Maahanmuutto on Suomen kohtalon kysymys!

Suomalaisten määrä vähenee voimakkaasti. Tilanne on VAKAVA! Tätä menoa uusien Suomalaisten synty tippuu puolella, ja huoltosuhde väristyy kuolettavasti! Suomella ei ole varaa tällaiseen väen vähenemiseen, mikäli hyvinvointiyhteiskuntaa halutaan yhä pitää yllä. Maahamuutto ei ole enää pelkkä mielipide tai vaihtoehto, vaan se on perusedellytys, mikäli kansakuntaamme ja hyvinvointivaltiota haluaan yhä pitää pystyssä!

_____________________________________
Lapsiperheiden määrä ennätyksellisen alhaalla

Lapsiperheitä on Suomessa nyt sama määrä kuin vuonna 1950, vaikka tuolloin maan asukasluku oli 1,2 miljoonaa pienempi, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomalaisissa perheissä oli vuonna 2002 1,1 miljoonaa lasta, missä on vähennystä 50 vuoden takaisiin lukuihin noin 250 000 lasta, Tilastokeskuksen Perheet 2002 -tilastosta ilmenee.
Vuoden 2002 lopuissa maassamme oli 599 000 lapsiperhettä, joissa asui kotona vähintään yksi alle 18-vuotias. Edellisestä vuodesta lapsiperheiden määrä väheni tuolloin 6 400 perheellä.

Lapsiperheiden määrä vähenee, koska esikoistaan odottavien perheiden ikäluokat ovat pienempiä kuin niiden, joilla lapset tulevat täysi-ikäisiksi.

Toinen syy on se, että yhä useammin naiset jäävät tai jättäytyvät lapsettomiksi. Esimerkiksi alle 35-vuotiaista naisista on jo neljännes lapsettomia, kun vuonna 1990 lapsettomia naisia oli alle viidennes.

Viitteitä on siihen, että nykynaisista jopa joka viides saattaa jäädä kokonaan ilman lapsia. Lisäksi ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut vuosi vuodelta. Nyt se on lähes 28 vuotta.

Tätä selitetään muun muassa sillä, että niin tulevat äidit kuin isätkin haluavat elää vapaata ja kokeilevaa sinkkuvaihetta entistä pidempään. Erään tutkimuksen mukaan nuoret aikuiset haluavat ensin "löytää itsensä" ja varmistua siitä, että ovat kyllin hyviä vanhemmiksi, ennen kuin lapsen tekoon halutaan ryhtyä.

Tutkimukseen vastanneiden nuorten mukaan vapaus ja nuoruus ovat lapsen myötä mennyttä.

YLE24
0151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Uusi Suomi! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu