Kärsiskö esittää

Jos meidän tulee valita kahdesta järjestelmästä toinen, kapitalistinen tai kommunistinen, on valittava se jota kansan enemmistö vapailla vaaleilla haluaa.
Jos kuitenkin osa kansasta provosoidaan tavalla tai toisella (tuhoa tuottavat lakot, väkivaltaiset mielenosoitukset, väkivaltapainostukset työpaikoilla) nousemaan laillista yhteiskuntaa vastaan siinä määrin, että sen olemassaolo käy vaaranalaiseksi, on saatettava sotalait voimaan kaikella ankaruudella, kunnes diktatuuriin pyrkivät kansalaiset on saatu pysyvästi ojennukseen.

Vapautta ei milloinkaan saa käyttää väärin !

>
9370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pakkoraossa
===========

Miksi meidän pitäisi valita kahdesta toimimattomasta järjestelmästä jompi kumpi? Miksi emme valitse toimivaa järjestelmää eli TYKA mallia?

Apuja
=====

Jos kysymys oli liian vaikea, esitetään se toisessa ympäristössä. Meillä on autoja tarjolla. Yksi on Lada, vuosimallia 72, vähän ruosteessa.

Sitten on Ford, vuosimallia 27, vähän ruosteessa.

Tai sitten Finlox, joka on tämän vuoden mallia, sisältää mukavuuksia, kuten ilmastoinnin, paljon automatiikka, minuutissä lämmin talvellakin, huoltoväli 100 000 km, väljät tilat viidelle ja lisäksi auto ei tarvitse bensiiniä, dieseliä eikä mitään muutakaan fossiilista polttoainetta, vaan käyttää saastuttamatonta energiaa liikkuakseen vaikka moottoritiellä 120 km/h.

Valinta
=======

Jos pitäisi valita joku näistä, mikä olisi valintasi? Vai haluaisitko kenties jonkun muun auton, kenties saastuttavan linja-auton?

TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote

Äänestä
  • autoihin on mielestäni lähinnä huvittavaa.
    Kyllä tämä kapitalistinen järjestelmä on osoittautunut toimivammaksi kuin kommunistinen. Itänaapurimme on siitä hyvänä esimerkkinä.

    Mikään noista mainitsemistasi automerkeistä ei kelpaisi minulle, varsinkaan tuo mielikuvitusautosi Finlox.:-D

    Jos saastumisista puhutaan, niin linja-auto lienee vähiten saastetta tuottavaa keskimäärin, koska se kuljettaa enemmän ihmisiä kerrallaan kuin henkilöautot.

    >

    Äänestä

  • tonttuli kirjoitti:

    autoihin on mielestäni lähinnä huvittavaa.
    Kyllä tämä kapitalistinen järjestelmä on osoittautunut toimivammaksi kuin kommunistinen. Itänaapurimme on siitä hyvänä esimerkkinä.

    Mikään noista mainitsemistasi automerkeistä ei kelpaisi minulle, varsinkaan tuo mielikuvitusautosi Finlox.:-D

    Jos saastumisista puhutaan, niin linja-auto lienee vähiten saastetta tuottavaa keskimäärin, koska se kuljettaa enemmän ihmisiä kerrallaan kuin henkilöautot.

    >

    Erinomaista
    ===========

    Ilmaisit juuri sen, miksi meillä on asiat niin huonosti kuin ovat. Elät nykyisyydessä eikä sinulla ole mielikuvaa siitä, että joku uusi voisi olla parempaa kuin nämä huonot vanhat. Torjut ennakolta kaiken, millä voitaisiin saada asiat paremmiksi. Valitettavasti monet tekevät juuri niin. Eivät näe kuin sen mihin ovat sattuneet syntymään.

    Linja-autosta
    =============

    Sanot, että linja-auto saastuttaa vähiten. Tämä pitää paikkansa vain nyt ja tällä hetkellä, olettaen, että linja-autossa on riittävä määrä matkustajia jatkuvasti. Näinhän on vain ruuhka-aikoina. Jos lasketaan kokonaisuus, linja-auto ei ole vähäsaasteisin auto. Ja jos katsotaan vielä laajemmin, fossiilisia polttoaineita käyttävät ajoneuvot ovat saastuttavimpia ajoneuvoja.

    Ja sinun asenteellasi ne tulevat olemaankin saastuttavia, koska pidät huvittavana sitä, että ottaisimme käyttöön saastuttamattomia ajoneuvoja. Ja pidät kiinni periaatteistasi, että on oltava joko kapitalismi tai sosialismi, ei parempaa järjestelmää.

    Onnittelut tyhmyydestäsi, sitä meillä riittää.

    Perustelusi
    ===========

    Kun nyt näyt kannattavan noin kapitalistista järjestelmää, kerrotko sen hyvät puolet verrattuna TYKA mallin ja luomaan järjestelmään, jota voidaan nyt kutsua vaikka TYKA järjestelmäksi.

    Onko sinusta vertailemaan, vai oletko niin sokea, ettet tunne muita kuin kapitalistisen järjestelmän? Kun kerrot perusteluistasi, kerro tilanne kaikkien kansalaisten kannalta, ei vain itsesi kannalta.

