bisnes on bisnestä... ;)

Äänestä

En ole ite nähnyt, kun ei kiinnosta (pehmopornoa voi ostaa myös kotiin jos huvittaa), mutta kyllä mainokset ym. vaikuttaa niin teennäiseltä ja rahastukselta ja plää, plää niinkun on muutkin täällä todenneet. Seksiriippuvuus on oikeasti ongelma; alle kahdella prosentilla väestöstä!!Niin sitten siitä juuri tehdään elokuva, kun se niin 'vaikeuttaa elämää'... Siis haloo, ihmisillä on paljon pahempiakin sairauksia, halvaantumista, aivokasvaimia ym. ym. mutta eihän niistä kukaan uskalla elokuvaa tehä, koska eihän ketään kiinnosta koska eihän kukaan halua katsoa että kaksi tavallista,ehkä jopa 'rumaa' ihmistä harrastaa esim. vain kerran seksiä elokuvassa...

Äänestä

Jaaha, ei taida ketää kirjoittajista täällä olla seksiriippuvaisia. Pidin elokuvasta. Jos joku väittää että siinä oli paljon seksiä, niin no hei sehän käsitteli seksiriippuvuutta, aika outo juttu. Meinaan paljon sitä saattoi olla, mut ei liikaa. Mitä elokuvan kaupallisuuteen tulee, mitä väliä? Bisnes on bisnestä. Jollain on varaa mainostaa enemmän kuin muilla ja jotkut tietää mikä myy. Seksi myy. Elokuvan tekijöille varmaan kelpaa mammona ja haluavat että mahdollisimman paljon väkeä käy katsomassa elokuvan. Jos se on vuoden katsotuin elokuva, niin mainostajat ovat onnistuneet. Se ei varmaan tee heistä silti huonoja tai pinnallisia ihmisiä. Runsas mainostus myös ei varmaan vielä tee elokuvasta huonoa. Luulen että useimmat eivät vaan ymmärtäneet elokuvaa ja leimasivat sen huonoksi.

Äänestä

Täysi floppi koko leffa! Eihän sitä pysty edes vertaamaan kahteen edelliseen. Näyttelijäsuoritukset olivat todella teennäisiä, liikaa kirjakieltä ja seksikin oli huonosti tehtyä! Siinä meni turhaan yksi vapaalippu, ois kannattanut vain odottaa sitä Karhu- leffaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janada kirjoitti:

Elokuvan käsikirjoittaja perusteli elokuvaansa tv:ssä valistuksena ymmärtää paremmin seksi riippuvuudessa elävää ihmistä.

NAURETTAVAA!
Kyllä sen jokainen ymmärtää, että elokuva on tehty syvimmiltä ajatuksiltaan palvelemaan ainoastaan markkinavoimia seksiä hyödyntämällä - mistä valistus on kaukana! Jos tämä olisi vain ihmisten valistusta seksi riippuvuuden suhteen, ei elokuvia olisi tarvinnut tehdä kuin yksi. Ajatellevatko käsikirjoittajat todella, että kulluttajat ovat niin tyhmiä, etteivät ymmärrä kaupallisuudesta elokuvan tekemisessä yhtään mitään. Mielestäni tämä elokuva tukee juuri sitä kehitystä yhteiskunnassamme missä seksi riippuvuutta ihannoidaan ja sen tuomat ongelmat kasvavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu