Olen tässä painiskellut valtavan mustasukkaisuuden kourissa viime aikoina, osittain aiheesta osittain en. Olen tuskaillut, kun en toisen pään sisälle pääse livahtamaan motiiveja tarkistelemaan. Olen kytännyt, udellut, itkenyt ja säälitellyt itseäni. Tiedän käyttäytymiseni olevan enimmäkseen naurettavaa ja olen siitä puolisolleni puhunutkin. Nyt pelkään tukehduttavani hänet kun aina vaan jauhan samasta ja itken iltaisin! Kuten sanottu, syytä ei ole vain minussa itsessäni... mutta vain itseäni voin muuttaa....
Eli asiaan. Halusin vain kirjoittaa sulle ja kiittää(samalla vinkiksi muillekin nimesi tuoda tutuksi)!!! Olet todellakin saanut minut avaamaan silmäni kirjoituksillasi! Olen niitä hieman copy-pasteillut itselleni muistilapuksi pahan hetken varalle! Sillä matkani mustasukkaisuuden nitistämiseksi on vasta aluillaan ja heikoissa kantimissa vähän väliä, mutta olen todellakin päättänyt onnistua! Kiitos sinulle, minulle täysin vieras ihminen, miten paljon olet auttanut henk. koht. elämässäni!! :)
Olen ymmärtänyt ihan lähipäivien aikana, että jos haluan tämän suhteen pitää ja siinä onnistua, minun on opittava luottamaan toiseen ja ennen kaikkea itseeni!!! On kauhistuttavaa huomata, miten huonossa kunnossa oma suhde on ja että omilla toimillaan sitä koko ajan vain heikentää!!! Haluan myös selvittää omat motiivini! Siispä: rakastanko todellakin puolisoani vai haluanko vain omistaa hänet???
Sillä voihan olla, että kun tästä omistamisesta ja takertumisesta päästän irti, ei jäljellä enää olekaan mitään... Pelottava ajatus, joka vasta nyt tätä kirjoittaessani pälkähti päähäni! Mutta toisaalta myös helpottava. On alettava elää omaa elämää toisen rinnalla, eikä toisen elämää oman rinnalla...
Eli asiaan. Halusin vain kirjoittaa sulle ja kiittää(samalla vinkiksi muillekin nimesi tuoda tutuksi)!!! Olet todellakin saanut minut avaamaan silmäni kirjoituksillasi! Olen niitä hieman copy-pasteillut itselleni muistilapuksi pahan hetken varalle! Sillä matkani mustasukkaisuuden nitistämiseksi on vasta aluillaan ja heikoissa kantimissa vähän väliä, mutta olen todellakin päättänyt onnistua! Kiitos sinulle, minulle täysin vieras ihminen, miten paljon olet auttanut henk. koht. elämässäni!! :)
Olen ymmärtänyt ihan lähipäivien aikana, että jos haluan tämän suhteen pitää ja siinä onnistua, minun on opittava luottamaan toiseen ja ennen kaikkea itseeni!!! On kauhistuttavaa huomata, miten huonossa kunnossa oma suhde on ja että omilla toimillaan sitä koko ajan vain heikentää!!! Haluan myös selvittää omat motiivini! Siispä: rakastanko todellakin puolisoani vai haluanko vain omistaa hänet???
Sillä voihan olla, että kun tästä omistamisesta ja takertumisesta päästän irti, ei jäljellä enää olekaan mitään... Pelottava ajatus, joka vasta nyt tätä kirjoittaessani pälkähti päähäni! Mutta toisaalta myös helpottava. On alettava elää omaa elämää toisen rinnalla, eikä toisen elämää oman rinnalla...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et sinä välttämättä halua häntä omistaa, vaikka mustasukkainen hänestä olisitkin..Sillä eihän se aina tarkoita, että haluaa toisen omistaa...Ellet sitten tunne olevasi aivan sairaalla tavalla mustasukkainen...
Minä ja mieheni olemme kummatkin päätyneet yhteisymmärrykseen asiasta että, kun toista suuresti rakastaa on tervettäkin välillä olla mustasukkainen toisesta, sillä se osoittaa, että välittää...
Ja joillakin kun tuntuu olevan eksiä, jotka eivät millään tajua jättää toista rauhaan, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi...!
Omalle kohdalleni on sattunut eksiä, jotka vieläkin roikkuvat, vaikka miten sanoisi tai ei sanoisi mitään. Joillekin tuntuu olevan niin vaikeaa ymmärtää selvää viestiä.
Moikka!
Totta on , että mustasukkaisuus on ihan tervettä ja jopa toivottuakin parisuhteessa tiettyyn pisteeseen asti. Omalla kohdallani tilanne on sellainen, että en koe olevani "sairaalloisen" mustasukkainen (vaikka kukapa sellaista itsestään myöntäisi). En esimerkiksi tee tuolla alempana viestiketjuissa mainittuja hulluja temppuja. En epäile että mies pettäisi fyysisesti minua, mutta kyse on enemmän hänen naispuolisista ystävistä.
Oikeastaan ei myöskään ole oleellista mistä olen mustasukkainen. Oleellista on se, että olisin itse hyvin paljon onnellisempi jos onnistuisin päästämään irti epäilyistä. Koen myös ahdistavani miestäni epäilyilläni.
Tuollainen entisten kumppaneiden hellittämättömyys , josta mainitsit, on kyllä kurjaa kaikille osapuolille. Uskon, että se on kurjaa myös näille eksille, ja eräänlaista mustasukkaisuutta sekin...
tervehdys...!
eksät ovat kyllä ihmeellisiä, kun eivät tajua suhteensa loppuneen toiseen osapuoleen...!
Tuntuu,että heillä on jonkinlainen tarve "roikkua" entisessään, eivätkä voi päästää irti!
Onko mies sanonut sinulle mitään mustasukkaisuudestasi? En jaksa nyt lukea ensimmäistä tekstiäsi uudelleen..
Naispuoliset ystävät voivat kyllä olla joillekin todellinen rasite...
Olenpa hyvinkin jutellut mustasukkaisuudestani mieheni kanssa. Hän on suhtautunut siihen hyvin, tyyliin :" en halua sinussa mitään muuttaa", mutta käytännön kokemus on kuitenkin osoittanut muuta.
Uskon, että epäilyni ja käyttäytymiseni todella vaikuttavat hänen jokapäiväiseen elämäänsä. Eikä niin kuin toivoisin, eli hän oma-aloitteisesti kertoisi niitä asioita joista olen kiinnostunut... vaan päinvaistaisesti. Uskon hänen joutuvan todella miettimään mistä taas saatan vetää herneen nenääni ja salailun kierre on valmis. Vaikka ei olisi salailtavaakaan, kuten ei yleensä ole.
Arkisetkin asiat vaan muuttuvat "epäilyttäviksi" jos niitä piilotellaan... Huoh...
Silti olen sitä mieltä, että molemmilla saa ja pitääkin olla omaakin elämää. Tai sanotaan, että tämän olen nyt pitkin hampain joutunut myöntämään ja todeksi toteamaan. Ja pidän sitä todellisena edistysaskeleena!!!
Kuten joku jossain aiemmassa viestiketjussa kirjoitti : on parempi lakata vahtaamasta miehen tekemisiä "pakottaen" hänet uskollisuuteen ja alkaa sen sijaan elää ja toimia niin että mies haluaa olla uskollinen ja avoin!!!
Tietystikään ei pidä unohtaa omia oikeuksiaan tulla kohdelluksi hyvin ja oikeudenmukaisesti!
Oikein sydäntä lämmitti tuo kirjoituksesi. Hienoa jos minun ajatuksista/kokemuksista on ollut edes pieni apu. Eihän täällä voi kuin raapaista vähän pintaa ja pyrkiä herättämään ajatuksia, suhteeseen kun mahtuu paljon enemmän mitä tässä pystyy vuodattamaan. Onnea elämääsi!