    Eli kuvittele olevasi sairas, vammainen, innovatiivinen, laiska, alkoholisti, johtajatyyppi, perheenäiti, opiskelja, eläkeläinen ja yrittäjä. Jos saat kapitalismissasi näiden kaikkien aseman hyväksi, olet nero. TYKA mallissa näillä kaikilla menee asiat omasta mielestään hyvin. Siinä sinulle puurtamista.

    TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

    Äänestä

  • TYKA kirjoitti:

    Sinä elät omassa pienessä mielikuvitusmaailmassasi, jolla ei ole mitään tekemistä nykypäivän kanssa.

    Olet tyypillinen haaveilja ja olet varmaankin pahoin epäonnistunut elämässäsi. Mielikuvilla ei ikävä kyllä elämässä pärjää, joten haaveile aivan vapaasti TYKA:stasi.

    Linja auto on saastuttaa keskimääräisesti vähiten jos puhutaan pyörillä kulkevista ajoneuvoista, joista on ollut puhekin. Ikävä kyllä ei ole kehitetty vielä linja-autoa, jonka hinta/kulutus on nykyisiä malleja edullisempi, eli olet väärässä.

    Keksi sinä parempi järjestelmä mitä on kapitalismi parhaimmillaan ja sen mukananaan tuoma vapaus yrittää ja tulla toimeen omillaan. Teillä haavelijoilla on varmaankin muita malleja, mutta ikävä kyllä ne malleiksi aina jäävätkin.

    Sinun TYKA mallisi on huvittavuuden huippu ja sille nauravat naurismaan aidatkin. Laiskoilla ja alkoholisteilla ei tarvitsekaan olla hyviä oloja.
    Jos TYKA mallisi pitää heistäkin huolen, niin sehän vasta minua naurattaakin.

    Koitahan typerys jo tajuta, että vain yrittämällä ja työtä tekemällä yhteiskunta pystyy elättämään, niitä joita pitääkin, eli sairaita, vanhuksia ja muita, jotka eivät pysty itseään auttamaan, taikka elättämään.

    TYKA mallisi voit vetää samantien alas WC- pöntöstä, jonne se ihan oikeasti kuuluu.

    Äänestä

  • Tonttuli kirjoitti:

    Lukemisesta
    ===========

    Noin käy kun ei osaa lukea. Suurin osa täällä TYKA mallia vastustaneista ovatkin vastustaneet jotain muuta asiaa. Kun olen tarpeeksi monta kertaa toistanut TYKA mallin ajatuksen, he ovat huomanneet, että ovatkin kannattaneet koko ajan TYKA mallia. Saman huomaan sinustakin. Olet intohimoinen TYKA mallin kannattaja. Et vai n tiedä sitä koska et ole koskaan tutustunut TYKA malliin tai et ymmärtänyt sitä kun tutustuit.

    Satua vai totta
    ===============

    "Sinä elät omassa pienessä mielikuvitusmaailmassasi, jolla ei ole mitään tekemistä nykypäivän kanssa. "

    Minä elän vähän enemmän historiassa ja tulevaisuudessa. Nykyisyys on vain yksi hetki ajassa, ja tässä ajassa elävät ovat aika säälittäviä, sillä he ovat niin täynnä tätä pientä hetkeä, etteivät he edes osaa kuvitella että aikaa on ollut ennen nykyhetkeä ja sitä tulee olemaan nykyhetken jälkeenkin.

    Kun sinä noin kovasti väität työn tekemistä mielikuvitusmaailmaksi, se saattaa pitää tällä hetkellä paikkansakin. Työtähän meillä ei kaikki saa tehdä, meillä on työttömyysturvalaki, joka kieltää sen.

    Kun sinä puolustat niin kovin tätä nykyhetkeä ja nykyistä työttömyysturvalakia, kertoisitko nyt kaikille miksi meillä on työttömyysturvalaki, joka rankaisee niitä jotka tekevät työtä? Se olisi tässä keskustelussa se tärkein asia. Kaikki muut satusi voisitkin unohtaa.

    Haaveilija vai realisti
    ======================

    "Olet tyypillinen haaveilja ja olet varmaankin pahoin epäonnistunut elämässäsi. Mielikuvilla ei ikävä kyllä elämässä pärjää, joten haaveile aivan vapaasti TYKA:stasi. "

    Mikä ero siinä on jos minä haluan että kaikki työkykyiset saisivat tehdä työtä ja sinä sanot että kaikkien työkykyisten pitäisi tehdä työtä? Etkö se ole sinä se haaveilija, kun kuvittelet että meillä SAA tehdä työtä, vaikka meillä on työttömyysturvalaki, joka kieltää sen, kuten sinäkin hyvin tiedät?

    Sinä sanot itseäsi realistiksi kun kuvittelet että kapitalismissa kaikilla on hyvin asiat. Minua taas pidät haaveilijana, kun esitän matemaattiset perusteet TYKA mallista, jolla tosiaan kaikilla voi olla hyvin asiat.

    Jos haluat esittää jotakin, esitä ne numeroin. Todista puheesi.

    Elämässäni olen vähän epäonnistunut. Olen syntynyt väärään maahan. Täällä ei saa tehdä työtä. Monessa muussa massa saa tehdä työtä. Kuten olet varmaan huomannut, yritän nyt ensin saada tänne Suomeen sellaisen työttömyysturvalakin ettei se turvaisi työttömyyttä, vaan antaisi oikeuden kaikille tehdä työtä. Jos en siinä onnistu, kiitän sitten hyvästä koulutuksesta ja siirryn muiden tavoin nauttimaan työn tekemisestä muihin maihin.

    Yhteiskunnalle minä olen tullut maksavamaan noin 120 000 euroa, takaisin olen ehtinyt maksaa kolmanneksen. Joten minunkin kohdallani olisi kannattavampaa laajentaa työttömyysturvalakimme koskemaan kaikkia kansalaisia, myös minua. Sitten voisin tehdä täällä sitä työtä mitä haluan, eli synnyttää uutta, joista syntyy myös työpaikkoja. Se minulta on toistaiseksi kielletty.

    Äly hoi, älä jätä
    =================

    "Keksi sinä parempi järjestelmä mitä on kapitalismi parhaimmillaan ja sen mukananaan tuoma vapaus yrittää ja tulla toimeen omillaan. Teillä haavelijoilla on varmaankin muita malleja, mutta ikävä kyllä ne malleiksi aina jäävätkin. "

    Olen jo kehittänyt sen. Se on TYKA malli. Se on siis parempi kuin kapitalismi tai sosialismi parhaimmillaan. Mutta koska sekä kapitalismissa että sosialismissa on huonot puolensa, kokonaisuutena ne eivät ole hyviä. TYKA voittaa siis kummatkin reippaasti, aivan kuten sinä itsekin todistit.

    Tästäkin näkee että sinä et tunne kumpaakaan, et kapitalismia etkä TYKA mallia. Jos tuntisit, et sekaantuisi termeissä.

    Saastuttavat autot
    =================

    "Linja auto on saastuttaa keskimääräisesti vähiten jos puhutaan pyörillä kulkevista ajoneuvoista, joista on ollut puhekin. Ikävä kyllä ei ole kehitetty vielä linja-autoa, jonka hinta/kulutus on nykyisiä malleja edullisempi, eli olet väärässä. "

    Kuten sanoin, jos ei pysty näkemään kuin nykyisen hetken, ei voi tietää mitään. Aikoinaan kun keksittiin lapio, niin sanottiin että lapio on tehokkain maankaivamisväline.

    Jos joku sanoi, että kyllä kaivinkone on tehokkaampi, sen aikaiset kansalaiset väittivät että kaikkia huvittavaa sitä puhutaankaan, kyllähän kaikki tietävät etteivät koneet voi kaivaa, lapio on tehokkain väline. Sauva ja kanki huomattavasti huonompia. Niin se maailma muuttuu, tonttuli.

    Lisää satuja
    ============

    "Sinun TYKA mallisi on huvittavuuden huippu ja sille nauravat naurismaan aidatkin. Laiskoilla ja alkoholisteilla ei tarvitsekaan olla hyviä oloja.
    Jos TYKA mallisi pitää heistäkin huolen, niin sehän vasta minua naurattaakin. "

    Jos olisit tutustunut TYKA malliin, tietäsit että TYKA mallissa laiskat eivät saa mitään. Alkoholistit sen sijaan saavat hoidon, jonka mukaan he palautuvat joko työelämään tai hoitoon.

    TYKA mallissa kukaan työkykyinen ei saa mitään, ellei tee työtä tai ole hankkinut muuten rahaa. Yhteiskunta ei anna mitään työkykyisille kansalaisille. Oliko uutta. Niin siinä käy kun ei tiedä mistään mitään.

    Koko sinun kirjoituksesi on vailla mitään todellisuus pohjaa. Ei minulla mitään sinua vastaan ole. Esitin vain tässä kuinka kirjoittajat kirjoittavat täällä asioita, joista he eivät tiedä yhtään mitään. Kuten nyt sinäkin arvostelet TYKA mallin puutteellisuuksia asioilla, joista kaikki löytyvät juuri TYKA mallista.

    "Koitahan typerys jo tajuta, että vain yrittämällä ja työtä tekemällä yhteiskunta pystyy elättämään, niitä joita pitääkin, eli sairaita, vanhuksia ja muita, jotka eivät pysty itseään auttamaan, taikka elättämään. "

    Jos minä haluaisin haukkua toisia, voisin kirjoittaa juuri noin. Kertomasi asiat nimittäin löytyvät juuri TYKA mallista.

    Sinusta tulisi siis hyvä TYKAn markkinoija. Jos osaisit lukea, TYKA mallissa sanotaan juuri noin eli kaikille työkykyisille oikeus tehdä työtä.

    Mielikuvitus
    =============

    "TYKA mallisi voit vetää samantien alas WC- pöntöstä, jonne se ihan oikeasti kuuluu. "

    Voi voi sentään, pientä tonttulia. Kun ei osaa lukea, keksii sitten itse omassa pienessä päässään TYKA mallille kuvauksen, ja sitten sen mukaan laittaa sen WC-pönttöön.

    Et kuule arvaakaan kuinka minua huvittaa tämä sinun kirjoituksesi. Mainostat juuri TYKA mallissa olevaa työn tekemistä parhaaksi mahdolliseksi tavaksi.

    Ja samalla kuvittelet vastustavasi TYKA mallia, vaikka kaiken aikaa kehut sitä minkä ehdit. Mutta niin käy jos ei osaa lukea, eikä ole tutustunut TYKA malliin.

    TYKA malli löytyy osoitteesta: http://www.geocities.com/kansantuote

    Ärsytyskynnys
    =============

    Kun sinä nyt kovin vastustat TYKA mallia, niin mikä siinä on niin vastustettavaa. TYKA mallissa on oikeastaan vain yksi muutos nykyiseen järjestelmään ja se on nykyisen työttömyysturvalain laajentaminen koskemaan kaikkia kansalaisia. Kaikki muut TYKA kohdat voin kyllä jättää pois. Mikä sinua siinä niin hirveästi ärsyttää työttömyysturvalain muuttamisessa?

    Jos kaikille maksettaisiin saman suuruinen työttömyysturva, niin se kohtelisi ihmisiä erittäin epätasarvoisesti. Eri ihmisillä on erilainen kulurakenne. Jotkut pärjäävät sillä joten kuten, mutta jotkut eivät lainkaan. On siis turvauduttava sosiaalihuoltoon, ellei työttömyyskorvaus riitä.

    Juuri siinä on suurin este TYKAN toteuttamiseen. Sinua paljon fiksummat ihmiset ovat laskelmissaan osoittaneet sen huonoksi kansantalouden kannalta.

    Jos malli olisi hyvä, se olisi jo toteutettu. Pultsarit, laiskat ja muut lintsarit olisivat kovin mielissään, jos rahaa tulisi kuin tekemättä mitään sen eteen.

    TYKA on kuolleena syntynyt malli, jota ei kannata toteuttaa.

    Suomessa saa tehdä työtä, jos on vain haluja ja kykyjä. On ihmisen saamattomuutta, taikka TYHMYYTTÄ, ellei pysty elättämään itseään ja perhettään liiketoiminnalla taikka työnteolla.

    "TYKA mallissa kukaan työkykyinen ei saa mitään, ellei tee työtä tai ole hankkinut muuten rahaa. Yhteiskunta ei anna mitään työkykyisille kansalaisille. Oliko uutta. Niin siinä käy kun ei tiedä mistään mitään"

    Puhut aivan ristiriitaisesti. Tyka mallissa ei siis saa mitään, jos on työkykyinen, taikka on muuten rahaa? Mitä TYKALLA sitten tekee, jos on työkykyinen, eikä saa töitä?

    Onko TYKALLA joku kyttäysosasto, joka selvittelee, onko jollain rahaa. Eihän kukaan tiedä toisten rahavaroja. Paljonko pitää olla rahaa, että putoaa TYKA kyydistä?

    Heikkoja kohtia löytyy siis heti aivan riittävästi.

    Koita elää vain reaalimaailmassa ja lopeta haaveilusi mennesyydestä ja tulevaisuudesta. Kukaan ei hae sinua töihin tietokoneen äärestä.

    Äänestä

  • Vesa S kirjoitti:

    TYÖTTÖMYYSTURVA JA TYÖTTÖMYYSTUKI
    ======================================
    ”Jos kaikille maksettaisiin saman suuruinen työttömyysturva, niin se kohtelisi ihmisiä erittäin epätasarvoisesti. Eri ihmisillä on erilainen kulurakenne. Jotkut pärjäävät sillä joten kuten, mutta jotkut eivät lainkaan. On siis turvauduttava sosiaalihuoltoon, ellei työttömyyskorvaus riitä. ”

    1. Ensinnäkin, työttömyysturvaa ei makseta, se ei ole mikään tuki. Työttömyysturvalla tarkoitetaan sitä, että työtön kansalainen voi saada työttömäksi jouduttuaan työttömyystukea, ellei hänelle löydy korvaavaa työpaikkaa.

    Kun menettää työttömyysturvan, ei siitä seuraa mitään menetystä ellei ole työtön. Palkkatyössä oleva voi menettää työttömyysturvansa kahdeksi vuodeksi ja jos hänellä on koko ajan palkkatyö, hänelle ei koidu siitä mitään menetyksiä.

    Työttömyysturvan menetys on vähän kuin joutuisi pitämään taloaan ilman palovakuutusta. Voi olla että kahdessa vuodessa talo ei pala, mutta se voi palaakin. Jos se palaa, ei saa mistään mitään. Eli jos ei ole työttömyysturvaa, ei voi saada mistään mitään tukea jos joutuu työttömäksi.

    2. Työttömyysturvan laajennus koskemaan kaikkia kansalaisia ei vaikuta mitenkään maksettavien tukien määrän. Tämä on ehkä monelle seikka, jota he eivät ole ymmärtäneet, kannattaa ensin vähän miettiä. Työttömyysturvan laajennuksessa koskemaan kaikkia kansalaisia on kysymys siitä, että työttömyysturva ei katoa vaikka tekeekin töitä, itsenäistä tai palkkatyötä. Ansiosidonnainen säilyy TYKA mallissa alussa, myöhemmin se muuttuu vakuutuksen omaiseksi (vaihe III), mikä tarkoittaa työttömyystuen nousemista, mikäli työttömyys pysyy pienenä.

    Työttömyystuki on nykyisinkin samansuuruinen kaikille. Sen lisäksi voi saada sitten muilla perusteilla lisätukea, kuten asumistukea tai jos on lapsia, heistä saa lisää tukea tai ansiosidonnaista, jonka suuruus riippuu palkasta. Ne eivät muutu miksikään vaikka työttömyysturva laajennetaan koskemaan kaikkia. Valituksesi on siis aivan vailla todellisuutta. Sosiaaliturvakin jää jäljelle, sekään ei muutu miksikään vaikka työttömyysturvalaki laajennetaan koskemaan kaikkia.

    3. Kuten nyt huomasit, noista ei löydy minkäänlaista estettä TYKAn toteuttamiseen. Alussa, kun on työttömiä, tuet eivät muutu, vain se, ettei ole enää rikollista tehdä itsenäistä työtä, muuttuu. Myöhemmin kun työpaikkoja on riittävästi kaikille, TYKA mallissa on muutoksia, jotka eivät vähennä tukeja jos joku niitä tarvitsee, ainoastaan varmistaa sen, ettei tukijärjestelmää voi käyttää väärin.

    MENNEISYYS JA TULEVAISUUS
    ==========================

    ”Juuri siinä on suurin este TYKAN toteuttamiseen. Sinua paljon fiksummat ihmiset ovat laskelmissaan osoittaneet sen huonoksi kansantalouden kannalta. ”

    Aikoinaan, kun työttömyysturvalaki toteutettiin, se toimi hyvin. Työtä oli riittävästi, joten henkilö, joka halusi tehdä jotakin, uskalsi irrottautua työttömyysturvan piiristä yrittääkseen jotakin omaa. Jos se ei onnistunut, hänellä ei ollut työttömyysturvaa, mutta sen sijaan hän saattoi olla lähes varma siitä, että hän saisi uuden työpaikan itselleen ja selviäisi epäonnistumisestaan. Nykyisin näin ei ole. Kansalaisen on hyvin vaikea luottaa siihen, että joutuessaan työttömäksi hän löytäisi itselleen uuden työpaikan.

    ONKO KAIKKI TOTEUTETTU PARHAITEN?
    ===================================
    ”Jos malli olisi hyvä, se olisi jo toteutettu. Pultsarit, laiskat ja muut lintsarit olisivat kovin mielissään, jos rahaa tulisi kuin tekemättä mitään sen eteen. ”

    Edelleen ihmettelen, mistä sinäkin saat tällaisen mielikuva. TYKA mallissa kerrotaan hyvin selvästi, että työkykyinen ei saa euroakaan ellei tee työtä tai vastaanota hänelle osoitettua työtä. Pultsarit, laiskat ja muut lintsarit eivät siis saa muuta kuin hoitoa, mikäli se on tarpeen.

    Sen sijaan nykyisin pultsarit, laiskat ja muut lintsarit saavat hyvät rahat yhteiskunnalta, kuten itsekin tiedät. Eli sinä valitat nykyistä mallia. Jos siirtyisimme TYKA malliin, tuokin valituksen aiheesi olisi menneen talven lumia.

    Jos kaikki asiat olisi toteutettu parhaimmalla mahdollisella tavalla maassamme, ei kai meillä olisi niin montaa asiaa vialla?

    MIELIKUVITUKSESI TUOTE
    =======================
    ”TYKA on kuolleena syntynyt malli, jota ei kannata toteuttaa. ”

    Otahan nyt uusiksi perustelusi, koska ensimmäiset perustelusi eivät koskeneet TYKA mallia vaan nykyistä mallia ja sinun mielikuviasi. .

    VAPAUS TEHDÄ TYÖTÄ
    ====================
    ”Suomessa saa tehdä työtä, jos on vain haluja ja kykyjä. On ihmisen saamattomuutta, taikka TYHMYYTTÄ, ellei pysty elättämään itseään ja perhettään liiketoiminnalla taikka työnteolla. ”

    Olipa väite. Jos tuo pitäisi paikkansa, meillä olisi täystyöllisyys. Kuten tiedät, näin ei ole, vaan yritykset ovat kadonneet parin viimevuosikymmenen aikana eikä uusia ole syntynyt korvaamaan. Meille syntyy vain yrityksiä, joille annetaan starttiraha. Näillä aloittajilla ei ole edes aikomusta selvitä yrittäjänä, kunhan vain otetaan yhteiskunnalta mitä annetaan.

    Työttömän työn tekeminen
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    Kun nyt olet noin varma tuosta asiasta, tee monta kansalaista onnelliseksi. Kerro miten tavallinen työtön voi aloittaa työn tekemisen, vaikka nyt maalata taulun ja myydä sen rehellisesti verotarkastajalle, joka ihastui tauluun ja maksaisi siitä pyydetyn 1000 euroa, menettämättä työttömyysturvaansa ja työttömyystukeaan kahdeksi vuodeksi? TYKA mallissahan tuo 1000 euroa puolitetaan ja se vähennetään tuesta. Jos tuen määrä on vuodessa 6 000 euroa, tukea vähennetään 500 eurolla. Nykyisessä mallissa myynti aiheuttaa tuen menettämisen kahdeksi vuodeksi.

    Palkkatyöläinen työssä
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    Toinen esimerkki. Oletetaan että joku on palkkatyössä ja on kehittänyt tuotteen, jonka joku haluaisi ostaa. Siitä tarjotaan 3 000 euroa. Palkkatyössä oleva tekee kaupan ja toimitus sovitaan kesäkuulle. Seuraavana päivänä hän saa ilmoituksen, että yt-neuvotteluissa on päätetty että hänen palveluksiaan ei tarvita. Palkkatyössä oleva joutuu siis kortistoon. Nyt hän voi tehdä valmiiksi sovitun tuotteen, johon hän oli laskenut menevän kolme kuukautta iltahommina. Hän voi tehdä sen 1½ kuukaudessa ja odottaa lopun aikaa tai sitten tehdä alkuperäisen suunnitelman mukaan sen iltaisin kolmen kuukauden aikana.

    Kun hän on joutunut työttömäksi, hänellä ei olekaan enää omaa vapaa-aikaa iltaisin. Tehdessään sovittua tuotetta, hän tekee rikoksen. Kun hän myy sovitun tuotteen, hän tekee rikoksen. Kummastakin on seurauksena on jääminen työttömyysturvan ja tuen ulkopuolelle kahden vuoden ajaksi.

    Miten siis tulisi toimia kyseisissä tilanteissa että työtä voisi tehdä kun sitä olisi tarjolla? Olepa hyvä ja tee muutama miljoona kansalaista onnelliseksi.

    TIIVISTÄMINEN
    ==============

    Puhut aivan ristiriitaisesti. Tyka mallissa ei siis saa mitään, jos on työkykyinen, taikka on muuten rahaa? Mitä TYKALLA sitten tekee, jos on työkykyinen, eikä saa töitä? ”

    Yritän välillä tiivistää lauseita, näin siinä aina käy, lukija ei ymmärrä. TYKA mallissa ei siis saa mitään (tukia), jos on työkykyinen eikä suostu tekemään työtä. Tukien saamisen edellytyksenä on siis velvollisuus ottaa työtä vastaan sitä osoitettaessa asuinpaikkakunnalta. Ellei ota vastaan, tuki loppuu.

    Koska työttömyysturvalain laajentaminen synnyttää paljon työpaikkoja, käytännössä on erittäin harvinaista että jollekin ei olisi osoittaa työtä. Sitten jos on riittävästi rahaa, siitä saa normaalisti tuloja (elleivät ne ole tyynyn alla) ja nämä tulot lasketaan työttömän tuloiksi, joten hän ei saa tukea vaikka olisikin työtön.

    TYKAn tarkoitus on ensinnäkin laajentaa työttömyysturvalaki koskemaan kaikkia kansalaisia. Se on ainoa kohta, joka siinä on pakollinen. Muut kohdat sitten vain nopeuttavat työttömyyden poistumista, poistavat turhaa byrokratiaa ja parantavat vientiä ja helpottavat paremmin tuottavien yritysten syntymistä. Mutta ne eivät ole välttämättömiä työttömyyden poistamiseen.

    CIA ASIALLA
    ===========
    ”Onko TYKALLA joku kyttäysosasto, joka selvittelee, onko jollain rahaa. Eihän kukaan tiedä toisten rahavaroja. Paljonko pitää olla rahaa, että putoaa TYKA kyydistä? ”

    Meillä on olemassa tällä hetkellä veroilmoitus, joten kaikki tulot tulevat pääsääntöisesti verottajan tietoon. Koska TYKA mallissa ei muuteta mitenkään tätä, verottaja tietää minkä verran kukin on ansainnut vuodessa. Veron kiertoa tapahtuu nyt, eikä sitä voida poistaa TYKA mallissakaan kokonaan.

    Lisäksi meillä on esimerkiksi sosiaalihuollossa ja kansaeläkelaitoksessa tieto paljonko henkilö saa tuloja päivässä, viikossa tai kuukaudessa. Nämäkään tiedot eivät häviä mihinkään. Turhan byrokratian poistamiseksi käytetään aina kaikissa laskuissa tuloja, ei työtunteja tai muita epämääräisiä asioita.

    Omaisuus
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    TYKA mallissa rahojen määrällä (omaisuudella) ei ole merkitystä. Se onkin sen yksi hyvistä puolista. Nykyäänhän on niin, että jos tuhlaat kaikki rahasi, saat kaiken yhteiskunnalta. Jos säästät työssä ollessasi, joudut ensin käyttämään säästämäsi rahat toimeentuloosi.

    Tulot
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    TYKA mallissa ainoastaan tuloilla on vaikutusta. Jos niitä ei ole, on velvollinen ottamaan vastaan osoitettua työtä. Koska TYKA malli sallii työn tekemisen kaikille, avoimia työpaikkoja on jatkuvasti tarjolla eli ei voi jäädä työttömäksi kuten nykyisin voi.

    Miljonääri
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    Jos ajattelet, että joku miljonääri saa yhteiskunnalta työttömyystukea kun jos hänellä ei ole tuloja. Kannattaa muistaa, että myös korkotulot ovat tuloja, samoin kaikki pääomatulot. Ei siis voi olla kovin paljoa sijoituksia kun niistä kertyy jo niin paljon tuloja ettei saa mitään tukia. Ja koska työtä on kaikille, joutuu ainakin töihin. Ei siis voi rikkaan johtajan laiska vaimo saada yhteiskunnalta mitään TYKA mallissakaan, vaan joutuu töihin jos ilmoittautuu työttömäksi.

    Paljonko on paljon?
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    Kysyit paljonko pitää olla rahaa että putoaa kyydistä. Jos ajattelemme, että omaisuuden tuotto olisi 6 % ja tulojen määrä saa olla 6 000 euroa vuodessa, tästä saadaan että jos tuottavaa omaisuutta olisi alle 100 000 euroa, se ei vaikuta työttömyysturvaan. Eli jos tuottavaa rahaa olisi 50 000 euroa, se vähentäisi työttömyystukea 25 %. Kannattaa muistaa, että kysymys ei ole siis tuottamattomasta rahasta, vaan aina tuloista. Jos tuo 100 000 euroa on tyynyn alla, eikä siitä saa tuloja, se ei vaikuta työttömyysturvaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että silloin on työtön ja on otettava vastaan osoitettua työtä, jota riittää kaikille.

    Kuten huomaat, kaikissa ajateltavissa olevissa tapauksissa TYKA mallissa työttömyystuki kohdistuu vain todellisille työttömille, ei koskaan laiskureille tai keinottelijoille.

    Kyttäyksestä
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    Enempää ei siis tarvitse kytätä kuin nykyäänkään. Suurin osa suomalaisista on rehellisiä ja maksavat säädetyt verot, jos vain pystyvät. Veroja voi maksaa omasta työstään esimerkiksi hankkimalla toimiluvan (maksaa 60 euroa).

    Nykyinen vs. TYKA
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    Tämän hetkisen työttömyysturvalain mukaan henkilöllä, jolla on toimilupa, ja joka siis voi maksaa veroja, ei voi olla työttömyysturvaa, ellei hän ole hankkinut kahden vuoden aikana noin 30 000 euron tuloja (Yrittäjän työttömyysturva). Melkoinen hyppäys siis kaikille tulottomasta kahdessa vuodessa 30 000 euron tuloihin. Tämän lisäksi pitää elättää itsensä. Ja jos noita tuloja ei kerry noin paljoa, ei ole mitään toivoa saada työttömyysturvaa.

    Lisäksi, jos saa työttömyysturvan, on ensin lopetettava kaikki, mistä on saanut tuloja. Eli jos omistaa sorvin, josta maksoi 10 000, on se myytävä ja toiminimi poistettava rekisteristä. Vasta tämän jälkeen pääsee taas työttömyysturvan piiriin ja saa työttömyystukea jos ei löydy palkkatyötä.

    Kun ajattelet vähän mitä järkeä tässä on, hävittää toimiva työpaikka sen vuoksi, että pääsee työttömyysturvan piiriin. Asiahan pitäisi olla niin, kuten TYKA mallissa on, että jos työpaikka ei anna tuloja, se jätetään odottamaan uusia töitä ja työntekijä jää siksi aikaa työttömyystuelle ellei löydy työtä.

    Kun seuraava tilaus tulee, hän taas työllistyy sorvin ääreen, aivan kuin palkkatyöläinen työllistyy palkkatyöhön, joko entiseen työpaikkaan tai uuteen. Käytännössä tällaisen henkilön kannattaa yleensä tyytyä puolipäivä tai viikonlopputyöhön, jotta hänelle jää sitten aikaa tehdä töitä sorvin ääressä jos niitä ilmaantuu.

    Yrityksen riskit
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    Koska sinä seuraavana alat kysymään, että pitäisikö sitten yhteiskunnan osallistua yrityksen riskin maksamiseen. Näin ei TYKA mallissa voi käydä. Jos henkilön tulot ovat yli 12 000 euroa vuodessa, hänellä ei ole oikeutta minkäänlaiseen työttömyystukeen.

    Hyväksi käyttö
    ’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
    Jos joku haluaa käyttää hyväkseen työttömyysturvaa, se onnistuu hyvin nykyisin. Ollaan hyväpalkkaisessa työssä vaikka neljä kuukautta (3 500 euroa kuussa) ja jäädään sitten ansiosidonnaiselle, josta saadaan loppuvuoden tulot (1 500 euroa kuussa. Vuositulot siis 26 000 euroa ja työtä 4 kuukautta. Näin voi tehdä nykyisin ja näin monet tekevätkin.

    Vaikka itsenäistä työtä tekevä yrittäisi kuinka samaa, hän ei pysty ansaitsemaan enempää kuin 12 000 euroa vuodessa ja silloinkin hän on velvollinen kokoajan ottamaan työtä vastaan. TYKA mallissa on siis lähes mahdotonta saada ilmaiseksi mitään, tekemättä työtä. Jos hän ansaitsee enemmän, yhtään euroa ei yhteiskunnalta tule työttömyystuen muodossa.

    HEIKOT KOHDAT AJATUKSISSASI
    ============================
    ”Heikkoja kohtia löytyy siis heti aivan riittävästi.

    Koita elää vain reaalimaailmassa ja lopeta haaveilusi mennesyydestä ja tulevaisuudesta. Kukaan ei hae sinua töihin tietokoneen äärestä. ”

    On se helppoa ensin itse asettaa TYKA mallille omat ajatukset ja sitten todistaa, etteivät ne toimi. Jos tutustuisit ensin itse TYKA malliin ja sitten perustelisit miksi se ei toimisi, olisit melko mestari. Sitä ovat monet yrittäneet, mutta kukaan ei ole siihen kyennyt. Moni on kyllä ensin itse keksinyt mallin ja todistanut ettei se toimi. Minäkin osaan keksiä toimimattoman mallin, tai eihän sitä tarvitse keksiä, puhuu vain tällä hetkellä olevasta niin mikään ei toimi.

    Aloita perustelusi ensin pelkästään työttömyysturvalain laajentamisesta koskemaan kaikkia kansalaisia.

    Muista, että yhtään uutta työtöntä ei silloin syntyisi, sillä kaikki työttömät ovat jos työttömyystuella. Ongelma vain on siinä, että he eivät saa tehdä työtä vaikka sitä olikin. Ja muista, että monikaan palkkatyössä oleva ei halua tehdä mitään itsenäistä työtä palkkatyönsä ohella, koska se vaarantaa työttömyysturvan eikä moni kansalainen halua niin käyvän.

    Työttömyysturvalain laajentaminen ei siis lisää kustannuksia eikä muuta työttömien tukien määrää. Se ainoastaan mahdollistaa sen, että tavalliset kansalaiset voivat synnyttää uusia työpaikkoja, joko itselleen tai toisille. Muista se kun todista TYKAn toimimattomuuden. Ole siis hyvä ja todista ettei TYKA toimi.

    SUOMALAINEN
    =============

    Tämä keskustelu etenee aina samalla tavalla. Ensin joku alkaa vastustamaan kovasti TYKA mallia. Sitten hän väittää omia ajatuksiaan TYKA malliksi ja sanoo etteivät ne toimi. Kun näin niitä korjailen, hän alkaa saada hiljalleen oikean kuvan TYKA mallista sekä työttömyysturvalain laajentamisesta. Keskustelu jatkuu enemmän tai vähemmän pitkään, riippuen vastapuolen käsityskyvystä ja mielipiteensä taipumisesta.

    Lopulta keskustelija joko lopettaa keskustelun (luikkii pois häntä koipien välissä) tai myöntää, että tosiaan, TYKA mallin mukaan toimittaessa työttömyys poistuisi, verot puolittuisivat ja ostovoima kaksinkertaistuisi.

    On siis mielenkiintoista nähdä, kumpaan kategoriaan sinä kuulut. Onhan olemassa kolmaskin vaihtoehto eli se, että joku pystyy todistamaan TYKA mallin toimimattomaksi. Mutta sitä ei kukaan ole vielä vuoden aikana ole kyennyt tekemään.

    Lukutaidosta
    ============

    Vaikuttaa taas siltä, että pari henkilöä ei osannut aluksi lukea. Kun tarpeeksi selittää, huomaavat he asioiden oikean laidan. Edelleenkään kukaan ei ole siis pystynyt todistamaan TYKA mallia toimimattomaksi.

    Eikä kukaan ole edelleenkään keksinyt, miksi meillä pitää olla nykyinen työttömyysturvalaki, joka maksaa jokaiselle työssä olevalle keskikmäärin 10 000 euroa vuodessa.

    On mielenkiintoista seurata, kuinka kauan menee että kansalaiset alkavat yleisemmin vaatimaan julkisuudessa työttömyysturvalain laajentamista koskemaan kaikkia kansalaisia.

    Aattelin kysyä täällä, kun kysyin tään palvelun palautteen kautta, niin en saanu vastausta. Voiko sitä työtön tehä Suomi24 Oy:ssä vapaaehtoista sheriffin työtä menettämättä työttömyyskorvausta, kun olen saanu sellasen käsityksen, että korvauksen menettää, jos tekee vapaaehtoistyötä yrityksessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tonttuli kirjoitti:

Jos meidän tulee valita kahdesta järjestelmästä toinen, kapitalistinen tai kommunistinen, on valittava se jota kansan enemmistö vapailla vaaleilla haluaa.
Jos kuitenkin osa kansasta provosoidaan tavalla tai toisella (tuhoa tuottavat lakot, väkivaltaiset mielenosoitukset, väkivaltapainostukset työpaikoilla) nousemaan laillista yhteiskuntaa vastaan siinä määrin, että sen olemassaolo käy vaaranalaiseksi, on saatettava sotalait voimaan kaikella ankaruudella, kunnes diktatuuriin pyrkivät kansalaiset on saatu pysyvästi ojennukseen.

Vapautta ei milloinkaan saa käyttää väärin !

>

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu